Arkeologit tekivät vuonna 2018 Pohjois-Virossa hämmästyttävän löydön. Jonkin matkaa rannikolta Revalan muinaisen maakunnan alueelta löytyi kalmisto, josta kaivettiin esiin noin sadan viikinkiaikaisen miekan jäännökset.
Näin suurta määrää viikinkiajan miekkoja ei ollut koskaan aiemmin löydetty Virosta. Aseet olivat peräisin 900-luvun puolivälistä, ja ne olivat niin sanottua Petersenin H-tyyppiä, joka on viikinkiajan yleisin.
Aluksi miekkojen arveltiin kuuluneen Skandinaviasta matkanneiden ja Virossa menehtyneiden viikinkien hautaan. Käsitys kuitenkin muuttui, kun vuoden kuluttua muutaman metrin päästä aiemmasta kalmistosta löytyi toinen hautapaikka.
Hautaus sisälsi muun muassa soljen, jonka tyyppisiä tiedetään esiintyneen Lounais-Suomessa ja Luoteis-Virossa. Korut olivat peräisin samalta ajalta kuin miekat.
”Uusi löytö antaa hyvän syyn olettaa, että viime vuonna löytämämme miekkojen jäännökset ovat peräisin hautausrituaaleista, jotka järjestettiin Revalan paikallisten viikinkisotureiden muistoksi – eikä Ruotsista tai Tanskasta tulleiden viikinkien, jotka olisivat kuolleet matkalla itään”, totesi arkeologi Mauri Kiudsoo Tallinnan yliopistosta vuonna 2019.
Vuonna 2018 Virosta löytyi noin sadan miekan jäännökset. Miekat osoittautuivat kuuluneen virolaisille viikingeille. Löytöjen joukossa oli koristeellinen miekan ponsi.
Uutinen Viron viikingeistä ei herättänyt juurikaan kiinnostusta maan ulkopuolella. Ajatus Skandinavian ulkopuolisista viikingeistä vaikutti järjenvastaiselta, sillä virolaisen viikinkiajan asiantuntijan Marika Mägin mukaan kuva viikingeistä Norjan, Tanskan tai Ruotsin alueelta tulleina sotureina on niin kiveen hakattu ”fakta”, että sitä on lähes mahdotonta muuttaa.
Mägi on vakuuttunut siitä, että viikinkejä oli myös itämerensuomalaisissa kansoissa, joita asui isoissa osissa Baltiaa ja Etelä-Suomea.
Ongelmana on vain, että muuta maailmaa asia ei vaikuta liikuttavan.
Baltia oli väylä itään
Marika Mägi tietää, mistä puhuu. Tallinnan yliopiston johtavana myöhäisrautakauden tutkijana hän on yli 30 vuoden ajan tutkinut Baltian ja Suomen viikinkiaikaa.
Vuonna 2018 hän julkaisi Baltian alueen viikinkiajasta kirjan In Austrvegr: The Role of the Eastern Baltic in Viking Age Communication across the Baltic Sea. Aihetta on alettu käytännössä tutkia vasta muutama vuosi sitten.
Monet tuntevat tarinat viikingeistä, jotka suuntasivat kohti länttä ja valloittivat Englannin, piirittivät Pariisia ja asettuivat asumaan Islantiin ja Grönlantiin. Vähemmän tiedetään viikinkien vaikutuksesta idässä, kuten Virossa, osassa Latviaa ja Suomessa.
Viikinkien tärkeimmät kauppareitit (punaiset viivat) kulkivat itämerensuomalaisten alueiden läpi.
Viikinkikulttuuri levisi kauas itään
Skandinavian viikingit käyttivät Baltiaa ja Suomea läpikulkumaina kauppamatkoillaan itään ja etelään. Tämä synnytti Skandinavian ja Itämeren itäosan välille eräänlaisen yhtenäiskulttuurin.
Vuosikymmeniä ennen kuin viikingit aloittivat matkat länteen, etenkin ruotsalaisviikingit tekivät kauppa- ja ryöstöretkiä itään ja etelään nykyisen Venäjän alueen jokia pitkin.
Itämeren alueella reitit kulkivat itämerensuomalaisten asuttamien Etelä-Suomen, Viron ja Latvian rannikkoseutujen halki.
Alueen kansoja yhdistivät etninen tausta ja kieli, kun taas etelämpänä nykyisen Liettuan alueella ja osassa Latviaa puhuttiin muita kieliä.
Matkoillaan skandinaavit olivat tiiviissä yhteydessä itämerensuomalaisiin, jotka ottivat mallia viikinkien tavoista ja asetyypeistä. Virolaisen arkeologin Marika Mägin mukaan ilmiötä voidaan kuvata ”jaetuksi kulttuuripiiriksi” tai ”kolonialismiksi ilman siirtokuntia”. Kulttuurivaihto saattoi olla kaksisuuntaista:
”Lähdemme automaattisesti siitä oletuksesta, että skandinaaviviikingit levittivät kulttuuriaan Baltian alueelle. Entä jos kulttuurivaihto toimi myös toiseen suuntaan?”
