Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Dannevirke – daanien muinainen salpalinja

Rooman valtakunnan romahtaessa Euroopan kansainvaellusten aikaan 400-luvulla Pohjola säästyi ihmisvirroilta. Kiitos kuului Pohjolan pisimmälle puolustusrakennelmalle Dannevirkelle, joka piti viholliset tehokkaasti loitolla.

Per O. Jørgensen/Historie

Koleana keväisenä päivänä vuonna 974 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Otto II kannusti joukkojaan taisteluun.

Hänen valtava armeijansa oli muutaman kilometrin päässä tanskalaisten etelärajasta, sillä keisari oli tullut antamaan viikinkien kuninkaalle Harald Sinihampaalle opetuksen.

Rengaspaitaan sonnustautunut ratsu- ja jalkaväki ei kuitenkaan ehtinyt marssia kovin pitkälle, kun viikinkien uhmakkaista rovioista kohoava savu teki heille selväksi, että Harald Sinihammas ei antautuisi taistelutta.

Pian ensimmäiset ratsut kaatuivat hirnuen, kun Dannevirken kilometrien mittaiselta puolustusmuurilta laukaistiin nuolisade.

Jälleen kerran valli oli osoittanut voimansa ja kyennyt pitämään vihollisen loitolla. Tätä tehtävää varten Dannevirkea oli alettu rakentaa jo vuosisatoja ennen viikinkiaikaa.

Uudet arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet, että Pohjolan esihistorian suurimman puolustusrakennelman alku sijoittuu jo 400-luvulle eli paljon kauemmaksi ajassa taaksepäin kuin on oletettu.

Myytti Tyrasta Dannevirken rakentajana kumottiin

Kun HISTORIA-lehti lähti tutustumaan Dannevirken jäännöksiin, paikalla näkyi vain vähän merkkejä siitä, että vallit olivat aikoinaan yksi Euroopan pelätyimmistä rajalinnoitteista.

Hevoset laidunsivat kaikessa rauhassa aitauksissaan, ja silloin tällöin hiljakseen ajava auto ohitti umpeenkasvaneet vallit, jotka vain hyvällä tahdolla hahmotti ihmisen rakentamiksi.

Nykyään puolustuslinja erottuu maastosta vain pieninä kumpuina.

© Wikimedia Commons

Arkeologit olivat kaivamassa esiin vallia reunustavaa tiiliseinää, ja iltapäivän aurinko värjäsi vehreän maiseman kullankeltaiseksi.

”Tältä täällä ei näyttänyt rautakaudella, kun Dannevirken ensimmäiset vallit rakennettiin”, selittää noin 40 kilometriä Tanskan ja Saksan rajalta etelään sijaitsevaa Dannevirke-museota johtava Lars Erik Bethge.

Rautakaudella aluetta hallitsivat avarat nummet, ja muurin huipulta vartijat pystyivät tarkkailemaan vihollisen liikkeitä aivan taivaanrantaan asti.

Bethge selittää, että vuosina 2010–2014 suoritetut kaivaukset ovat kumonneet väitteet siitä, että Dannevirke olisi kuningatar Tyra Danebodin perustama. Tyra oli Gorm Vanhan puoliso, jonka muistoksi viikinkikuningas pystytti aikoinaan tunnetun Jellingin riimukiven.

Tyra oli kuitenkin ensimmäinen, jota tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus (noin 1160–1208) nimittää muurin rakentajaksi kirjoittaen:

”Tyra antoi kaivaa vallihaudan ja rakentaa varustuksen Schleswigistä Länsimerelle suojaksi vierasmaalaisten vihollisten salaisia aikeita vastaan.”

Tyra kuoli vuoden 950 paikkeilla, kun taas Dannevirken vanhimpien kerrosten radiohiiliajoitukset osoittavat, että vallin rakentamiseen käytetty turve on 400-luvun puolivälistä eli viisisataa vuotta Tyran aikaa vanhempaa.

