Idän viikinkivaltio oli Euroopan suurvalta

Tanskalaisten ja norjalaisten häärätessä Länsi-Euroopassa ruotsalaiset viikingit suuntasivat itään. He perustivat Itä-Euroopan jokivarsille kauppakaupunkeja, ja viikinkien uusi valtakunta vahvistui ja vaurastui.

Tanskalaisten ja norjalaisten häärätessä Länsi-Euroopassa ruotsalaiset viikingit suuntasivat itään. He perustivat Itä-Euroopan jokivarsille kauppakaupunkeja, ja viikinkien uusi valtakunta vahvistui ja vaurastui.

Bridgeman

”Rusien kuninkaalla on tapana pitää luonaan linnassa asumassa neljä­sataa miestä, jotka ovat hänen urhoollisimpia seuralai­siaan ja joihin hän luottaa. He ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan hänen puolestaan. – – ­Joskus kuningas saattaa maata jonkun orjattaren kanssa seuralaistensa nähden, – – mutta hän ei astu silloinkaan alas ­valtaistuimeltaan. Kun kuningas tekee tarpeensa, hän käyttää alusastiaa.”. – Ahmad ibn Fadlan

Kun Abbasidien kalifaatin diplomaatti ja tutkimus­matkai­lija Ahmad ibn Fadlan­ kohtasi rusit vuonna 921, häntä hämmensi suuresti komeiden mutta tyhmien, juoppojen ja likaisten rusien saavuttama ­menestys ja rikkaus.

Rusien hallitsija oli yksi maailman mahtavimmista miehistä, ja rusien valtakunta oli aikanaan Euroopan vaurain ja hyvinvoivin valtio. Kiovan rusj ulottui etelässä Mustallemerelle, idässä Donille ja lännessä Laatokalle.

Vaaleanruskea: Kiovan rusj noin vuosina 800–1000. Ruskea: Kiovan rusj 1100-luvulla. Punaiset linjat: kauppareittejä.

©

Joet olivat rusien valtaväyliä

Itä-Euroopan suuret joet olivat idän viikinkivaltakunnan valtasuonia. Kaikki Kiovan rusjin keskeiset ­kauppakaupungit sijaitsivat strategisesti tärkeiden vesireittien varsilla.

Rusien hallitse­mien alueiden läpi kulki viikinkien idäntie eli jokireitit, jotka olivat tärkeimmät kauppatiet itäisiin valtakuntiin, aina ­Bysanttiin, Arabiaan, Silkkitielle ja ­Samarkandiin saakka, jonne saapuivat myös karavaanit Intiasta, Persiasta ja Kiinasta.

Huolimatta siitä, että rusien ­mahti ei ­perustunut taitoon ­ja diploma­tiaan vaan ­pikemminkin raakaan voimaan ja väkivallan uhkaan, valtakunta oli Euroopan laajin ja rikkain.

Idänkauppiaat Ruotsista

Pääasiassa Ruotsista saapuneita viikin­kejä, jotka kävivät kauppaa ja perustivat pysyviä asemapaikkoja Baltian jokien varsille sekä Venäjän ja Ukrainan seuduille, kutsuttiin ruseiksi. Rusien nimi tulee oletettavasti Ruotsin Upplannin rannikolla sijaitsevasta Roslagenista.

Itämerensuomalaisissa kielissä, joita puhuttiin Baltiassa ja Laatokan alueella, ruotsalaisia ­merenkulkijoita kutsuttiin ­rautakaudella ruotseiksi. Ruotsi-nimitys mainitaan ensi kertaa sekä eurooppa­laisissa että arabialaisissa teksteissä 800-­­luvun puolivälissä. Itäslaa­vien kielissä ruotsi muuttui muotoon rusj, mitä nimitystä rusit alkoivat ­itsekin käyttää.

Ruotsit olivat jo pari­sataa vuotta aiemmin ­pur­jeh­­tineet Itämeren yli Baltiaan, josta pääsi ­Olhavanjokea pitkin edelleen Aldeiguborgiin eli ­Laatokanlinnaan.

