Viikinkiajalla Skandinaviassa hallitsivat miehet, ja poliittinen valta oli heidän käsissään.
Pohjoismaiset naiset olivat kuitenkin vahvoja ja melko itsenäisiä, ja heillä oli monesti paljon enemmän oikeuksia verrattuna naisiin muualla Euroopassa.
Viikinkinainen saattoi esimerkiksi valita itse aviomiehensä ja erota tästä, jollei ollut mieheen tyytyväinen. Islantilaisissa saagoissa kuvataan monia avioeroon liittyviä sääntöjä, ja niiden perusteella naisen asema oli vahva.
Myös naiset sotivat
Hän saattoi esimerkiksi vaatia avioeroa kolmen väkivallanteon tai kolme vuotta kestäneen seksuaalisen laiminlyönnin jälkeen.
Naisten arki keskittyi kotiin ja maatilaan, joista he huolehtivat miesten ollessa retkillään. Naisten vastuulla oli silloin niin sadonkorjuu, perheestä huolehtiminen kuin talousasiatkin.
Saagojen ja arkeologisten löytöjen perusteella jotkut naiset osallistuivat myös sotiin, mutta naissotureita on todennäköisesti kuitenkin ollut melko vähän.