Suuri pohjoismainen viikinkikisa
PARHAAT NIMET: Norjalaiset keksivät parhaat nimet
Viikinkiaikana Eerik ja Harald olivat erittäin yleisiä miesten niminä, eikä aina ollut helppoa pysyä kärryillä, kenestä oli kyse.
Viikingit antoivatkin toisilleen mielikuvituksellisia lisänimiä – niin hyvässä kuin pahassa. Tässä lajissa norjalaiset löivät muut viikingit 6–0.
Tanskalaisten mielikuvitus riitti tuottamaan Harald Sinihampaan ja Sven Haaraparran (miehellä kun oli kahtia haarautuva parta), ruotsalaisilla oli jo vähän enemmän yritystä Björn Rautakyljessä ja Sigurd Käärmesilmässä.
Norjalaisilla runosuoni pulpautti sen sijaan esimerkiksi Thorfinn Kallonhalkaisijan (Þorfinnr hausakljúfr), Eerik Verikirveen ja Øystein Pierun.
Øysteinin oikea nimi oli Halfdansson, mutta Íslendingabók-kronikassa häntä kutsutaan pilkallisella lisänimellä.
PARAS RIIMUILIJA: Ruotsissa nousi eniten riimukiviä
1. Ruotsi
2 500 riimukiveä
2. Tanska
220 riimukiveä
3. Norja
70 riimukiveä
MERKITTÄVIN RAKENNUTTAJA: Tanskalaiset taisivat rakentamisen
Viikingit rakensivat puusta ja yleensä vaatimattomasti, mutta kehälinnat kertovat karskeista sotureista olleen myös insinööreiksi.
Vuoden 980 aikoihin tanskalaiskuningas Harald Sinihammas rakennutti useita kehälinnoituksia, jotka ylittivät teknisesti kaikki muut viikinkien aikaansaannokset.
Arkeologit ovat löytäneet neljä kehälinnoitusta Tanskasta sekä viidennen Trelleborgista Skånesta, joka kuului tuolloin Tanskalle.
Tanskalaisten kehälinnoitukset vaihtelivat halkaisijaltaan 120 metristä 240 metriin.
Päällystetyt tiet johtivat linnoitusten porteille ja jakoivat linnoituksen neljään yhtä suureen osaan.
Soturit asuivat pitkissä taloissa paksujen maavallien takana.
Valleja vahvistettiin turpeella ja lankuilla, ja niiden päälle pystytettiin paaluaita.
Kehälinnoitusta ympäröi korkea maavalli, jonka päällä oli paaluaita. Sisällä kaksi katua halkoivat alueen neljään yhtä suureen kortteliin.
Linnoitukset rakennettiin meren läheisyyteen, jotta niihin saatiin kuljetettua helposti ruokaa ja sotureita. Paaluaitojen suojista voitiin hallita laajoja ympärysalueita.
Norjan suurin rakennelma oli Osebergin hautakumpu, joka oli kuusi metriä korkea ja halkaisijaltaan 44 metriä.
Ruotsalaiset voivat kehuskella 25 x 22 metriä suurella Odinin temppelillä Uppsalassa, linnalla Birkan kauppakaupungissa ja 30 metrin pituisella viikinkilaivalla.
Viikingeille peloton taistelu oli kunnia-asia.
KARSKEIN SOTURI: Hurja norjalaissoturi pysäytti koko sotajoukon
Historiankirjojen karskein kuvaus viikinkien sotatantereilta kertoo norjalaissoturista, joka kaatoi neljäkymmentä vihollista.
Syyskuun 25. päivänä 1066 eräs norjalaisviikinki pysäytti koko Englannin sotajoukot Derwentjoen ylittävälle sillalle.
Hän oli sotimassa Norjan kuninkaan Harald Ankaran joukoissa, jotka tulivat englantilaisten yllättämiksi Stamfordin sillan taistelussa.
