Viikinkejä, orjia, kauppaa

Hopea veti viikinkejä maailman ääriin

Skandinaaviset viikinkisoturit ryöstelivät Välimerellä, taistelivat kaukana rannikolta Itä-Euroopan jokien yläjuoksuilla ja kävivät kauppaa kaikkialla mielessään yksi asia: arabien hopea.

Skandinaaviset viikinkisoturit ryöstelivät Välimerellä, taistelivat kaukana rannikolta Itä-Euroopan jokien yläjuoksuilla ja kävivät kauppaa kaikkialla mielessään yksi asia: arabien hopea.

Www.bridgemanart.com/Ritzau Scanpix

Viikinkilaivat olivat 900-luvulla melko tavallinen näky Itä-Euroopan joilla, joita pitkin viikingit etenivät Itämereltä kiemurrellen aina Mustanmeren pohjoispuolen kauppapaikoille asti.

He olivat ottaneet mukaansa turkiksia ja meripihkaa, ja matkan varrelta he keräsivät vielä elävääkin lastia, sillä ryöstellessään matkalla Itämeren alueen slaavilaisia heimoja he ottivat vankeja kaupattavaksi myöhemmin orjina.

Lopulta viikingit myivät kaiken saadakseen eniten himoitsemaansa: arabialaisia hopeakolikoita. Kiiltäviä kolikoita, dirhemeitä, lyötiin Lähi-idässä, ja poikkeuksellisen korkean hopeapitoisuutensa ansiosta ne olivat Euroopan arvostetuimpia maksuvälineitä – kuin aikansa vastine nykyisille euroille.

”Heillä on kaulassaan kulta- ja hopearenkaita, sillä kun miehen omaisuus kasvaa 10 000 dirhemiin, hän teettää vaimolleen kaularenkaan.” Kalifin lähetti Ahmad ibn Fadlan, 922 jaa.

Bagdadin kalifin lähettiläs Ahmad ibn Fadlan kohtasi viikinkejä matkallaan Volgan varrella vuonna 922 ja kuvaili heitä ja heidän tapojaan. Hänen kirjoitustensa pohjalta tiedetään myös, kuinka tärkeinä viikingit pitivät arabialaisia kolikoita:

”Heillä on kaulassaan kulta- ja hopearenkaita, sillä kun miehen omaisuus kasvaa 10 000 dirhemiin, hän teettää vaimolleen kaularenkaan. Kun dirhemeitä on 20 000, hän teettää kaksi rengasta. Niin vaimo saa uuden kaularenkaan aina, kun miehen omaisuus karttuu 10 000 dirhemillä , ja joillakin heistä on useita renkaita kaulassaan.”

Kun kauppa aroilla sujui hyvin ja hopeakolikoita virtasi Pohjolaan tasaisesti, viikinkiyhteisöt kukoistivat, mutta kun hopeavirta tyrehtyi, viikingit alkoivat taistella keskenään rajallisista resursseista. 900-luvun lopussa yllättänyt pula uusista arabialaisista hopeakolikoista vaikutti osaltaan jopa verisen valtataistelun puhkeamiseen Ruotsissa.

Muslimien armeijoita

Kun muslimiarmeijat valloittivat 700-luvulla valtavan alueen Välimeren ympäristössä, arabien hopeakolikot levisivät laajalti.

© Wikimedia Commons

Arabit levittivät hopeakolikoita

Vuonna 622 islamin profeetta Muhammad vaelsi Mekasta Medinaan. Siitä käynnistyi islamilainen ajanlasku sekä islamin – ja sen mukana hopeakolikoiden – leviäminen lännessä aina Espanjaan asti.

686: Ensimmäiset dirhemit lyötiin

Kalifi Abdul Malik perusti arabien ensimmäisen rahapajan. Useimpiin dirhemeihin lyötiin jokin Koraanin säe, päivämäärä ja omistus kalifille.

