Neron elämä oli lyhyt ja hullu. Hän eli vain 30 vuotta (37–68 jaa.), joista hän oli neljätoista vuotta Rooman keisarina.
Hänen tarinansa vaikuttaa tutulta: yläluokan poika, joka olisi halunnut taiteilijaksi.
Kun Rooman juonittelut ja hänen äitinsä vehkeilyt toivat keisarin vallan hänen ulottuvilleen, hän päätti tarttua tilaisuuteen.
Hänestä tuli sekä keisari että taiteilija, jonka yleisö pakotettiin ylistämään hänen esiintymisiään.
Lue lisää Nerosta ja hänen ajastaan täältä.
Vuonna 14 jaa. kuolleen keisari Augustuksen hallintokausi Roomassa oli ollut tasapainon ja edistyksen aikaa.
Hänen seuraajansa olivat toinen toistaan hullumpia.
Tiberius oli vainoharhainen, Caligula nimitti hevosensa konsuliksi ja Claudius oli kuvausten mukaan kuolaava idiootti.
Vuonna 54 valtaan nousi Nero, joka hänkin osoittautui pian kelvottomaksi keisariksi.
Nero voitti kykykilpailun

Nero esiintyi usein teatterissa, mikä oli ennenkuulumatonta käytöstä Rooman keisarille.
Pompeiuksen teatterin 8 000 katsojaa joutuivat hieraisemaan silmiään kesäisenä päivänä vuonna 59, kun tukeva nuori mies takkuisessa parrassa astui Rooman suurimmalle näyttämölle.
Mies oli pukeutunut liehuviin vaatteisiin, ja ylevä ilme kasvoillaan hän alkoi tyynesti lausua pitkää runoa.
Äkkiä katsomosta kuului kannustava huuto: ”Ah, Apollon!”
Lausuja ei ollut vielä päässyt viimeisiä säkeitä loppuun, kun sali puhkesi suuriin suosionosoituksiin. Katsojat mitä ilmeisemmin rakastivat tuota hassun näköistä lausujaa, sillä he vaativat, että tuon ”jumalaisen äänen” piti osallistua ohjelmassa seuraavana olevaan laulukilpailuun.
Mies epäröi hetken. Hän oli liikuttunut kansan suosiosta, sillä tämä oli hänen ensimmäinen esiintymisensä teatterissa Roomassa.
Sitten hän ilmoittautui kilpailuun pudottamalla poletin saviruukkuun.
Kaksi pretoriaanikaartin sotilasta kantoi välittömästi taiteilijan lyyran näyttämölle, ja tämä aloitti pitkän sooloesityksen diivan arvokkuudella.
Yleisön joukossa ei ollut pienintäkään epäilystä kilpailun lopputuloksesta.
Voittaja olisi vuorenvarmasti tuo tukevahko nuorukainen.
Portit lukittiin

Keisari Nero oli tottunut lähettämään taistelun hävinneitä gladiaattoreita kuolemaan peukaloaan kääntämällä. Neron itsensä esiintyessä mitään sääntöjä ei ollut. Wilhelm Petersin teos.
Tosiasiassa mies itsekin oli tiennyt voittavansa jo ennen kilpailun alkamista. Hän oli nimittäin Rooman kaikkivaltias keisari, 21-vuotias Nero.
Nero lauloi tuntikausia paahtavan auringon alla, ja pretoriaanikaartilaiset partioivat penkkirivistöjen välissä ja pieksivät tai pidättivät ne, jotka eivät taputtaneet tai olivat jopa häpeämättömästi uskaltaneet nukahtaa.
Teatterin portit oli lukittu niin, että kukaan ei päässyt ulos, ja muuan nainen joutui jopa synnyttämään katsomossa yrittäen tukahduttaa tuskanhuutonsa.
Korkea-arvoiset roomalaiset yrittivät puolestaan ahtautua sisään hinnalla millä hyvänsä siinä pelossa, että heitä rangaistaisiin poissaolosta myöhemmin.
Pelko oli ymmärrettävä, sillä keisari Nero oli erittäin herkkänahkainen, mitä tuli hänen taiteellisiin esiintymisiinsä.
Moni, joka oli rohjennut yrittää ylipuhua Neron pidättäytymään tuollaisista alaluokkaisista puuhista, oli teloitettu tai karkotettu maasta.
Nuori keisari oli päättänyt, että Rooma saisi ihastella hänen taiteellisia lahjojaan, maksoi mitä maksoi.
Politiikka ei kiinnostanut Neroa

