Jomsviikingit olivat Itämeren palkkasotureita

Saagojen mukaan jomsviikingit olivat salaperäinen eliittisotureiden veljeskunta, joka sai Pohjois-Euroopan hallitsijat vapisemaan kauhusta. Heidän tukikohtaansa ei kuitenkaan ole koskaan löydetty.

Saagojen mukaan jomsviikingit olivat salaperäinen eliittisotureiden veljeskunta, joka sai Pohjois-Euroopan hallitsijat vapisemaan kauhusta. Heidän tukikohtaansa ei kuitenkaan ole koskaan löydetty.

Nikolay Zubkov & Rex/AlloverWayne Southwell/Mikkel Juul Jensen/HISTORIE

”Joka kesä he sotivat eri maissa ja vahvistivat mainettaan, ja heitä pidettiin sotureista parhaina”, kertoo viikinkiajalta säilynyt tarina.

Saagojen mukaan jomsviikingit palvelivat palkkasotureina mahtimiehiä ja kuninkaita, jotka pystyivät maksamaan kullalla, hopealla tai lupauksilla sotasaaliista.

Pelottomat viikinkisoturit saivat vuosina 980–1017 kaikki Pohjois-Euroopan hallitsijat vuorollaan vapisemaan. Jomsviikingeille olivat ominaisia ankara sotilaallinen kuri, poikkeuksellinen rohkeus ja vahva veljeskuntahenki. He eivät epäröineet, taistelivatpa he sitten tanskalaisten, englantilaisten tai norjalaisten kuninkaiden puolella.

Tutkijat kiistelevät Jomsborgista

Jomsviikingien kerrotaan asuneen Jomsborg-nimisessä linnoitetussa tukikohdassa lähellä Oderjoen suuta nykyisessä Länsi-Puolassa. Historiantutkijat ja arkeologit ovat kiistelleet linnoituksen olemassaolosta.

Monet pitävät Jomsborgia mielikuvituksen tuotteena tai ainakin saagojen kuvauksia linnoituksesta runsaasti liioiteltuna. Tämä johtuu siitä, ettei Oderjoen suun lähistöltä ole löydetty arkeologisia todisteita minkään suuren viikinkilinnan olemassaolosta.

## YLEISKATSAUS – tältä Jomsborg ehkä näytti:

Alueella on kyllä arkeologisten todisteiden mukaan sijainnut viikinkiasutusta osapuilleen aikana, jolloin jomsviikingit saagan mukaan oleskelivat Oderilla.

Asutus on kuitenkin niin pienimuotoista, ettei se missään määrin vastaa saagojen kuvausta mahtavasta Jomsborgista, jolla oli ”niin iso satama, että sinne mahtui 300 pitkälaivaa linnoituksen suojiin”. Saagaan luottavat tutkijat huomauttavat, että todisteita linnoituksesta voi vielä löytyä.

Soturit esiintyvät kahdessa saagassa

Siinä missä nykytutkijat kiistelevät siitä, oliko jomsviikinkejä ja Jomsborgia olemassa, vanhemmissa lähteissä pohditaan enemmänkin sitä, kuka veljeskunnan ja Jomsborgin perusti. Islantilaissaagojen käsitykset asiasta vaihtelevat.

Jómsvíkinga Sagassa viikinki nimeltä Palnatoke lähti Harald Sinihampaan tapettuaan vendien maahan, jossa sikäläinen kuningas lahjoitti hänelle Jomin alueen. Vastineeksi Palnatoke lupasi olla ryöstämättä kuninkaan valtakuntaa.

Palnatoke rakensi alueelle ”suuren ja vankan merilinnoituksen, jota sen jälkeen alettiin kutsua Jomsborgiksi”.

Knýtlinga Saga, joka kirjoitettiin muistiin 1250-luvulla, taas kertoo, että Harald Sinihammas sijoitti vuoden 980 tienoilla ryhmän viikinkejä Oderjoen suulle.