Kun Harald Ankaran soturit pakenivat sillan yli, yksi rohkea mies, jonka nimi ei ole säilynyt jälkipolville, jäi pysäyttämään englantilaisia ja hakkasi pitkävartisella kirveellään kuoliaaksi 40 miestä.
Sillä aikaa Haraldin soturit ehtivät järjestäytyä niitylle joen varteen muuriksi kilpiensä suojaan.
Yksinäinen soturi kaatui vasta, kun eräs englantilainen sai iskettyä häntä keihäällä sillan alta lautojen välistä – mutta tuolloin norjalainen oli jo lyönyt kaikki muut.
Tanskan paras vastine on viikinkipäällikkö Hasting, joka esitti kuollutta ja kannettiin italialaiseen Lunan kaupunkiin kristillistä hautausta varten.
Kesken oman kuolinmessunsa Hasting ponkaisi pystyyn, tappoi viholliset ja valloitti kaupungin.
Ruotsilla on tarjota tähän kisaan Styrbjörn Vahva, joka ei suostunut antautumaan Fyris-tasangon taisteluissa edes vihollisten saartamana.
TAITAVIN KAUPANKÄVIJÄ: Tanskalaiset hallitsivat kauppaa Skandinaviassa
Viikingit eivät olleet vain sotureita vaan myös kaupankävijöitä. Monilla merimatkoillaan he vaihtoivat meripihkaa ja turkiksia etelän kultaan, hopeaan ja muihin ylellisyyksiin. Pohjolan kauppakeskusten koosta saa osviittaa siitä, kenellä kauppa kävi vilkkaimmin.
Noin vuonna 950 Pohjolaan matkanneen arabialaiskauppias Ibrahim ibn Ahmed at-Tartuschin päiväkirjassa on kuvaus viikinkien kaupan keskuksesta: ”Sliasviq on varsin suuri kaupunki valtameren toisella laidalla.”
Kyseinen Sliasviq sijaitsi lähellä nykyistä pohjoissaksalaista Schleswigin kaupunkia, mutta suurimman osan viikinkiajasta se kuului Tanskalle ja tunnettiin Hedebynä.
24 hehtaarin (33 jalkapallokentän) kokoinen ja noin 2 000 asukkaan Hedeby oli tuolloin Pohjolan merkittävin kauppakaupunki.
Arkeologit ovat tehneet Schleilahden pohjukassa sijaitsevasta kaupungista yli 340 000 viikinkiaikaista löytöä arvokkaista koruista kampoihin ja lautapeleihin.
Kaikesta päätellen kaupunki oli varsinainen kulttuurien kohtauspaikka – kauppaa kävivät niin skandinaavit, friisit, saksit, frankit kuin slaavit, ja kukoistava keskus houkutti lisää tulijoita kaikkialta maailmasta.
Hedebyn kadut oli päällystetty lankuilla, eikä tulijoiden tarvinnut kahlata mudassa.
Kauppalaivat kiinnitettiin pitkiin laitureihin. Arkeologit ovat löytäneet laitureiden tolppia.
Kauppaa tehtiin laiturilla, jolta niin orjat kuin saksalaiset miekat ja ranskalaiset viinitkin oli helppo lastata ostajien laivoihin.
Asuintalot sijaitsivat kauimpana rannasta.
Pitkä paaluaita suojasi kaupunkia lahden suunnasta tulevilta hyökkäyksiltä. Saapuvien laivojen oli ohitettava torni, josta vahdit ampuivat merirosvoja ja vihollisviikinkejä.
Birka ja Kaupang jäivät kauas taakse
Ruotsalaista Mälarenjärven Björkön saarella sijaitsevaa Birkan kauppakaupunkia on usein verrattu Hedebyhyn.
Myös Birka perustettiin vuoden 800 tienoilla paksun, paaluaidalla vahvistetun vallin suojiin, ja kaupungissa oli tuottelias taitavien käsityöläisten ammattikunta.