Sitä ei tiedetä, kuka rakensi ensimmäisen vallin, mutta oletettavasti hanke liittyy kansainvaellusajan sotiin ja mullistuksiin.

Rooman tuho ravisteli Eurooppaa

Vuonna 420 gootit hyökkäsivät Roomaan, ja Rooman valtakunnan kohtalo oli sinetöity.

Syntyneessä valtatyhjiössä monen alueen väestö lähti kotikonnuiltaan liikkeelle etsimään hedelmällisempiä seutuja asuttavaksi.

Alueilla, joille siirtyi paljon väkeä, alkuperäiset asukkaat joutuivat usein ahtaalle ja pakenivat muualle.

Ketjureaktio aiheutti muutamassa vuosikymmenessä Euroopassa runsaasti väkivaltaisia yhteenottoja.

Yksi levottomista ajoista ilmeisesti hyötynyt kansa oli daanit. Itäroomalaisten historioitsijoiden Jordaneksen ja Prokopioksen mukaan daanit olivat peräisin Ruotsin alueelta.

Historioitsijat olettavat, että daanit olivat asettuneet nyky-Tanskan alueelle Fynille ja Sjællandiin jo ennen kansainvaellusaikaa ja että he 400-luvun puolivälissä valloittivat Jyllannin juuteilta ja angleilta.

”Oletamme, että Dannevirken pohjoispuolella asuneet anglit otettiin rauhanomaisesti osaksi daanien heimoyhteisöjä.”
Lars Erik Bethge, Dannevirke-museon johtaja

Tilanne johti siihen, että angleja ja juutteja muutti vuosien 400 ja 500 välillä suurin joukoin Englantiin, mutta juutit ja anglit eivät silti kokonaan hävinneet Jyllannista.

Museonjohtaja Lars Erik Bethgen mukaan Jyllannissa tapahtui väestöjen sulautumista toisiinsa:

”Oletamme, että Dannevirken pohjoispuolella asuneet anglit otettiin rauhanomaisesti osaksi daanien heimoyhteisöjä ja että vallin eteläpuolella olleet anglit taas sulautuivat alueen kolmanteen isoon kansakuntaan – sakseihin.”

Islantilaisissa saagoissa vallia kutsutaan nimellä Dana virki – daanien linnoitus. Nimi tukee teoriaa siitä, että tuntemattomaksi jäänyt daanien vaikutusvaltainen kuningas rakennutti Jyllannin kapeimmalle kohdalle maavallin.

Dannevirken museossa ollaan lisäksi sitä mieltä, että ajankohtaa voidaan pitää yhtenäisen Tanskan alkuna, sillä usean kilometrin mittaisen vallin rakentaminen on vaatinut valtavia resursseja ja paljon työvoimaa.

Rakennelma todistaa, että daanien valtakunta oli jo hyvin järjestäytynyt.

Keskiaikaisen laulelman mukaan Dannevirken alkuosan rakensivat ”skoonelaiset”, mikä osaltaan tukee teoriaa siitä, että daanien alkuperäinen valta-alue sijaitsi nykyisessä Ruotsissa.

Laulelmassa kerrotaan myös, että työn saattoivat päätökseen ”sjellantilaiset ja fyniläiset”, kun taas juutit huolehtivat muonituksesta.

Ensimmäinen Dannevirke oli vain neljän kilometrin mittainen valli, joka oli kasattu maa-aineksesta ja turpeesta.

Dannevirke on luultavasti rakennettu suojaamaan Jyllantia sakseilta.
Kansallismuseo

Kaksi metriä korkeana se ei ollut kovin pelottava, mutta sen edessä oli seitsemän metriä leveä ja metrin syvä vallihauta.

Dannevirken ei tarvinnut aluksi olla kovin pitkä toimiakseen tehokkaana esteenä.

Rautakaudella alueen joet ja suot estivät sotilaita kiertämästä vallia.