Nero ja hänen äitinsä Agrippina Minor (Agrippina nuorempi). Roomalainen kultakolikko noin vuodelta 54.
Nero syntyi vuonna 37 jaa. Hänen äitinsä oli ylhäinen Agrippina, joka junaili voimakeinoin ja vilpillä poikansa keisariksi miehensä Claudiuksen jälkeen.
Claudiuksella oli omakin poika, Britannicus, mutta avioiduttuaan Agrippinan kanssa hän adoptoi 12-vuotiaan Neron ja teki tästä vallanperijänsä.
Agrippina haetutti Korsikassa maanpaossa olleen kuuluisan filosofin, Senecan, takaisin Roomaan, jotta Nero saisi parasta mahdollista opetusta filosofiassa ja politiikassa.
Lahjakkaan nuorukaisen kiinnostus suuntautui kuitenkin aivan muualle.
Jo varhain kävi selvästi ilmi, että pojan sydän sykki taiteelle, musiikille ja urheilulle, ei politiikalle.
Nero seurasi intohimoisesti hevoskilpailuja ja keskusteli niiden tuloksista innokkaasti ystäviensä kanssa.

Nero putosi vaunuista kilpa-ajoissa, mutta voitti sittenkin.
Ei osallistuminen vaan murskavoitto...
Kreikassa järjestettiin vuosittain neljä suurta urheilutapahtumaa eri kaupungeissa.
Vuonna 66 kisat kuitenkin yhdistettiin, jotta Nero pystyi osallistumaan niihin kaikkiin. Kisoihin lähti Neron mukana 5 000 hänen kannattajaansa.
Nero kumma kyllä voitti kaikki kilpailut, joihin osallistui, ja myös sellaisia, joihin hän ei edes osallis-tunut.
Kaiken kaikkiaan Nero kahmi tuolta kisamatkalta 1 808 ensimmäistä sijaa.
Iltaisin hän ei suinkaan uppoutunut hallinnon kiemuroihin vaan syventyi luoviin harrastuksiinsa, kuten piirtämiseen, laulamiseen ja lyyransoittoon.
Seneca olisi ehkä voinut puuttua asiaan, mutta koska hän pelkäsi joutuvansa jälleen karkotetuksi, hän peitteli oppilaansa huonoa menestystä.
Se oli roomalaisen historioitsijan Suetoniuksen mukaan kohtalokasta.
Hän uskoi, että tulevien konfliktien siemen kylvettiin jo tuolloin:
”[Nero] rakasti piirtämistä, maalaamista ja kuvanveistoa. Ennen kaikkea häntä kuitenkin ajoi tarve olla suosittu. Hän piti kilpailijanaan jokaista, joka nautti kansan suosiota.”
Filosofi paimensi teinikeisaria