Ryhmän pääasiallisena tehtävänä oli hoitaa suhteita Haraldin appeen, vendikuningas Mistivojhin: ”Hän perusti sinne Jomsborgin ja sijoitti linnoitukseen huomattavan määrän miehiä, joille hän maksoi palkkaa ja määräsi lait. He valtasivat hänelle maita; kesäisin he tekivät sotaretkiä, talvella he pysyttelivät aloillaan; heitä kutsuttiin jomsviikingeiksi.”

Mahdollinen jomsviikinkien riimukivi

Knýtlinga Sagaan luottavat historiantutkijat pitävät Ruotsissa lähellä Ystadia sijaitsevaa Sjörupin riimukiveä todisteena jomsviikinkien olemassaolosta. Kivi on pystytetty Asbjörn-nimisen miehen muistoksi.

Asbjörn kuoli ehkä vuonna 984, kun hän kirjoituksen mukaan ”ei paennut Uppsalassa”. Eräässä toisessa riimukivessä on vastaava Uppsalan taisteluun viittaava kirjoitus. Lisäksi Sjörupin riimukiven sanavalinnat viittaavat siihen, että Asbjörn kuului veljeskuntaan.

Osalle historiantutkijoista viittaukset rohkeuteen ovat selkeitä todisteita siitä, että Uppsalassa taisteli erityisen pelottomien viikinkien veljeskunta.

Sven Haaraparta palkkasi jomsviikingit taistelemaan joukoissaan Svoldissa vuonna 999.

© Bridgeman

Jomsviikingit taistelivat parhaan palkanmaksajan puolesta

984

Harald Sinihammas palkkasi Styrbjörn Väkevän jomsviikingit valloittamaan Ruotsin.

986

Sven Haaraparran yllyttämänä Sigvaldi johti miehensä hyökkäämään Norjaan.

999

Jomsviikingit taistelivat Sven Haaraparran rinnalla Svoldin taistelussa.

1009

Sven Haaraparta palkkasi jomsviikingit hyökkäämään Englantiin, jota hallitsi Ethelred.

1013

Jomsviikingit siirtyivät Ethelredin puolelle Sven Haarapartaa vastaan.

1015

Jomsviikingit vaihtoivat puolta vielä kerran ja taistelivat Knuut Suuren joukoissa.

Koska saagat korostavat Uppsalan taistelun merkitystä, tutkijat arvelevat, että riimukivet pystytettiin kahden jomsviikingin muistoksi.

Joidenkin lähteiden mukaan veljeskunnan maineikkain johtaja Styrbjörn Väkevä kaatui Uppsalassa, minkä vuoksi on arveltu, että riimukivessä mainittu Asbjörn olisi ollut sama henkilö, jota vain kutsuttiin eri nimellä.

Veljeskuntaan ei otettu kaikkia

Saagojen mukaan Jomsborgiin alkoi nopeasti virrata seikkailunhaluisia viikinkejä eri puolilta Pohjolaa. Linnoituksen miehet eivät olleet vannoneet uskollisuutta tietylle kuninkaalle, vaikka suurin osa heistä olikin tanskalaisia.

Jomsborgiin saapui laiva toisensa jälkeen täynnä toiveikkaita kokelaita, mutta yli puolet miehistä joutui palaamaan takaisin epäonnistuttuaan voimainkoitoksissa ja kaksintaisteluissa.

Saagojen mukaan jomsviikingit halusivat katsoa teloittajaansa silmiin.

© C. Krohg/Heimskringla

Jomsviikinkien 11 käskyä

Saagojen mukaan vain rohkeimmat, kurinalaisimmat ja vahvimmat miehet pääsivät jomsviikinkien veljeskuntaan. Sen jälkeen heidän piti noudattaa tinkimättä ryhmän sääntöjä.

