Shutterstock, NTNU Vitenskapsmuseet

Aurinkomyrsky kertoo viikinkien tulosta Amerikkaan

Viikinkien asuinpaikalta löydettyjen puunpalojen vuosirenkaat kertovat, miten monella vuodella viikingit päihittivät Kolumbuksen.

Historioitsijat ovat tienneet jo pitkään, että viikingit löysivät tien Amerikkaan, mutta eivät sitä, kuinka kauan ennen Kristoffer Kolumbusta se tapahtui. Arviot Leif Onnekkaan Amerikkaan saapumisen ajankohdasta vaihtelevat vuosien 970–1020 välillä.

Hollantilaisen Groningenin yliopiston tutkijat uskovat nyt voivansa kertoa tarkan vuosiluvun.

Tutkijat analysoivat puunpalasia, jotka arkeologit olivat kaivaneet viikinkien asuinpaikalta L’Anse-aux-Meadowsista lähellä Newfoundlandin pohjoiskärkeä. Puuta oli työstetty rautakirveillä, minkä vuoksi se ei voinut olla intiaanien kaatama.

Puun runkoon syntyy kasvurengas joka vuosi, ja vuosirenkaita tutkimalla hollantilaiset selvittivät, milloin viikingit saapuivat Amerikkaan.

L’Anse-aux-Meadows sijaitsee Pohjois-Amerikan itärannikolla – noin 2 500 kilometriä Islannista ja 1 200 kilometriä Grönlannista.

© Shutterstock/HISTORIA

Kolumbus tuli jälkijunassa

Vuonna 993 raivosi voimakas aurinkomyrsky, minkä vuoksi ympäri maailmaa syntyi merkittävästi tavallista enemmän hiili-14-radiohiiltä. Kun tutkijat löysivät niin sanotun 993–994-hiili-14-piikin L’Anse-aux-Meadowsin puuaineksesta, asia oli selvä.

”Puuhun oli kasvanut vielä 29 vuosirengasta aurinkomyrskyn jälkeen, minkä perusteella puu oli kaadettu vuonna 1021”, arkeologi Margot Kuitems selittää.

Kolumbus tuli Amerikkaan vuonna 1492 – ja viikingit – vähintään – 471 vuotta aiemmin. Ei nimittäin tiedetä, oliko L’Anse-aux-Meadows viikinkien ensimmäinen asuinpaikka Amerikassa.