Historioitsijat ovat jo pitkään tienneet, että viikingit kävivät paljon kauppaa arabien kanssa ja pitivät erityisesti arabialaisista hopeakolikoista dirhemeista.
Ranskalaisen tutkijan ja arkeologin Manar Hammadin Pariisin Sorbonnen yliopistossa tekemä uusi tutkimus paljasti kuitenkin, miten uskomattoman paljon hopeakolikoita tuotiin Pohjolaan.
Hammad selvitti, että Skandinavian museoissa on yhteensä lähes 500 000 keskiaikaista dirhemia eli enemmän kuin missään muualla maailmassa mukaan lukien muslimimaat, joissa kolikot alun perin lyötiin.
Arkeologi itse hämmästyi siitä, kuinka paljon dirhemeja Skandinaviassa oli. Hän etsi syitä siihen, miksi pohjanmiehet olivat niin kiinnostuneita kolikoista.
Nahkoja ja orjia vaihdettiin hopeaan
Hopeakolikot ovat peräisin aarteista, jotka haudattiin viikinkiaikana vuosina 770–1050 mutta unohdettiin sitten – luultavasti usein omistajien kuoleman vuoksi. Aarteita alettiin löytää uudelleen vasta 1800-luvulla, kun maanviljelijät pystyivät uusien suurempien aurojen avulla kyntämään maata syvemmältä, jolloin he törmäsivät muinaisiin aarteisiin.
Dirhemikolikoita on löydetty suurimmasta osasta Skandinaviaa, mutta erityisesti Ruotsin rannikoilta niitä on löydetty suuria määriä. Pelkästään Gotlannista, joka oli viikinkien tärkeä kauppapaikka, on löydetty yli 350 haudattua dirhemiaarretta.
Skandinavian lisäksi myös Pohjois-Saksasta, Baltian maista ja nyky-Venäjältä on löytynyt monia esimerkkejä siitä, että viikingit hautasivat dirhemeita. Kolikot lyötiin pääasiassa Lähi-idässä, mutta niitä tehtiin myös Keski-Aasiassa ja Marokossa.
Kartta dirhemien aarrelöydöistä, joiden uskotaan liittyvän viikinkeihin. Alareunan neliöt osoittavat kaivokset, joista hopeaa louhittiin, ja nuolet näyttävät Pohjois-Eurooppaan ja Pohjois-Euroopasta kulkevat kauppareitit.
Viikingit pystyivät keräämään niin paljon dirhemeita, koska kolikot olivat osa merkittävää kauppaverkostoa, joka perustettiin Skandinavian ja Lähi-idän välille jo 700-luvun lopulla. Norjalaiset veivät kaukomaihin nahkoja ja orjia, ja he toivat palatessaan mukanaan dirhemeita.
Muslimien hopeakolikoita pidettiin maailman parhaina, koska Bagdadia hallinneen Abbasidien kalifaatin kalifi oli tunnettu siitä, että hän ei sekoittanut hopeaan muita metalleja sen arvon alentamiseksi. Kolikot olivat laajalti tunnustettu maksuväline, jota voitiin käyttää monissa Euroopan osissa.
Gotlannin Spillingin aarre on suurin viikinkiajan aarrelöytö. Aarre sisältää yli 14 000 dirhemia mutta myös lukuisia hopeisia rannerenkaita.
Kukaan ei rakastanut hopeaa enemmän kuin viikingit
Hammad korostaa, että viikingeillä oli erityisen vahva suhde hopeaan.
Islamilaisessa maailmassa käytettiin myös dinaareiksi kutsuttuja kultakolikoita ja falsiksi kutsuttuja kuparikolikoita, mutta norjalaiset sisällyttivät niitä harvoin aarteisiinsa. Viikingit pitivät kultaa [jumalien] metallina (https://historianet.fi/sivilisaatiot/viikingit/esittelyssa-tarkeimmat-pohjoismaiset-jumalat {"target":"_blank"}), mutta se oli varattu ensisijaisesti ylemmälle eliitille. Tavallisille viikingeille hopea oli ylivoimaisesti himoituin metalli.
"Millään muulla eurooppalaisella kansalla ei ollut samanlaista hopeanhimoa, eikä millään muulla alueella kerätty dirhemeita yhtä innokkaasti", Hammad totesi tutkimuksessaan.
Tutkija huomautti, että hopeakolikoilla ei enää ollut pelkästään taloudellista arvoa kuten arabimaailmassa, vaan ne kuuluivat muutenkin viikinkien kulttuuriin.
Pohjanmiehet toivat tarkoituksella Itä-Euroopan ja Lähi-idän pitkiltä matkoilta mukanaan suuria määriä hopeakolikoita osoittaakseen vaurauttaan ja valtaansa. Jossain vaiheessa kolikot haudattiin maahan myöhempää käyttöä varten – kenties tulevien sotaretkien rahoittamiseksi.
Viikinkiaika päättyi 1100-luvulla ja Skandinavia muuntui tavanomaisemmaksi feodaaliseksi yhteiskunnaksi, joten kiinnostus arabialaiseen hopeaan ja Lähi-idän kanssa käytävään kauppaan väheni. Hammadin mukaan tämä näkyi myös muslimikalifaateissa, jotka louhivat vähemmän hopeaa kaivoksistaan viikinkien valtavan kysynnän lakattua.