Filosofi Seneca yritti turhaan takoa järkeä Neron päähän.
Stoalainen keisarin neuvonantajana
Neron keisarikauden alkuaikoina filosofi Seneca hallitsi valtakuntaa. Neron pitäminen aisoissa muuttui sen sijaan yhä vaikeammaksi, kun tämä halusi kulkea omia teitään ja nauttia elämästä.
Neron äiti Agrippina tiesi, että hänen oli löydettävä taitava ja rauhallinen opettaja, joka pystyisi tekemään nuoresta keikarista keisarin.
Vaatimukset täytti stoalainen filosofi Seneca, joka piti kunnia-asianaan antaa itsestään aina mahdollisimman älykkään ja hillityn vaikutelman. Siinä hän oli täysin Neron vastakohta.
Seneca toimi kollegansa Burruksen kanssa sijaishallitsijana Neron villeimpinä nuoruusvuosina, ja hän myös kirjoitti useita filosofisia teoksia nuoren hurjapään puolustukseksi.
Vuonna 62 Seneca joutui Neron epäsuosioon, kun tämä epäili hänen ryöstäneen kultaa. Myöhemmin, vuonna 65, miesten välit tulehtuivat lopullisesti, kun Senecaa epäiltiin osallistumisesta vallankaappausyritykseen.
Seneca määrättiin tekemään itsemurha, vaikka olikin hyvin epätodennäköistä, että hän olisi osallistunut entisen suojattinsa vastaiseen salaliittoon.
Britannicus toimitettiin pois päiviltä

Ulpiano Checa: Juhlat keisari Neron palatsissa. Kuvitusta puolalaisen kirjailijan Henryk Sienkiewiczin romaanista Quo Vadis vuodelta 1896. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Neron ajan kristittyjen vainoihin.
Kun Claudius myrkytettiin vuonna 54 – mahdollisesti Agrippinan myötävaikutuksella – vasta 16-vuotias Nero nousi valtaistuimelle.
Hän oli kuitenkin niin kypsymätön, että hänen neuvonantajansa Seneca ja Burrus hallitsivat tosiasiassa maata.
Seneca esimerkiksi kirjoitti Neron puheet ja julkiset tiedonannot.
Nero puolestaan viihtyi enimmäkseen taiteensa ja öisien hurjastelujen parissa, äitinsä suunnattomaksi pettymykseksi.
Agrippina oli niin tyytymätön haihattelevaan jälkeläiseensä, että hän uhkasi järjestää Claudiuksen pojan Britannicuksen valtaistuimelle Neron sijaan.
Nero raivostui ja teki sen jälkeen kaikkensa nöyryyttääkseen kolme vuotta nuorempaa velipuoltaan ja kilpailijaansa.
Eräillä kosteilla illallisilla niin sanotun Saturnalia-juhlan aikaan Nero haastoi yhtäkkiä Britannicuksen laulamaan vieraille.
Kaikkien yllätykseksi tämä nousikin lavalle ja lauloi sydäntäsärkevästi valtaistuimen ja isänsä menettämisestä.
Laulu herätti kaikkien läsnäolijoiden myötätunnon, paitsi Neron.
Muutaman kuukauden kuluttua eräillä illallisilla Britannicus yhtäkkiä lyyhistyi maahan kesken kaiken.

Nero murhasi myrkyllä ottoisänsä Claudiuksen biologisen pojan Britannicuksen,
kun hänen äitinsä uhkasi nostaa tämän valtaistuimelle.
Nero oli palkannut taidoistaan tunnetun myrkynkeittäjän myrkyttämään velipuolensa viinin.
Se oli varoitus koko Roomalle.
Seneca yritti parhaansa mukaan peitellä Neron osuutta murhaan, ja keisari itse puolestaan jatkoi öisiä seikkailuitaan.
Yöllä hän pukeutui orjaksi tai tavalliseksi roomalaiseksi ja riensi seurueineen juovuksissa kaupungin hämärimmille kujille häiriköimään.
He varastivat tavaraa myyntikojuista, juopottelivat ja kävivät ohikulkevien naisten ja poikien kimppuun.
Kerran kun Nero loukkasi erästä naista, tämän aviomies, nuori senaattori Julius Montanus, pieksi keisarin tunnistamatta häntä.
Myöhemmin Neron parannellessa haavojaan palatsissaan Montanus ymmärsi tekonsa vakavuuden ja tappoi itsensä.
Nerokaan ei enää lähtenyt yöjuoksuilleen ilman henkivartijoita.
Keisari Nero – aikajana