Monet ruotsalaisviikinkien Venäjän retkiltään tuomat eksoottiset ylellisyystavarat päätyivät Birkaan. Kaupungin viikinkiaikaisista haudoista on löytynyt muun muassa kiinalaista silkkiä, mikä kertoo varsin laajoista kauppayhteyksistä.
Kaupunkina Birka kalpenee kuitenkin Hedebyn rinnalla, sillä sen pinta-ala oli vaivaiset kuusi hehtaaria ja asukkaitakin oli vain noin 700.
Oslovuonon länsipuolella sijainnut Kaupang oli puolestaan norjalaisviikinkien tärkein kauppakaupunki.
Nimi tarkoittaa toria, mutta kaivaukset osoittavat, että 5,4 hehtaarin alue oli paitsi tärkeä kaupan keskus myös oikea kaupunki vakinaisine asukkaineen.
Ottar-nimisen varakkaan kauppiaan mukaan kaupunki toimi usein välietappina pitkillä matkoilla Pohjois-Norjasta Hedebyhyn.
Arkeologit ovat löytäneet Viron Saarenmaalta 41 viikinkiä, jotka on haudattu vuoden 750 tienoilla.
SEIKKAILUNHALUISIN: Ensimmäiset sotaretket tehtiin Ruotsista
Kokonainen vuosisata ennen kuin tanskalaiset ja norjalaiset saivat lähdettyä riehumaan Britteinsaarille, ruotsalaiset olivat jo koluamassa itäisen Itämeren maita.
Historian ensimmäiset viikingit olivat täten ruotsalaisia, joille voidaan myöntää näin seikkailunhaluisuudessa kirkas ykkössija.
Virosta ja Liettuasta löydetyt viikinkihaudat osoittavat, että sotaretket saattoivat alkaa jo noin vuonna 650.
Sata vuotta myöhemmin 41 viikinkiä kohtasi Saarenmaalla raa’an kuoleman, josta todistavat vainajien kalloista ja luista löydetyt isku- ja pistojäljet.
Kaatuneet soturit oli haudattu perinteisin viikinkimenoin kahteen laivaan aseineen ja koirineen. Saarenmaan viikinkihaudan vainajia ei ole tunnistettu, mutta tutkijat arvelevat heidän tulleen todennäköisesti Ruotsista.
ENITEN KAUPUNKEJA: Tanskalaiset olivat innokkaimpia kaupunkien rakentajia
Tanskalaiset jättivät kilpailijoitaan merkittävämmän jäljen jälkipolville.
Kaupunki oli tuntematon käsite ennen viikinkiaikaa, mutta keskiajalle tultaessa Ribe, Aarhus ja 13 muuta kaupunkia olivat jo vahvoja, koska kuninkaat pystyivät takaamaan kaupankäynnille turvalliset puitteet.
-
1. Tanska
15 kaupunkia
-
2. Norja
8 kaupunkia
-
3. Ruotsi
4 kaupunkia
ROHKEIN MERENKÄVIJÄ: Norjalaiset uhmasivat Atlantin aaltoja
Viikingit tunnetaan komeista laivoistaan. Edistyksellisten alustensa avulla viikingit pystyivät purjehtimaan pitkiäkin matkoja tekemään kauppaa, ryöstelemään ja asuttamaan uusia alueita. Lähtijöiltä edellytettiin hyviä hermoja ja horjumatonta itseluottamusta – ja norjalaisilla niitä riitti.
Kun muut viikingit lipuivat laivoillaan turvallisesti rannikkoja pitkin, norjalaisviikingit suuntasivat nokan kohti Pohjois-Atlantin vaarallisia vesiä.
Färsaarten, Islannin ja Grönlannin asuttaminen ei ollut jänishousujen touhua, sillä norjalaisten oli purjehdittava päiväkausia avomerellä metrien korkuisten aaltojen ja hyisen sateen armoilla.
