Vaellus Intiasta alkoi 1 500 vuotta sitten

Euroopan romanien perimän kartoitus osoittaa, että heidän esivanhempiensa vaellus kohti Eurooppaa alkoi 500-luvulla.

Eurooppaan saapuneet romanit viettivät vuosisatoja kiertelevää elämää.

Romanit saapuivat Euroopaan Intiasta

Nykyromanien esivanhemmat lähtivät liikkeelle Intian niemi­maalta noin 1.500 vuotta sitten, kertoo kansain­välinen tutkijaryhmä, joka sai hiljattain valmiiksi laajan geneettisen analyysin romanien perimästä.

Dna:ta kerättiin 13 romaniryhmältä

Nyt tehty tutkimus on laajin laatuaan. Sitä varten kerättiin dna-näytteitä 13 romaniryhmältä eri puolilta Eurooppaa, minkä jälkeen perimää verrattiin muiden eurooppalaisten kansojen perimään.
Tulos paljasti, että nykyisten eurooppalaisten romanien esivanhemmat lähtivät Luoteis-Intiasta vuoden 500 tienoilla.

Romanit saapuivat Eurooppaan yhtenä aaltona

Uusi dna-analyysi tukee aiemmin tehtyjen kielitieteellisten tutkimusten tuloksia, joiden mukaan eurooppalaisten romanien kielen juuret ovat Intiassa.

Tutkimuksessa selvisi myös, että muutto tapahtui kerralla eikä useina siirtolaisaaltoina, kuten jotkut historioitsijat ovat aiemmin ehdottaneet. Vaeltajien reitti kulki nykyisen Turkin halki Balkanin
niemimaalle, josta he jatkoivat eteenpäin useita eri reittejä muualle Eurooppaan noin 900 vuotta sitten.

Uudet tulokset ovat uraauurtavia, koska aiemmissa Euroopasta tehdyissä väestötieteellisissä tutkimuksissa ei ole tutkittu romaneja, vaikka he ovat asuneet Euroopassa pitkään. Heitä on 11 miljoonaa, ja he muodostavat maanosan suurimman etnisen vähemmistön.