711: Kolikot saapuivat Eurooppaan

Pohjois-Afrikan jälkeen muslimit ottivat haltuunsa suuren osan Espanjaa ja Portugalia, ja niin dirhemeistä tuli kansainvälistä valuuttaa.

762: Bagdad synnytti kauppareittejä

Bagdadista tuli kalifaatin pääkaupunki, ja arabit kävivät siellä kauppaa kasaarien kanssa. Dirhemit levisivät Itä-Euroopan aroille, minne saapui pian myös hopeanjanoisia viikinkejä.

985: Pula hopeasta johti sotaan

Muslimien kaivokset ehtyivät, viikinkien kauppa aroilla pysähtyi, ja dirhemien virta pohjoiseen tyrehtyi. Kriisi johti sisällissotaan Ruotsissa, ja viikinkien oli lähdettävä hopeajahtiin Länsi-Eurooppaan.

Viikingit pääsivät hopean makuun

Hopea oli skandinaaveille melko tuore houkutus. Hyvät hopeakaivokset sijaitsivat kaukana, eikä aiemmin ollut juuri käytetty rahaa vaan tarvittavat tavarat oli hankittu vaihtokaupalla.

Viljelijät vaihtoivat tilojensa tuotteita työkaluihin, kankaisiin, eläimiin, koruihin ja lasiin paikallisilla markkinoilla. Eri tavaroiden vaihtoarvo saattoi vaihdella paljonkin paikasta toiseen, mutta oli vaikea lähteä hakemaan parempaa hintaa muualta, koska karjan tai viljan kuljettaminen pitkiä matkoja oli hankalaa.

Ajan myötä kävi ilmeiseksi, että tarvittiin yhteinen helposti kuljetettava maksuväline. Riben kauppakaupungissa Tanskassa käytettiinkin jo 700-luvulla Englannissa ja Friisinmaalla lyötyjä hopeakolikoita.

”He ansaitsevat elantonsa käymällä kauppaa soopelin, oravan ja muiden eläinten nahoilla. He pyytävät niistä hopeakolikoita.” Persialainen maantieteilijä Ahmad ibn Rustah 900-luvulla

Vuonna 793 viikingit tekivät ryöstöretken pohjoisenglantilaiseen Lindisfarnen luostariin. Kun he vuoden kuluttua palasivat Pohjois-Englantiin, he ottivat munkki Alkuinin mukaan vankeja, joista he vaativat lunnaita.

Taktiikka toimi, ja viikingit riehuivat seuraavina vuosikymmeninä Länsi-Euroopan rannikoilla ja jokivarsilla ja kokosivat valtavasti hopeaa ja kultaa.

Viikinkipäällikkö Ragnar hyökkäsi vuonna 845 Pariisiin 120 laivalla. Frankkien kuningas Kaarle Kaljupää joutui lopulta maksamaan 7 000 paunaa hopeaa ja kultaa saadakseen viikingit lähtemään. Skandinaavit veivät 800-luvulla Kaarlen valtakunnasta ainakin 12 000 paunaa jalometalleja.

Samanidien dynastia, mausoleumi

Samanidihallitsijat vaurastuivat hopeakolikoiden tuotannolla, ja heidät haudattiin kuoleman jälkeen upeisiin mausoleumeihin.

© Ljuba brank from sl, GFDL

Rahat tulivat rikkaalta dynastialta

Viikinkiajan alussa suurin osa hopeakolikoista tuli Lähi-idästä ja Arabian niemimaalta, mutta kun Keski-Aasiassa tehtiin uusia hopealöytöjä, dirhemien tuotanto siirtyi ajan mittaan idemmäs.

800-luvun jälkipuoliskolla samanidien muslimidynastia löysi rikkaita hopeaesiintymiä Panjshiristä Afganistanista ja Taškentista Uzbekistanista. Käynnistyi laaja hopeakolikoiden tuotanto, ja vuodesta 890 dirhemeiksi kutsuttuja kolikoita päätyi runsaasti viikinkiajan hopeakätköihin.

