”Silloin Bastiljista ammuttiin laukauksia”

Kansalliskokous on päättänyt koota 48 000 kansalaisesta koostuvat asejoukot.

Heinäkuun 14. päivänä komitea lähetti erään ­jäsenensä, monsieur de Cornyn jonka tunsimme Yhdysvalloissa, Hôtel des ­Invalidesiin* pyytämään aseita kansalaisten armeijalle.

Häntä seurasi suuri väkijoukko.

Hôtel des Invalidesin** komentaja tuli ulos sanomaan, ettei hän voinut luovuttaa aseita, jollei käsky tullut niiltä tahoilta, joilta hän oli aseet saanut.

De Corny käski Les Invalidesia vartioineiden joukkojen vetäytyä, minkä jälkeen hänen väkensä otti aseet haltuunsa.

Les Invalidesin vartijat eivät tehneet vastarintaa, eivätkä noin 350 metrin päässä olleet 5 000 vierasmaalaista sotilasta* hievahtaneetkaan paikoiltaan, mikä oli minusta huomionarvoista.

Sen jälkeen monsieur de Corny lähti viiden muun miehen kanssa vaatimaan aseita Bastiljin* komentajalta monsieur de Launaylta.

Linnoituksen luo oli jo kokoontunut väkijoukko, ja monsieur de Corny nosti rauhanlipun merkiksi siitä, että hän oli tullut rauhallisin aikein.

Linnoituksesta vastattiin eleeseen nostamalla rintavarustuksille samanlainen lippu.

De Corny pyysi ihmisiä väistymään. Sitten hän meni delegaationsa kanssa esittämään vaatimuksensa komentajalle.

Juuri silloin Ba­stiljista ammuttiin ­lau­kauksia, jotka surmasivat neljä ihmistä aivan de Cornyn ja hänen kumppaniensa vierestä.

Delegaatio perääntyi ­nopeasti, ja väkijoukko ryntäsi kohti linnoitusta.

Bastilji on erittäin ­jykevä, ja sitä puolusti sata miestä.

Se on aikojen saatossa kestänyt lukemattomia piirityksiä, ja siitä huolimatta väkijoukko valtasi sen.

Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, miten se oikein tapahtui.

Ne, jotka väittävät olleensa mukana valtauksessa, kertovat tapahtuneesta niin monenlaisia tarinoita, että mitkään niistä eivät kuulosta uskottavilta.

Se kuitenkin on varmaa, että valtaajat ottivat haltuunsa aseet ja vapauttivat vangit. Sen jälkeen he raahasivat komentajan ja varakomentajan Place de Grèvelle eli aukiolle, jossa julkiset teloitukset pannaan toimeen.

Siellä he mestasivat heidät ja kantoivat sitten heidän päitään riemuiten Pariisin halki Palais-Royaliin.

Versaillesin hovin valtasi pelko, sillä Pariisista levisi huhuja aatelisten surmaamisista ja ryöstelystä.

150 000 aseistetun miehen kerrottiin olevan matkalla surmaamaan kuninkaallisen perheen, hoviväen, ministerit ja heidän seurueensa.

Aateliset ja kirkonmiehet alkoivat yhtäkkiä väittää olevansa kansan puolella. Ministerit vetäytyivät tehtävistään, ja ­kuningas nimitti Baillyn* pormestariksi.

Majesteetti pyysi kaikkien sää­tyjen – porvarien, papiston, aatelin ja talonpoikien – edustajia tulemaan seuraavana päivänä hänen kanssaan Pariisiin vakuuttaakseen kansan hyvistä aikeistaan.

En käy nyt läpi kuninkaan seurueen ­vähäisempiä jäseniä. Kerron vain, että kuninkaan vaunut ajoivat keskellä säätyjen edustajien ympäröiminä. Saattueen ­kärjessä ajoi ylipäällikkö markiisi de ­Lafayette ja sekä takana että edessä oli kansalliskaartin vartijoita.

Reitin varrelle oli kerääntynyt noin 60 000 kansalaista, joista osalla oli Bastiljista ja Les Invalidesista otettuja musketteja.

Muilla oli aseinaan kenellä mitäkin, kuten pistooleja, miekkoja, keihäitä, ­sirppejä, viikatteita ja muita.

Ihmiset huusivat tien varrella ja avoimista ikkunoista ”Vive la nation” [eläköön kansakunta]. Yhden yhtä ”Vive le roi” -huutoa [eläköön kuningas] ei kuulunut.

Kun kuningas saapui Hôtel de Villeen [Pariisin raatihuone], pormestariksi nimitetty monsieur Bailly kiinnitti hänen ­hattuunsa kokardin*.

Bailly yritti myös keskustella kuninkaan kanssa, mutta valmistautumattomana tämä ei pystynyt vastaamaan.

Bailly sai kuitenkin nyhdettyä kuninkaasta muutamia katkonaisia lauseita ja yhdisti ne vastaukseksi, jonka hän esitti kansanjoukolle ikään kuin viesti olisi tullut kuninkaalta.

Kun kuningas sitten taas näyttäytyi, ­väkijoukko huusi nyt ”Vive le roi et la ­nation” [eläköön kuningas ja kansakunta].

Sitten kuningas ajoi takaisin Versail­lesiin kansalliskaartin vartioimana.

Niin päättyi sovitusmarssi, johon yksikään ­kuningas ei ole aikaisemmin taipunut ja jollaista mikään kansa ei ole aikaisemmin todistanut.

Rauha on nyt palannut Pariisiin. Liikkeet ovat auki, ja ihmiset ovat palanneet töihin.

Jos leipäpula ei riko rauhaa, meillä on toivoa, että tämä asiaintila säilyy.

Teidän nöyrä ja uskollinen palvelijanne,

Thomas Jefferson

Jälkikirjoitus

Kapina ei laantunut Bastiljin valtauksen jälkeen, ja seuraavien kuukausien aikana vallankumoukselliset kumosivat ylä­luokan erioikeudet. Vuonna 1792 he julistivat Ranskan tasavallaksi, ja seuraavana vuonna Ludvig XVI mestattiin.

Nykyään 14. heinäkuuta on Ranskan kansallispäivä.