Tenochtitlán: tutustu pääkaupungin keskustaan

Tenochtitlánin keskustassa sijaitsi valtakunnan poliittinen ja uskonnollinen keskus. Siellä asuivat papit, joiden tehtävä oli pitää jumalat suosiollisina säännöllisillä uhrimenoilla ja siten varmistaa, että asteekkien valtakunta ja sen mahtava pääkaupunki säilyttäisivät mahtinsa. Jokaista elämän aluetta varten oli olemassa omat tarkoin määritellyt rituaalinsa, eikä mitään jätetty sattuman varaan.

Tenochtitlán ilmasta katsottuna.

##

Papit saivat hyvän koulutuksen

  • Lapset lähetettiin jo varhain pappiskouluihin, joissa he opiskelivat uskontoa, lakia ja matematiikkaa. Kouluihin otettiin sekä tyttöjä että poikia, mutta tytöt lopettivat opintonsa avioituessaan.

  • Moniin seremonioihin liittyi laulua, tanssia ja soittoa. Monet papit erikoistuivatkin musiikkiin ja opettelivat soittamaan esimerkiksi rumpua, marakassia tai huilua.

  • Matemaattisesti lahjakkaat lapset saivat opetusta myös tähtitieteessä ja astrologiassa. Heidän tehtävänsä oli ennustaa myrskyjä, komeettoja ja auringonpimennyksiä.

  • Parhaat – tai jalosukuisimmat – papit etenivät hengellisen hierarkian huipulle tulipapeiksi, jotka tunnisti mustaksi maalatuista kasvoista ja pitkistä pesemättömistä ­hiuksista. Tulipapit uhrasivat Suuren temppelin huipulla ihmisiä sodan­jumalalle leikkaamalla uhrin rintakehän auki, irrottamalla tämän sydämen ja laskemalla sen erityisen uhrikiven päälle.