Samanidit hallitsivat alueita nykyisissä Iranissa, Afganistanissa ja Uzbekistanissa ja käyttivät kolikoitaan Mervin, Samarkandin ja Taškentin kauppakaupungeissa. Sieltä niitä kulkeutui Volgan bolgaarien ja kasaarien välityksellä kohti Pohjolaa, kun nämä ostivat dirhemeillä soopelinnahkoja, orjia, hunajaa, mehiläisvahaa ja meripihkaa Itä-Euroopan joilla kulkeneilta viikingeiltä.

Näitä keskiaasialaisia kolikoita sanotaan kuufalaisiksi niissä käytetyn kuufalaiseksi kutsutun arabian kirjoitustyylin mukaan. Lähes kaikki Skandinavian kuufalaiset kolikot ovat peräisin kolmen ensimmäisen samanidiemiirin valtakaudelta eli 800-luvun lopusta 900-luvun puoliväliin.

Arabialaiset kolikot olivat haluttuja

Viikingit olivat jo vuotta ennen Ragnarin hyökkäystä Pariisiin purjehtineet aina Pyreneiden niemimaalle asti ja päätyneet islamilaiseen Al-Andalusiin nykyisen Portugalin ja Etelä-Espanjan alueelle.

Muslimien puolustus oli paljon parempi kuin frankkien ja anglosaksien, ja muutaman ryöstöretken jälkeen viikingit luopuivat yrityksestä saada jalansijaa alueella.

Kohtaamisissa muslimien kanssa he olivat kuitenkin tutustuneet Euroopan uuteen supervaluuttaan, arabialaisiin dirhemeihin.

”Kaikkien piti saapua Valhallaan mukanaan rikkaudet, jotka he saivat ruumisroviolle, ja samoin heidän piti nauttia siitä, mitä he olivat itse kaivaneet maahan.” Islantilainen 1200-luvulta oleva Ynglingien saaga viikinkien haudatuista hopea-aarteista

Hopeakolikot toimivat maksuvälineenä kaikkialla muslimien Portugalista Afganistaniin ulottuvalla valtavalla alueella, jonka hengellinen johtaja oli Bagdadin kalifi.

800-luvulla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä aukesi uusia hopeakaivoksia, ja uusia kolikoita tuntui tulevan kiertoon loputtomasti. Muslimien ja arojen kasaarien välisessä kaupassa suuria määriä dirhemeitä kulkeutui myös nykyisen Ukrainan ja Länsi-Venäjän alueelle.

Erään teorian mukaan juuri huhut runsaasti hopeaa sisältävistä arabialaisista kolikoista houkuttelivat alun perin viikinkejä purjehtimaan venäläisiä jokia ylös sisämaahan.

Pohjola kuhisi hopeakolikoita

Aroilla dirhemeitä liikkui runsaasti varsinkin orjakaupassa. 900-luvun alussa eläneen persialaisen maantieteilijän Ahmad ibn Rustahin mukaan viikingit vangitsivat slaavilaisten heimojen jäseniä ja myivät näitä orjiksi kasaareille. Ibn Rustah tiesi viikingeillä olevan laivoillaan mukana myös turkiksia:

”He ansaitsevat elantonsa käymällä kauppaa soopelin, oravan ja muiden eläinten nahoilla. He pyytävät niistä hopeakolikoita.”

Viikingit palasivat kotiin mukanaan kasakaupalla hopeakolikoita, ja arkeologit ovatkin löytäneet Skandinaviasta yli 120 000 viikinkiaikaista dirhemiä.

Viikinkejä, orjia, kauppaa

Viikingit ottivat ryöstöretkillään vankeja, jotka myytiin myöhemmin orjiksi idän aroilla. Näin viikingit saivat suuria määriä hopeaa.