Myrskyssä masto oli laskettava, ettei laiva olisi keikahtanut kumoon.
Viikinkien sotalaivoja, pitkälaivoja, voitiin soutaa tyynellä säällä, mutta Pohjois-Atlantin saarten asuttamisessa käytettiin leveämpiä rahtialuksia, knarreja, joissa oli vähemmän miehistöä ja joita oli vaikea soutaa.
Norjalaiset purjehtivat myös skandinaavisia kilpakumppaneitaan pohjoisemmaksi ja saivat matkoillaan tuta kylmät, arktiset yöt, suojanaan vain telttakankaat ja nahkaiset makuupussit.
Rohkeimpien merenkävijöiden titteli menköön siis oikeutetusti Norjan viikingeille.
Knarrit olivat leveitä rahtialuksia.
Suuren purjeen ansiosta knarri kulki jopa 13 solmun (25 km/h) vauhtia.
Laivan keskiosan lastitilaan mahtui hevosia, lehmiä ja sikoja.
Tyynellä säällä venettä soudettiin 2–4 airolla.
Tanskalaiset pysyttelivät rannikolla
Ruotsalaiset pääsivät huomattavasti helpommalla seilatessaan itään Suomen rannikolle ja edelleen jokia pitkin Venäjälle.
Suurin haaste oli jokien jäätyminen talvella, jolloin laivaston oli jäätävä odottamaan jäiden sulamista. Viikinkilaivoja saatettiin myös joutua vetämään useita kilometrejä kuivalla maalla etelämpään virtaavalle joelle.
Tanskalaisetkin purjehtivat toki muun muassa Irlantiin, mutta eteläisimmän viikinkivaltakunnan merenkävijät etenivät turvallisempia reittejä Euroopan rannikoiden tuntumassa.
Kun maa oli koko ajan näkyvissä, ei eksymisestä ollut juuri pelkoa, ja viikingit pääsivät myös tarvittaessa nopeasti maihin täydentämään muonavarastoja.
Toisin kuin ruotsalaisilla, tanskalaisviikinkien jokipurjehdukset olivat pieniä piipahduksia Länsi-Euroopan jokia pitkin, tosin rohkenivat hekin aina Pohjois-Atlantille Biskajanlahdelle asti.
MAHTAVIN KUNINGAS: Viikinkien mahtavin hallitsija tuli Tanskasta
Knuut Suuri loi viikinkiaikana imperiumin, jolle ei ollut vertaa. Hän oli vasta nuorukainen aikuisuuden kynnyksellä, kun hän asettui Sven Haaraparran kruununperillisenä johtamaan suurta ledunglaivastoa vuonna 1015.
Viikingit valloittivat Englannin, ja Knuutista tuli maan kuningas. Myöhemmin hän liitti imperiumiinsa osan Skotlannista, Norjasta ja Tanskasta.
Knuutista tuli niin mahtava, että vuonna 1027 hänet kutsuttiin Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin kruunajaisiin Roomaan.
Knuutin asemasta kertoo myös se, että keisari Konrad II antoi samalla poikansa kihlata Knuutin tyttären.
Norjaa repi valtataistelu kuninkuudesta, ja vasta vuonna 1042 syntyi joksikin aikaa suur-Norja, kun kuningas Magnus Hyvä nousi myös Tanskan kuninkaaksi.
Ruotsissa kuninkaat olivat heikkoja, ja itään luodun valtakunnan ruotsalaisuus mureni vähitellen.
Knuut Suuren pohjoinen imperiumi
-
1016
Valtaa Englannin.
-
1019
Perii Tanskan veljeltään Haraldilta.
-
1027
Matkustaa Roomaan keisari Konrad II:n kruunajaisiin.
-
1028
Valtaa Norjan.
-
1031
Pakottaa kolme skottikuningasta maksamaan veroja.
-
1035
Kuolee Englannissa.
