Rooman uudistajat taistelivat oikeudenmukaisuuden puolesta.

Yksin järjestelmää vastaan: Rooman Kennedy

Roomalainen poliitikko Marcus Drusus halusi oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Kaupungin aristokraatit olivat kuitenkin häntä vastaan, ja pian salamurhaaja iski pimeydessä.

Roomalainen poliitikko Marcus Drusus halusi oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Kaupungin aristokraatit olivat kuitenkin häntä vastaan, ja pian salamurhaaja iski pimeydessä.

Bridgeman Images, Shutterstock

Illan viileys laskeutui Rooman ylle, kun aristokraatti Marcus Livius Drusus lopetteli päivän töitä huvilassaan Palatinuskukkulalla. Hänen luonaan oli käynyt paljon asiakkaita ja liikekumppaneita.

Nyt hän oli saattamassa viimeisiä vieraita portista ulos. Tie kulki talon sadevesialtaan ohi ja atrium-pihan jatkeena olevan pylväikön reunustaman puutarhan poikki.

Viileästä atriumista oli tullut Drusukselle mieluisin työskentelypaikka, sillä tappouhkausten vuoksi ahkera poliitikko poistui enää harvoin huvilastaan.

Suljettuaan portin vieraidensa jäljessä 31-vuotias Drusus palasi pimeän puutarhan poikki ajatuksiinsa uppoutuneena. Yhtäkkiä varjoista ilmestyi hahmo, ja Drusus tunsi terävän kivun reidessään. Pian hänen jalkaansa pitkin valui jotain lämmintä.

Marcus Livius Drusus murhattiin huvilallaan Roomassa.

Drusuksen murhan takana lienivät hänen poliittiset vastustajansa. Murha johti kaaokseen.

© Bridgeman Images

Drusus valahti maahan. Puutarhakiveykselle hänen ympärilleen levisi verilammikko, ja pettymys ja suru mustasivat hänen mielensä.

Hän oli vuosikausia pyrkinyt saamaan kansalaisoikeudet Rooman liittolaisille eli itaalisille heimoille, jotka olivat kahdensadan vuoden ajan antaneet henkensä Rooman lukemattomissa sodissa saamatta vastineeksi muuta kuin vaatimuksia yhä uusista lisäjoukoista.

Elämän kaikotessa Drusus ymmärsi, että Rooma ajautuisi pian tasavallan 400-vuotisen historian pahimpaan katastrofiin.

Yläluokka omi köyhien maita

Marcus Livius Drusus ei ollut ensimmäinen poliitikko, joka joutui maksamaan hengellään pyrkimyksestään oikaista Rooman tasavallan kurssia. Hän kuitenkin pääsi lähemmäs tavoitettaan kuin muut, ja kun hänen yrityksensä torjuttiin lopullisesti, seuraukset olivat koitua koko Rooman kohtaloksi.

Silloin Roomaa vastaan asettuivat sen omat vanhat liittolaiset, Rooman ympärillä Italian niemimaalla asuneet itaaliset heimot. He tunsivat Italian parhaiten ja olivat oppineet sotataitoja itseltään roomalaisilta. Ja he halusivat vain yhtä asiaa: tuhota Rooman.

Sekä Tiberius että Gaius Gracchus murhattiin Roomassa.

Tiberius Gracchus ja hänen tukijansa hakattiin hengiltä poliittisessa kokouksessa.

© Ritzau Scanpix

Etuoikeuksia suojeltiin murhilla

Kaksi veljestä oli yrittänyt mullistaa yhteiskuntaa jo 30 vuotta ennen kuin Drusus aloitti taistonsa oikeudenmukaisemman Rooman puolesta.

Veljekset Tiberius ja Gaius Gracchus inhosivat sitä, kuinka yläluokka haali itselleen maata köyhien kansalaisten kustannuksella Rooman valloitusten vanavedessä.

He olivat itse vauraasta perheestä, mutta oikeudentunto ja huoli tasavallasta saivat heidät omistautumaan asiaintilan muuttamiselle.