Kylästä, ­joka ennen viikinkiaikaa oli ollut vain muutama tönö havumetsän keskellä ­savisen ­joen rannalla, oli vuoden 760 paikkeilla muodostunut tärkeä ruotsien kauppa- ja kauttakulkupaikka.

Hopeaportti idän aarteisiin

Ruotsien kauppamatkojen myötä Laatokanlinna kasvoi vilkkaaksi kaupankäynnin keskukseksi. Tavaroita tuli ­läheltä ja kaukaa. Slaavit etelästä ja idästä­ saapuivat sinne myymään turkiksia, hunajaa, meripihkaa, aseita, vahaa ja työvoimaa.

Bysantista ja Arabiasta tuotiin kultaa, ­hopeaa, silkkiä ja kallisarvoisia maus­teita. Kauppaa käytiin itämerensuomalaisilla, pohjoismaisilla, slaavilaisilla ja kaukaisemmillakin kielillä.

Osa pohjoismaisista vieraista asettui kylään käsityöläisiksi, jotka myivät valmistamiaan esineitä, jalkineita ja ­sepäntöitä ja ostivat paikallisilta raaka-­aineita, kuten luuta, sarvea ja vahaa ­sekä ruokaa. Rusit ostivat myös turkiksia ja vaihtoivat niitä edelleen arabien hopea­rahoihin ja lasimassahelmiin.

Rusien valtakuntaan saapui kaukaisia kauppiaita jokireittejä pitkin eri ­ilmansuunnista. Markkinoilla silkit, hopeat­ ja orjat vaihtoivat omistajaa.

© Getty Images

Kun sana Laatokanlinnasta hopea­porttina idän aarteisiin kiiri viikinkien kotiseuduille, se sai yhä useammat suuntaamaan rikastumisen toivossa itään.

Rusit olivat tietoisia asemansa haavoittuvaisuudesta. Slaaveista ja muista itäisen Euroopan kansoista sekä pohjoismaisista kilpailijoista oli jatkuvasti haittaa kaupankäynnille. Turvatakseen kauppareittinsä ja saadakseen verotuloja rusit tekivät valloitusretkiä etelään.

Viikinkiveneet, jotka olivat aikaisemmin tuoneet kauppatavaraa ja hyvinvointia, saapuivat nyt mukanaan miekoin, keihäin ja kirvein aseistautuneita miehiä. Paikalliset ajettiin pakosalle ­nopeilla yllätyshyökkäyksillä, joita ­pohjanmiehet olivat käyttäneet ­menestyksekkäästi Länsi-Euroopassakin.

Lyhyessä ajassa nämä 900-luvun lopussa ja 1000-luvun alussa idäntiellä liikkuneet viikinkiryövärien ryhmät eli varjagit alistivat valtansa alle Olhavanjoen rannoilla asuvat itämerensuomalaiset ja slaavit ja varmistivat näin, että Ilmajärven rannalle perustetun idäntien solmukohdan hallinta pysyi heillä.

Rurikin nousu valtaan

Varhaisin Venäjän historiasta kertova ­teos, 1100-luvulta peräisin oleva Kertomus vanhoilta ajoilta, joka tunnetaan muistiinmerkitsijänsä mukaan nimellä Nestorin kronikka, kertoo suomalais-­ugrilaisten ja slaavilaisten heimojen ­saaneen muutamassa vuodessa tarpeekseen varjagien mielivallasta, kieltäytyneen maksamasta veroja, karkottaneen valloittajat ja ottaneen vallan:

Kiovan luostarin munkki ­Nestorin kokoama ja muokkaama kronikka ­on vanhin nyky­päiviin asti ­säilynyt Venäjän historiasta kertova teos.