Keisari Neron pää patsaasta, joka on ollut noin 2,40 metriä korkea.
30 vuotta taiteilijana. 14 vuotta keisarina
Tässä ovat keisari Lucius Domitius Ahenobarbusin – eli Neron – elämän tärkeimmät vuodet. Hänen elämänsä jäi lyhyeksi, vain 30 vuoteen.
37
Nero syntyy 15. joulukuuta vuonna 37. Hänen isänsä on Lucius Domitius Ahenobarbus ja äitinsä Agrippina nuorempi.
40
Neron isä kuolee. Agrippina joutuu maanpakoon.
41
Claudiuksesta tulee keisari. Vallanvaihdon jälkeen Agrippina nuoremman maanpako perutaan ja hän voi palata Roomaan.
49
Keisari Claudius avioituu Neron äidin, Agrippinan kanssa.
50
Claudius adoptoi Lucius Domitius Ahenobarbuksen, ja tämä saa nimen Nero, joka on keisari Claudiuksen suvussa käytetty lisänimi.
53
Nero avioituu 16-vuotiaan Claudia Octavian kanssa, joka on keisari Claudiuksen ja Valeria Messalinen tytär eli Neron sisarpuoli.
54
Nerosta tulee Rooman keisari 13. lokakuuta.
59
Nero murhauttaa äitinsä Agrippina nuoremman.
62
Nero eroaa Octaviasta sanoen syyksi sen, että tämä ei ole onnistunut tulemaan raskaaksi. Nero lähettää Octavian maanpakoon ja surmauttaa hänet pian.
62
Nero avioituu Poppaea Sabinan kanssa väitetysti jo 12 päivän päästä Octavian murhasta.
63
Poppaea synnyttää Nerolle tyttären, joka kuitenkin kuolee muutaman kuukauden ikäisenä.
64
Rooma palaa. Kerrotaan, että Nero soitti lyyraa Rooman palaessa.
65
Poppaea tulee jälleen raskaaksi. Hän kuolee raskaana ollessaan. Kerrotaan, että Nero oli potkaissut häntä kuolettavasti vatsaan heidän riidellessään.
68
Neroa vastaan kapinoidaan. Hän pakenee Roomasta ja tekee itsemurhan 9. kesäkuuta 30-vuotiaana.
Huono seura teki kaltaisekseen
Nerolla oli rellestysreissuillaan mukana usein kaksi ryyppykaveriaan, Marcus Otho ja Claudius Senecio. He yllyttivät häntä karistamaan kaikki estonsa ja unohtamaan neuvonantajiensa Senecan ja Burruksen ohjeet.
”Pelkäätkö heitä?” he kyselivät. ”Sinähän olet keisari, ja sinulla on valta heihin eikä toisinpäin.”
Sanat osuivat kohteeseensa, eikä Nero enää vähää kään välittänyt siitä, mikä oli keisarille sopivaa käytöstä.
Hän esimerkiksi kutsui palatsiinsa Terpnus-nimisen lyyransoittajan opettamaan hänelle yläluokan suunnattomasti halveksiman kreikkalaisen instrumentin soittoa.
Nero yritti myös kirkastaa käheää laulunääntään hyvin epätavallisin menetelmin: hän käytti ulostuslääkkeitä, otti peräruiskeita, söi nippukaupalla purjoa ja vahvisti palleaansa kantamalla lyijylevyjä vatsansa päällä.
Nero piti itseään taiteen monilahjakkuutena
Nero kiinnostui taiteista jo nuorella iällä. Hänen mielipuuhiaan oli soittaa musiikkia, kirjoittaa runoja ja näytellä.