Veljeksistä vanhempi, Tiberius, valittiin vuonna 133 eaa. kansantribuuniksi eli alemman luokan poliittiseksi edustajaksi. Siinä asemassa hän teki lakiehdotuksen maaomaisuuden uusjaosta maattomien roomalaisten hyväksi.

Se sai senaattorit käymään hänen kimppuunsa kepein ja nuijin, ja hänet hakattiin kuoliaaksi julkisessa kokouksessa.

Pikkuveli Gaius ei siitä pelästynyt, ja hänetkin valittiin kansantribuuniksi vuonna 123 eaa. Hän ehdotti muun muassa äänioikeuden laajentamista Rooman liittolaisille.

Se synnytti niin suurta vihaa, että senaatti julisti poikkeustilan ja lähetti aseistettuja miehiä tappamaan Gaiuksen. Uudistushalut onnistuttiin tukahduttamaan – hetkeksi.

Paradoksaalista kyllä ongelmat johtuivat Rooman tasavallan menestyksestä. Rooma oli ajanlaskun alkua edeltävinä vuosisatoina valloittanut suurimman osan Italiaa ja alistanut valtaansa alueen heimot. Valloitukset vahvistivat tasavaltaa mutta aiheuttivat myös vaikeuksia.

Kun Rooma valtasi alueen, paikalliset asukkaat pakotettiin maksamaan Roomalle veroa ja lähettämään joukkoja Rooman sotiin. Lisäksi roomalaiset omivat yleensä kolmanneksen voitettujen alueiden maasta Rooman valtion maaksi, ager publicus.

Aluksi Rooma vuokrasi valtion maata edullisesti itaalisille sotilaille kiitoksena näiden sotapanoksesta. Rooman jatkuvat sodat vaativat kuitenkin itaaleilta jatkuvasta palveluskelpoisia miehiä, jotka joko kuolivat sodassa tai olivat poissa niin monta vuotta, että maatalous näivettyi.

”Itaalien voima ja määrä väheni köyhyyden, verojen ja sotapalveluksen vuoksi.” Kirjailija Appianos liittolaisten kärsimyksistä

Rooman johtavien aristokraattiperheiden jäsenet hyödynsivät tilaisuutta ostamalla tai yksinkertaisesti vain omimalla sotimassa olevien itaalien maita ympäri Italiaa.

Aristokraatit rakensivat jättimäisiä tiloja, latifundie, joilla viljelystä ja karjanhoidosta huolehtivat orjien armeijat. Suurtilojen kilpailuasema oli niin vahva, että pienviljelijöitä katosi yhä enemmän.

”Itaalien voima ja määrä väheni köyhyyden, verojen ja sotapalveluksen vuoksi. Jos he saivat hetkenkään rauhaa näiltä kiusoilta, he kuljeksivat toimettomina, sillä maan omistivat rikkaat, jotka käyttivät vapaiden miesten sijaan orjia”, kirjoitti roomalainen historioitsija Appianos.

Rooma tarvitsi ruokaa ja sotilaita

Itaalit olivat toivottomassa tilanteessa. Toisin kuin roomalaiset, joiden puolesta he taistelivat, he eivät juuri voineet vaikuttaa omaan elämäänsä. Liittolaisilla ei ollut oikeutta äänestää Rooman vaaleissa eikä viedä omia asioitaan käsiteltäväksi oikeuden eteen.

Myös Rooma kärsi tilanteesta. Veriset sodat veivät kokonaisia sukupolvia, ja kerta kerralta kävi yhä vaikeammaksi koota uusia joukkoja itaalien keskuudesta.

Myös elintarvikkeista alkoi olla pulaa, sillä aristokraatit viljelivät suurtiloillaan vähemmän vehnää, joka ei ollut niin tuottoisaa. Sen sijaan niillä kasvatettiin viiniä ja oliiveja ja pidettiin paljon karjaa. Se oli rahallisesti kannattavaa, mutta sillä ei ruokittu tasavallan lukuisia köyhiä.

