Kuuluisassa Asterix-sarjakuvassa kerrotaan Ranskassa asuvista kelteistä, gallialaisista, jotka eivät anna Julius Caesarin ja Rooman valtakunnan sotilaiden pompotella itseään.
Päähenkilö Asterix on reilu ja reipas, kun taas hänen parhaassa ystävässään Obelixissa kiteytyvät monet kliseet, joita keltteihin on liitetty yli 2 500 vuoden ajan.
Mahtaileva ja kovaääninen Obelix on tuhti, puolipukeinen veikko, joka rakastaa ruokaa ja viiniä ja selättää vaivatta jämerimmätkin roomalaissotilaat.
Jos kreikkalaisilta ja roomalaisilta säilyneitä kirjallisia kuvauksia on uskominen, keltit olivatkin juuri Obelixin kaltaisia.
Gallialainen Vercingetorix antautuu roomalaisarmeijan päällikölle Julius Caesarille Lionel Royerin vuonna 1899 valmistuneessa maalauksessa. Vercingetorix oli gallialainen päällikkö, joka puolusti urheasti gallialaisten viimeistä linnaketta Alesiassa, nykyisessä Ranskassa. Caesarin piiritysjoukot saivat kuitenkin näännytettyä tämän kansan nälkään.
Tekstit kuvaavat kelttejä isoina, kerskailevina miehinä, jotka kävivät taisteluun vailla rihmankiertämää karjuen ja mylvien ja hyökkäsivät vihollisen kimppuun kuolemaa halveksien.
Valtaosan rautakaudesta (noin 500 eaa. – 800 jaa.) kelteillä oli maine rohkeina taistelijoina – mutta myös yksinkertaisina, juopotteluun taipuvaisina sekä ”hillittöminä ja kaoottisina”, kuten kreikkalainen filosofi Aristoteles heitä kuvaili.
Keitä olivat karskit keltit, jotka levittäytyivät suureen osaan Eurooppaa ja katosivat sittemmin kuin jäljettömiin? Lue lisää kelteistä tästä artikkelista.
Keltit koostuivat useista kansoista
Keltit eivät olleet yksi yhtenäinen kansa vaan ennemminkin yhteinen nimitys useille rautakaudella Keski- ja Länsi-Euroopassa eläneille väestöryhmille.
Kelttien puhumat kielet olivat kuitenkin todennäköisesti niin samankaltaisia, että eri heimot pystyivät ymmärtämään toisiaan.
On silti kyseenalaista, missä määrin keltit kokivat itse olevansa yhtä suurta kansaa.
Todennäköisesti he identifioituivat ennemminkin tietyn heimon tai klaanin jäseniksi.
Keltit jättivät jälkeensä hyvin vähän kulttuuristaan, kielestään ja yhteiskunnastaan kertovaa kirjallista aineistoa.
Tintignacista Keski-Ranskasta löytynyt sotatorvi, carnyx. Keltit olivat vihollistensa keskuudessa tunnettuja ja pelättyjä taistelutorvistaan, carnyxeista. Pronssisia carnyxeja valmistettiin 300-luvun eaa. ja 300-luvun jaa. välisenä aikana.
Kelttien viholliset
Nykytietämys kelteistä perustuukin ensisijaisesti Saksassa ja Ranskassa tehtyihin arkeologisiin löytöihin sekä muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten kuvauksiin.
Kreikkalaiset ja roomalaiset olivat tosin kelttien vihollisia, ja heidän kertomuksiinsa on näin syytä suhtautua varauksella.
Monet lähteistä ovat epätarkkoja ja propagandistisia, ja niiden tarkoituksena on selvästi ollut luoda kelteistä stereotyyppistä viholliskuvaa.
Kreikkalainen filosofi Platon kuvasi kelttejä ”juopoiksi ja hyvin sotaisiksi”.
Roomalaiset eivät myöskään juuri arvostaneet kelttejä, joita vastaan he sotivat lukuisia kertoja 300- ja 200-luvuilla eaa. sekä myöhemmin Caesarin Gallian sodassa ja Britannian valloituksen yhteydessä.
Kaksi gallialaista ylittää joen. Ranskalaisen taitelijan Évariste Vital Luminais’n (1821–1896) maalaus.
Kelttien druidit uhraavat ihmisen iskemällä tikarin tämän palleaan. Kun hän kaatuu maahan, he näkevät uhrin kouristuksista ja veren roiskumisesta mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Kreikkalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen
Roomalaiset pitivät kelttejä barbaarisina ja yksinkertaisina, mutta samalla he pelkäsivät kelttejä näiden sotaisuuden vuoksi.
