Kauppiaat tekivät Pohjolasta vauraan
800-luvun mittaan viikinkien ryöstöretket vähenivät, ja pohjanmiehet alkoivat keskittyä ryöstelyn sijasta kaupankäyntiin. Pohjolaan syntyi useita kukoistavia kauppakaupunkeja.
Ruotsin viikingit ostivat idästä hopeaa ja silkkikankaita, joita he sitten myivät kotimaansa kasvavilla markkinoilla.
Vuonna 890 norjalainen viikinki nimeltään Ottar oli vieraana Englannin kuninkaan Alfred Suuren hovissa. Ottar kertoili kuninkaalle kotimaastaan, ja kuninkaan kirjuri kirjoitti tunnollisesti muistiin vieraan tarinat maantieteestä, purjehdusreiteistä sekä erityisesti tuotteista, joita tämän pohjoisella kotiseudulla oli tarjota.
Ottar tunnetaan vain kuningas Alfredin kirjurin muistiinpanoista. Hänen ansiostaan kuitenkin nykyään tiedetään, että tuon ajan Pohjolan asukkailla ei ollut enää paljonkaan yhteistä niiden pohjanmiesten kanssa, jotka olivat ryöstäneet ja hävittäneet Lindisfarnen luostarin noin sata vuotta aiemmin. Ottar ei ollut soturi vaan kauppias, ja yhä useampi viikinki sai tuolloin jo elantonsa ryöstelyn sijasta kaupankäynnistä.
Yrittäjähenkiset viikinkipäälliköt olivat 800-luvun kuluessa havainneet, että eksoottisten tuotteiden kauppa oli ryöstelyä kannattavampaa, ja he olivat alkaneet lähettää kaupparetkikuntia kaikkiin tunnetun maailman kolkkiin.
Viikinkikauppiaat purjehtivat Pohjanmeren yli Britteinsaarille ja soutivat Itä-Euroopan suuria jokia pitkin pitkälle nykyisen Venäjän alueelle. Kaukomailta ostamansa tuotteet he toivat myytäviksi kotiseutujensa markkinapaikoille, joita oli syntynyt keskeisille paikoille Pohjolan rannikoille. Kaupankäynnin vilkastuessa kauppapaikat kasvoivat vähitellen kaupungeiksi, joihin kauppiaat kaikkialta maailmasta saapuivat myymään tuotteitaan.
Mursunluu oli muotia
Ottar oli tuonut kuningas Alfredille lahjaksi mursunhampaita, joita hän oli hankkinut matkoillaan pohjoisen Norjan erämaissa. ”Mursun syöksyhampaat ovat mitä hienointa ainetta [--] ja mursujen nahkasta saa punottua mainioita köysiä laivoihin”, kuningas Alfredin kirjuri raapusti muistiinpanoihinsa.
Pohjois-Norjan mursukanta on ilmeisesti ollut Ottarin aikaan runsas, sillä hän kehuskeli kaataneensa kahdessa päivässä peräti 60 yksilöä. Myös mursunluun kysyntä oli suurta, sillä Euroopan vauras eliitti rakasti mursunluuta, josta valmistettiin muun muassa koruja, pelinappuloita ja koriste-esineitä.
Ottar kertoi hankkineensa Pohjois-Norjasta myös arvokkaita nahkoja, valaanluita ja lintujen untuvia. Ottar tarkoitti todennäköisesti haahkanuntuvia, joista sai Euroopan markkinoilla hyvän hinnan.
Kuningas Alfredin kirjurin muistiinpanoista ei käy ilmi, missä muualla kuin Englannissa Ottar kauppasi tuotteitaan. Useimmat viikinkikauppiaat kuitenkin suuntasivat myymään tuotteitaan Pohjolan kolmeen suurimpaan kaupunkiin, Tanskan Hedebyhyn, Ruotsin Birkaan ja Norjan Kaupangiin.
Oslonvuonon rannalla sijaitsevassa Kaupangissa kauppiaat vaihtoivat turkiksia, nahkoja ja köysiä arabialaiseen hopeaan, elintarvikkeisiin ja ylellisyystuotteisiin. Kaupangissa myytiin myös rautaesineitä ja vuolukiveä, jolla oli kysyntää etenkin tanskalaisten keskuudessa. Jokakesäiset Kaupangin markkinat joutuivat kuitenkin kilpailemaan ankarasti Britteinsaarten kauppapaikkojen ja erityisesti Dublinin tuottoisien markkinoiden kanssa.
Kuningas perusti rahasammon
Viikingit kävivät kauppaa koko Euroopassa.
Ruotsin Birka oli sekä suositumpi että paremmin järjestäytynyt kauppapaikka kuin Norjan Kaupang. Birka oli perustettu 700-luvun puolivälissä luultavasti kuninkaan määräyksestä, ja sitä hallitsi kuninkaan virkamies. Toisin kuin Kaupangissa, Tukholman lähistöllä sijainneessa Birkassa käytiin kauppaa ympäri vuoden. Turkismetsästäjät kerääntyivät Birkaan odottelemaan kesän markkinakautta, jolloin Birkaan purjehti kauppiaita läheltä ja kaukaa.
Yksi ruotsalaisten viikinkien tärkeimmistä myyntituotteista oli rautamalmi, jota saatiin pohjoisessa ja lännessä sijaitsevista kaivoksista. Rautamalmia myytiin lähinnä tanskalaisille kauppiaille, jotka kuljettivat sen edelleen myytäväksi eteläisessä Tanskassa sijaitsevaan Hedebyn kauppakaupunkiin.