”Ravitseva vilja loppuu, eikä kansalle enää ole leipää”, valitti runoilija Lucilius.

Rooma tuntui ajautuneen pattitilanteeseen. Valta Roomassa kuului aristokraateille, jotka hallitsivat rahan ja verkostojensa kautta pääsyä julkisiin virkoihin, eivätkä he olleet valmiita luopumaan etuoikeuksistaan.

Monet roomalaiset yrittivät ajan mittaan rajoittaa aristokraattien maan- ja vallanhimoa, mutta vastustus oli liian kovaa.

”Miehillä, jotka taistelevat ja kuolevat Italian puolesta, ei ole muuta kuin ilmaa ja auringonpaistetta.” Poliitikko Tiberius Gracchus liittolaisista

Yksi ensimmäisistä oli Gaius Laelius. Hän esitti jo vuonna 141 eaa. uudistuksia maanomistukseen mutta pelästyi aristokraattien rajua vastareaktiota ja veti ehdotuksensa pois.

”Hän luopui yrityksestä sen seurauksien pelossa ja sai siksi lisänimen sapiens, viisas”, totesi kreikkalainen kirjailija Plutarkhos ironisesti.

Vuonna 133 eaa. aristokraatti Tiberius Gracchus puhui vuorostaan oikeudenmukaisemman maan jaon puolesta.

”Italiassa eläimilläkin on luolansa ja piilopaikkansa, mutta miehillä, jotka taistelevat ja kuolevat Italian puolesta, ei ole muuta kuin ilmaa ja auringonpaistetta”, hän julisti.

Hänen sanansa eivät johtaneet mihinkään, sillä hänet murhattiin vuotta myöhemmin. Kun hänen veljensä Gaius yritti edistää uudistuksia, tämä sai kokea saman kohtalon.

Uudistusinto ei kuitenkaan kuollut edustajiensa mukana, ja seuraava hyökkäys tulikin odottamattomalta suunnalta.

Ylimielisyys tappoi 80 000

Itaalien niukat oikeudet ja epäreilu maanomistus eivät liikuttaneet Marcus Livius Drususta hänen nuoruudessaan, päinvastoin. Hänen isänsä Marcus Livius Drusus vanhempi oli erittäin varakas ja toimi monissa viroissa. Hän sai jopa censorin tittelin, joka oli Rooman arvostetuin virka.

Nuori Drusus nai aristokraatti Quintus Caepion tyttären Servilian, mikä vahvisti hänen asemaansa Rooman mahtavimpien perheiden verkostossa.

Drusus vanhempi oli ollut aristokraattien eturintamassa vastustamassa aiemmin ehdotettuja maareformeja. Esimerkiksi juuri hänen veto-oikeudellaan oli aikanaan estetty Gaius Gracchuksen uudistusten hyväksyminen.

Kun Drusus vanhempi kuoli, poika peri perheen omaisuuden ja kaikki odottivat, että tämä myös jatkaisi isänsä äärikonservatiivista poliittista linjaa.

Vuonna 105 eaa. Drusuksen poliittiset näkemykset kuitenkin muuttuivat lopullisesti, kun roomalaisten sotajoukot kohtasivat Arausiossa nykyisessä Etelä-Ranskassa sinne pohjoisesta Euroopan halki vaeltaneen julman kimbrien heimon.

Kimbrit olivat lukumääräisesti ylivoimaisia roomalaisiin nähden, mutta se ei ollut suurin ongelma. Rooman joukot koostuivat kahdesta armeijasta, ja toista niistä johti Drusuksen appi, kenraali Quintus Caepio.

Rooma menetti parissa tunnissa 80 000 miestä – puolet heistä itaaleja.

Aristokraattinen Caepio suhtautui ylimielisesti toista armeijaa johtavaan kenraali Gnaeus Mallius Maximukseen, koska tämä ei tullut Rooman eliittiperheistä. Hän kieltäytyi yhteistyöstä Maximuksen kanssa ja hyökkäsi yksin kimbrejä vastaan.

