Lene Brandt

Keittiön lattian alla oli riimukivi

Tarkkaavainen arkeologi pelasti keittiön lattian alta paljastuneen riimukiven, joka päätyi tarkempiin tutkimuksiin.

Keittiöremontti harvemmin johtaa kansallismuseon kutsumiseen paikalle. Näin kävi kuitenkin, kun Tanskan Randersissa asuva Leena Brandt miehineen poisti keittiönsä linoleumilattian ja törmäsivät noin kaksi metriä pitkään ja 80 senttiä leveään kiveen.

Koska Jyllannin itärannikon alueelta on löytynyt paljon riimukiviä, pariskunta ilmoitti löydöstä paikalliselle museolle, joka kuitenkin arvioi kiven paljon nuoremmaksi.

Onneksi perheen arkeologiystävä näki kivestä sen nostossa ja poiskuljetuksessa otettua videokuvaa ja huomasi, että kiven takana oli jotain, joka muistutti erehdyttävästi riimuja.

Kivi oli ollut vuosikymmeniä perheen keittiön lattian alla.

© Lene Brandt

Kaiverrokset kertoivat kiven iän

Kansallismuseon asiantuntijat tutkivat kiven, ja he päättelivät, että siinä oli riimuja, tarkalleen ottaen teksti aft bi, mikä voidaan suomentaa ”b:n muistoksi”. Muita tekstejä satoja vuosia vanhassa kivessä ei ollut säilynyt.

Jos ilmenee, että säilynyt teksti on ollut riimukirjoituksen alussa, kivi on harvinainen ja todennäköisesti yksi vanhimmista Tanskassa. Riimukirjoitukset aloitettiin sanalla ”aft” nimittäin pääosin varhaisella viikinkiajalla, joten sillä perusteella kirjoitus voi olla peräisin jopa 800-luvulta.

Arkeologit riemuitsevat, sillä Tanskasta on tähän asti löydetty vain muutama kivi viikinkiajan alusta.