Odinin valtaistuimen uskottiin olevan Valhallassa.
Odinilla oli monia rooleja
Odin oli viikinkien mytologiassa jumalten kuningas.
Pohjoismaisissa myyteissä häntä kuvaillaan kaikkitietäväksi, ja viikingit pitivät Odinia ylivertaisena soturina – myös muiden jumalten joukossa.
Niin sanotussa Proosa-Eddassa, joka sisältää islantilaisen runoilijan Snorri Sturlusonin kokoamia skandinaavisia myyttejä, kerrotaan, miten Odin ratsastaa ragnarökin eli maailmanlopun alettua 8-jalkaisella hevosellaan Sleipnirilla jumalten viimeiseen sotaan jättejä vastaan:
”Ensimmäisenä ratsastaa Odin kultakypärässä ja hienossa rautapaidassa kädessään keihäänsä Gungnir (”jylisevä”).”
Viikingit siis pitivät Odinia jumalista tärkeimpänä.
”Odin saa kaatuneet jaarlit, kun taas Thor saa vain orjat.” Runo-Edda kuolleiden viikinkien jaosta kahden jumalan välillä
Odin oli loistava soturi, mutta lisäksi hän oli loistava runoilija, luonnonvoimien herra, muodonmuuttaja ja velho. Hän oli myös monien muiden jumalten, kuten Balderin ja Thorin, isä.
Odinin monien roolien vuoksi lähes jokaisella viikingillä oli syytä palvella häntä. Hän ei silti ollut suosituin jumala, ainakaan jos uskotaan katkelmaa Edda-runosta Harbardin laulu:
”Odin saa kaatuneet jaarlit, kun taas Thor saa vain orjat.”
Tuon säkeen sekä nykytutkimuksen valossa Odin oli pääasiassa viikinkien hyvinvoivan yläluokan eli mahtimiesten, jaarlien ja kuninkaiden, jumala.
Tavallisten viikinkien, viljelijöiden ja rahvaan, jumala oli Thor.
HISTORIA kävi läpi vanhoja skandinaavisia kirjoituksia selvittääkseen, mitä niissä Odinista sanotaan ja vahvistavatko ne tätä käsitystä Odinin roolista.
Viikingit uskoivat, että Odinin valkyriat veivät kaatuneet soturit taistelukentältä Valhallaan.
Sota: Uhrilahjoilla pyydettiin voittoa
Suurin osa Odinin noin kahdestasadasta tunnetusta lisänimestä liittyy taisteluun tai sotaan – kuten Valföðr, ”taistelukentän isä”. Se kertoo, että viikingit pitivät häntä ensisijassa sodan jumalana.
Ennen taistelua oli tavallista, että armeijan päällikkö ratsasti joukkojen eteen ja heitti keihään – Odinin aseen – kohti vihollisen rivejä huutaen ”Olkaa kaikki Odinin omia”.
Näin taistelussa kaatuvat omistettiin jo ennalta Odinille ja vihollisen armeija julistettiin uhrilahjaksi.
Lisäksi ennen taistelua oli tapana järjestää Odinille uhrijuhla (blót). Uhraaminen ei kuitenkaan taannut voittoa.
Odin tunnettiin oikullisuudestaan, ja hän saattoi vaihtaa puolta vielä viime hetkellä.
PÄÄTELMÄ
Odinia palvoi sodan jumalana pääasiassa sotilaallinen eliitti.
Kuolema: Ruotsalaiset hirttivät eläimiä Odinille
Runossa ”Balderin unet” Odin herättää noidan kuolleista ennustamaan tulevaisuutta. Tarina kertoo Odinin ja kuoleman välisestä yhteydestä.
Osa tutkijoista uskoo, että Odin oli kuoleman jumala, ennen kuin hänestä tuli sodan jumala.
Myöhäisellä viikinkiajalla Odin tunnettiin nimellä Hángatýr eli ”hirtettyjen jumala”. Munkki Adam Bremeniläisen (noin 1040–1081) mukaan Uppsalan viikingit uhrasivat ihmisiä ja eläimiä Odinille puuhun hirttämällä.
Odinin kaksi korppia Hugin ja Munin ja kaksi sutta Gere ja Freke liittyvät myös kuolemaan.
Korpit ja sudet söivät viikinkien käsityksen mukaan ruumiita taistelukentällä.
PÄÄTELMÄ
Kuoleman jumalana Odin ei erotellut ihmisiä, sillä tarinoiden mukaan hänelle uhrattiin sekä orjia että kuninkaita.