Soittimet
Nero hallitsi lyyransoiton
Kreikkalainen Terpnus opetti Neron soittamaan lyyraa, joka on harppua muistuttava kielisoitin. Jotkin lähteet väittävät, että Rooman palaessa vuonna 64 Nero katseli paloa kaupungin muurilla harppuaan näppäillen. Kreikkalaisen aikalaiskirjailijan Dion Khrysostomoksen mukaan Nero soitti myös vesiurkuja, kaksoishuilua ja säkkipilliä.

Runous
Runot olivat lähellä keisarin sydäntä
Nuori keisari arvosti myös runoutta ja viihdytti päivällis-vieraitaan improvisoimalla runoja tietyssä runomitassa. Sen jälkeen hän pyysi jotakuta kauhistunutta vierasta päättämään runon oikealla tavalla.

Laulu
Musiikinopettaja luopui toivosta
Nero lauloi mielellään, vaikkei joidenkin lähteiden mukaan osannutkaan. Tarina kertoo, että Terpnus luopui toivosta opettaa Nero laulamaan, mutta sen sijaan että olisi kertonut tälle totuuden, hän suitsutti tämän suloääntä.
Agrippina piti raivata tieltä
Seneca ja Burrus eivät voineet kuin seurata kauhistuneina vierestä Neron musiikillisia pyrkimyksiä.
Keisarin heille esittämän verouudistusehdotuksen perusteella oli päivänselvää, ettei hänellä ollut minkäänlaisia hallinnollisia kykyjä.
Neuvonantajat antoivatkin lopulta suosiolla keisarin puuhastella omiaan sillä välin, kun he johtivat valtakuntaa.
Agrippina piti kuitenkin edelleen tiukasti silmällä poikaansa.
Historioitsija Tacituksen mukaan hän yritti kaikin keinoin estää Neroa toteuttamasta intohimojaan, sillä hänen mielestään kilpa-ajot, huvinäytelmät ja runokilpailut eivät olleet keisarille sopivaa toimintaa.
Hän oli omistanut elämänsä poikansa uralle ja jopa järjestänyt tämän avioliiton kunnioitetun Octavian kanssa.
Nero kuitenkin vähät välitti vaimostaan.
Keisari huvitteli lukuisten kevytkenkäisten naisten kanssa, mutta vuonna 59, kun Nero oli 21-vuotias, hänen elämäänsä astui nainen, jonka säteily ja kauneus peittosivat kaikki muut: 29-vuotias Poppaea Sabina.
Tämä osasi käsitellä Neroa.
Hän kutsui tätä ivaten nimellä pupillum, avuton lapsi, ja vaati tätä hankkiutumaan eroon manipuloivasta äidistään ja eroamaan Octaviasta.
Poppaea Sabina osui arvostelullaan Neroa arkaan kohtaan.
Nero tiesi varsin hyvin, että monet roomalaiset uskoivat Agrippinan ohjailevan häntä kuin tahdotonta sätkynukkea.
Nero päätti lopulta raivata äitinsä tieltään.