”Vuonna 6370 (862) varjagit ajettiin meren taakse, eikä niille annettu veroa, vaan alkoivat hallita itse itseään, mutta niiden keskuudessa ei ollut oikeutta, ja sukukunta nousi sukukuntaa vastaan, niin että sisällissota syttyi, ja ne alkoivat sotia keskenään. Niin lausuivat he toisilleen: ’Etsikäämme itsellemme ruhtinas meitä hallitsemaan ja oikein tuomitsemaan.’ Ja niin lähdettiin meren yli ­varjagien, rusien, luo. Niitä varjageja ­sanottiin ruseiksi, kun toisia kutsutaan svealaisiksi, toisia taas normanneiksi, ­angleiksi, ja vielä yksiä gotlantilaisiksi, niin näin myös näitä nimitettiin. Tsuu­dit,­ sloveenit ja krivitshit ja vepsäläiset ­sanoivat ruseille: ’Meidän maamme on suuri ja rikas, mutta siellä ei ole ­järjestystä. Tulkaa ja ryhtykää johtamaan ja hallitsemaan meitä!’ Valituksi tuli kolme veljestä sukuineen, ja nämä ottivat kaikki rusit mukaansa ja tulivat. Vanhin, Rurik, asettui Novgorodiin, toinen, ­Sineus, asettui Valgetjärvelle ja kolmas, Truvor, Izborskiin. Ja näistä varjageista sai nimensä Rusin maa.”

Näin rauhanomaisesti vallanvaihto tuskin kävi, ja kronikan historiallinen paikkansapitävyys on muutoinkin ­vähintäänkin kyseenalainen. Nykyinen näkemys on, että slaavit olivat riidoissa keskenään, kunnes yksi kiistelevistä aryhmistä ehdotti yhteistyötä ruseille. Nämä ottivat tilanteesta vaarin ja ­anastivat vallan itselleen.

Ylellisyyttä Novgorodista

Kronikan mukaan Rurik oli asunut ­Laatokanlinnassa, jonne hän oli rakennuttanut kolme metriä korkeat ja yhtä paksut kivimuurit pitääkseen kilpailijat ulkopuolella mutta myös sataman ja majatalon pitkäatkalaisille kauppiaille.

Slaavien pyynnöstä Rurik ja hänen väkensä siirtyivät etelämmäs Olhavanjoen ja Ilmajärven yhtymäkohtaan ja rakennutti sinne Holmgårdin mäkilinnan, ­joka tunnettiin Rurikin­linnana (venäjäksi ­Rurikovo gorodische).

Saarelle rakennettu mäkilinna sijaitsi viikinkien idäntien tärkeimpien vesi­reittien risteyksessä. Ilmajärveltä pääsi Dneprille ja sitä kautta Bysanttiin tai Volgalle ja Kaspian­merelle.

Rurikovo gorodischen muinaislöydöt kertovat paikan olleen kansain­välisen kaupan keskus, jossa asui sekä ­slaaveja että ­ruseja. ­Kaivauksissa on löytynyt ­viikinkiajan riipuksia, joissa on riimukirjoitusta, lohikäärmeenpääkoristeisia kiinnitysneuloja ja Thorin vasaroin koristeltuja käsirenkaita.

Vaikutusvaltaiset slaavit halusivat myös asettua seudulle. He rakensivat asumuksensa hieman pohjoisemmaksi ja alkoivat kutsua paikkaa Novgorodiksi, uudeksi kaupungiksi.

Rusien valtakunnassa käytiin kansainvälistä kauppaa ja ­kaupungit ­olivat ­vllkkaita.

© Getty Images

Novgorod syrjäytti vähitellen Rurikinlinnan viikinkien idäntien pysähdyspaikkana, josta sekä slaavit että skandinaavit saattoivat ostaa ylellisyystarvikkeita. Esimerkiksi Olavi Haraldinpoika, joka ­tunnetaan paremmin Norjan kunin­kaana Pyhänä Olavina, osti silkkinsä ja turkiksensa­ Novgorodista.

Novgorod ­kukoisti: kaupunkiin rakennettiin jopa puulla päällystetty katuverkko, joka oli käytössä 1700-luvulle Katariina Suuren aikaan saakka.

Kiovasta pääkaupunki

Viikingit tekivät etelään suuntautu­neet kaupparetkensä pienehköillä ketterillä 10–20 miehen aluksilla, jotka olivat riittävän keveitä, että ne voitiin vetää tai ­kantaa kannaksien yli vesistöstä toiseen ja suurten koskien ohi.

