Renessanssiaikaan Rooman valtakunnan periviholliset, germaanit, esitettiin usein sotureina, joilla oli päässään sarvikypärät. Sarvet korostivat mielikuvaa germaaneista niin sanottuina jaloina villeinä – millä tarkoitettiin alkukantaisia mutta ”sivistyksen turmelemattomia” kansoja ja ihmisiä.
Skandinaviassa historioitsijat, arkeologit ja taiteilijat omaksuivat käsityksen jalosta villistä 1800-luvulla. Tuolloin pohjoismaat olivat asemansa Euroopan valtapolitiikassa menettäneitä pikkuvaltioita, ja ajan kansallisromanttisen virtausten myötä ne alkoivat etsiä menneisyydestään jotain ylpeilyn aihetta.
Se löytyi ajalta 793–1066, jota alettiin kutsua ”viikinkiajaksi”. Viikinkiajalla Skandinavian valtioilla oli vielä valtaa, joten sieltä saatiin aineksia kansallistunnon kohottamiseen.
Viikinkien hurjuuden korostamiseksi heidät alettiin kuvata germaanityyliin sarvekkaissa kypärissä.
Tanskassa ensimmäinen tunnettu sarvikypäräisen viikingin kuva on vuodelta 1877, ja Ruotsista löytyy esimerkkejä muutaman vuoden päästä. 1900-luvun alussa sarvikypäristä tuli vakiintunut osa viikinkikuvastoa.
PUOLESTA JA VASTAAN: Löydöt kertovat totuuden
Varhaisilta ajoilta tunnetaan joitakin sarvellisia kypäriä – esimerkiksi kaksi Sjællandista Tanskasta löydettyä ns. Veksøn kypärää (n. 900 eaa.). Etelä-Jyllannista löydetyissä Gallehusin kultasarvissa (n. 400 jaa.) on sarvipäisten hahmojen kuvia.
Norjasta varhaiselta viikinkiajalta olevasta Osebergin haudasta löytyi seinävaate, johon on kuvattu sarvikypäriä. Niitä on arveltu seremoniallisiksi päähineiksi.
Arkeologit ovat löytäneet Skandinaviasta pieniä viikinkiaikaisia figuureja, joilla on päässään sarvipäähineet. Ne saattavat kuitenkin liittyä johonkin tutkijoille tuntemattomaan kulttiin.
Arkeologit ovat löytäneet viikinkiajalta vain kaksi lähes kokonaan säilynyttä kypärää, eikä kummassakaan ole sarvia. Kypärät ovat suojanneet kalloa ja silmien ja nenän seutua.
Edda-teksteissä ja saagoissa ei mainita kypäriä, joissa on sarvet. Kristittyjen ylös kirjaamissa tarinoissa viikingit kuvattiin usein barbaarisina ja sivistymättöminä, ja siksi olisi kumma, jolleivät kirjoittajat olisi maininneet sarvia, jos kypärissä olisi sellaiset ollut.
Sarvellinen kypärä olisi epäkäytännöllinen taistelussa, sillä vihollinen voisi helposti tarttua sojottaviin sarviin ja kiskoa kypärän soturin päästä.
Gjermundbun kypärä Norjasta on parhaiten säilynyt viikinkiajan kypärä.
LOPPUPÄÄTELMÄ: Viikingit käyttivät sotaan soveltuvia kypäriä
Tutkimusten perusteella voidaan melko varmasti väittää, että viikinkien kypärissä ei ollut sarvia – ainakaan silloin kun he taistelivat. Viikinkiajalta on löydetty vain kaksi melko hyvin säilynyttä kypärää, eikä niistä kummassakaan ollut sarvia.
Kun sarvikypäriä ei mainita myöskään tutkijoiden monessa suhteessa luotettavina pitämissä kirjallisissa lähteissäkään, ne ovat hyvin todennäköisesti pelkkä myytti.
Arkeologisten löytöjen perusteella viikingit käyttivät taistellessaan kyllä kalloa, silmiä ja nenää suojaavaa kypärää, mutta siinä ei ollut sarvia. Sarvin koristeltuja kypäriä on saatettu käyttää seremoniallisissa yhteyksissä, mutta siitäkään ei ole todisteita.
Mielikuva karskeista sarvipäisistä viikingeistä elää nykyään pääasiassa mainosten, matkamuistojen, lelujen ja naamiaisasujen ansiosta.