© Www.bridgemanart.com/Ritzau Scanpix

Yksin Gotlannin saarelta on löytynyt noin 80 000 arabialaista dirhemiä. Gotlanti sijaitsee keskellä Itämerta, joten se toimi monien jokivarsilta palaavien matkalaisten kohtaamispaikkana.

Nykyisin lasketaan rahojen lukumäärää, mutta viikingit mittasivat omaisuuttaan punnitsemalla. Kun tuli maksun aika, otettiin esille käsivaaka. Toiseen vaakakuppiin pantiin punnus, toiseen hopeakolikoita. Jos vaakaa ei muuten saatu tasapainoon, kolikoista leikattiin tarvittaessa pala pois.

Kolikoiden lisäksi käytettiin maksuhopeaa eli hopeatangosta katkaistuja paloja. Markkinoilla oli tarpeen myös testata hopean laatua. Se tapahtui tekemällä hopeaan veitsellä viilto. Jos hopea tuntui liian kovalta tai pehmeältä, sen joukkoon oli sekoitettu muita metalleja.

Pohjolan mytologiassa kulta oli jumalten metallia ja Odinin kultainen rengas Draupnir tuotti joka yhdeksäs yö kahdeksan uutta kultarengasta. Arjessa hopea oli kuitenkin viikingeille kultaa tärkeämpää.

Viikinkiaarre, kultaa
© National Museum of Denmark

Jumalten kulta

ARVO:
Viikingeille kulta oli kahdeksan kertaa niin arvokasta kuin hopea. Kultapalalla saattoi siis ostaa kahdeksan kertaa niin paljon tavaraa kuin saman painoisella hopeapalalla.

SAATAVUUS:
Skandinaviassa ei viikinkiaikaan ollut kultakaivoksia, joten kultaa tuli vain kaukomailta. Viikingit saivat kultaa käyttöönsä myös sulattamalla esi-isiltään jääneitä kultakoruja.

KÄYTTÖ:
Koska kulta oli niin arvokasta, sitä käytettiin pääasiassa koruihin. Kultakorut olivat statussymboleja, jotka kertoivat kantajansa korkeasta asemasta.

Arabialaisia hopeakolikoita, dirhemeitä
© CNG

Hopeaa myytävänä

ARVO:
Puhtaan hopean arvo oli vain kahdeksasosa kullan arvosta. Huijarit yrittivät silti ajoittain vielä jatkaa hopeaa sekoittamalla siihen lyijyä tai kuparia.

SAATAVUUS:
Viikingeillä ei ollut kotimaissaan hopeakaivoksia, mutta niitä löytyi Britteinsaarilta, Espanjasta ja idästä. Hopeaa hankittiin käymällä kauppaa ja tekemällä ryöstöretkiä.

KÄYTTÖ:
Hopea on kestävä materiaali, johon korroosio ei iske samalla tavalla kuin kupariin ja rautaan. Erityisesti muslimien kolikoihin luotettiin kaikkialla Euroopassa, koska kalifi ei heikentänyt niiden hopeapitoisuutta.

Hopeapula johti sotaan

Viikinkien kauppa Itä-Euroopan joilla huipentui 950-luvulla, mutta sen jälkeen hopeakolikoiden tuonti Lähi-idästä romahti yhtäkkiä. Tutkijat arvelevat, että syynä oli monien Lähi-idän hopeakaivosten ehtyminen. Hopeavirran pysähtymisellä oli merkittävät seuraukset Pohjolassa.

Monet kauppiaat alkoivat sulattaa hopeakolikoitaan ja sekoittaa joukkoon muita metalleja, mikä johti kolikoiden arvon huomattavaan alenemiseen.

Viikingit olivat siihen mennessä jo ehtineet tulla riippuvaisiksi dirhemeistä, ja heidän tärkeissä kauppakaupungeissaan, kuten Tanskan Hedebyssä ja Ruotsin Birkassa, käytettiin kaikessa kaupassa maksuvälineenä lähes yksinomaan hopeaa.