Päätös oli katastrofaalinen. Ensin kimbrit tuhosivat Caepion armeijan ja sen jälkeen Maximuksen armeijan. Rooma menetti parissa tunnissa 80 000 legioonalaista – puolet heistä itaaleja.

Antiikin lähteiden mukaan se oli Rooman siihenastisen historian murskaavin tappio.

”Caepion omaisuus myytiin huutokaupassa, koska tappio johtui hänen harkitsemattomuudestaan”, kirjoitti Plutarkhos.

Tapaus järkytti koko Roomaa, mutta kaikkein eniten Drususta. Hänestä tuntui, että hänen appensa ja muut valtakunnan johtavat miehet eivät piitanneet tuon taivaallista tasavallasta eivätkä varsinkaan oikeudettomista liittolaisista, joiden luo tuhannet isät ja pojat eivät enää palaisi – vain yhden roomalaisen aristokraatin ylimielisyyden vuoksi.

Drusus päätti, että hän auttaisi itaaleja ja siten myös tasavaltaa.

Rooman senaatti oli vaarallinen paikka.

Senaatin konservatiivinen siipi taisteli tiukasti kaikkia uudistuksia vastaan.

© Imageselect

Uudistajien elämä oli vaarallista

Monet roomalaispoliitikot yrittivät tasavallan viimeisinä vuosina tehdä yhteiskunnasta tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa. Moni maksoi siitä hengellään.

140 eaa.

Konsuli Gaius Laelius syytti useita senaattoreja Italian talonpoikien hyväksikäytöstä. Hänet hiljennettiin pian uhkailemalla.

100 eaa.

Kansantribuuni Lucius Saturninus kivitettiin hengiltä mm. esittämänsä sotaveteraaneja suosivan maalain takia.

88 eaa.

Aristokraatti Publius Sulpicius Rufuksen ansiosta Rooman kansalaisuuden vuonna 89 eaa. saaneet itaalit saivat äänestää Roomassa. Vastustajat katkaisivat hänen kaulansa.

54 eaa.

Laki oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä kansalaisille ja ilmaisesta viljasta köyhille vei hengen poliitikko Clodius Pulcherilta.

44 eaa.

Diktaattori Julius Caesar toteutti köyhiä ja sotaveteraaneja hyödyttäviä uudistuksia, jotka olivat osaltaan syynä hänen murhaansa senaatissa.

Salainen suunnitelma

Arausion taistelun jälkeen Drusus solmi yhteyksiä moniin itaalien johtajiin. Yksi näistä oli itaalisen marsien heimon suosittu päällikkö Pompaedius Silo. Miehistä tuli läheiset ystävät, ja niin Drusus pääsi näkemään, mikä liittolaisten tilanne todella oli.

Drusuksen tilaisuus koitti vuonna 92. eaa., kun hänet valittiin yhdeksi kymmenestä kansantribuunista, joiden tehtävänä oli suojella kansan etuja ja oikeuksia yläluokan valtakeskittymältä, senaatilta.

Se ei hätkähdyttänyt muita senaattoreita. Korruptoituneessa Roomassa oli tavallista, että kansantribuuniksi ryhdyttiin vain oman aseman parantamiseksi, ja niin Drusuksenkin luultiin tehneen.

Hänellä oli kuitenkin salainen suunnitelma. Ensin hän esittäisi uudistuksia, jotka hyödyttäisivät kaikkia Rooman suuria äänestäjäryhmiä eli tavallisia kansalaisia, ritareita, joihin muun muassa Rooman kauppiaat kuuluivat, sekä aristokraatteja.

Näin Drusus toivoi saavansa tukijoita ja voivansa sitten edistää päätavoitettaan saada liittolaisille Rooman kansalaisuus.

Tavalliselle kansalle Drusus lupasi lakeja, joilla alennettaisiin viljan hintaa sekä jaettaisiin valtion maata niin, että suurempi osa osoitettaisiin köyhimmille. Ehdotus sai suurta suosiota tärkeimmän ryhmän eli Rooman köyhien kansalaisten keskuudessa. Senaatin vastustuksesta huolimatta lakeja voitiin säätää kansan äänien turvin.