SUURIN VALLOITTAJA: Ruotsista lähdettiin itään
Viikingit eivät lähteneet ulkomaanretkilleen vain riehumaan ja ryöstelemään vaan myös valloittamaan alueita, joilta voitiin periä veroja ja jonne voitiin perustaa asutusta. Kaikki kolme viikinkimaata olivat ansiokkaita valloittajia, mutta Ruotsi veti pisimmän korren.
Ruotsalaisviikingit purjehtivat Itä-Euroopan jokia ja loivat vähitellen valtakunnan, joka ulottui laajimmillaan Suomenlahdelta Mustallemerelle.
Ruotsalaiset siis hallitsivat kaikista skandinaaveista suurimpia alueita. 800-luvun alussa ruotsalaiset viikingit perustivat Holmgårdin kaupungin eli nykyisen Novgorodin tukikohdaksi nahka- ja orjakaupalleen.
Ruotsalaisia tulijoita alettiin kutsua nimellä ”rus”, ja 860-luvulla Holmgårdista eli Rurikinlinnasta tuli kuningas Rurikin alaisuudessa rusien maan pääkaupunki – myöhemmin alueesta kasvoi itänaapurimme Venäjä.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin ruotsalaiset siirsivät valtakunnan pääkaupungin Kiovaan, josta käsin viikingit lähtivät sotaretkille muun muassa Bysantin mahtavaan pääkaupunkiin Konstantinopoliin.
Aluevalloituksissa ykkössija menee siis Ruotsiin.
Viikingit eivät lähteneet retkilleen vain ryöstelemään vaan myös perustamaan pysyvää asutusta.
Islantia asuttivat pääasiassa norjalaisviikingit, jotka pakenivat sortoa kotimaassaan.
Normandia annettiin tanskalais- ja norjalaissotureille, jotta nämä estäisivät muiden viikinkien iskut Pariisiin.
Englannissa tanskalaiset hallitsivat Danelageniksi kutsuttua aluetta. Myös Skåne, Halland ja Blekinge olivat viikinkiajan Tanskaa.
Kiovan Venäjä oli ruotsalaisviikinkien valtakunta, jonka pääkaupunki oli nykyisen Ukrainan Kiova.
Norja ja Tanska jäivät kauas taakse
Tanskan viikingit riehuivat vuonna 911 Frankkien valtakunnassa siinä määrin, että he saivat lopulta Rouenin alueen Normandiassa, kunhan lupasivat lopettaa ryöstelyn. Normandiaa asuttivat kuitenkin myös norjalaiset viikingit.
Tanskalaisten meriitiksi voidaan kuitenkin laskea Englannin valloitus. 880-luvulla he pakottivat Englannin kuninkaan Alfred Suuren kirjoittamaan nöyryyttävän rauhansopimuksen ja antamaan heille Danelageniksi kutsutun alueen.
Reilut 130 vuotta myöhemmin Tanskan Sven Haaraparta valloitti koko Englannin, mutta Ruotsin idän imperiumille eivät Svenin eivätkä poikansa Knuut Suuren valloitukset vedä vertoja.
Norja valloitti Islannin, osia Irlannista, Pohjois-Skotlannin ja pieniä alueita Pohjois-Antlantilta. Tulos: jumbosija.
OVELIN KIRISTÄJÄ: Tanskalaiset taisivat kiristyksen
Kiristyksen saralla ei ollut tanskalaisten voittaneita – he nyhtivät englantilaisilta niin paljon suojelurahaa vastineeksi alueiden säästämiseltä hävitykseltä, että näitä lunnaita alettiin kutsua nimellä danegeld eli daanien raha.
Tanskan kuningas Knuut Suuri löi kaikki ennätykset vuonna 1018, kun hän lypsi englantilaisilta historian muhkeimman danegeld-potin – kokonaiset 30 000 kiloa hopeaa.
Ruotsalaiset jäävät armotta kakkossijalle vaivaisella 12 000 hopeakilolla, jonka he saivat vuonna 907 Bysantin pääkaupungin Konstantinopolin piirityksestä.
