Tarunhohtoinen muuri löytyi Jerusalemista

Jerusalemin kolmannesta muurista ei ole ollut todisteita. Nyt tutkijat uskovat löytäneensä muurin jäänteet.

Juutalainen historioitsija Flavius Josefus todisti roomalaisten hyökkäystä Jerusalemiin ja kirjoitti kaupungin hävityksestä. Hän kuvaili muun muassa niin sanottua kolmatta muuria, jolla käytiin kiivaita taisteluita. Vasta nyt on löydetty konkreettisia todisteita muurin olemassaolosta.

© Wikimedia

Noin vuonna 40 Jerusalemin kuningas Agrippa I alkoi rakennuttaa Jerusalemiin suurta muuria suojaksi roomalaisten hyökkäyksiltä. Kaupungissa oli jo kaksi muuria, joten uutta muuria alettiin kutsua kolmanneksi muuriksi.

Muurin rakentaminen kesti lähes 20 vuotta, mutta kaikki ponnistelut osoittautuivat turhiksi:

Jerusalemin kapinointi kukistettiin julmasti vuonna 70, kun roomalaiset keisari Tituksen johdolla murtautuivat sisään muurista ja tuhosivat sen sekä suuren osan Jerusalemia.

Konkreettisia todisteita muurista

Tutkijat ovat vuosia kiistelleet taistelun yksityiskohdista ja siitä, missä muuri sijaitsi. Hiljattain tehdyt uudet löydöt näyttävät vastaavan moniin tutkijoiden kysymyksiin.

Arkeologit ovat löytäneet Jerusalemista jäännöksiä muurista ja tornista, joka oli aikanaan osa tarunhohtoista kolmatta muuria.

Lähes kaksi metriä leveä muurin osa on ensimmäinen konkreettinen todiste kolmannen muurin olemassaolosta.

Arkeologit jatkavat tutkimuksia alueella, josta on löydetty sekä kolmannen muurin jäännöksiä että roomalaisten käyttämiä heittoammuksia.

© Israel Antiquities Authority

Todisteita kiivaista taisteluista

Kaivausten johtajat Rina Avner ja Kfir Arbib Israelin muinaismuistovirastosta pitävät löytöä läpimurtona.

”Se on kiehtova todiste roomalaisten raivokkaasta hyökkäyksestä Jerusalemiin”, tutkijakaksikko totesi lehdistötilaisuudessa.

Muurin läheltä on löydetty lisäksi roomalaisia ruukunsirpaleita sekä yli 70 heittokoneiden ammusta, joilla roomalaiset ampuivat Jerusalemia puolustavia juutalaisia.

”Kaiken saamamme uuden tiedon perusteella päättelimme, että olemme viimein löytäneet osan muurista, jonka roomalaiset mursivat valloittaakseen Jerusalemin”, arkeologit sanovat.

Muuri on ajoitettu paikalta löydettyjen roomalaisten ruukunsirpaleiden ja keramiikan perusteella.

© Israel Antiquities Authority