Novgorod sijaitsi lähellä Ilmajärveä, josta saattoi purjehtia Lovatjokea etelään ja vetää laivat Väinäjoelle. Nykyisen Smolenskin lähellä sijaitsevasta Gnez­dovosta oli lyhyt matka Väinäjoelta (Daugava) Dneprille. Väinäjokea ­pääsi Riianlahdelle ja Dnepriä pitkin Kiovaan ja ­aina Mustallemerelle saakka.

Novgorodia hallinneen Rurikin kuollessa tämän poika Igor oli vasta lapsi, ­joten Rurikin sukulaisesta Oleg Viisaasta tuli hallitsija.

© Bridgeman

Oleg valloitti tärkeät idäntien solmukohdat Gnezdovon ja Kiovan slaaveilta ja siirsi vuonna 882 rusien ­valtakunnan pääkaupungin Novgorodista Kiovaan.

Valtakunta alisti paikalliset heimot valtaansa ja keräsi näiltä veroja. Kiovan ympärille rakennettiin 14 metrin korkuinen ja yli kolme kilometriä ­pitkä linnoitusmuuri.

Saksalaisen kronikoitsijan Thietmar Merseburgilaisen mukaan Kiovassa oli vuosituhannen vaihteen paikkeilla kahdeksan markkinapaikkaa ja 400 kirkkoa.

Maassa maan tavalla

Rusien päälliköt eivät liiemmin puuttuneet valloittamiensa alueiden asioihin. Talvikuukausina, kun aikaa liikeni muilta toimilta, he matkustelivat pitkin poikin valtakuntaansa keräämässä veroja sekä solmimassa slaavipäälliköiden ­kanssa kauppasopimuksia ja pitämässä yllä suhteita.

Kun Rurikin poika Igor alkoi tulla hallitsijan ikään, rusien valta-asema oli jo niin lujittunut, että valtakuntaa kutsuttiin­ nimellä Kiovan rusj. Rusit myös slaavi­laistuivat nopeasti: edes Igorin pojan ­nimi ei enää ollut skandinaavisperäinen vaan vahvasti slaavilainen Svjatoslav.

Kiovan rusjia vuoteen 972 asti hallinnut Svjatoslav omaksui myös runsaasti alueen heimojen tapoja. Toisin kuin ­aikaisemmat ruhtinaat, hän ei Nestorin kronikan mukaan käyttänyt sota­retkillään telttaa eikä keittovälineitä.

Sen ­sijaan, että lihat olisi keitetty niin kuin skandinaaveilla oli tapana, Svjato­slavin aikaan lihat leikattiin suikaleiksi ja ­käristettiin nuotiossa, ja ruhtinaskin nukkui teltan ­sijasta paljaan taivaan alla ­satula pieluksenaan.

Naimakaupat sitoivat Pohjolaan

Svjatoslav myös pukeutui ja leikkautti hiuksensa slaavien tapaan. Bysanttilainen historioitsija Leo Diaconus kohtasi Svjatoslavin vuonna 971 ­Tonavalla ja kuvaili häntä seuraavasti:

”Hänen päälakensa oli ajeltu kaljuksi lukuun ottamatta pitkää hiustupsua, ­joka oli jätetty jonkinlaiseksi tuntomerkiksi. Kaula oli vankka, hartiat leveät ja ­ruumiinrakenne sopusuhtainen. Hän vaikutti synkältä ja hurjalta. Hänen ­toisessa korvassaan oli kultainen rengas, ­jota koristi kaksi helmeä ja niiden välissä rubiini. Hänen vaatteensa olivat valkeat ja erosivat muiden asuista vain ­siinä, ­että ne olivat puhtaat.”

Sekä Ahmad ibn Fadlan että Ahmad ibn Rustah kuvailivat matka­kertomuksissaan ­viikinkien hautajaisia.

© Getty Images

Viikingit herättivät inhoa ja ihastustusta

Ruseja matkoillaan kohdanneet arabit kuvailivat heitä likaisiksi ja tyhmiksi tai sitten siisteiksi ja miellyttäviksi.