Norjan kuningas Olavi Tryggvenpoika sai tyytyä 3 300 kiloon hopeaa Maldonin taistelun jälkeen Englannissa vuonna 991.
-
1. Tanska
30 000 kg hopeaa
-
2. Ruotsi
12 000 kg hopeaa
-
3. Norja
3 300 kg hopeaa
KAUIMMAS MATKAILLUT: Sotaretki vei Ruotsista Aasiaan
Skandinavian miesten tuli ”fara i viking” eli lähteä ryöstöreissuille saadaakseen kunniaa ja hankkiakseen vaurautta – muuten asemat naimamarkkinoilla olivat heikot. Monet osallistuivat muutaman viikon kesäisille ryöstöretkille, toiset viipyivät reissuilla jopa vuosia.
Vuonna 1041 ruotsalaisten viikinkien ennen niin tuottoisat kauppayhteydet Itä-Eurooppaan ja Mustallemerelle olivat olleet poikki jo yli sata vuotta.
Ruotsalainen Ingvar Kaukomatkaaja yritti avata kauppareittejä uudelleen, ja hänen matkansa on ikuistettu useisiin riimukiviin Keski-Ruotsissa, kuten Gripsholmin kiveen:
”Tola pystytti kiven poikansa Haraldin, Ingvarin veljen, muistoksi. He matkasivat kuin miehet kauas etsimään kultaa ja antoivat idässä kotkille ruokaa. He kuolivat etelässä Särklandissa.”
Särkland oli viikinkien antama nimi Abbasidien kalifaatille, laajalle Lähi-itään levittäytyneelle muslimivaltakunnalle.
”Kotkille ruoan antaminen” tarkoitti, että Ingvar oli ollut taistelussa ja jättänyt vihollisten ruumiit taistelukentille petolintujen raadeltaviksi.
Invgarin laivat purjehtivat luultavimmin Itämeren, Volgan ja Mustanmeren kautta kohti Kaukasusta ja Särklandia. Ingvar ja muut osallistujat katosivat tuntemattomassa paikassa Keski-Aasiassa.
Ingvar Kaukomatkaajan saagan mukaan vain yksi retkikunnan laivoista palasi kotiin Ruotsiin vuonna 1042 viikinkiajan pisimmältä sotaretkeltä, joka ulottui yli 4 700 kilometrin päähän.
Niin ryöstö- kuin kaupankäyntireissutkin saattoivat venähtää viikinkiaikoina usean vuodenkin mittaisiksi.
24 riimukivessä Upplannissa mainitaan soturit, jotka kuolivat Ingvarin Särklandin-retkellä.
3 000 viikinkiä osallistui georgialaisen kronikan mukaan Sasiretin taisteluun. Kyseessä saattoi olla Ingvar miehineen.
Ingvar kuoli matkalla mutta ehti luultavasti Gorganiin nykyiseen Iraniin.
Norjalle kakkossija
Norjan ahkerin reissuviikinki oli luultavasti Eerik Punainen, joka purjehti ensimmäisenä Islantiin ja myöhemmin lähes 4 000 kilometrin matkan Grönlantiin.
Eerikin poika Leif Onnekas pääsi aina Amerikkaan asti, mutta hänen matkansa Grönlannista Newfoundlandiin jäi Ingvarin retkeä lyhyemmäksi.
Tanskalaisista pisimmälle pötki Hasting, joka purjehti Frankkien valtakunnan rannikkoa aina Pohjois-Italian Lunaan ryöstöretkelle. Jotkut historioitsijat arvelevat hänen purjehtineen jopa koko Välimeren ympäri.
Viikingit valmistivat kampoja poron sarvista. Piikit olivat niin tiheässä, että niihin jäivät täiden munatkin.