Vanhojen kirjoitusten mukaan Bornholmista purjehtinut 12-vuotias Vagn Åkenpoika joutui kahden pitkälaivansa ja niiden miehistöjen kanssa taistelemaan kokenutta jomsviikinkiä ja tämän laivoja vastaan, ennen kuin veljeskunta suostui pitkin hampain ottamaan hänet jäsenekseen.

Vagn oli nuoresta iästään huolimatta niin vahva ja häikäilemätön, että veljeskunta katsoi parhaimmaksi joustaa säännöistään. Yleensä veljeskuntaan otettiin vain 18 vuotta täyttäneitä.

Jomsviikinki ei syönyt sanaansa

Jos kokelas läpäisi testit ja hänet otettiin veljeskunnan jäseneksi, hän joutui noudattamaan ankaraa säännöstöä. Hänen oli oltava peloton ja uskollinen lupauksilleen ja soturiveljilleen. Keväällä miehet lähtivät sotaretkille parhaiten maksavan kuninkaan puolesta.

Tanskan kuningas Sven Haaraparta onnistui kuitenkin viekkaudella käyttämään säännöstöä omaksi edukseen. Jómsvíkinga Sagan ja muiden historiallisten lähteiden perusteella tutkijat ovat laatineet tapahtumista kuvauksen.

Tarinan mukaan Tanskan kuningas Sven Haaraparta halusi eliminoida norjalaisten uhan houkuttelemalla humaltuneet jomsviikingit hyökkäämään heidän kimppuunsa.

© Fotolibra

Sen mukaan jomviikingit olivat vuoden 986 tienoilla Sigvaldin johdolla etsimässä tuottoisia ryöstelymahdollisuuksia. Ennen retkille lähtöä Sigvaldin oli kuitenkin purjehdittava Sjaellandiin isänsä hautajaisiin 60 pitkäveneen kanssa.

Siellä palkkasoturit osallistuivat hautajaisjuominkeihin, jossa Sven Haaraparta tarjosi vieraille väkevää simaa valtavan kokoisista juomasarvista. Svenin tavoitteena oli juottaa jomsviikingit niin humalaan, että nämä alkaisivat kerskailla.

Sven oli aikeissa lähteä valloittamaan Englantia, eikä hän halunnut, että norjalaiset ennättäisivät ennen häntä tai liittoutuisivat Englannin kanssa. Niinpä hän päätti usuttaa jomsviikingit norjalaisten kimppuun.

Saagan mukaan kuningas totesi, että ”tällaisissa juhlissa miehet usein antavat suuria lupauksia kasvattaakseen mainettaan”. Hän itse vakuutti valloittavansa Englannin ennen vuoden loppua. Sigvaldi, joka ei halunnut vaikuttaa Tanskan kuningasta vähäpätöisemmältä, antoi yhtä suurellisen lupauksen: ”Kolmessa vuodessa valloitan Norjan
ja ajan Haakon-jaarlin sieltä pakosalle.”

Muut jomsviikingit lupasivat seurata Sigvaldia, ja Sven hykerteli tyytyväisenä tilanteen kehittymisestä. Seuraavana aamuna kohmeloinen Sigvaldi muisti sanansa. Sen sijaan, että hän olisi lähtenyt ryöstöretkille, hän suuntasi miehiensä kanssa kohti Norjaa pitääkseen lupauksensa.

Jómsvíkinga Sagassa kerrotaan, että Haakon-jaarli houkutteli Sigvaldin laivat väijytykseen Hjörungavágrin vuonossa 200 kilometriä Bergenistä pohjoiseen. Monet jomsviikingeistä joutuivat vangeiksi, ja heidät tuotiin Haakonin pyövelin eteen. Vangit katsoivat järkähtämättä, kun tämä sivalsi päät kolmelta ensimmäiseltä.

Aina ennen kuin pyöveli heilautti kirvestä, hän kysyi teloitettavalta, mitä tämä ajatteli kuolemasta. Yksi kiteytti kaikkien ajatukset: ”Huonosti muistaisin jomsviikinkien lain, jos kumartaisin kuoleman edessä tai ilmaisisin pelkoni.”