Roomalainen rintakuva Agrippina nuoremmasta.
Erään juhlaillan päätteeksi hän yritti hukuttaa Agrippinan upottamalla tämän luksusjahdin.
Agrippina pääsi pelastautumaan maihin, mutta Neron apurit löysivät ja murhasivat hänet.
Ennen kuolemaansa Agrippina osoitti kohtuaan ja sanoi:
”Iskekää miekkanne tänne, josta hirviö syntyi.”
Nero suhtautui kylmästi uutiseen äitinsä kuolemasta:
”Vasta tänään sain valtakunnan hallintaani.”
Historioitsija Tacituksen mukaan Neron loputkin estot hävisivät äidinmurhan jälkeen:
”Hän heittäytyi mitä vastenmielisimpiin irstailuihin, jotka edes vähäinen kunnioitus äitiä kohtaan oli aiemmin estänyt.”
Tacitus ei liioitellut.
”Iskekää miekkanne tänne, josta hirviö syntyi.” Neron äiti, Agrippina.
Varmistettuaan, että murha ei ollut saanut roomalaisia kääntymään häntä vastaan, Nero juhli uutta vapauttaan järjestämällä hulppeat, monta päivää kestäneet juhlat, joissa tuhansille vieraille oli tarjolla runsaasti juotavaa ja teatteriesityksiä.
Nero perusti myös uuden amfiteatterin, joka voitiin täyttää vedellä ja jonne voitiin laskea kaloja, hylkeitä ja jopa jääkarhuja.
Muilla areenoilla hän esitteli yleisölle sellaisia eksoottisia eläimiä kuin virtahepoja ja poroja. Nero nautti myös aateliston nöyryyttämisestä.
Rooman ylhäisö pakotettiin osallistumaan tansseihin ja näytelmiin, ja jotkut joutuivat taistelemaan villieläimiä vastaan kuin gladiaattorit.
Tavalliset roomalaiset Nero sen sijaan hukutti lahjoihin, sillä hän pelkäsi kuollakseen kapinaa ja teki siksi kaikkensa voittaakseen kansan suosion.
Amfiteatterin katsomoon heitettiin numeroituja palloja, ja onnekkaat voittajat saivat palkinnoksi kaikkea, mitä roomalainen saattoi kaivata: kesyjä lintuja, viljaa, orjia, kultaa, hopeaa, jalokiviä, laivoja ja kokonaisia maatiloja.
Nero itse katseli kansan riemua tyytyväisenä parvekkeeltaan.
Domus Aurea – Neron unelmien palatsi
Keisarilla oli loistelias palatsi
Neron unelmapalatsi, Domus Aurea eli ”kultainen talo”, oli pystyssä vain muutaman vuoden. Neron seuraajat purkivat sen hävittääkseen kaikki jäljet vihatusta keisarista.
Rakennusvuosi: 64–68 jaa.
Pinta-ala: noin 1 milj. m²
Huoneita: yli 300

Liian pieni keisarille
Neron mielestä vanha palatsi oli liian pieni. Hän antoi usein ymmärtää, että tarvitsi huomattavasti enemmän tilaa.

Neroa esittävä jättipatsas
Nero pystytti palatsiinsa noin 35 metriä korkean pronssipatsaan. Kolossi, kuten sitä kutsuttiin, esitti Neroa aurinkokuningas Helioksena.

Tarha täynnä eläimiä
Nero vetäytyi yksityiseen eläintarhaansa halutessaan olla rauhassa. Idyllisessä tarhassa oli monia eksoottisia eläimiä.
Huligaanit toimivat huutojoukkoina
Komeiden juhlien lisäksi Nero alkoi järjestää omia kilpailujaan.
Juvenaliassa eli ”nuorten juhlissa” valikoidut naiset ja miehet kaikista yhteiskuntaluokista kilpailivat runoudessa ja laulussa.
Kilpailut pidettiin metsikössä, jossa oli myös suuri ulkoilma-allas.
Jälleen aatelisten, rikkaiden ja mahtavien piti niellä ylpeytensä ja esiintyä näyttämöllä rahvaan tapaan. He eivät saaneet käyttää naamiota, jotta kaikki voisivat tunnistaa heidät.
Ikäkään ei ollut este kilpailujen nimestä huolimatta.
Esimerkiksi kahdeksankymppinen Aelia Catella -niminen nainen joutui esiintymään pantomiimitanssijana, joka oli Rooman väheksytyin ammatti.
Kun Nero esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti Roomassa, hän otti kannattajajoukkonsa, niin sanotut augustiaanit, mukaan.
Heille maksettiin avokätisesti innostavista välihuudoista, kuten kreikkalaisen valon ja musiikin jumalan, Apollonin, nimen huutamisesta Neron esiintyessä.
Augustiaanien kannustuksella ei tosiasiassa ollut merkitystä, sillä keisari oli jo ennalta valittu kaikkien kilpailujen voittajaksi.
Heitä saattoi kuitenkin aina käyttää rettelöitsijöinä ja pelotteena.
Tacituksen mukaan siksi joukko häpeileviä senaattoreita osallistui kilpailuihin vuonna 59 ja mukana oli myös ”murheellinen Burrus”.
Neron osallistuminen laulukilpailuun oli jo ollut vaikea niellä, mutta kun keisari halusi osallistua myös kilpa-ajoihin, Burrus ja Seneca vastustivat ankarasti.
Nero siirsi kilpailut Vatikaanin kukkulalle, kaupungin rajojen ulkopuolelle ja neuvonantajiensa tuomitsevien katseiden ulottumattomiin.
Paikkaan oli hankala päästä, joten Nero rakennutti uuden sillan Tiberin yli.
Neuvonantajat olivat voimattomia
Seuraavana vuonna Nero järjesti ammattimaisemman kreikkalaistyylisen kilpailun, Neronian, joka oli määrä pitää joka viides vuosi hänen keisariutensa kunniaksi.
Tapahtumaan kuului runonlausunta-, retoriikka-, laulu- ja voimistelukilpailuja sekä kilpa-ajot.
Tuon ajan ihailluimpiin kuuluvan runoilijan, Lucanuksen, ykkössija omassa luokassaan Laudes Neronis -nimisellä (”Neron ylistys”} teoksellaan ei tullut kenellekään yllätyksenä.
Palkinto oli kultainen laakeriseppele, jonka runoilija heti ojensi keisarille. Muut voittajat seurasivat esimerkkiä.
Neuvonantajat Seneca ja Burrus hymyilivät kauniisti sivussa ja ylistivät Neroa hänen kaunolaulustaan ja lyyransoitostaan, vaikka todellisuudessa he inhosivat kaikkea näkemäänsä.
”Miksi meidän pitää katsella humalaisia miehiä, jotka hoipertelevat rannoilla ja ajelevat ohi veneillään pöyristyttäviä irstailuja harjoittaen?” Seneca kirjoitti.
Juhlat muuttuivat yhä villimmiksi

Poppaea tuo Nerolle Octavian irti hakatun pään. Giovanni Muzziolin maalaus vuodelta 1876.
Nero sai jatkaa omalaatuista hallintotyyliään muutaman vuoden, kunnes hän vuonna 62 yhtäkkiä joutui omilleen.
Neuvonantaja Burrus kuoli odottamatta, eikä Seneca kyennyt hallitsemaan valtavaa roomalaista valtiokoneistoa yksin.
Tacitus esittää epäilyksen, että Nero olisi myrkyttänyt Burruksen, joka oli viimeinen konservatiivinen ääni palatsissa.
Joka tapauksessa nyt Neron viimeisetkin hillitsijät olivat poissa pelistä, ja vasta 24-vuotias keisari kutsui palatsiinsa ammattijuhlijoita ja riidanhaastajia, kuten Ofonius Tigellinuksen.
Tacituksen mukaan Tigellinuksella oli ”vaatimaton syntyperä, onneton lapsuus ja epäilyttävä miehuus”.
Nero kuitenkin ystävystyi urheilusta innostuneen Tigellinuksen kanssa ja nimitti tämän pretoriaanikaartinsa johtajaksi.
Tigellinus kehotti Neroa käyttämään rajatonta valtaansa mielensä mukaan, ja niin keisari tekikin ajattelematta lainkaan seurauksia.
Hän teloitutti vaimonsa Octavian ja lähetti pään näytille Poppaea Sabinalle. Keisarin minkäänlaista arvostelua ei enää sallittu, vaan siitä oli seurauksena teloitus.