MUOTITIETOISIN: Tanskalaiset meikkasivat
Viikingit olivat varsin turhamaisia ja kiinnostuneita muodista ja hygieniasta. Tässä lajissa voittajiksi ylsivät launtaikylvynraikkaat tanskalaiset. Ruotsalaiset tiputti hopealle ällöttävä kylpytapa.
Kun arabialainen kauppias at-Tartuschi kävi noin vuonna 950 Tanskan kaupan keskuksessa Hedebyssä, hän huomasi sekä miehillä että naisilla silmämeikkiä, joka ”sai heidät näyttämään nuoremmilta”.
Kauniiden vaatteiden ja jokalauantaisen kylvyn lisäksi viikingit pitivät huolta frisyyristään: niskahiukset poistettiin partaveitsellä, otsatukka sai yltää silmiin asti.
Tämä miellytti myös vastakkaista sukupuolta. John Wallingfordilaisen kronikan mukaan neidot ympäri Englantia lankesivat hyvinhoidettujen viikinkien pauloihin.
Norjalaiset ja ruotsalaisetkin peseytyivät usein ja pukeutuivat tyylillä, mutta toisen arabialaisaikalaisen mukaan ruotsalaiset niistivät pesuveteen ennen seuraavaa kylpijää.
VAHVIN USKOSSA: Ruotsalaiset olivat vahvimpia aasauskossaan
Kristinuskon levitessä Tanskassa ja Norjassa ruotsalaiset pitivät tiukasti kiinni viikinkien aasauskosta.
Pappi Adam Bremeniläisen mukaan ruotsalaiset rakensivat Pohjolan vaikuttavimman temppelin Uppsalaan.
Temppeli oli ”rakennettu kauttaaltaan kullasta” ja sisälsi Torin, Odinin ja Freijan puupatsaat.
Siellä ruotsalaisviikingit harjoittivat aasauskoa aina vuoteen 1087 asti, jolloin heidän kristitty kuninkaansa, Inge vanhempi, poltti temppelin.
Tanskalaiset taipuivat kristinuskoon jo 900-luvulla, vaikka monet palvoivatkin yhä salassa skandinaavisia jumalia.
Norjalaiset pitivät pintansa hieman pidempään, aina vuoteen 1018, jolloin kuningas Olavi Pyhä pakotti brutaalein keinoin valtaosan alamaisistaan kääntymään kristinuskoon.
OSAAVIN LAIVANRAKENTAJA: Tanskalaiset rakensivat suurimman viikinkilaivan
-
1. Tanska
36,5 metrin
Roskilde 6 on reippaalla 36 metrin pituudellaan pisin viikinkilaiva, jonka arkeologit ovat koskaan löytäneet. Sotalaivassa oli purje ja 78 miestä airoissa.
-
2. Norja
23,2 metrin
Gokstadin laiva oli 23,2 metriä pitkä, noin vuonna 890 valmistunut alus, joka löytyi norjalaisesta hautakummusta.
-
3. Ruotsi
16 metrin
Äskekärrin laiva oli pieni knarri-tyyppinen kauppalaiva ja ainoa Ruotsista löydetty viikinkiajan laiva.
Ja voittaja on:
Tanskan viikingit veivät kokonaiskilpailun voiton. Ratkaisusta ei voi valittaa, tulos on lopullinen.
HISTORIAn suuri viikinkimaaottelu oli kokonaisuudessaan tasainen, eikä mikään maista yltänyt ylivoimaiseen voittoon. Tällä kertaa Tanskan viikingit keräsivät ykkössijoja kuitenkin eniten.
Voidaan tosin perustellusti kysyä, mahtoivatko muun Euroopan asukkaat osata tehdä eroa eri Skandinavian maista tulleiden räyhäpettereiden välillä – härmäläiset eivät sentään alentuneet riehumaan pitkin ulkomaita.
1. Tanska
7 ykkössijaa
2. Ruotsi
5 ykkössijaa
3. Norja
3 ykkössijaa