Arabialaiset tutkimusmatkailijat kuvasivat kohtaamiaan kulttuureita matkakirjoissaan ja kirjeissään. Heidän kuvauksensa viikingeistä ­olivat kovin ristiriitaisia.

Ahmad ibn Fadlan, joka kohtasi ruseja Volgalla 920-luvulla, oli vaikuttunut heidän mahtavasta hovistaan, mutta kammoksui heidän huonoa hygieniaansa:

”Rusit ovat likaisinta väkeä, mitä Allah on koskaan luonut. He eivät pyyhi itseään virtsaamisen ja ulostamisen jälkeen. He eivät peseydy sukupuoliyhteyden jälkeen eivätkä pese käsiään noustuaan aterialta. He ovat tyhmiä kuin aasit.”

Ahmad ibn Rustah, persialainen tutkimusmatkailija ja maantieteilijä, kävi 900-luvulla Novgorodissa ja oli näkemästään täysin toista mieltä kuin ibn Fadlan:

”Heillä on puhtaat vaatteet ja he koristavat itsensä ­rannerenkailla ja kullalla. He myös kohtelevat hyvin orjiaan, joilla myös on erittäin hyvät vaatteet ja merkit­tävä osuus kaupankäynnissä. Heillä on lukuisia kaupunkeja. He suhtau­tuvat erittäin ystävällisesti ulkomaalaisiin ja vieraspaikkakuntalaisiin.”

Tosin Ahmad ibn Rustahinkaan mielestä rusien valtakunta ei ollut mikään onnela, sillä hänen nähdäkseen valtakunnassa pidettiin köyhiä pelkästään ryöväreinä, jotka tilaisuuden tullen ryöstäisivät ja tappaisivat varakkaampansa.

Vaikka Svjatoslav omaksuikin monia piirteitä slaavien kulttuurista, Rurikin jälkeläiset eivät unohtaneet pohjoisia juuriaan. Kun Svjatoslavin poikien Jaropolkin ja Vladimirin välille syntyi juopa ­Jaropolkin otettua vallan isän kuoleman jälkeen, Vladimir matkusti oitis Ruotsiin hakemaan apua ja raivasi viikinkijoukkojen avulla tiensä valtakunnan johtoon vuonna 980.

Vladimirin yhteydet suvun kotimaahan vahvistuivat hänen maanpaossa viettäminään vuosina, ja hän otti vaimokseen skandinaavista sukua olevan Polatskin prinsessan.

Heidän poikansa ­Jaroslav ­Viisas meni ­naimisiin ruotsalaisen viikinki­kunin­kaan sisaren Ingeredin kanssa ja naitti ­tyttärensä ­Norjaan. Rusien ruhtinaiden ja pohjolan hallitsijasukujen liittoja solmittiin aina 1100-luvulle saakka.

Vuonna 988 Kiovan rusjista tuli ­kristitty valtakunta. Monet olivat j­o ­ottaneet kasteen päästäkseen kaupan­tekoon kristittyjen kanssa.

© Getty Images

Thorin vasara kääntyi kristilliseksi ristiksi

Vaikka rusit hiljalleen omaksuivat kristinuskon, vanhat jumalat ja symbolit pysyivät edelleen voimissaan kristillisen perinteen rinnalla.

Viikingit toivat muassaan Odinin, Thorin ja muut skandinaavisen muinaisuskon jumalat. Arabi Ahmad ibn Fadlan ­kertoi, että ­rusit uhrasivat jumalilleen j­a ­pyysivät näitä lähettämään kauppiaita, joilla on paljon dinaareja, ennen kuin he toivat kauppatavaransa tarjolle.

Kauppiaat, jotka itse olivat muslimeja tai kristittyjä, eivät halunneet käydä kauppaa pakanoiden kanssa. Kristittyjen kanssa ­kauppoihin pääsemiseksi oli annettava lupaus ottaa vastaan kristinoppia ja myöhemmin kaste. Näin viikinkikauppias pääsi kaupantekoon sekä kristittyjen että pakanoitten kanssa ja sai uskoa, mihin halusi, totesi islantilainen Egill Skallagrímsson Egillin, Kalju-Grímrin pojan saagassa.

