Kulturarv i Vestfold og Telemark fylkeskommune
Viikinkihauta Norjassa

Perhe etsi korvakorua: Takapihalta löytyi viikinkihauta

Perhe yritti löytää pienellä norjalaisella saarella kadonneen korvakorun metallinpaljastimella. Laitteen äänimerkki oli kuitenkin ensimmäinen vihje siitä, että saarella eli aikoinaan viikinkejä.

Norjalaisella Jomfrulandin saarella asuva Aasvikin perhe kadotti hiljattain kultaisen korvakorun. Onneksi heillä oli metallinpaljastin, ja perhe lähti etsimään korua pihasta, jonne he arvelivat sen pudonneen.

Metallinpaljastin alkoi piipittää, joten perhe ryhtyi kaivamaan, mutta maassa ei ollutkaan kultaista korvakorua vaan kaksi hyvin säilynyttä solkea, jotka ovat luultavasti lähes 1 200 vuotta vanhoja ja kuuluneet naiselle.

Perhe otti välittömästi yhteyttä paikallisiin viranomaisiin ilmoittaakseen löydöstä, joka on nyt saanut paikalliset arkeologit juhlatuulelle.

Arkeologi Vibeke Lia kertoi: "Tietääkseni tämä on ensimmäinen konkreettinen viikinkiajan löytö Jomfrulandissa".

Luultavasti peräisin naisen haudasta

Tähän asti arkeologit ovat voineet vain arvailla, että Jomfrulandin pieni saari Etelä-Norjan saaristossa oli asutettu myös viikinkiajalla.

Löydetyt soljet ajoittuvat tyylinsä perusteella noin vuoteen 800 jaa., ja sen perusteella voidaan todeta, että Jomfrulandissa asuttiin myös viikinkiajalla.

Lia arvioi, että esineet ovat peräisin noin 1 200 vuotta vanhasta viikinkihaudasta, ja solkien tyylin perusteella vainaja on todennäköisesti ollut nainen.

Hauta on saattanut säilyä koskemattomana, koska se makaa suuren puun alla perheen pihassa. Lia ei kuitenkaan aio lähettää kaivausryhmää Aasvikin perheen kotitalolle ilmeisestä syystä:

"Jos kyseessä on hauta, se on suojeltu. Yritämme mieluummin selvittää asian muilla tavoin", arkeologi totesi.

Viikinkien soljet, Jomfruland, Norja.

Nämä kaksi solkea kuuluivat todennäköisesti viikinkiajan naiselle, joka haudattiin noin vuonna 800 jaa.

© Kulturarv i Vestfold og Telemark fylkeskommune