Roomalaisen kenraalin Marcus Claudius Marcelluksen kuvaus kelteistä on kuin suoraan Asterixista:
”Lähes kaikki gallialaiset ovat pitkiä, vaaleahiuksisia ja punakoita. Heidän katseensa on kova, he ovat ylpeitä ja röyhkeitä. Koko joukkokaan vierasmaalaisia ei pärjää yhtä gallialaista vastaan, jos tämä kutsuu avukseen vaimonsa. Nämä tapaavat olla sinisilmäisiä ja vahvoja, etenkin kun he niskaansa pullistaen ja hampaitaan kiristellen nostavat suuret, valkoiset kätensä ja alkavat jaella iskuja ja potkuja.”
Hyökkäys Roomaan
Évariste Vital Luminais (1821–1896): Gallialaiset näkevät Rooman. Kelttien ja gallialaisten ajasta ammennetut aiheet olivat suosittuja 1800-luvun maalaustaiteessa. Évariste Vital Luminais’n kuvaus gallialaisten vaatteista ja varusteista ei tosin vastaa totuutta.
Arkeologisten löytöjen perusteella kelttiläisten kansojen juuret juontuvat 800-luvun eaa. Keski-Euroopasta Tonavan, Reinin ja Elben varrelta.
Keltit jakautuivat tuolloin yli sataan keskenään kilpailevaan heimoon, joita yhdisti kieli, kulttuuri ja uskonto mutta joilla oli kullakin oma päällikkönsä.
Noin vuonna 600 eaa. useat kelttiläiset heimot lähtivät Espanjaan.
Kaksisataa vuotta myöhemmin jotkut keltit olivat edenneet jo Turkkiin asti ja toiset olivat ylittäneet Alpit ja asettuneet Pohjois-Italiaan.
Siellä keltit voittivat roomalaisten armeijan Alliajoen varrella ja jatkoivat ryöstöretkeään kohti Roomaa.
Vuonna 390 eaa. keltit piirittivät osia Roomasta ja pakottivat kaupungin maksamaan tuhat paunaa kultaa, jotta he lähtisivät.
Kelttien levittäytyminen
Kelttiläisten heimojen levittäytyminen
Kelttien levittäytyminen näyttää kartalla suorastaan dramaattiselta. Kelteillä ei kuitenkaan koskaan ollut Roomaan verrattavaa yhtenäistä valtakuntaa, vaan he olivat suuri ja kirjava joukko eri heimoja, joilla oli jossain määrin yhteinen kieli, yhteisiä tapoja ja yhteinen uskonto.
Kelttien juuret
Kelttiläiset kansat syntyivät 800-luvulla eaa. Keski-Euroopan suurten jokien Tonavan, Reinin ja Elben varrella.
Iberian niemimaa
Noin vuonna 600 eaa. ensimmäiset kelttiheimot saapuivat Iberian niemimaalle nykyiseen Espanjaan ja Portugaliin. Alueelle muodostunut kelttiläinen yhteisö sulautui jossain määrin paikallisväestöön.
Galatia
Keltit suuntasivat ensisijaisesti länteen, mutta 200-luvulla eaa. Anatolian ylängöllä nykyisen Turkin alueella muodostui kelttiläinen valtakunta, jota kutsuttiin Galatiaksi. Se liitettiin Rooman valtakuntaan 20-luvulla eaa. Nimi Galatia on jäänyt elämään Uuden testamentin apostoli Paavalin galatalaiskirjeessä.
Kelttien viimeinen linnake
Kun roomalaiset Julius Caesarin ja Augustuksen aikana löivät gallialaiset mantereella ensimmäisellä vuosisadalla eaa., Isosta-Britanniasta tuli kelttien viimeinen linnake. Kun roomalaiset hyökkäsivät ja alkoivat valloittaa alueita Britteinsaarilta vuodesta 46 alkaen, keltit joutuivat vetäytymään saarivaltakunnan laitamille.
Kelttialue Ranskassa
Nykyisin kelttiläisiä kieliä puhutaan edelleen vähemmistökielinä viidellä alueella Britanniassa ja yhdellä alueella Bretagnessa Luoteis-Ranskassa.
Liittouma Karthagon kanssa
200-luvulla eaa. kelteistä tuli Rooman valtakunnalle varsinainen kiusa.
Keltit liittoutuivat monien Rooman arkkivihollisten kanssa, muun muassa kreikkalaisen sotapäällikön Pyrrhoksen ja karthagolaisen Hannibalin kanssa.