Tarujen mukaan Odin sai viisautensa juomalla Mimerin lähteestä, joka sijaitsi maailmanpuun Yggdrasilin juurella.
Viisaus: Odin antoi silmänsä viisaudesta
Viikinkien luottamus Odiniin johtui hänen ylivertaisesta viisaudestaan.
Hän oli kuitenkin joutunut maksamaan siitä kovan hinnan.
Runoissa Odin kuvataan jumalaksi, joka etsii jatkuvasti tietoa.
Hän oli niin tiedonjanoinen, että hän uhrasi oman silmänsä saadakseen juoda Mimer-jättiläisen lähteestä, jonka maaginen vesi antoi Odinille jumalallisen viisauden.
Vaanijumalien katkaistua myöhemmin Mimerin kaulan Odin kävi Voluspá- eli Näkijättären ennustusrunon mukaan kysymässä edelleen neuvoa Mimerin päältä.
Odinin tarvetta tietää kaikki heijastaa myös hänen valtaistuimensa, Hliðskjálf, josta hän näki kaikkialle maailmaan.
Lisäksi hän lähetti korppinsa Huginin (”ajatus”) ja Muninin (”muisti”) joka päivä aamunkoitteessa hankkimaan uutisia maailman tilasta ja tapahtumista.
Tutkijat eivät tiedä, rukoiltiinko Odinia todella viisauden jumalana. Lähteet yhdistävät Odinin viisauden noituuteen, viikinkiajan magiaan, jota yleensä harjoittivat vain ennustajattaret, valat.
Runossa ”Lokin riita” Loki syyttää Odinia noituudesta, jota pidettiin epämiehekkäänä.
PÄÄTELMÄ
Odinin viisaudesta hyötyivät ilmeisesti pääasiassa eliitti ja ennustajattaret.
Tuuli: Tuuli vaati uhria
Jotkut tutkijat pitävät Odinia myös tuulen ja myrskyn jumalana.
Esimerkki hänen yhteydestään tuuleen löytyy Gautrekin saagasta, jossa tuuli puskee viikinkilaivan pois kurssiltaan lähellä Hordalandin rannikkoa Norjassa.
Saadakseen myötätuulta miehet vetävät arpaa siitä, kuka heistä uhrataan.
Valinta osuu heidän kuninkaaseensa Vikariin. Vähän ennen kuin silmukka kiristyy tämän kaulan ympärillä, hänen hirttäjänsä huutaa: ”Annan sinut Odinille!”
Moni tutkija suhtautuu kuitenkin epäillen tulkintaan Odinista tuulen jumalana.
PÄÄTELMÄ
Merillä viikingit olivat säiden armoilla, ja veneiden ja laivojen miehistöt olivat pääasiassa tavallista kansaa.
Tarun mukaan kaksi kääpiötä murhasi Kvaserin tehdäkseen runouden simaa.
Runotaide: Taikasima teki Odinista runoilijan
Viikinkien mukaan jättiläinen Suttung säilytti aivan ihmeellistä simaa Hnitbjerg-vuorella.
Juoma sisälsi hunajaa ja maailman viisaimman olion, Kvaserin, verta, ja jokainen, joka sitä joi, sai suuret runoilijan eli skaldin lahjat.
Odin onnistui juonimaan itsensä Hnitbjergille, jossa hän joi taikasimaa, ja sitten hän lensi vuorelta kotkan hahmossa.
Matkalla jumalten asuinpaikkaan Asgårdiin kotka-Odin kuitenkin ulosti osan runoudesta.
Myytin mukaan tuosta ulosteesta saivat alkunsa maailman huonoimmat runoilijat.
Ajatus Odinista runotaiteen isänä oli niin laajalle levinnyt, että runojen lausumista pidettiin joidenkin tutkijoiden mukaan uhrilahjana Odinille.
PÄÄTELMÄ
Skaldit tulivat yleensä rikkaista perheistä, mutta joillekin runoilu oli tie köyhyydestä.
Tarina kertoo, että Odin virui yhdeksän yötä puuhun seivästettynä oppiakseen riimut.
Riimujen taikavoimat: Maagiset sanat
Runossa Hávamál (Korkean sanat) kuvaillaan riimujen keksimistä:
”Odin kaivoi riimuja/maailman alkulähteiltä.”
Muinaisnorjan riimua tarkoittava sana oli sukua sanalle rún eli salaisuus, ja vain harvat asiaan vihityt hallitsivatkin riimukirjoitukseen liittyvän magian.
Egillin, Kalju-Grímrin pojan, saagassa islantilainen mahtimies Egill parantaa tytön, jonka riimujen taika on noitunut.