Sotilaiden tarvitsema muona kuljetettiin härkien vetämillä kärryillä, joilla ei voinut kulkea suolla. Monen sotilaan mukana kulkivat myös hänen vaimonsa ja lapsensa, mikä hidasti sotajoukon etenemistä.

Talvisin, kun vallin olisi voinut kiertää, sodankäynti oli taas rautakauden varusteilla liian riskialtista.

Valli rakennettiin suojaksi sakseja vastaan

Ei ole selvää, miksi kallista hanketta pidettiin tarpeellisena juuri vuosina 450–500. Kirjalliset lähteet eivät selitä asiaa.

Syytä voidaan vain arvailla, ja Tanskan kansallismuseon asiantuntijoiden epäilyt kohdistuvat yhteen sotaisaan kansaan, joka eli vallin eteläpuolisella alueella:

”Dannevirke on luultavasti rakennettu suojaamaan Jyllantia sakseilta.”

Saksit olivat vaarallinen naapuri. He olivat lukumäärältään suuri kansa, joka jatkuvasti etsi uusia alueita.

Itäroomalaisen historioitsijan Zosimuksen mukaan saksit olivat syrjäyttäneet nyky-Saksan ja -Belgian alueilla ennen eläneen kansan.

Roomalaisten oli ollut pakko pystyttää yli 20 rannikkolinnoitusta estämään saksien mereltä käsin harjoittamaa ryöstelyä.

Kun roomalaiset vetäytyivät Britanniasta vuoden 410 tienoilla, tuhannet saksit purjehtivat Pohjanmeren yli ja asettuivat asumaan Thamesjoen eteläpuolelle.

Tanskan kuningas, joka luultavasti hallitsi vain Jyllannin eteläosaa, ehkä tajusi, että valli saattaisi suojata valtakuntaa etelästä uhkaavalta viholliselta.

Dannevirken rakentamiselle on esitetty myös muita syitä: ehkä kuningas halusi korostaa sitä, kuinka pitkälle etelään hänen valtansa ulottui.

On myös mahdollista, että valli oli sisäpoliittinen voimannäyte varoitukseksi vallantavoittelijoille.

”Siellä [Dannevirkessa] oli vain yksi portti, josta hevoset ja vaunut laskettiin sisään tai ulos.”
Frankkien annaali vuonna 808

Olipa syy sitten mikä hyvänsä, Dannevirkella oli alkusta saakka tärkeä tehtävä: se suojasi Jyllannin tärkeintä kauppareittiä Hærvejenia eli Härkätietä, joka kulki Jyllannin halki pohjoisesta etelään.

Leveää tiiviiksi tallattua väylää pitkin talonpojat ajoivat tuhansia härkiä Wedeliin nykyisen Hampurin lähelle, missä ne myytiin teuraaksi.

Dannevirken portilla Tanskan kuninkaat keräsivät todennäköisesti tavarasta tullia ja varmistivat siten rajavallin ylläpitämiseen tarvittavat tulot.

Valli suojasi tanskalaisten kauppaa

Jyllannin kapeimmalla kohdalla ristesi kaksi tärkeää kauppareittiä: Härkätienäkin tunnettu Hærvejen ja Pohjanmeren ja Itämeren välinen oikotie.

Per O. Jørgensen/Historie

Dannevirken oli määrä estää vihollisten pääsy Jyllantiin etelästä. Lisäksi se auttoi valvomaan kauppareittejä.

Per O. Jørgensen/Historie

Tanskalaistalonpojat kuljettivat karjaa saksalaisten kaupunkien markkinoille Härkätietä pitkin. Dannevirkessä oli yksi portti, jossa oli maksettava tulli.

Per O. Jørgensen/Historie

Toinen reitti kulki Jyllannin poikki juuri Dannevirken pohjoispuolelta: Pienet alukset purjehtivat Pohjanmereltä Ejderjokea (saks. Eider) pitkin Trenejoelle (saks. Treene).

Kun pidemmälle ei enää päässyt, tavara lastattiin kärryihin ja vietiin Hedebyhyn.

