DNA-analyysit paljastivat viikinkien kotipaikan
Nyt Kööpenhaminan yliopistossa tehty tutkimus on vahvistanut, että Saarenmaalta löydetyt soturit olivat todella viikinkejä.
”Luiden dna- ja strontiumanalyysit osoittavat, että soturit varttuivat Mälarinlaaksossa lähellä nykyistä Tukholmaa”, kertoo apulaisprofessori Ashot Margaryan Kööpenhaminan yliopistosta.
Yliopiston tutkimukset paljastivat myös, että vainajissa oli neljä ruotsalaisveljestä sekä vielä yksi heidän sukulaisensa, mahdollisesti veljen- tai sisarenpoika.
Klaanin jäsenet lähtivät matkaan yhdessä
Muista 36 Saarenmaan soturista on tutkittu tähän mennessä 34, ja heidän dna:nsa kertoo, että he todennäköisesti tunsivat toisensa hyvin.
”Useimmat tulivat samasta osasta Mälarinlaaksoa ja kuuluivat ilmeisesti samaan sukuun tai klaaniin. Vain osalla oli geenejä, joiden perusteella he olivat Suomesta”, professori Margaryan kertoo.
Retki ei ollut rauhanomainen kauppamatka
Viikinkien luiden vammat osoittavat, että miehet kuolivat taistelussa, ja Saarenmaan joukkohaudasta on löydetty enemmän miekkoja kuin vainajia, mitkä seikat viittaavat siihen, että viikingit olivat ryöstöretkellä. Jokin meni vikaan Saarenmaalla, viikingit tapettiin väkivaltaisesti ja heidät heitettiin joukkohautaan.