Viikinkien jumaltaruston tarinat ylijumala Odinista, ukkosenjumala Torista ja ylpeistä sotureista, jotka pääsivät Valhallaan, ovat kulkeutuneet sukupolvelta toiselle.
Ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin nämä kertomukset vastaavat viikinkien todellista uskontoa, sillä siitä on kirjoitettu vasta 200–300 vuotta viikinkien aikakauden jälkeen.
Kirjoittajat ovat olleet kristittyjä, ja tarinat ovat perustuneet suulliseen perimätietoon.
Arkeologisten löytöjen ja kronikoitsijoiden kirjoitusten perusteella historioitsijat kuitenkin arvioivat viikinkien noin 100-luvulle juontuvan uskon olleen alusta asti suloinen sekasotku taruja ja uskomuksia naapurikansoilta, Rooman valtakunnasta ja jopa niinkin kaukaa kuin Intiasta.
Germaaniheimoilta viikingit omaksuivat esimerkiksi tarinat kilpineidoista eli naissotureista, jotka taruissa taistelivat miesten rinnalla.
Historioitsijat uskovat kilpineitojen ajan mittaan kehittyneen viikinkiuskon valkyrioiksi, naishengettäriksi, jotka hakivat kuolleiden sotureiden ruumiit taistelukentiltä ja veivät ne Valhallaan juhlimaan Odinin kanssa.
Odin oli viikinkien uskossa kuoleman jumala. Hän kuljetti kahdeksanjalkaisella hevosellaan Sleipnerilla kuolleita yhdeksän maailman välillä.
Odin on todennäköisesti kehittynyt varhaisesta germaanijumalasta Wotanista, joka esiintyy monissa pohjoiseurooppalaisissa uskonnoissa. Paratiisia muistuttava Valhalla on luultavasti paljon uudempaa perua.
Jotkut historioitsijat uskovat, että viikingit omaksuivat muinaisia indoeurooppalaisia uskomuksia taivaallisesta kuoleman valtakunnasta.
Vallitseva käsitys on kuitenkin, että vasta kristinuskon vaikutus noin 500-luvulta alkaen toi Valhallan skandinaaviseen mytologiaan. Vanhempaa perua oli viikinkien usko Helin valtakuntaan, jonne päätyivät kuoltuaan ne, jotka eivät kaatuneet taistelussa.
Siellä pimeässä odotti Garm, manalan vahtikoira, joka ulvoi vainajan lähestyessä sen vartioimaa porttia.
Koira on ilmeisesti saanut vaikutteita Kerberoksesta, kreikkalaisen ja roomalaisen mytologian koirasta, joka esti vainajien sieluja pakenemasta manalasta.
Kristinuskon käsitykset kuoleman jälkeisestä elämästä ovat selvästi vaikuttaneet viikinkien uskoon 500-luvun puolivälistä alkaen.
Tämä on ilmeistä kertomuksissa tuomiopäivästä, viikingeillä ragnarökistä, johon sekä Raamatussa että skandinaavien mytologiassa liittyy luonnonmullistuksia ja jonka päätteeksi maailma syntyy uudelleen.