Per O. Jørgensen/Historie

Siellä tavara myytiin ja vietiin laivoilla Slienia (saks. Schlien) pitkin Itämerelle.

Hedebyn kauppiaat taas ostivat ulkomaisilta kauppiailta meripihkaa ja turkiksia.

Per O. Jørgensen/Historie

Frankkikronikoitsija Thietmar Merseburgilainen kutsuu porttia Wiglesdoriksi, ja se mainitaan frankkien valtakunnan annaaleissa: ”Siellä [Dannevirkessa] oli vain yksi portti, josta hevoset ja vaunut laskettiin sisään tai ulos.”

Jo muutaman vuosikymmenen päästä Dannevirkea oli vahvistettava.

Syytä 500–600-luvun lisärakentamiseen ei tiedetä, mutta vallin korkeus kaksinkertaistettiin.

Kolmas laaja rakennusvaihe liittyy sen sijaan uuteen uhkaan, frankkeihin.

Rooman valtakunnan romahtamisen jälkeen germaaneihin kuuluvien frankkien onnistui täyttää valtatyhjiö.

Pääkaupungistaan Aachenista käsin he alistivat isot osat Länsi-Eurooppaa.

Dannevirkea vahvistettiin paaluaidoin

Frankkien esiinmarssin on varmasti täytynyt huolestuttaa daanien kuningasta, ja vuoden 700 tienoilla Dannevirken puolustusjärjestelmää täydennettiin Krumvoldenina (Käyrävalli) tunnetulla osuudella.

7,5 kilometrin mittainen valli noudatteli Rejdejoen uomaa niin, että joki toimi vallihautana. Krumvolden teki kapean joen ylittämisestä hankalaa.

Ikivanhan tarun mukaan Dannevirken rakennutti viikinki Harald Sinihampaan äiti Tyra.

© Lorenz Frølich (1820-1908).

10 faktaa Dannevirkesta

  • 30 kilometriä pitkä Dannevirke on Pohjoismaiden pisin puolustusrakennelma.

  • Ensimmäinen maavalli rakennettiin 400-luvun lopulla.

  • Linnoitusrakennelma sijaitsee nykypäivän Saksassa 40 km Flensburgista etelään, mutta aiemmin alue kuului Tanskan kuningaskuntaan.

  • Dannevirke antoi 300 vuoden ajan Tanskalle suojaa sotaisia sakseja vastaan.

  • Vallin nimi kirjoitetaan nykyään muodossa "Dannevirke", mutta alun perin nimi kirjoitettiin daanien mukaan "Danevirke".

  • 700-luvulla Dannevirkea laajennettiin rajusti ja siihen lisättiin mm. paaluaita.

  • Keskiaikaisten lähteiden mukaan Dannevirkessa oli vain yksi portti.

  • Rauhan aikana vain Dannevirken portti oli vartioitu, mutta vihollisten uhatessa vallin miehittivät kaikkialta Tanskasta kutsutut sotilaat.

  • 1200-luvulla historioitsija Saxo Grammaticus loi tarun, jonka mukaan kuningatar Tyra rakennutti Dannevirken 900-luvulla, mutta siinä vaiheessa rakennelmalla oli ikää jo 500 vuotta.

  • Vaikka Dannevirke oli aikanaan hyvin moderni puolustuslinnoitus, se vallattiin monesti, mm. saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin johdolla 900-luvulla.

Noin vuonna 734 frankit etenivät pitkin Pohjanmeren rannikkoa Pohjois-Saksaan Weserjoen suulle, ja silloin Euroopan suurvaltaa ja tanskalaisia erotti käytännössä enää vain leveä Elbejoki.

Alueella eli yhä sakseja, mutta nämä eivät olleet enää yhtä voimakkaita.

Tanskan kuningas tiesi, mitä oli odotettavissa, ja laajensi rajavarustuksiaan.

