Miten kaukana viikingit kävivät?
Tiedetäänkö, missä kaikissa paikoissa viikingit kävivät?

Siitä lähtien, kun viikingit ryöstivät Lindisfarnen luostarin Englannissa vuonna 793, heidän laivojaan nähtiin parinsadan vuoden ajan kaikkialla Euroopan rannikolla – joskus kaupantekoaikeissa mutta usein ryöstöretkellä.
Vuonna 859 suuri viikinkilaivasto purjehti Atlantin rannikkoa etelään ja läpi Gibraltarinsalmen. Viikingit ryöstelivät Marokon rannikkoa, taistelivat voittoisasti muslimien armeijaa vastaan ja jatkoivat sitten pidemmälle Välimerelle. Viikingit talvehtivat Rhônejoella ja ryöstivät Pisan ja Lunan Italiassa vuonna 860. Sieltä viikingit palasivat kotiin, mutta heidän jälkeensä tuli uusia viikinkejä.
Viikingit ryhtyivät keisarin palkkasotureiksi
Skandinavian kauppiaat ja soturit käyttivät jo varhain Venäjän jokia liikenneväylinä. Vuonna 860 viikinkilaivasto ryösteli Konstantinopolin ympäristöä ja teki rohkeudellaan vaikutuksen muun muassa Bysantin keisari Basileios II:een. Hän perusti vuonna 988 niin sanotun varjagikaartin, joka koostui Skandinaviasta tulleista viikingeistä.
Viikinki Eerik Punaisen uskotaan perustaneen Grönlantiin ensimmäisen siirtokunnan 900-luvun lopulla. Saagojen mukaan Eerikin jälkeläiset purjehtivat vielä lännemmäksi paikkaan, jonka he nimesivät Vinlandiksi. Newfoundlandin pohjoiskärjestä on löydetty jäännöksiä viikinkien asutuksesta noin vuodelta 1000, ja Yhdysvaltojen itärannikolta on löydetty riimukirjoituksia ja skandinaavisia rahoja.
Pohjoisessa
Ensimmäiset pohjanmiehet asettuivat Islantiin vuonna 874. Grönlantiin viikingit saapuivat vuonna 986.
Idässä
Viikingit purjehtivat Venäjän jokia pitkin Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Etelässä
Vuonna 859 viikingit purjehtivat Välimerelle ja ryöstivät mm. Lunan ja Pisan kaupungit Italiassa.
Lännessä
Viikingit tulivat Newfoundlandiin vuoden 1000 tienoilla ja purjehtivat ehkä myös Pohjois-Amerikan itärannikkoa pitkin.