Vaikka monet pitivät edelleen ­kiinni vanhoista uskomuksista, niihin sekoittui pikku hiljaa kristillistä oppia. Kun Kiovan ruhtinas Vladimir I ­kääntyi vuonna 988 kreikkalais­katoliseksi, koko valtakunnasta tuli kristitty.

Thorin vasarat ja muut viikinki­symbolit eivät hävinneet yhtäkkiä kristinuskon myötä, vaan ne elivät rinta rinnan ja ­lopulta sulautuivat kristillisiin symboleihin.

Viikingit pitivät oletettavasti kristittyjen ristejä samanlaisina taikakaluina kuin omia vasara­korujaan. Suzdalista Venäjältä on löydetty kampa, joka on koristeltu sekä Thorin vasaroin että kristin­uskon ristein.

Islannissa Thorin vasara -kuvio pelkistyi ylösalaisin olevaksi ristiksi, ja sieltä on löytynyt esine, joka voidaan nähdä sekä ristinä että ­Thorin vasarana.

Sotajoukkoja Ruotsista

Vladimir Suuren jälkeen ruhtinassuvut sortuivat keskinäiseen kilpailuun ja kiistelyyn, vaikka voimat olisi kannattanut keskittää muita vaaroja vastaan.

Kiovan eteläpuolella asui petsenegien paimentolaiskansa, joka hyökkäili toistuvasti Kiovaan. Vuonna 1036 petsenegit kokosivat voimansa Kiovaa vastaan. ­Nestorin kronikan mukaan petsenegien joukko oli suunnaton. Jaroslav Viisas, jonka vaimo oli Ruotsista, tuotti kotimaastaan sotureita suojelemaan Kiovaa.

Nestorin kronikka kertoo puolusta­jien odottaneen petsenegien hyökkäystä kerääntyneenä kaupungin ulkopuolelle paikalle, jossa nyt sijaitsee Pyhän Sofian katedraali. Taistelu kesti koko päivän, ja ­vasta illalla Jaroslavin joukot pääsivät voitolle ja petsenegit pakenivat silmittömästi. Osa hukkui jokiin, mutta osa ­pääsi pakoon eikä enää näyttäytynyt.

Ei tiedetä varmasti, keitä petsenegit ­lyöneet viikinkisoturit olivat, mutta ympäri Keski-Ruotsia on kaikkiaan 26 riimukiveä, jotka on pystytetty Ingvar Kaukomatkaajan mukana itään Kiovan kautta Mustallemerelle ja Kaspianmerelle lähteneiden ja matkalla kuolleiden miesten muistoksi.

Taistelussa kaatunut Harald, jonka muistolle kuvan riimukivi on pystytetty, oli ehkä Ingvar Kaukomatkailijan veli.

© IBL Bildbyrå

Saagan mukaan Ingvar Kaukomatkaaja lähti kohti Jaroslavin valtakuntaa juuri vuonna 1036, mikä on sama vuosi, jolloin petsenegit hyökkäsivät Kiovaan.

Ingvarin sotaretkellä kuolleiden muis­tolle pystytettyjen riimukivien sijainti viittaa siihen, että joukot koottiin luultavasti viikinkien ledung-järjestelmällä, jossa vapaat talonpojat varustivat kuninkaalle laivoja taisteluihin.

Mongolit kukistivat rusit

Jaroslav Viisaan aikana Kiovan rusj oli laajimmillaan. Valtakunta ­ulottui Itä­meren rannikolta ja Laatokalta Kauka­sukselle ja ­Mustallemerelle saakka. Kaupan­käynti oli vilkasta, vaurautta oli runsaasti ja ­lukutaito oli yleistä suurissa kaupun­geissa. Jaroslavin valtakaudella ­julkais­tiin myös Pravda Russkaja, joka oli ensimmäinen ­muinaisvenäjäksi muistiin merkitty ­lakikokoelma.

Jaroslav Viisaan kuoltua vuonna 1054 valtakunta alkoi murentua alueellisten pyrkimysten voimistuessa ja paikallisten ruhtinaiden valtataistelujen kiihtyessä. Vuonna 1125 ruhtinaan kuolemaan päättynyt Vladimir Monomahin valtakausi oli yhtenäisen Kiovan ­rusjin ­viimeinen kukoistuskausi.