Pula uusista hopeakolikoista johti kriisiin 960-luvulla, ja epätoivoiset viikingit alkoivat tehdä Itä-Euroopassa hyökkäyksiä entisten kauppakumppaniensa kasaarien ja muiden hopeaa kalifaatista tuoneiden välikäsien kimppuun. Vähitellen levottomuudet levisivät myös viikinkien kotimaihin.

Fyrisjoen taistelu

Hopeakolikoilla oli merkittävä osa taistelussa kuningasvallasta Ruotsissa vuonna 985.

© Album/Fine Art Images/Imageselect

Kun Ruotsin kuningas Olavi kuoli, alkoi valtataistelu hänen veljensä ja kanssahallitsijansa Eerikin ja Olavin pojan Styrbjörnin välillä. Tanskan kuningas Harald Sinihammas tuki Styrbjörniä, ja monet ruotsalaiset ilmeisesti pelkäsivät tanskalaiskuninkaan tyhjentävän pian maasta kaiken hopean ja rikkaudet, jos vallan saisi Styrbjörn.

Eerik voitti vuonna 985 käydyn taistelun, mutta sotilaallinen onnistuminen ei korjannut valtakunnan tilaa. Sitä mukaa kuin kauppa idässä hiljeni, hopeavirta näivettyi ja koko Pohjola joutui taloudellisen kriisin kouriin. Viikingit pitivät kiinni rahoistaan, ja sen seurauksena esimerkiksi vilkas kauppapaikka Birka autioitui.

Viikinkien oli pakko suunnata katseensa länteen tyydyttääkseen hopeanjanonsa, ja niin he lähtivät ryöstöretkille Englantiin ja Walesiin. Eräs niistä kehittyi vuonna 991 suoranaiseksi taisteluksi Maldonissa Itä-Englannissa. Viikingit peittosivat anglosaksit ja pakottivat nämä maksamaan peräti 3 300 kiloa puhdasta hopeaa.

Eurooppa sai uusia kolikoita

Sitä mukaa kuin dirhemien tulo hiljeni, Skandinaviassa alkoivat yleistyä Englannissa ja Saksassa lyödyt kolikot. Ne olivat pienempiä, ja siksi niitä täytyi leikellä harvemmin. Niin Skandinaviassa siirryttiin hitaasti mutta varmasti kohti rahataloutta, jossa kolikoita ei enää punnittu ja leikelty vaan niillä oli niihin lyöty kiinteä arvo.

Skandinaviasta on löydetty runsaasti viikinkiaikaisia kolikoita, koska viikingit kaivoivat lukuisia hopea-aarteita maahan. Syystä ei ole täyttä varmuutta, mutta joidenkin teorioiden mukaan se tehtiin uskonnollisista syistä, jotkut taas uskovat viikinkien vain halunneen piilottaa arvometallinsa turvaan vihollisilta.

Osviittaa antaa ehkä islantilainen Ynglingien saaga 1200-luvulta. Sen mukaan haudatut aarteet oli tarkoitettu käyttöön kuoleman jälkeisessä elämässä:

Odin määräsi, että kaikki kuolleet miehet oli poltettava ja heidän omaisuutensa oli kannettava roviolle heidän kanssaan. Hän sanoi, että kaikkien piti saapua Valhallaan mukanaan rikkaudet, jotka he saivat ruumisroviolle, ja samoin heidän piti nauttia siitä, mitä he olivat itse kaivaneet maahan.”

LUE LISÄÄ HOPEAKOLIKOISTA

  • James Graham-Campbell og Gareth Williams (toim.): Silver Economy in the Viking Age, Routledge, 2007
  • Jacek Gruszczyński: Viking Silver, Hoards and Containers, Routledge, 2019