Jomsviikingit olivat saagojen supersankareita

© Seraina Nett

Lasse Christian Arboe Sørensen

  • Viikinkiajan lehtori.
  • Saxo-instituutti Kööpenhaminan yliopisto.

Jómsvikinga Saga on kiistelty lähde. Voiko sen kuvaukseen Jomsborgista luottaa?

Saagat ovat erittäin epäluotettava lähde Jomsborgin olemassaolosta tai siitä, miltä se näytti, koska ne kirjoitettiin muistiin vuosia myöhemmin.

Tilanne olisi sama kuin jos me kirjoittaisimme nyt Ranskan vallankumouksen historian suullisten kuvausten perusteella.

Todistaako mikään, että jomsviikinkejä oli ja että he asuivat Jomsborgissa Itämerellä?

Tiedämme aikalaislähteiden perusteella, että Itämeren alueella eli useita erilaisia viikinkiryhmiä, jotka tekivät ryöstöretkiä lähelle ja kauas. Saagojen kuvaukset jomsviikinkien maineteoista ja Jomsborgista ovat kuitenkin liian mielikuvituksellisia ollakseen totta.

Saagoista tunnetaan kuitenkin muita esimerkkejä henkilöistä (esimerkiksi Ragnar Lodbrokista) tai tapahtumista, joissa viikinkien toimia on liioiteltu mutta joiden olemassaolosta on todisteita. Saagojen kuvaus jomsviikingeistä voidaankin nähdä romantisoituna.

Joidenkin historiallisten viikinkiryhmien tekoja on paisuteltu, ja heistä on tehty oman aikansa supersankareita.

Palkkasoturit Englannissa

Tappiosta huolimatta osa jomsviikingeistä selvisi hengissä ja pääsi takaisin Jomsborgiin. Heidän joukossaan olivat johtaja Sigvaldi, Thorkild Pitkä ja Vagn Åkenpoika, josta ei tiedetä enää muuta kuin että hän sen jälkeen avioitui.

Vuonna 1009 jomsviikingit lähtivät Sven Haaraparran mukana Englantiin, jossa he taistelivat ja ryöstelivät jonkin aikaa tämän joukoissa, ennen kuin he saivat paremman tarjouksen englantilaisilta ja siirtyivät näiden puolelle.

Englannin kuningas Ethelred luuli, että jomsviikingit suojelisivat häntä muita ryösteleviä viikinkejä vastaan, mutta hän erehtyi pahasti.

Kun Svenin poika Knuut Suuri saapui vuonna 1016 Pohjois-Englantiin suuren laivaston kanssa, jomsviikinkien silloinen johtaja Thorkild Pitkä päästi tanskalaiset maihin tekemättä vastarintaa.

Sen jälkeen jomsviikingit taistelivat Knuutin puolella, kunnes tämä saattoi julistautua Englannin kuninkaaksi vuonna 1017. Tämän jälkeen jomsviikinkejä ei enää mainita. Eliittijoukot ehkä sulautuivat Knuutin henkivartijakaartiin.

Jomsborgin kerrotaan tuhoutuneen vuoden 1043 tienoilla, kun Norjan kuningas Maunu Hyvä hyökkäsi sinne. Erään saagan mukaan ”hän tappoi monia ihmisiä, poltti ja tuhosi kaupungin ja maan ja loi hirveän kaaoksen”.

© Shutterstock

Kahta mieltä: oliko jomsviikinkejä olemassa?

Kertomukset Jomsborgissa majailleesta viikinkien eliittiarmeijasta ovat kiehtoneet historiantutkijoita ja arkeologeja vuosisatoja. Asiantuntijat eivät kuitenkaan ole päässeet yksimielisyyteen siitä, onko Jomsborgia ja sen asukkaita ollut olemassa vai ovatko ne vain keskiaikaista sepitettä.