Viikinkiaikana näiden seutujen asukkaat jakaantuivat karkeasti kahteen eri etniseen ryhmään: Liettuassa ja Latvian eteläosassa eli baltteja ja Itämeren rannikon lähellä Virossa, Suomen eteläosassa ja Latvian pohjoisosassa taas tavattiin itämerensuomalaisia kansoja.
Itämeren rannikkoseudut olivat tärkeitä rantautumispaikkoja Skandinavian viikingeille, jotka olivat lähdössä Venäjän halki ostamaan tavaroita esimerkiksi abbasidien kalifaatista Bagdadista tai Konstantinopolista.
Jos sää oli liian kehno matkan jatkamiseen, viikingit pitivät taukoa Suomen tai Baltian rannikolla. He saattoivat pysytellä maissa viikkoja, kunnes sääolot paranivat, Marika Mägi selittää.
”Kun katsotaan kartoista Venäjän jokia, parhaimmat purjehdusreitit kulkevat Baltian – etenkin Viron ja Latvian – ja Suomenlahden läpi”, Mägi huomauttaa ja kysyy:
”Miksi näistä alueista puhutaan harvoin viikinkiajan yhteydessä?”
Hänen mukaansa moni tapahtuma, joka muinaisissa saagoissa on sijoitettu Venäjälle, tapahtui todellisuudessa todennäköisesti Baltiassa ja Suomessa.
Marika Mägi on tutkinut Baltian viikinkiaikaa yli 30 vuoden ajan, ja hän toivoo avartavansa käsitystä viikingeistä.
Dna on muuttanut käsitystä viikingeistä
Baltian aluetta kannattaisi tutkia lähemmin, jotta ymmärrys viikinkiajasta syvenisi.
Tuoreehkojen miekka- ja korulöytöjen lisäksi Viron suurimmalta saarelta Saarenmaalta kaivettiin vuosina 2008 ja 2010 esiin kaksi skandinaavista alkuperää olevaa limisaumaista venettä.
Laivoissa lepäsi 41:n ehkä toisia skandinaaveja vastaan käydyssä taistelussa kaatuneen skandinaavin luurangot. Analyysit osoittivat, että vainajat olivat kuolleet vuoden 750 tienoilla. Skandinaaviviikingit kulkivat siis jo hyvin varhain Baltian maiden ja Suomen kautta.
Virosta Saarenmaalta kaivettiin vuosina 2008 ja 2010 esiin kahden viikinkiveneen ja 41 soturin jäännökset. Löytö todisti, että alueella liikkui skandinaaveja jo vuoden 750 tienoilla.
Seikka ilmenee muun muassa saagoista, joissa mainitaan skandinaavien retket Suomeen ja Austrvegriin – muinaisnorjaksi nimi tarkoitti Baltiaa.
Itämerensuomalaisten korut ja skandinaavityyliin koristellut aseet samoissa haudoissa todistavat kuitenkin Mägin mukaan, että viikinkikulttuuri levisi myös itämerensuomalaisten pariin, jotka kaikesta päätellen myös tekivät kauppa- ja ryöstöretkiä.
”Meidän pitäisi lakata näkemästä viikingit skandinaavisena etnisenä ryhmänä.” Arkeologi Marika Mägi.
Islantilaisissa saagoissa nykyisen Viron alueen ihmisistä käytetään joskus nimitystä ”Viron vikingr”, ja 1200-luvulla kirjoitetussa Henrikin Liivinmaan kronikassa kerrotaan, että Saarenmaan asukkaat eivät pelänneet mitään, koska heillä oli laivoja, joilla ”he alistavat ympäröivät maat ryöstämällä sekä kristittyjä että pakanoita”.
”Meidän pitäisi lakata näkemästä viikingit skandinaavisena etnisenä ryhmänä. Viikinkejä ei oltu vaan viikinki-sana kuvasi sitä, mitä tehtiin”, Marika Mägi selittää.
”Ihmiset lähtivät ’viikingeiksi’. Viikingit olivat sekoitus sotureita, merirosvoja ja kauppiaita. Elämäntapa leimasi kulttuuria Skandinavian lisäksi myös jossain määrin Suomessa, Virossa ja Latviassa vuoden 800 tienoilta alkaen”, hän toteaa.
Viikinkikäsitteen yhteys skandinaavisen taustan sijaan elinkeinoon ja elämäntapaan todistettiin vuonna 2020.
Tuolloin kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi tanskalaisen muinais-dna-tutkijan Eske Willerslevin johdolla laajan tutkimuksen, jossa oli analysoitu satojen viikinkihautausten luita eri puolilta Eurooppaa.
Tutkimus osoitti, että viikingit eivät olleet lainkaan homogeeninen ja etnisesti rajattu ryhmä, vaan heidän etninen taustansa oli hyvin vaihteleva.
Uraauurtava dna-tutkimus on lisätodiste siitä, että viikingit eivät olleet yksinomaan sinisilmäisiä sotureita, joiden juuret johtivat Skandinaviaan.
Kansallisromantiikka loi kuvan karskeista skandinaaviviikingeistä, jotka käyttivät kypäriä.