Dannevirkeen lisättiin kolme uutta osaa: kaksi vallia ja vesiestejärjestelmä. 1,5 kilometrin mittaisella Pohjoisvallilla tukittiin aukko päävallin ja Slienvuonon välillä. Pohjoisvalli oli vain kaksi metriä korkea, mutta sen harjalle tuli paaluaita.

Myös Itävallia täydennettiin paaluaidalla. Itävalli oli neljän kilometrin pituinen, ja se esti armeijaa kiertämästä Dannevirkea Svansinniemen (saks. Schwanseninniemi) kautta.

Myös päävalli sai paaluaidan. Dannevirken kokonaispituus kasvoi näin noin 16 kilometriin.

Jørgen Jensenin laskelmien mukaan laajennuksessa tarvittiin noin 30 000 puuta, jotka oli kuljetettava paikalle maata pitkin, sekä 80 000 kuutiometriä maata.

Koska maa upotti, tueksi rakennettiin hirsikehikot.

Lisävallit ja paaluaidat eivät olleet vielä kylliksi, vaan lisää esteitä rakennettiin myös vesille.

Viikinkiaikaan Dannevirke oli noin 4 metriä korkea. Paaluaidan turvin viikingit pystyivät puolustautumaan nuolin ja keihäin.

© Per O. Jørgensen/Historie

Päävallin itäpään järveen rakennettiin pato.

Sen toisessa päässä oli keinotekoinen saari, jolle tiettävästi rakennettiin puinen linnake.

Harhaanjohtavasti Tyraborgiksi nimetystä linnakkeesta ei ole löydetty jäännöksiä, mutta 1,6 kilometriä pitkän vesiesteen rauniot on sen sijaan löydetty.

Pato ja vesiesteet perustettiin upottamalla veteen satoja hirsiarkkuja, jotka täytettiin hiekalla tai muulla maa-aineksella.

Arkut estäisivät vihollista ylittämästä Slieniä veneillä ja nousemasta maihin Dannevirken pohjoispuolella.

Hirsiarkkuja rakentaneilla ja veteen upottaneilla miehillä on ehkä riittänyt energiaa vielä kepposteluun: arkusta Tyraborgin oletetun sijainnin läheltä on löydetty 23 senttiä pitkä puinen fallos.

Uusi valli kasvatti tanskalaisten uskoa siihen, että Dannevirke pitäisi mahtavimmankin vihollisen loitolla.

Ei mennytkään kuin muutama vuosikymmen, kun sellainen ilmaantui: 700-luvun lopulla frankkikuningas aloitti sodan sakseja vastaan, ja vuosina 772–804 käyty sota siirsi vuosi vuodelta rajaa lähemmäs Dannevirkea.

Euroopan mahtavin hallitsija Kaarle Suuri (747–814) joutui nöyrtymään Dannevirken edessä.

© Wikimedia Commons

Keisari ei saanut tahtoaan läpi

Frankit olivat kristittyjä, mutta saksit palvoivat tanskalaisten tavoin Odinia ja Toria.

Kun saksien päällikkö Widukind kärsi tappion vuosina 777 ja 782, hän pakeni kummallakin kertaa turvaan Dannevirken pohjoispuolelle.

Siellä hän sai lyhytaikaisen turvapaikan, sillä Tanskan kuningas tiesi, että niin kauan kuin Widukind oli frankkien vihollinen, hän ei sotinut tanskalaisia vastaan.

Vaikka Widukindin luovuttamista vaati itse frankkien kuningas ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle Suuri, frankkiannaalien mukaan Tanskan kuningas Sigfred kieltäytyi.

Huhut Dannevirken voittamattomuudesta saattoivat olla tärkein syy siihen, että Kaarle ensin tyytyi tanskalaisten vastaukseen.

Siksi tanskalaisten turvallisuudelle olikin tärkeää, että puolustusvarustusta vahvistettiin entisestään.

800-luvulla Dannevirken tehtävänä oli suojella viikinkejä näiden uhrien kostoretkiltä.