Senaattia ja ritareita Drusus puolestaan kosiskeli lakiehdotuksella, jonka myötä senaattorit saisivat enemmän vaikutusvaltaa ritareiden siihen asti hallitsemissa tuomioistuimissa ja toisaalta senaattia laajennettaisiin 300 ritarilla, jotka näin pääsisivät mukaan Rooman vaikutusvaltaisimpaan elimeen.

Drusus oli kuitenkin laskenut väärin.

Yläluokka raivostui

Konservatiivisin osa senaatista haistoi pian palaneen käryä, koska muut ehdotukset kuin senaattorien päätösvallan lisääminen tuomioistuimissa muistuttivat pitkälti niitä, joiden vuoksi Gracchuksen veljekset oli jo aikoinaan päästetty päiviltä.

Kovimpiin vastustajiin kuului kimbrejä vastaan käydyssä taistelussa ylimielisesti toimineen kenraali Quintus Caepion poika, myös nimeltään Quintus Caepio. Hän oli aiemmin ollut naimisissa Drusuksen siskon kanssa.

Caepiosta tuli Drusuksen pahin vihollinen, ja hän hyökkäsi palopuheilla Drususta vastaan muun muassa konsuli Philippuksen kanssa.

”Standaareja, kotkia tai lippuja siellä ei ollut, mutta kaupunkilaiset olivat niin jakautuneita, että oli kuin he olisivat kuuluneet eri sotilaisleireihin”, kirjoitti roomalainen historioitsija Lucius Florus kiistasta.

”Hän puristi tätä kaulasta, kunnes veri peitti tämän silmät ja suun.” Historioitsija Florus hyökkäyksestä konsuli Philippuksen kimppuun

Drusuksen tueksi ilmaantui suuria joukkoja köyhiä roomalaisia. Kun Philippus yritti pysäyttää käsittelyn, Drusuksen tukijat turhautuivat niin, että yksi heistä ryntäsi puhujanpönttöön ja hyökkäsi Philippuksen kimppuun.

”Hän puristi tätä kaulasta, kunnes veri peitti tämän silmät ja suun,” kertoi Lucius Florus.

Philippus selvisi hyökkäyksestä hengissä ja käytti sitä sittemmin esimerkkinä siitä, kuinka vaarallinen mies senaatilla oli vastassaan. Drusus torjui Philippuksen puheet irvaillen, ettei suuresta ruokahalustaan tunnetun Philippuksen kurkusta ehkä ollutkaan roiskunut verta vaan keittoa.

Kapinahenkeä oli muuallakin kuin senaatissa. Drusuksen maauudistus huoletti myös monia itaaleja, jotka pelkäsivät joutuvansa sen seurauksena luovuttamaan maataan Rooman köyhille. Rooman kaduille saapuikin suuria määriä liittolaisia osoittamaan mieltään.

Jopa Drusuksen läheinen ystävä, marsien heimon johtaja Pompaedius Silo päätti tehdä jotain ja marssi 10 000 itaalin kanssa kohti senaattia.

Kaikilla oli mukanaan piilotetut aseet. Tarkoitus oli tunkeutua senaattiin ja pakottaa se myöntämään liittolaisille kansalaisoikeudet. Vasta viime hetkellä eräs Drusuksen liittolaisista onnistui pysäyttämään sotaisan joukon selittämällä, että moinen vain pahentaisi heidän tilannettaan.

Itaalit palasivat kotiin, mutta paine Drususta kohtaan ei hellittänyt.

Samnilaissotureita seinämaalauksessa

Samnilaiset vaativat yhdessä marsien kanssa Rooman kansalaisoikeuksia.

© Bridgeman Images

Drusuksen suosio romahti

Drusukselle oli selvää, ettei hän enää voisi lykätä ratkaisevaa lakiehdotusta liittolaisten kansalaisoikeuksista. Hän tapasi itaalien johtajia salaisessa kokouksessa keväällä 91 eaa. ja lupasi, että hänen seuraavan lakiehdotuksensa koskisi heidän asiaansa.

Rooman mahtimiesten keskuudessa alkoi kiertää huhuja Drusuksen sopimuksesta itaalien kanssa. Drusus puolestaan sai korviinsa vihiä, että joukko ääri-itaaleja suunnitteli konsuli Philippuksen murhaa.

Murha oli tarkoitus tehdä konsulin osallistuessa vuosittaiseen seremoniaan, jolla juhlistettiin Italian kaupunkien välistä yhtenäisyyttä. Murhalla juuri tuossa tilaisuudessa olisi itaaleille suuri symboliarvo.

Drusuksesta tuli Rooman vihatuin mies – jopa maltillisten aristokraattien keskuudessa.

Erimielisyyksistä huolimatta Drusus päätti varoittaa Philippusta. Tämä ei kuitenkaan osoittanut kiitollisuutta vaan päinvastoin syytti Drususta salaliitosta kiihkoilijoiden kanssa.

Huhut Drusuksen ja itaalien läheisistä suhteista romahduttivat hänen suosionsa tavallisten roomalaistenkin keskuudessa. Hän yritti epätoivoisesti voittaa kansaa takaisin puolelleen turvautuen vanhaan konstiin, lahjontaan, ja määräsi alentamaan viljan hintaa Rooman kansalaisille.

Roomalaiset arvostivat Drusuksen yritystä. Aristokraatit kuitenkin raivostuivat, koska halpaa viljaa rahoitettiin lisäämällä valtion hopeakolikoihin enemmän kuparia, mikä leikkasi heidän aarrekammioidensa arvoa.

Drusuksesta tuli Rooman vihatuin mies – jopa maltillisten aristokraattien keskuudessa.

Viimeinenkin toivo meni

Syyskuussa 91 eaa. Drusus oli selkä seinää vasten. Yläluokan viha häntä kohtaan yltyi, ja senaatti teki kaikkensa hankaloittaakseen lainsäädäntötyötä. Lisäksi hänellä ei ollut enää keinoja pitää alempia luokkia puolellaan.

”Hänellä ei ollut enää mitään annettavaa. Jäljellä oli vain ilmaa ja mutaa”, kirjoitti Lucius Florus.

Niinpä Drusus päätti panna kaiken yhden kortin varaan: hän aikoi esittää kaikki lakiehdotuksensa, myös kansalaisoikeuksien myöntämisen liittolaisille, yhtenäisenä pakettina, josta kansa saisi äänestää.

”Tiedän, että syylliset saavat pian rangaistuksensa.” Drusus senaatille luopuessaan lakipaketistaan

Drusuksen viimeisen yrityksen torjui hänen arkkivihollisensa Philippus. Konsuli kaivoi voitonriemuisena esiin vanhan lain, joka nimenomaan kielsi esittämästä eri asioihin liittyviä lakeja yhtenäisenä pakettina.

Se sai Drusuksen maljan vuotamaan yli. Kansantribuunina hänellä olisi kyllä periaatteessa ollut veto-oikeus senaatin päätökseen kieltää hänen lakipakettinsa.

Drusus ei kuitenkaan enää jaksanut jatkaa taistelua, jonka senaattorit eivät tajunneet hyödyttävän myös heitä, sillä ilman häntä liittolaiset olisivat nousseet kapinaan jo aikoja sitten.

Kreikkalaisen historioitsijan Diodoroksen mukaan Drusuksen viimeiset sanat senaatissa olivat: ”Vaikka minä voisin toimia senaatin päätöstä vastaan, luovutan, koska tiedän, että syylliset saavat pian rangaistuksensa.”

Sitten pettynyt 31-vuotias aristokraatti vetäytyi huvilaansa Palatinuskukkulalle.

Itaalit ymmärsivät, että nyt heidän oli otettava asiat omiin käsiinsä. He olivat vuosikausia valmistautuneet mahdolliseen yhteenottoon Rooman kanssa, joten he olivat valmiita. Aseet, strategia ja joukot olivat kunnossa, nyt he odottivat enää jotain merkkiä.

”Saako isänmaani enää koskaan kaltaistani kansalaista?” Kuolevan Drusuksen viimeiset sanat

Muutaman viikon kuluttua Drusus asteli illalla pylväiden reunustamassa puutarhassaan, kun hänen kimppuunsa hyökättiin. Drusus lyyhistyi maahan, ja hyökkääjä pakeni pimeyteen.

Kun palvelijat juoksivat paikalle, he löysivät Drusuksen puukko syvällä reidessään. Sen terä oli katkaissut reisivaltimon, eikä kukaan lääkäri pystynyt pysäyttämään moista verenvuotoa.

Roomalaisen historioitsijan Velleius Paterculuksen mukaan Drusuksen viimeiset sanat olivat: ”Saako isänmaani enää koskaan kaltaistani kansalaista?”

Itaalit aloittivat sodan

Drusuksen murha oli itaalien kaipaama merkki, ja he tarttuivat aseisiin kaikkialla Italian niemimaalla.

”Drusuksen kuolema leimahdutti Italiassa pitkään kyteneen konfliktin ilmiliekkiin”, kirjoitti Velleius Paterculus.

Seuraavien vuosien aikana roomalaiset taistelivat henkensä edestä, kun heidän entiset liittolaisensa nyt hyökkäsivät joka suunnasta.

Äärimmäisen veriset taistelut taukosivat kahden vuoden kuluttua, kun roomalaisten oli pakko tarjota kansalaisuus kaikille aseensa laskeville itaaleille.

Nämä olivat lopulta saaneet sen, minkä puolesta Drusus – Rooman Kennedy – oli niin sitkeästi taistellut.

Itaalit löivät kolikoita, jotka symboloivat Rooman tuhoa.

Itaalit löivät sodan aikana omia kolikoita, joissa härkä voittaa naarassuden, Rooman symbolin.

© Bridgeman Images

Itaalit halusivat tuhota Rooman

Drusuksen kuoleman jälkeen itaalit tarttuivat aseisiin. Heidän tavoitteenaan ei enää ollut Rooman kansalaisuus vaan koko Rooman täystuho. Siksi ns. liittolaissodasta tuli yksi Rooman verisimmistä.

Vuonna 91 eaa. itaalit saivat tarpeekseen, sillä he uskoivat Drusuksen murhan osoittavan, etteivät he koskaan saisi Rooman kansalaisuutta. He päättivät irrottautua Roomasta ja tuhota koko koppavan kaupungin. Sitten he loisivat oman riippumattoman liittonsa Italican.

Itaaleilla oli kokemusta Rooman legioonista, ja siksi liittolaissodasta tuli poikkeuksellisen verinen. Sodassa kuoli muun muassa Quintus Caepio nuorempi, jonka monet epäilivät olleen Drusuksen murhan takana.

Monien muiden senaattorien tapaan hän johti sodan aikana armeijaa itaaleja vastaan ja kohtasi Drusuksen vanhan ystävän, marsien johtajan Pompaedius Silon. Tämä houkutteli Caepion ja tämän armeijan väijytykseen.

”Caepio tapettiin, ja samoin kävi hänen miehilleen”, kirjoitti Appianos.

Itaalit saivat lukuisia voittoja, mutta he eivät saaneet vallattua Roomaa, ja
kun roomalaiset lopulta tarjosivat heille kansalaisuutta, useimmat itaalit laskivat aseensa. Sota, joka lopulta osoittautui täysin tarpeettomaksi, oli vaatinut lähes 100 000 ihmisen hengen.

Gaius Marius taivutteli sotilaan säästämään hänen henkensä.

10 vuotta Drusuksen kuoleman jälkeen puolet senaatista oli tapettu konservatiivien ja uudistusmielisten yhteenotoissa. Monen tapon taustalla oli uudistusmielinen Gaius Marius.

© Bridgeman Images