Viikingeillä ei ollut papistoa eikä varsinaisia temppeleitä. Jumalia palvottiin luonnossa, kodeissa ja kylissä paikallisten perinteiden mukaisesti. Talon isäntä vaimoineen johti päivittäisiä rituaaleja.
Suuremmissa tilaisuuksissa, kuten uhrijuhlissa, toimitusta johti juhlien isäntä.
Jumalille teurastettiin uhrilahjoiksi eläimiä, jotka syötiin jumalten kunniaksi ja huuhdottiin alas ”pyhällä” simalla. Maljoja kohoteltiin vainajien muistoksi ja rauhan ja hyvän sadon takeeksi, ja runonlaulajat lauloivat jumalista ja muinaisten sankarien urotöistä.
Islannista löytynyt pronssipatsas esittää Thor-jumalaa Mjölnir-vasara kädessään.
Uhrijuhlia vietettiin yleensä paikallisen päällikön kartanossa, sillä viikinkien aasauskontoa ei harjoitettu varta vasten tarkoitukseen vihityissä rakennuksissa toisin kuin kristinuskoa, joka alkoi levitä Pohjolaan 900-luvulla.
Kronikoitsija Adam Bremeniläinen kirjoitti 1070-luvulla Uppsalassa sijainneesta aasatemppelistä, jota koristivat Thorin, Odinin ja Freyjan kuvat. Varta vasten rakennetut kulttipaikat olivat kuitenkin harvinaisia, sillä viikingeille tärkeämpiä olivat pyhät lähteet, kalliot, ja lehdot, joissa he palvoivat monia jumaliaan.