Vuonna 808 frankkien annaaleissa mainitaan, että Tanskan kuningas Godfred ”päätti varustaa koko valtakuntansa rajan vallilla sakseja vastaan”.

Godfred oli ensimmäinen tanskalainen hallitsija, jonka aikalaislähde yhdistää valliin.

Vaikka päävalli oli tuolloin jo useita satoja vuosia vanha, silloinen ensivaikutelma saattoi pettää. Tuohon aikaan vallin ulkonäkö oli nimittäin muuttunut merkittävästi aiemmasta: päävallia oli vahvistettu pystyttämällä sen eteen muuri isoista kivistä.

Kuningas Godfred tunsi olonsa tukalaksi syystäkin, sillä vuonna 804 Kaarle Suuri oli kukistanut saksit ja jättänyt Elben ja Dannevirken välisen alueen liittolaisilleen vendeille.

Tanskaa uhkasi hyökkäys, ja Dannevirkestä huolimatta vain harva viikinkijohtaja uskalsi koetella voimiaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtavaa armeijaa vastaan.

© Shutterstock

Komentaja johti Dannevirkea

Dannevirken komentajat olivat Tanskan kuningaskunnan tärkeimpiä henkilöitä.

Vuonna 817 frankkien valtakunnan annaaleissa mainitaan ensimmäistä kertaa yksi heistä nimeltä: Glum, joka johti daanien ja heidän liittolaistensa vendien armeijaa hyökkäyksessä frankkien rajalinnaketta Esesfelthiä vastaan 70 kilometriä etelään Dannevirkesta.

Vaikka Glum epäonnistui ja frankit torjuivat hyökkäyksen, vihollinen siirsi rajalinnoituksensa Hammaburgiin (Hampuriin), joka sijaitsi hieman kauempana etelässä.

Glum oli arvoltaan jaarli ja kuului siten viikinkien arvoasteikossa toiseksi ylimpään luokkaan. 300 vuotta myöhemmin komentajana toiminut Knud Lavard oli puolestaan herttua.

Linnoitusta komentaneet Etelä-Jyllannin herttuat muodostivat vakavan uhan Tanskan kuninkaille vallanhimossaan.

Godfred olisi ehkä uskaltanut, ja siksi vuonna 810 hänet salamurhattiin.

Hänen seuraajansa Hemming solmi seuraavana vuonna frankkien kanssa sopimuksen, jossa raja siirrettiin vielä pohjoisemmaksi Ejderjoelle asti.

Sopimuksesta huolimatta keisari antoi vuonna 815 suostumuksensa hyökkäykseen Dannevirkea vastaan.

Sitä anoi Harald Klak, tanskalainen viikinki. Hän oli hallinnut ainakin osaa Tanskasta lyhyen aikaa ja yritti nyt keisarin avulla saada kaapattua vallan takaisin itselleen.

Ei tiedetä, miten Harald Klakin Dannevirken valloitus lopulta sujui, mutta hänen sotaretkensä hiipui tanskalaisten vetäytyessä turvaan Fynin saarelle.

Frankkien valtakunta hajosi 800-luvun puolivälissä kolmeen osaan, mutta Tanskaan kohdistunut uhka ei hellittänyt: vuonna 934 itäfrankkien kuningas Henrik I Linnustaja onnistui valloittamaan viikinkiajan tärkeän kauppakeskuksen Hedebyn.

Tanskan kuningas Gnupa vangittiin ja pakotettiin ottamaan kaste.

”Tulella ja miekalla hän [keisari] hävitti koko alueen merelle asti.”
Kronikka keisari Oton hyökkäyksestä Tanskaan 974

Arkeologiset löydöt viittaavat siihen, että nöyryytyksen jälkeen tanskalaiset alkoivat vielä laajentaa Dannevirkea.

900-luvun puolivälissä Hedebyn ympärille rakennettiin niin sanottu Puoliympyrävalli, ja se yhdistettiin vuoden 968 tienoilla muuhun vallitukseen 3,5 kilometriä pitkällä Yhdysvallilla.