Frankkikronikoitsijoiden mukaan Tanskan kuningas Godfred määräsi vuoden 810 tienoilla nykyisen Rostockin edeltäjänä pidetyn Rericin saksilaisen kauppakaupungin tuhottavaksi. Samalla hän määräsi Rericin asukkaat muuttamaan hieman pohjoisemmaksi perustamaansa uuteen markkinapaikkaan, Hedebyhyn, joka alkoi pian tuottaa kuninkaalle runsaasti verotuloja.
Hedeby sijaitsi Itämeren rannalla, ja sieltä oli suhteellisen helppo ja nopea purjehtia Venäjälle ja suuria jokia pitkin edelleen Lähi-idän kauppareittien tuntumaan. Toisaalta myös matka Pohjanmerelle ja sitä kautta Britteinsaarille ja frankkien valtakuntaan oli melko lyhyt. Lisäksi vanha Jyllannin halki kulkeva kauppareitti, Hærvejen, kulki Hedebyn ohi vain noin kilometrin päässä.
Tanskan kuninkaat pitivät tuottoisasta kaupungista hyvää huolta: Hedebyn läpi virtaavaa joenuomaa levennettiin ja sen varteen rakennettiin tukeva puinen laituri. Kadut rakennettiin suoriksi, ja kaupunkia ympäröi kehän muotoinen valli, joka suojasi Hedebyn asukkaita vihollisilta. Kaupungissa oli noin 2 000 pysyvää asukasta, ja markkinoiden aikaan Pohjolan suurimman kaupungin väkiluku kasvoi entisestään.
Hedebyhyn saapui kauppiaita pitkienkin matkojen päästä. Kaupunki oli aikanaan niin tunnettu, että sen markkinat mainitaan vanhoissa lähteissä Islannista Bagdadiin saakka.
Erityisesti orjakauppa kannatti. Pohjolassa oli pidetty orjia vuosisatojen ajan, mutta viikinkien ryöstöretkien ja kauppamatkojen myötä orjakaupasta kehittyi niin tuottoisaa liiketoimintaa, että historioitsijat ovat verranneet sitä jopa 1700-luvulla harjoitettuun orjavientiin Afrikasta Pohjois-Amerikkaan.
Viikingit hankkivat orjia myyntiin Itä-Euroopasta ja Britteinsaarilta, mutta myös murhasta tuomittuja Pohjolan asukkaita myytiin orjuuteen. Ostajat olivat useimmiten vauraita talonpoikia, jotka teettivät orjilla raskaimmat työt.
Hedebyn vireä orjakauppa kauhistutti kunnon kristittyjä, ja erään fransiskaanimunkin kerrotaan järkyttyneen kristittyjen orjien myynnistä vuonna 870 niin, että hän myi koko omaisuutensa ja osti kaikki orjat vapaiksi.
Hedeby maurin silmin
Elämä Hedebyssä ei kuitenkaan ollut pelkkää juhlaa ja markkinahumua. Mikäli maurilaista kauppiasta Al-Tartushia on uskominen, kaupunki oli varsinainen barbaarien pesäke.
”Kun he uhraavat eläimen, he ripustavat raadon seipääseen talonsa oven viereen, jotta naapurit näkisivät heidän uhranneen”, kirjoitti Al-Tartushi, joka oli ilmeisesti sattunut näkemään viikinkejä kuivalihan valmistuspuuhissa.
”Köyhät heittävät imeväisiä mereen, ja vaimoilla on oikeus erota miehestään”, jatkoi järkyttynyt mauri. Lisäksi sekä miehet että naiset maalasivat silmiään ja lauloivatkin huonommin kuin muunmaalaiset: ”Heidän kurkustaan kuuluu koriseva ääni, joka muistuttaa koiran murinaa mutta kuulostaa vielä eläimellisemmältä.”
Viikinkiajan kukoistus ja loppu
Hedebyläisten raakalaismaisuudesta huolimatta kaupunkiin virtasi rahaa. Kuningas otti oman osansa verotuloina, ja jäljelle jäävä voitto käytettiin yhä suurempien kauppalaivastojen rakentamiseen. Kaupankäynnin synnyttämien verotulojen ansiosta kuninkaat pystyivät myös varustamaan armeijoita, joita ei kuitenkaan enää lähetetty ryöstöretkille vaan valloittamaan uusia maa-alueita. Kaupankäynnin myötä Pohjolassa alkoi valloitusten aikakausi, jonka aikana viikingit pitivät hallussaan muun muassa suurta osaa Englantia.
Vaurauden ja mahdin aika ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin, ja viikinkiaika alkoi kallistua lopuilleen. Vuonna 1050 Norjan kuningas Harald Ankara ryösti ja poltatti Hedebyn osana omia valta- ja valloituspyrkimyksiään.
Alamäelle on esitetty monia syitä. Todennäköisin selitys lienee se, että Venäjälle ja Englantiin pysyvästi asettuneet viikingit eivät enää halunneet tuoda tuotteitaan myyntiin Pohjolaan asti. Lisäksi Kaspianmeren ympäristössä koettiin levottomuuksia, jotka näivettivät vähitellen alueen kaupankäynnin.
Köyhtyvät kuninkaat yrittivät korvata menettämiään tuloja verottamalla tuontitavaroita yhä ankarammin, mikä karkotti kauppiaat etelän houkuttelevammille markkinoille. Kauppiaiden kaikkoamisen myötä kuninkaiden tulot ja mahti romahtivat, ja viikinkien suuruuden aika päättyi.