Vladimirin poika Mstislav Suuri oli yhtenäisen Kiovan rusjin viimeinen hallitsija. Hänen aikansa oli yhtä sotimista muun muassa kumaaneja, virolaisia ja liettualaisia vastaan.

Hänen kuoltuaan vuonna 1132 valtakunta hajosi lukui­siksi pienemmiksi ruhtinaskunniksi. Kun mongolit hyökkäsivät 1230-luvulla, viimeisetkin pirstoutuneen valtakunnan ruhtinaat lakkasivat haaveilemasta ­Kiovan rusjin uudesta yhdistymisestä.

Kiovan rusjin hajoamisen taustalla oli Bysantin heikentyminen ja muuttuminen epävakaaksi. Kun tavara­virrat ­Bysantista eivät enää kulkeneet luotettavasti, kauppa alkoi hiipua.

Koska reitti Bysanttiin oli Kiovan kautta kulkevista tärkein, myös Kiovan merkitys ­väheni. Kaupan ­painopiste siirtyi Volgalle, mikä edisti Moskovan ruhtinaskunnan ­nousua ja Moskovan Venäjän syntyä.

Rurik perusti Euroopan ­suurimman valtakunnan, mutta Venäjällä sitä ei ­haluttu tunnustaa.

© Polfoto/Topfoto

Normanniteoriaa karsastettiin

Tsaarinajan Venäjällä ja Neuvostoliitossa ei sulatettu ajatusta siitä, että ruotsalaiset viikingit olisivat perustaneet Kiovan rusjin ja siten antaneet nimensä Venäjän valtakunnalle ja kansalle.

Saksalaissyntyinen Gerhard Friedrich Müller työskenteli 1700-luvulla ­Venä­jän­ vastaperustetussa keisarilli­sessa tiedeakatemiassa ja osallistui ensimmäisille kansatieteellisille ­tutkimusmatkoille Kamtšatkalle.

Vuonna 1749 hän piti tutkimuksiinsa ja teorioihinsa perustuvan juhla­puheen Venäjän kansan ja sen nimen alkuperästä. Esityksen sisältö sai venäläiset tiedemiehet takajaloilleen. Müllerin teorian Kiovan rusjin skandinaavisista perustajista katsottiin olevan Venäjän kansaa alentava. Müllerille huudeltiin yleisön joukosta, eikä hän saanut pidettyä ­esitelmäänsä edes loppuun asti.

Müllerin asiaa tutkimaan muodos­tettiin erityinen komitea, joka selvitti oliko hänen esityksensä loukannut keisarillista kunniaa.

Tulos oli Müllerille ­musertava: hänen teoksensa ja artikkelinsa mitätöitiin, hänet alennettiin tutkijasta opettajaksi, hänen palkkaansa leikattiin ja häneltä kiellettiin kokonaan Venäjän muinais­historian tutkiminen. Arvovaltaisten ­piirien epä­suosioon joutunut ­Müller ­joutui tutkimaan Siperian historiaa, ­mikä oli vähemmän tulenarka aihe.

Alkuperäinen esitelmäteksti hävitettiin, ja Müller sai julkaistua uudelleen ­kirjoittamansa version vasta lähes kolmen­kymmenen vuoden kuluttua, kun teorian kiihkein vastustaja Mihail ­Lomo­nosov oli jo haudan levossa.

Myös Neuvostoliitossa otettiin etäisyyttä normanniteoriaan. Tuolloisen ­tulkinnan mukaan näkemys viikinkien perustamasta valtakunnasta oli poliittisesti vahingollinen, koska siinä oli sisään­rakennettuna ajatus, että slaavilaisista kansoista ei ollut ilman muiden apua perustamaan omaa valtiota.

Etenkään Venäjän kiihkokansallisissa piireissä normanniteoriaa ei edelleenkään kannateta. Sen sijaan Ukrainassa kansallismieliset pitävät Kiovan rusjin viikinkiperintöä suuressa arvossa.