Viikinkitutkija Rolf Warming Tukholman yliopistosta on julkaissut tutkimusartikkelin Gokstadin viikinkilaivasta 1880-luvulla löydetyistä kilvistä. Tähän asti historioitsijat ja arkeologit ovat olettaneet, että kilvet olivat seremoniallisia ja että ne oli tarkoitettu viikinkihautajaisiin, jollaisiin Gokstadin laivaakin käytettiin noin vuonna 904. Heidän mukaansa kilvet olivat liian ohuita taistelukäyttöön.
Warming kiistää vanhan käsityksen. Hän uskoo, että Gokstadin laivan 64 kilpeä olivat ohuita vain siksi, että niitä alun perin peittänyt naudannahka oli hajonnut vuosisatojen saatossa.
Warming yllättyi saadessaan selville, että kilpiä ei ollut tutkittu tarkkaan sitten niiden löytämisen noin 140 vuotta sitten.