Miksi viikingit kaappasivat naisia?

Viikinkien Euroopan rannikoille tekemien ryöstöretkien tarkoitus oli hankkia kultaa ja muita kalleuksia mutta myös ihmisiä. Naiset olivat erittäin haluttua saalista.

Naisia kaapattiin varsinkin ­Normandiasta ja Britteinsaarilta.

© Imageselect

Kun viikingit riehuivat pitkin Euroopan rannikoita, he eivät saalistaneet vain kultaa ja ­rikkauksia vaan myös ihmisiä: niin miehiä kuin naisiakin ryöstettiin paljon orjiksi.

Uusimpien tutkimusten mukaan viikingit kaappasivat varsinkin naisia, sillä viikinkien keskuudessa yleisen moniavioisuuden vuoksi nuorten soturien oli vaikea löytää vapaita naimaikäisiä naisia omiensa keskuudesta.

Orjat tekivät halveksitut työt

Helpoin tapa varmistaa suvun ­jatkuminen oli kaapata itselleen naispuolisia orjia, joita sai käyttää seksuaalisesti hyväksi.

Jopa neljännes viikinkiyhteisöstä oli orjia, jotka hoitivat raskaat maatyöt, kuten karjan lypsämisen ja viljan jauhamisen.

Lypsämistä pidettiin viikinkien keskuudessa halveksuttavana, ja toisen nimittely lypsäjäksi oli paha loukkaus. Monet vapaat naiset kieltäytyivät lypsämästä, joten orjat olivat välttämättömyys.

Viikingit viehättivät naisia

Kun tanskalaiset viikingit hyökkäsivät Britteinsaarille ja asettuivat niille asumaan, anglosaksit saivat huomata, että viikinkisoturit olivat erittäin tarkkoja ulkonäöstään.

He hoitivat partaansa, pitivät hiuksensa ojennuksessa ja peseytyivät hartaasti. Monet englantilaisnaiset hylkäsivät miehensä ja lapsensa viehättävien viikinkien vuoksi.

Lue viikingeistä lisää täältä