Portti viikinkien valtakuntaan
Saksassa on kaivettu esiin noin 1 300 vuotta vanha portti, joka johti viikinkiajan Pohjolaan.

Arkeologit löysivät portin muinaisen kivimuurin koekaivauksissa.
”Sensaatiomaista.” Näin kuvailevat arkeologit viiden metrin levyistä porttia 30 kilometrin pituisessa Dannevirken puolustusvallissa, joka rakennettiin viikinkiajalla Jyllannin niemimaalle.
Valtava linnoitusvalli suojasi Pohjolaa etelästä uhkaavilta sakseilta ja frankeilta. Vallin tarkoitus oli ilmeisesti suojata erityisesti Dannevirken lähellä ollutta strategisesti tärkeää Hedebyn kauppakaupunkia.
Porttia kuvaillaan vanhoissa teksteissä, joissa kerrotaan, miten ratsumiehiä ja vaunuja tuli portista tuoden mukanaan tavaroita kaukaisista maista. Arkeologit ovat satoja vuosia etsineet vallista kulkuaukkoa, josta liikenne kulki Tanskaan ja sieltä pois. Portin jäänteet löydettiin 700-luvulta peräisin olevasta muurin osasta Pohjois-Saksasta.
Arkeologit jatkavat kaivauksia viikinkien portilla ja toivovat löytävänsä vielä muinaisen tien päällystettä ja portin paalujen tai saranoiden jäännöksiä.