Hän tekee sen kaivertamalla loitsun puusauvaan, jonka hän kätkee tytön tyynyn alle.
PÄÄTELMÄ
Riimujen taika liittyi yläluokkaan, mutta muutkin saattoivat sitä harjoittaa.
Kolmiosymbolia esiintyy muun muassa riimukivissä.
Berserkit ja transsi: Sotilaiden ja runoilijoiden ekstaasi
Nimi Odin juontuu muinaisnorjan sanasta óðr, joka voi tarkoittaa ”raivoa” tai ”ekstaasia”.
Siksi tutkijat uskovat, että Odin edusti transsinkaltaista tilaa, johon runoilijat eli skaldit ja soturit saattoivat vaipua: skaldit saadessaan inspiraation ja berserkkisoturit mennessään raivotilaan taistelussa.
Munkki Adan Bremeniläinen kuvaili 1000-luvulla Odinia ”raivoisaksi sotavelhoksi, joka herättää miesten voiman vastustajan edessä”.
Myös viikinkiajan arkeologiset löydöt vahvistavat Odinin ja ekstaasin välisen yhteyden.
Esimerkiksi norjalaisesta Osebergin laivahaudasta sekä gotlantilaisista kirjokivistä löydetyn niin sanotun valknut-symbolin on katsottu liittyvän Odiniin.
Symboli koostuu kolmesta yhteenliittyneestä kolmiosta, jotka on tulkittu Odinin kyvyksi sitoa ja vapauttaa.
Kun Odin sitoi soturien mielen, he lamaantuivat pelosta, mutta kun hän vapautti heidän mielensä, he tunsivat pidäkkeetöntä raivoa.
PÄÄTELMÄ
Tasapeli: Odinin transsin saattoivat kokea niin soturit, skaldit kuin velhot.
Vain ihminen: Odin saapui Troijasta
Viikinkiajan jälkeen syntyi teoria, että Odin oli ollut tavallinen kuolevainen, jota alettiin palvoa jumalana.
1200-luvulta olevassa Proosa-Edda-runokokoelmassa islantilainen Snorri esittää, että Odin saapui Troijasta nykyisestä Turkista ja vain sai paikalliset uskomaan, että hän oli jumala.
Tanskalainen kronikoitsija Saxo oli samoilla linjoilla: Teoksessa Gesta danorum vuodelta 1208 hän väitti, että jumalten koti Asgård sijaitsi Vähässä-Aasiassa ja että Odin oli vain maallinen kuningas.
Nykyhistorioitsijat ovat arvelleet, että kristityt kirjailijat vääristelivät tietoisesti Odinin kuvaa ehkä kitkeäkseen viimeisetkin aasauskon rippeet Skandinaviasta kristinuskon hyväksi.
Mikään lähteissä ei nimittäin viittaa siihen, että viikingit itse olisivat pitäneet Odinia tavallisena ihmisenä.
Thor oli kansan keskuudessa suositumpi kuin isänsä Odin.
Lopputulos: Yhteiskunnan kerma luotti Odiniin
Valtaosa arkeologisista löydöistä ja kirjallisista lähteistä yhdistää Odinin viikinkieliittiin.
Varhaisimpia kuvauksia Odinista korppien seuraamana soturina on löydetty arvokkaista kultakoruista viikinkiaikaa edeltävältä niin sanotulta merovingiajalta 600–700-luvulta, ja sellaisiin oli varaa vain rikkaimmilla.
Odinin nauttimasta yleisestä arvostuksesta kertoo esimerkiksi se, että keskiviikko on monissa germaanisissa kielissä nimetty ”Odinin päiväksi”.
Skandinaavisten paikannimien perusteella Thor oli kuitenkin noista kahdesta suositumpi, sillä Pohjoismaissa on enemmän Thorin kuin Odinin mukaan nimettyjä paikkoja.
Myös Thorista juontuvia ihmisen nimiä on enemmän, kun taas historia tuntee vain muutamia Odinkar-nimisiä, ja he olivat kaikki ylhäistä sukua.
Islannissa, jossa ei ollut kuninkaita, saagat vahvistavat, että Thoria palvottiin paljon enemmän kuin Odinia.
Aivan kuten viikinkikuninkaiden ja -jaarlien elämä oli toisenlaista kuin tavallisen kansan, useimmat aasojen kuninkaan ominaisuudet, kuten viisaus ja taikavoimat, tekivät hänestä etäisen tavallisille ihmisille.
Lähteiden perusteella Odin siis oli viikinkiajalla hallitsevan luokan jumala.