Kun Hannibal ylitti Alpit sotanorsuineen vuonna 218 eaa., hänen armeijastaan puolet koostui yhteensä 30 000 kelttiläisestä jalkaväen ja 4 000 ratsuväen sotilaasta.
Kelttien kanssa käynyt sodat lietsoivat roomalaisissa syvää vihaa Ranskan ”barbaareja” kohtaan, ja roomalaiset kutsuivatkin aluetta pilkallisesti ”Gallia Comataksi” eli pitkätukkaiseksi Galliaksi.
Diodoros Sisilialainen gallialaisista
Kuoleva gallialainen on kuuluisin kuvaus Rooman valtakunnan aikaisesta gallialaisesta. Miehen ulkonäössä ei tosin ole varsinaisesti gallialaista kuin viikset, jotka eivät kuuluneet roomalaiseen tai hellenistiseen maailmaan. Patsas on roomalainen kopio vuonna 230–220 eaa. hellenistisellä kaudella tehdystä veistoksesta.
Tältä keltit näyttivät
Kreikkalaisen historioitsijan Diodoros Sisiliaisen vuosina 60–30 eaa. kirjoittamassa teoksessa Bibliotheca historica on säilynyt yksi historian tarkimmista kuvauksia kelttien ulkonäöstä ja olemuksesta.
Caesar koitui kelttien tuhoksi
Vuosina 264–146 eaa. Karthagoa vastaan käytyjen kolmen puunilaissodan jälkeen Roomasta tuli Välimeren hallitseva suurvalta, ja roomalaiset alkoivat tosissaan ahdistaa kelttejä.
Vuonna 58 eaa. Julius Caesarista tuli gallialaisprovinssien käskynhaltija. Vuoteen 50 eaa. mennessä hän oli valloittanut koko Gallian eli nykyisen Ranskan.
Caesar löi kelttikapinat Bretagnessa ja Normandiassa. Brittihistorioitsija Michael Grantin mukaan Rooman armeija oli tuolloin jo ylivertainen keltteihin verrattuna.
Kirjassaan Julius Caesar vuodelta 1969 Grant kuvailee kelttejä seuraavasti:
”Sodassa gallialaiset olivat pikemminkin ylimielisiä kuin varsinaisesti vaarallisia. Aiemmat hyökkäykset Italiaan oli luoneet heille vaikuttavan maineen Roomassa, ja jalkaväen ensimmäisessä hyökkäyksessä pitkine miekkoineen ja puukilpineen olikin yhä jotain pelottavaa. Ensimmäisen takaiskun jälkeen jalkaväki muuttui kuitenkin pian hallitsemattomaksi ja hyödyttömäksi laumaksi, jolla ei ollut barbaarien hurjuutta eikä roomalaisten järjestelmällisyyttä.”
Keltit kuvissa
Kelttien taide
Kelttiläinen taide vaikuttaa usein salaperäiseltä ja pelottavalta, kenties siksi, että kelttien taiteen symboliikasta tiedetään hyvin vähän. Tässä kaksi tunnettua esimerkkiä kelttitaiteesta: 1) Saksasta löydetty, hiekkakivestä valmistettu niin kutsuttu Glaubergin kelttiprinssi noin vuodelta 400 eaa. 2) Lontoon Batterseasta Thamesjoen pohjasta löytynyt seremoniallinen pronssikilpi, joka on peräisin ajalta 350–50 eaa.
Gundestrupin kattila
Niin kutsuttu Gundestrupin kattila löydettiin vuonna 1891 Rævemosen turvesuosta Tanskasta. Hopeinen astia on peräisin vuosilta 150–50 eaa. Koristeiden aiheet viittaavat siihen, että astia on kelttien valmistama. Uudet tutkimukset osoittavat, että astia on todennäköisesti peräisin nykyisen Romanian tai Bulgarian alueelta.
Pohjois-Euroopan suurin suurkaupunki
Kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät kelttejä yksinkertaisina barbaareina, jotka eivät kyenneet hallinnoimaan kaupunkeja. Etelä-Saksassa sijainnut kelttiläiskaupunki Heuneburg todistaa panettelut vääräksi. Noin vuonna 600 eaa. perustettu Heuneberg oli Pohjois-Euroopan suurin kaupunki, jossa oli enimmillään 5 000 asukasta.