Kansallisromantiikka omi viikingit
Ajatus puhtaasti skandinaavisista viikingeistä on perua 1800-luvun kansallisromantiikasta. Tuolloin viikingeistä onnistuttiin tekemään skandinaaveja ja itämerensuomalaiset viikingit unohdettiin.
Syy siihen, että viikinkejä nykyisin pidetään skandinaaveina, löytyy kansallisromantiikasta – tai oikeastaan nationalismista.
Aate levisi 1800-luvulla eri puolille Eurooppaa, ja taiteilijat ja älymystö alkoivat etsiä kunkin kansan menneisyydestä juuri niitä piirteitä, joiden voitiin ajatella muovanneen kansalle ominaisen luonteen ja mielenlaadun.
Skandinaviassa huomiota kiinnitettiin juuri viikinkeihin, jotka pitkäveneillään olivat tutkineet maailmaa ja alistaneet joitakin Euroopan voimakkaimmista kansoista.
”Väestön yhteishengen lujittamiseksi viikinkiajasta muodostettiin oma historiallinen kautensa ja viikingeistä käsite, joka kytkettiin vahvaan skandinaaviväestöön”, selittää historioitsija Kasper H. Andersen, joka on perehtynyt viikinkien etniseen taustaan ja identiteettiin.
Baltian väestö eli tuolloin keisarillisen Venäjän hallinnassa, ja kun se itsenäistyi seuraavalla vuosisadalla, sen tilaisuus oli jo mennyt: viikingit oli leimattu yksinomaan skandinaaveiksi.
Viron viikingit sivuroolissa
Marika Mägin mukaan on korkea aika, että tutkijat alkavat kiinnostua enemmän itämerensuomalaisten roolista viikinkiaikana.
Samaa mieltä on Kasper H. Andersen, joka on tanskalaisen Moesgaardin museon historioitsija ja perehtynyt viikinkien etniseen taustaan ja identiteettiin.
”Me täällä emme omista patenttia viikinkeihin, ja siksi virolaiset ja suomalaiset voivat hyvin omaksua viikinkiajan osaksi omaa historiaansa. Minun näkökulmastani katsottuna heillä on ainakin täysi oikeus kutsua itseään viikingeiksi”, hän sanoo.
Jos viikinkiaikaa halutaan avata laajemmin Suomen ja Baltian kannalta, se vaatii kuitenkin lisää tutkimusta aiheesta, Marika Mägi myöntää.
”Useimmat Viron arkeologit ovat kiinnostuneempia viikinkiajan jälkeisestä ajasta. Vasta tuolloin haudoissamme alkoi olla enemmän esineitä, mikä merkitsee, että tarjolla on enemmän materiaalia analysoitavaksi ”, hän selittää.
”Kyse ei ole siitä, että kollegani Skandinaviassa, Englannissa ja Ranskassa kieltäisivät viikinkien olemassaolon Itä-Euroopassa – he vain eivät ole kiinnostuneita siitä.” Arkeologi Marika Mägi.
Toinen ongelma on jo tehdyn tutkimuksen kokoaminen ja sen tekeminen kaikille saavutettavaksi. Marika Mägi on tarttunut jo toimeen. Hän on saanut hankittua rahoituksen digitaaliselle luettelolle, jonka on määrä käsittää kaikki Virosta Saarenmaalta tehdyt löydöt.
”En tiedä, tulenko näkemään läpimurtoa omana elinaikanani, mutta pohjaa Baltian maiden viikinkiajan historian kertomiselle ollaan ainakin jo luomassa”, hän sanoo.
Mägi myöntää silti, että viikinkikäsityksen avartaminen monisyisemmäksi vaatii valtavasti työtä.
”Kyse ei ole siitä, että kollegani Skandinaviassa, Englannissa ja Ranskassa kieltäisivät viikinkien olemassaolon Itä-Euroopassa – he vain eivät ole kiinnostuneita siitä”, hän toteaa.
Tutkija: Kritiikki on oikeutettua
Kasper H. Andersen Moesgaardin museosta ymmärtää Marika Mägin turhautumisen ja pitää hänen kritiikkiään oikeutettuna.
”Ei ole epäilystäkään siitä, että skandinaavit – ja maailma ylipäänsä – on jättänyt huomiotta suomalaiset ja baltialaiset, kun on tutkittu viikinkejä. Käsitys, joka useimmilla on viikingeistä, kumpuaa 1800-luvun tanskalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten viikinkien ihannoinnista. Ja sitä käsitystä on vaikea horjuttaa”, hän sanoo.
Silti hänen työpaikallaan Moesgaardin museossa yritetään juuri sitä. Vuonna 2022 siellä avautuu uusi erikoisnäyttely ”Rusit – idän viikingit”.
”Näyttelyssä syvennytään siihen, mitä tiedetään Viron ja Etelä-Suomen sekä nykyisen Venäjän ja Ukrainan ja jopa arabien ja bysanttilaisten alueiden viikinkiajasta. Teemme parhaamme huomioidaksemme paremmin viikinkien merkitystä Itä-Euroopassa”, hän sanoo.