Tästä ei ollut apua, kun Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan armeija vuonna 974 vyöryi Dannevirkelle.

Kronikoitsija Adam Bremeniläinen kirjoitti Dannevirken taistelusta ja keisari Otosta vuosisata myöhemmin: ”Tulella ja miekalla hän hävitti koko alueen merelle asti.”

Toisten historioitsijoiden mukaan keisarin armeija ei suinkaan päässyt Pohjois-Tanskaan asti vaan keskittyi Hedebyn valtaukseen.

Kaikesta päätellen viikinkikuningas Harald Sinihammas tai hänen poikansa Sven Haaraparta ajoi vuonna 983 keisarin joukot Hedebystä ja palautti Jyllannin osaksi valtakuntaansa.

Hieman sen jälkeen aloitettiin 6,5 kilometriä pitkän lisäosan rakentaminen päävallin eteen.

Kovirkeksi kutsuttu valli sai myös vallihaudan ja paaluaidan.

Dannevirken myytti murtui

Viidensadan vuoden hiljaiselon jälkeen Dannevirkella oli 1800-luvulla jälleen rooli Tanskan käymissä sodissa. Kansallismieliset uskoivat, että muurit olivat yhä voittamattomat.

Dannevirken portinvartija lahjottiin

Viikinkiajan jälkeenkin Dannevirkella oli tärkeä merkitys Tanskan puolustuksessa.

Toistuvat kamppailut kruunusta ja vaihtelevat liittolaisuussuhteet rajanaapureiden kanssa merkitsivät, että välillä Dannevirkelle hyökkäsivät vendit ja välillä tanskalaiset vallantavoittelijat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan tuella.

Toisinaan Dannevirke piti pintansa ja hyökkäys epäonnistui, ja toisinaan, kuten vuonna 1157, vihollinen valloitti sen vaikeuksitta.

Maanpaossa ollut Tanskan kuningas Sven Grate oli Saxo Grammaticuksen mukaan tuolloin yksinkertaisesti lahjonut portinvartijan.

Viimeisen kerran Dannevirkea laajensi Valdemar I Suuri kuusi vuotta valloituksen jälkeen.

Tuolloin kuningas muutti päävallin 5–7 metriä korkeaksi tiilimuuriksi, jonka edessä oli 22 metriä leveä ja 2,5 metriä syvä vallihauta. Vallihaudan tarkoituksena oli pitää hieman aiemmin kehityt jalkajouset ja tehokkaat piirityskoneet turvallisella etäisyydellä.

Valdemar I oli puolustusvarustuksestaan niin ylpeä, että vaikka se ei ollut hänen kuollessaan edes vielä valmis, hän käski haudata mukanaan lyijylaatan, jossa julistettiin, että kuningas ”pystytti ensimmäisenä koko valtakunnan turvaksi poltetuista kivistä muurin, jota kutsutaan tavallisesti Dannevirkeksi”.

Dannevirkesta vietiin kiviä

Valdemarin jälkeen Dannevirken päivät olivat luetut.

Se ei enää suojannut valtakunnan etelärajaa, sillä se jäi Tanskan omien Slesvigin ja Holstenin (saks. Schleswig ja Holstein) herttuakuntien väliin.

Euroopassa alettiin samaan aikaan rakentaa vallien sijaan linnoja, ja Tanska seurasi esimerkkiä.

Dannevirke rapistui, ja siitä alettiin ottaa kiviä muuhun rakentamiseen.

Nykyisin Saksan alueella sijaitsevat vallit madaltuivat ja näyttävät nykyisin enää ruohokumpareilta.

Lue myös:

Viikingit

Lokin totuutta etsimässä

12 minuuttia
Viikingit

Portti viikinkien valtakuntaan

1 minuuttia
Viikingit

Kauppiaat tekivät Pohjolasta vauraan

7 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota