Liekit nuoleskelivat kerrostalon seiniä, kun jälleen yksi Rooman monista vuokrataloista oli tulessa. Talon asukkaat tungeksivat peloissaan kadulla.
100-luvulla eaa. Rooman jopa yhdeksänkerroksisten vuokrakasarmien runko oli rakennettu puutolpista ja seinät olivat kuivunutta savea. Tulipaloja syttyi vähän väliä, ja ne levisivät yleensä nopeasti.
Kerrostalon omistaja kiiruhti paikalle ja tuijotti epätoivoisena, miten hänen investointinsa paloi tuhkaksi. Pian paikalle saapui joukko orjia kantaen vesisankoja, hakkuja ja tikkaita.
Sen sijaan että orjat olisivat alkaneet sammuttaa liekkejä, he vain odottivat tarkkaillen tilannetta. Pian varjoista asteli ankaran näköinen ja hienoista vaatteistaan päätellen rikas mies.
Crassus oli senaattorin poika. Hänen isänsä ja kaksi veljeään saivat surmansa Rooman sisällissodassa.
Ylhäinen herra käveli määrätietoisesti vuokratalon omistajan luo ja tarjoutui yllättäen ostamaan palavan kiinteistön saman tien – polkuhintaan.
Liekit kohosivat yhä korkeammalle miehen odottaessa tyynesti vastausta. Lopulta omistaja myöntyi ja suostui myymään rakennuksen murto-osalla sen paloa edeltäneestä arvosta.
Ylhäinen herra nyökkäsi orjille, jotka täyttivät ämpärinsä vedellä läheisistä vesiposteista ja alkoivat sammuttaa tulipaloa.
Auringon noustessa herra oli poistunut ja jäljellä oli vain osittain palanut nokinen kerrostalo. Orjat pakkasivat varusteensa; he olivat juuri varmistaneet työnantajalleen Marcus Licinius Crassukselle jälleen yhden hyvän kaupan.
Crassus oli Rooman rikkain mies ja kaupungin häikäilemättömin kiinteistökeinottelija, joka ei potenut tunnontuskia tahkotessaan rahaa Rooman villeillä kiinteistömarkkinoilla.
Crassuksen orjapalokunnan tarkoituksena ei ollut pelastaa ihmisiä vaan hankkia hänelle vuokrataloja pilkkahintaan.
Roomassa vallitsi rakennusbuumi
Crassuksen aikana Rooman asuntomarkkinat kävivät kuumina. Lähes kymmenen vuotta kestänyt sisällissota oli päättynyt, ja vuonna 82 eaa. valtaan oli noussut sotapäällikkö Sulla.
Sulla oli tuominnut ja teloittanut tuhansia vastustajiaan proskriptioksi kutsutulla menettelyllä ja myynyt sitten heidän talonsa huutokaupalla. Koska monet Sullan viholliset olivat kuuluneet Rooman yläluokkaan, myytävät talot olivat usein upeita kartanoita puutarhoineen ja orjineen.
Yksi innokkaimmista ostajista oli Crassus.
”Kun Sulla valtasi Rooman ja myi tappamiensa ihmisten omaisuuden, Crassus ei koskaan kyllästynyt ostamaan”, kreikkalais-roomalainen historioitsija Plutarkhos kirjoitti.
Crassus tarjosi kiinteistöistä vain 10 prosenttia niiden todellisesta arvosta, mutta Sullan vihan pelossa kukaan ei uskaltanut ylittää hänen tarjoustaan. Myöhemmin Crassus myi talot Sullan tukijoille sievoisella voitolla.
Plutarkhoksen mukaan Crassuksen ahneus oli lopulta liikaa jopa Sullalle:
”Sanotaan, että hän nosti Sullan tietämättä Bruttiumissa syytteen erästä miestä vastaan vain saadakseen tämän omaisuuden.”
Kun luksusasuntojen kauppa tyrehtyi, Crassus siirtyi vuokra-asuntoihin, joiden markkinat kukoistivat, kun käsityöläiset, päivätyöläiset ja kauppiaat tungeksivat Roomaan aloittamaan uutta elämää.
Sullan päivittäiset nimiluettelot tapettavista vastustajista täyttivät Rooman kauhulla.
Kapina teki Crassuksesta rikkaan
Crassuksen perhe menetti omaisuutensa, kun Rooman kaksi poliittista ryhmittymää ajautuivat avoimeen konfliktiin. Nuori Crassus selvisi konfliktista hengissä ja hyödynsi kaaosta rikastuakseen.
Marcus Crassuksen nuoruus oli traaginen. Vuonna 87 eaa. Rooman kahden poliittisen johtajan, populisti Gaius Mariuksen ja konservatiivisen Lucius Sullan, välille syttyi sota, ja Mariuksen tukijoihin kuulunut konsuli Cinna karkotettiin Roomasta.
Pian Cinna valtasi Rooman Mariuksen tuella ja alkoi vainota Sullan kannattajia. Crassuksen isä ja kaksi veljeä menettivät vainoissa henkensä, ja perheen omaisuus takavarikoitiin. 28-vuotias Crassus pakeni Espanjaan.
Seuraavana vuonna Marius kuoli, ja Cinna murhattiin vuonna 84 eaa. Nyt Sulla marssi armeijoineen Roomaan, ja Crassus ryhtyi oitis hänen tukijakseen. Kun Sulla oli vallannut Rooman, hän julkaisi päivittäin niin sanottuja proskriptio-luetteloita niistä vihollisistaan, joiden surmaamisesta oli luvassa palkkio.
Tuhansia roomalaisia murhattiin, ja heidän omaisuutensa myytiin. Crassus osti huvilan toisensa jälkeen pilkkahintaan ja hankki vähitellen takaisin perheensä omaisuuden – ja paljon enemmänkin.
Vuoden 80 eaa. tienoilla Roomassa oli noin 400 000 asukasta, mutta keisari Augustuksen ensimmäiseen väestönlaskennan aikaan vuonna 28 eaa. heitä oli jo noin miljoona.
Muun muassa työläisten asuttamalle Aventinuskukkulalle rakennettiin vauhdilla vuokra-asuntoja tyydyttämään kysyntää. Crassuksen kaltaisille keinottelijoille talouden elpyminen tarjosi suuria mahdollisuuksia.
Roomassa asuntojen vuokrat olivat nelinkertaiset lähiseutuihin verrattuna, ja siksi Crassus osti lukuisia vuokrakerrostaloja, joita kutsuttiin nimellä insula. Sana tarkoittaa ”saarta”, sillä joka puolelta katujen ympäröimät vuokrakasarmit muistuttivat saaria.
Roomaa ympäröi vanha kaupunginmuuri, mistä syystä noin neljän neliökilometrin suuruinen kaupunkialue hyödynnettiin tehokkaasti rakentamalla jopa yhdeksänkerroksisia kerrostaloja.
Nykytutkijoiden laskelmien mukaan Roomassa oli Crassuksen aikaan noin 46 500 insulaa. Kaupungin koko asuntokannasta alle 4 prosenttia koostui ylhäisten huviloista ja vauraiden porvarien taloista, joita kutsuttiin nimellä domus.
Sitten Crassus keksi vieläkin paremman tavan ansaita rahaa.
VIDEO: Köyhät ahdettiin kurjiin vuokrakasarmeihin
Asuntopula synnytti Roomassa kerrostalojen eli insuloiden rakennusbuumin. Niiden asukkaita piinasivat niin rotat, taudit kuin tulipalotkin.
Erikoinen palokunta
Vuokrakasarmien kova kysyntä sai myös tonttien hinnat nousemaan. Siksi tonttimaa hyödynnettiin mahdollisimman tehokkaasti, ja usein insuloita erotti toisistaan vain kapea kuja.
Roomalaisten tarinoiden mukaan insulan asukas saattoi koskettaa naapuriaan kujan toisella puolella työntämällä kätensä ulos ikkunastaan. Tiilestä, puusta ja kuivatusta savesta rakennetut kerrostalot olivat myös hyvin alttiita tulipaloille.
”Kun kolmas kerros palaa, sinä et aavista vielä mitään!” Roomalainen runoilija Juvenalis insulan yläkerroksissa asumisen vaaroista
Kaikki käyttivät valaistukseen öljylamppuja ja lämmittämiseen hiiliastioita. Yksi ainoa kipinä saattoi sytyttää kuivan puun palamaan, ja usein niin kävikin. Tutkijoiden arvioiden mukaan Roomassa syttyi joka päivä ainakin 20 suurehkoa tulipaloa.
Roomassa ei ollut palokuntaa, ja jos tulipalo pääsi vauhtiin, vuokralaisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia – etenkään yläkerroksissa, koska insuloissa ei ollut palotikkaita.
”Kun kolmas kerros palaa, sinä et aavista vielä mitään! Paistut surkeasti viimeisenä”, roomalainen satiirikko Juvenalis totesi.
Hän kuvaili, miten Codrus-niminen mies päätyi kodittomaksi asuntonsa palamisen jälkeen. Hän ehti ottaa mukaansa kuusi saviruukkua, jakkaran ja pari hiirten järsimää kreikkalaista kirjaa:
”Hän kerjää alastomana ruuantähteitä. Mutta kukaan ei anna hänelle ruokaa eikä kattoa pään päälle.”
Viekkaalle Crassukselle tulipalot tarjosivat aivan uusia mahdollisuuksia, ja siksi hän perusti oman palokunnan, johon kuului 500 orjaa.
”Hän osti palavia taloja ja niiden naapurirakennuksia, sillä omistajat myivät ne hädissään pilkkahinnalla”, kirjailija Plutarkhos kirjoitti.
Roomalaiset käyttivät hehkuvilla hiilillä täytettyjä hiiliastioita ruoanlaittoon ja talvella lämmitykseen. Niihin liittyi kuitenkin suuri tulipalovaara.
Crassuksen orjat tulivat palopaikalle, mutta he eivät tehneet mitään ennen kuin kauppa oli solmittu. Jos epätoivoinen omistaja kieltäytyi Crassuksen tarjouksesta, tämä odotti hetken ja tarjosi sitten pienempää summaa, koska palavan rakennuksen arvo oli ehtinyt jo laskea!
Näin Crassus pystyi ostamaan rakennuksia murto-osalla niiden reaaliarvosta.
Heti kun kauppa oli tehty, Crassuksen orjat alkoivat sammuttaa liekkejä. He peittivät vahingoittumattoman naapuritalon seinät ja katon märillä kankailla, jotta ne eivät syttyisi palamaan.
Näin laskelmoiva Crassus sai pilkkahintaan paitsi tulipalossa vaurioituneen talon myös sen vahingoittumattomat naapurit.
Heti kun hiillos oli jäähtynyt, Crassuksen käsityöläisorjat alkoivat korjata talon vaurioituneita seiniä, lattioita ja kattoja.
”Näin hän hankki omistukseensa valtaosan Roomasta”, Plutarkhos selitti.
Kaikki pelkäsivät sortumista
Palaneen rakennuksen korjaaminen oli usein vain näennäistä, sillä Roomassa ei ollut rakennusmääräyksiä. Joidenkin talojen katot oli tehty niin kehnosti, että ohikulkijat olivat alati vaarassa saada putoavan kattotiilen päähänsä.
Vain kerrostalojen alempiin kerroksiin tuli juokseva vesi. Muut joutuivat kantamaan vettä portaita pitkin.
Monet insulat oli rakennettu kehnoista materiaaleista, jotta niiden omistajat saisivat sijoituksensa takaisin nopeammin. Käytännössä vain talon alin kerros oli rakennettu tiilestä ja muut osat puusta ja savesta.
Katutasossa oli usein liiketiloja esimerkiksi lihakauppiaille, nahkureille ja leipureille. Kuumina päivinä koko katu löyhkäsi vereltä ja virtsalta, jossa nahkuri liotti nahkojaan. Löyhkä kulkeutui myös asuntoihin.
Ohuet lattialaudat olivat kieroja ja täynnä halkeamia, koska puu ei ollut ehtinyt kuivua kunnolla. Asuntojen väliseinät olivat vain kahden sentin paksuisia, ja ne oli tehty kalkkikerroksella rapatuista laudoista.
Ulkoseinät koostuivat yhdestä 18–21 sentin paksuisesta tiilikerroksesta, joka oli muurattu kuivatun saven ja ruukunsirpaleiden seoksella.
Roomalaisen arkkitehdin Vitruviuksen mukaan rakenne oli erittäin vaarallinen.
”Jos tiiliseinät eivät ole kahden tai kolmen tiilen paksuisia, ne eivät jaksa kantaa kuin yhden kerroksen”, Vitruvius varoitti De architectura libri decem -teoksessaan noin vuodelta 20 eaa.
”Kaksi myymälääni on sortunut, ja muu rakennus halkeilee.” Roomalainen poliitikko Marcus Cicero omistamastaan vuokratalosta
Jopa yhdeksänkerroksiset kerrostalot olivat usein niin epävakaita, että niiden väliin piti pönkätä puupalkkeja, jotta ne eivät kallistuisi toisiaan vasten.
”Näin vuokranantaja pitää huojuvan talon pystyssä. Hän paikkailee vanhojen seinien halkeamia ja kehottaa asukkaita nukkumaan rauhassa romahtamispisteessä olevan katon alla”, satiirikko Juvenalis soimasi.
Tukipalkeista ja paikatuista rei’istä huolimatta pelkkä rankkasade saattoi saada insulan romahtamaan.
”Kaksi myymälääni on sortunut, ja muu rakennus halkeilee. Vuokralaisten lisäksi hiiretkin ovat paenneet”, valitti tunnettu poliitikko Cicero, joka ansaitsi rahaa vuokraamalla asuntoja insuloista.
Eliitti hyötyi asuntopulasta
Crassus säästi säännönmukaisesti remonttikuluissa. Jos insula oli liian kurjassa kunnossa, hänen orjansa purkivat sen pois. Sen jälkeen hän myi tontin eniten tarjoavalle.
Ostajia oli runsaasti, koska Rooman yläluokka sijoitti rahojaan mielellään kiinteistöihin. Poliitikot ja rikas ylhäisö pitivät asuntokeinottelua kunniallisempana tapa ansaita rahaa kuin esimerkiksi yritystoimintaa.
Sortumisvaarasta huolimatta jopa kurjimmissa insuloissa olevista asunnoista kilpailtiin kiivaasti. Vaihtoehto kehnollekin asunnolle oli asua kadulla, sillan alla tai hautamonumenteissa kaupungin ulkopuolella, missä varkaat ja murhaajat vaanivat öisin.
Tieto vapaista asunnoista levisi Rooman muureille kiinnitettyjen ilmoitusten välityksellä. Vuokrasopimus solmittiin suullisesti isännöitsijän kanssa, ja vuokran perivät välimiehet.
Keskiluokan insulassa päivävuokra oli suunnilleen viisi kuparikolikkoa, mikä vastasi hinnaltaan puolta litraa viiniä tai suunnilleen käsityöläisen puolen päivän palkkaa. Rooman slummeissa vuokrat olivat kahdesta kolmeen kuparikolikkoa päivässä.
”Nyt minun ei enää tarvitse löytää rahaa vuokraan, vaan voin ikuisesti nauttia ilmaisesta asunnosta.” Kaiverros Rooman lähistöltä löytyneessä hautakivessä
Jos joku ei pystynyt maksamaan vuokraansa, isännöitsijän vuokrankerääjien armeija heitti hänet kadulle.
Viihtyisämmillä alueilla vuokralaiset maksoivat yleensä vuosivuokraa, mutta heitäkin uhkasi häätö, jos vuokranmaksu viivästyi. Runoilija Martialis kohtasi kerran kadulla ystävänsä perheineen ja huonekaluineen:
”Näin tavarasi, Vacerra. Vaimosi kantoi ne pois sen jälkeen, kun ne eivät olleet kelvanneet maksuksi kahden vuoden vuokrasta.”
Roomalaisten vuokralaisten ahdinkoa kuvaa hyvin 43-vuotiaan roomalaisen Ancarenus Nothuksen hautakirjoitus, jossa hän iloitsee vihdoin löytäneensä rauhan:
”Nyt minun ei enää tarvitse löytää rahaa vuokraan, vaan voin ikuisesti nauttia ilmaisesta asunnosta.”
Vuokralaiset jakoivat kirput ja taudit
Moni naimaton työläinen jakoi asunnon muiden köyhien kanssa. Näin asuintoverit pystyivät auttamaan toisiaan vuokran maksussa, jos yhden palkka jäi saamatta.
Tällaiset ”soluasunnot” sijaitsivat usein insulan ylimmässä kerroksessa, ja niissä oli vain yksi huone.
Joskus huoneen jakoi useampi perhe niin, että 10 neliömetrin suuruisessa – tai jopa pienemmässä – asunnossa saattoi asua kymmenenkin ihmistä ja eri ruokakuntia erotti toisistaan vain verho.
Julius Caesar ei olisi päässyt Rooman politiikan huipulle ilman Marcus Crassuksen avokätisiä lainoja.
Crassus rahoitti Caesarin uraa
Upporikas Crassus lainasi suuria rahasummia Rooman eliitille, kuten kunnianhimoiselle Julius Caesarille. Crassus nousi Rooman valtakoneiston huipulle, kun Caesar perusti niin sanotun ensimmäisen triumviraatin.
Raha oli valtaa Roomassa, ja Crassus lahjoi poliitikkoja avokätisillä lainoillaan.
”Hän lainasi rahaa ystävilleen korotta, mutta laina-ajan umpeuduttua hän vaati rahojaan kylmästi takaisin”, kirjoitti Plutarkhos ja totesi, että moni maksoi siksi mieluummin korkeita korkoja.
30-vuotias Julius Caesar haaveili poliittisesta urasta, mutta hänellä ei ollut rahaa. Crassus lainasi Caesarille rahaa näyttäviin kampanjoihin ja gladiaattoritaisteluihin, jotka tekivät Caesarista suositun mutta kävivät myös hyvin kalliiksi.
Vuonna 63 eaa. Caesarista tuli ylipappi ja vuoden kuluttua preetori, joka oli heti konsulin alapuolella oleva virka. Hän oli kuitenkin jatkuvassa rahapulassa, ja vain kaksi vuotta myöhemmin Crassus joutui lainaamaan hänelle 830 roomalaista talenttia, mikä oli valtava summa.
Caesar muisti palveluksen, aivan kuten Crassus oli toivonutkin. Vuonna 60 eaa. Caesar myönsi tukijalleen paikan uudessa hallintoelimessään triumviraatissa, ja Crassuksesta tuli yksi Rooman kolmesta valtiaasta yhdessä Caesarin ja kenraali Gnaeus Pompeiuksen kanssa.
Insulassa ei ollut yksityisyyttä, ja kaikki saattoivat kuulla ohuiden seinien läpi naapureiden harrastavan seksiä tai synnyttävän naisen huutavan.
Solut olivat vähiten haluttuja asuntoja muun muassa siksi, että niihin pääsi vain jyrkkää portaikkoa pitkin, eikä 200 porrasaskelmaa ollut mikään poikkeus.
Kesällä aurinko porotti talon kattoon ja lämmitti solut sietämättömän kuumiksi. Katto vuosi ja seinät olivat ohuet, minkä vuoksi asunnot olivat talvisin vastaavasti hyvin kylmiä.
Harvat ikkunat ja naapuritalon läheisyys taas merkitsivät sitä, että insulaan pääsi hyvin vähän päivänvaloa. Niinpä asukkaat joutuivat polttamaan käryäviä öljylamppuja aamusta iltaan – jos heillä oli siihen varaa.
Tiiviit asuinolot jätteineen ja täysine yöastioineen loivat otolliset olosuhteet taudeille ja tuholaisille, ja yleensä insulat kuhisivatkin täitä, kirppuja ja torakoita.
Kulkutaudit, kuten lavantauti, ripuli ja suokuume, pääsivät leviämään lähes esteettä, koska monet asuivat ”tiiviisti pienissä asunnoissaan kärsien kuumuudesta ja unettomuudesta”, kuten historioitsija Tacitus asian ilmaisi.
Asukkaat joutuivat myös sietämään talon pohjakerroksesta kantautuvia hajuja. Jos insulan pohjakerroksessa oli yleinen käymälä, sen hajut levisivät koko taloon.
Laki suojeli ahneita vuokranantajia
Insuloiden kurjista oloista huolimatta historioitsijat eivät ole löytäneet yhtään tapausta, jossa asukas olisi valittanut asunnostaan tai vuokranantajastaan.
Kanteen nostaminen Rooman oikeuslaitoksessa oli toivotonta, jollei vuokralaisella ollut rahaa. Pelkästään kanteen vireillepano asianajajan avustuksella maksoi 250 sestertiusta, mikä vastasi käsityöläisen kolmen-neljän kuukauden palkkaa.
Niinpä tyytymättömät vuokralaiset vain pakkasivat tavaransa ja muuttivat vähin äänin pois. Vuokranantajat eivät yleensä vaivautuneet etsimään heitä periäkseen vuokrarästejä vaan vuokrasivat asunnon nopeasti seuraavalle.
Koska vuokralaisia suojelevia lakeja, rakennusmääräyksiä tai oikeusapua ei ollut, Crassus sai jatkaa liiketoimintaansa esteettä. Taloja korjaaville orjille ei tarvinnut maksaa palkkaa, ja suurten huviloiden, talojen ja tonttien kauppa kävi kuumana. Lisäksi Crassus sai vuokratuloja tuhansista insuloista.
Vuonna 71 eaa. Crassus oli jo niin rikas, että hän pystyi värväämään 40 000 sotilaan armeijan kukistaakseen Spartacus-nimisen orjan johtaman orjakapinan.
Crassus kukisti Spartacuksen orja-armeijan ja antoi ristiinnaulita 6 000 eloon jäänyttä orjaa Via Appian varrelle.
”Ihminen ei ole rikas, ellei hän pysty kokoamaan omaa armeijaansa”, Crassus perusteli rahojensa käyttämistä sotilaisiin ja näiden aseisiin ja varusteisiin.
Voitto orja-armeijasta vielä samana vuonna teki Crassuksesta kansansankarin. Se sekä anteliaat lainat Rooman eliitille siivittivät hänet politiikan huipulle, ja vuonna 60 eaa. Julius Caesar nimitti Crassuksen niin sanottuun ensimmäiseen triumviraattiin eli Rooman uuteen hallintoelimeen.
Menestys kihosi kuitenkin Crassuksen päähän. Hän lähti sotaan nykyisen Iranin alueella sijainnutta Parthiaa vastaan, ja sotilaallinen kokemattomuus koitui hänen kohtalokseen. Vuonna 53 eaa. parthialaiset kukistivat Crassuksen ja hänen armeijansa.
Plutarkhoksen mukaan Crassus oli ehtinyt kerätä itselleen 230 tonnia kultaa, mikä oli enemmän kuin Rooman valtakunnan kassa. Valtaosa kullasta oli nyhdetty Rooman köyhiltä.
Crassus aliarvioi parthialaisten ratsuväen, joka murskasi hänen armeijansa Carrhaen taistelussa.
Parthialaiset sammuttivat Crassuksen kullanhimon
Triumviraatissa Crassus joutui liittolaistensa Caesarin ja Pompeiuksen varjoon. Hankkiakseen sotilaallista mainetta – ja lisää rikkauksia – hän hyökkäsi Parthiaa vastaan. Se oli paha virhe.
Crassus oli ollut kaksi vuotta Syyrian maaherrana ja ryövännyt syyrialaisilta kultaa, kun hän vuonna 53 eaa. ylitti Eufratjoen ja marssi nykyisen Iranin alueella sijainneeseen Parthiaan. Mukanaan hänellä oli 40 000 sotilasta, jotka hän oli värvännyt omalla kustannuksellaan.
Nyt hän oli päättänyt valloittaa Parthian ja ryöstää sen tarunhohtoiset rikkaudet. Voitto perivihollisesta herättäisi huomiota kotona Roomassa ja tekisi Crassuksesta yhtä ihaillun kuin hänen kaksi poliittista liittolaistaan, kenraalit Julius Caesar ja Gnaeus Pompeius.
Paikallinen heimopäällikkö uskotteli Crassukselle, että vihollisella oli alivoima. Hyväuskoinen Crassus marssitti armeijansa autiomaahan, jossa Parthian joukot odottivat. Parthialaisten nuolet harvensivat roomalaisten rivejä, ja Crassus joutui perääntymään Carrhaen kaupunkiin.
Vähintään puolet roomalaisista kuoli Carrhaessa käydyssä taistelussa, Crassus heidän joukossaan. Roomalaisen kirjailijan Dion Kassioksen mukaan parthialaiset kaatoivat kuolleen Crassuksen suuhun sulaa kultaa tyydyttääkseen tämän loputtoman kullanhimon.