Stonehenge ei ole kelttien perua
Englannin Wiltshiressä sijaitsevan salaperäisen Stonehengen kivirakennelman oletettiin vuosikausia olevan kelttiläisten druidien rakentama. DNA-tutkimukset ovat kuitenkin sittemmin osoittaneet, että Stonehengen rakensivat neoliittisen kauden lopulla ihmiset, joiden esi-isät ovat peräisin Anatoliasta, eivät suinkaan Keski-Euroopasta Tonavan suulta. Keltit ovat kuitenkin todennäköisesti jossain vaiheessa käyttäneet Stonehengeä pyhäkkönään.
Druidit uhrasivat ihmisiä
Britannian kelttialueiden valloittaminen ei käynyt kuitenkaan helposti.
Caesarin ensimmäinen yritys vuonna 55 eaa. epäonnistui, ja vasta vajaat sata vuotta myöhemmin vuonna 43 roomalainen kenraali Aulus Plautius onnistui valloittamaan maan lopullisesti 400 aluksen ja 20 000 sotilaan voimin.
Roomalaiset kohtasivat jälleen ankaraa vastarintaa kelttiklaaneilta ja ihmisiä uhranneilta druideilta.
Ennen ajanlaskun alkua elänyt kreikkalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen kuvaili druideja seuraavasti:
”Kelttien druidit uhraavat ihmisen iskemällä tikarin tämän palleaan. Kun hän kaatuu maahan, he näkevät uhrin kouristuksista ja veren roiskumisesta, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Uhrausta ei saa koskaan suorittaa ilman druidia.”
Keltit Isossa-Britanniassa
Roomalaiset onnistuivat 40-luvulla lopulta valloittamaan valtaosan Isosta-Britanniasta ja perustamaan saarelle Britannian provinssin.
Roomalaiset saivat myös hajotettua gallialaisten rivit politiikallaan, jossa Rooman ylivallan hyväksyneet keltit palkittiin monilla eduilla.
Ne, jotka kuitenkin vastustivat roomalaisia, joko tapettiin tai myytiin orjiksi. Arvioiden mukaan Rooman orjamarkkinoilla myytiin jopa miljoona kukistettua kelttiä.
Seuraavina vuosisatoina keltit sulautuivat vähitellen roomalaiseen kulttuuriin, ja aiemmin laajalle levinnyt ja vaikutusvaltainen kansa katosi lähes kokonaan.
Keltit onnistuivat silti säilyttämään omaa kulttuuriaan tietyin paikoin Britteinsaarilla, etenkin Irlannissa.
Vähitellen keltit kuitenkin sekoittuivat muihin väestöryhmiin, ja nykypäivänä on vaikea osoittaa, mitä alkuperäisestä kelttiläisestä kulttuurista on jäljellä muutamia murteita lukuun ottamatta.
Lue myös: Kaikki halusivat roomalaisen akveduktin: Vesi oli Rooman voima
Kelttiläiset kielet nykyisin
6 kielialuetta
Kelttiläisiä kieliä puhutaan yhä kuudella alueella, joista viisi sijaitsee Britteinsaarilla ja yksi Bretagnessa Ranskassa.
Skotlanti: gaeli
Gaelia puhuu äidinkielenään yhteensä noin 57 000 ihmistä Luoteis-Skotlannissa sekä Hebridien saarilla ja Kanadan Nova Scotiassa.
Irlanti: iiri
Iiri on Irlannissa virallinen kieli, jota puhui vuonna 2016 tehdyn selvityksen mukaan yhteensä 1 761 420 ihmistä. Näistä kuitenkin vain 73 803 käytti iirin kieltä päivittäin.
Mansaari: manksi
Pienellä Mansaaralle puhuttu manksi kuoli vuonna 1974, mutta kieltä on pyritty elvyttämään, ja nykyisin sillä on jälleen saarella yhä enemmän aktiivisia käyttäjiä.
Wales: kymri
Kymriä puhuu Walesissa äidinkielenään 883 300 ihmistä eli 29,1 prosenttia väestöstä, osoittaa viimeisin, vuonna 2021 tehty selvitys.
Cornwall: korni
Lounais-Englannissa Cornwallin alueella puhuttu korni kuoli 1700-luvun lopulla. 1900-ja 2000-luvulla kieltä on kuitenkin jälleen elvytetty, ja nykyisin sitä käytetään opetuskielenä monissa kouluissa. Vuonna 2002 kornista tuli virallisesti yksi Euroopan unionin virallisista vähemmistökielistä.
Bretoni
Bretonia puhutaan Ranskassa Bretagnen alueella. Sitä puhuu noin puoli miljoonaa ihmistä, mutta kelttikielen tulevaisuus näyttää synkältä, sillä tutkimuksen mukaan valtaosa bretonin puhujista on vähintään 60-vuotiaita.