Roomalaisen kirjailija Suetoniuksen (noin 70–130) mukaan Nero potkaisi raivoissaan raskaana olevaa vaimoaan Poppaea Sabinaa kuolettavasti vatsaan.
Vuonna 64 viimeisetkin rippeet valtiomieheltä odotetusta arvokkuudesta haihtuivat, kun Tigellinus järjesti juhlat, joissa hän täytti keisarin villeimmätkin fantasiat.
Nero kutsuttiin luksusjahdille järvelle, johon oli tilaisuutta varten laskettu eksoottisia kaloja vieraista maista.
Jahtia vetivät miespuoliset prostituoidut soutuveneissä, jotka oli koristeltu kullalla ja norsunluulla.
Nero, Tigellinus ja ystävät loikoilivat tyynyillä ja nauttivat runsaan juhla-aterian.
Rannalle Tigellinus oli pystyttänyt väliaikaisia bordelleja, joiden vähäpukeisten naisten luona Nero tämän tästä pistäytyi.
Myöhemmin seurue tunkeutui yksityiskoteihin, joiden rikkaat isännät joutuivat syöttämään, juottamaan ja viihdyttämään kutsumattomia vieraita kustannuksia säästämättä.
Juhlien omituinen kohokohta olivat Neron häät Pythagoras-nimisen miehen kanssa.
”Keisari puettiin morsiushuntuun, ja todistajat kutsuttiin paikalle. Kaikesta oli huolehdittu: myötäjäisistä, hääsoihduista, morsiusvuoteesta. Se, minkä yö yleensä peittää, oli siellä nyt kaikkien nähtävissä kirkkaassa päivänvalossa”, Tacitus kirjoitti.
Rooman palo

Historioitsija Suetonius uskoi Neron aiheuttaneen Rooman palon.
Myöhemmin samana kesänä Rooma syttyi palamaan.
Tulipalo riistäytyi täysin hallinnasta, ja yhdeksän päivää raivonnut tulipalo tuhosi yli puolet kaupungista.
Tuolloin levisi yksi sitkeimmistä Neroa koskevista tarinoista.
Sen mukaan hän oli soittanut lyyraa ja tanssinut palavaa kaupunkia ympäröivällä muurilla laulaen säkeitä Troijan tuhosta.
Joidenkin lähteiden mukaan Nero oli kuitenkin palon alkaessa muualla ja kiirehti siitä kuultuaan Roomaan johtamaan pelastustoimia.
”Nero halusi kunnian rakentaa uuden pää-kaupungin, joka saisi hänen nimensä.” Historioitsija Suetonius
Kristityistä tehtiin syntipukkeja

Rooman palosta vuonna 64 syytettiin kristittyjä, ja rangaistukseksi heitä poltettiin roviolla.
Hän päästi satoja kodittomaksi jääneitä turvaan palatsin puutarhaan, rakennutti leirejä ja alensi viljan hintaa.
Joka tapauksessa moni syytti Neroa palosta.
”Nero halusi kunnian rakentaa uuden pääkaupungin, joka saisi hänen nimensä”, esimerkiksi Suetonius kirjoitti.
Huhut uhkasivat Neron asemaa, ja hänen oli nopeasti löydettävä joku toinen syntipukki.
Sen roolin sai pieni vähemmistö, kristityt, joita rangaistiin Tacituksen mukaan epäinhimillisesti:
”Heidät puettiin eläinten taljoihin ja heitettiin koirien raadeltavaksi tai ristiinnaulittiin, tai heidät poltettiin roviolla niin, että he valaisivat soihtuina öistä kaupunkia.”
Ei tiedetä varmuudella, oliko Nero todella Rooman palon takana, mutta pian tulipalon jälkeen hän rakensi raunioihin ylellisen palatsin.
”Saan vihdoinkin asua kuin ihminen”, Nero totesi.
Mainettaan parempi?

Neron seuraajat tekivät kaikkensa hänen mustamaalaamisekseen.
Nero sai aikaan hyvääkin
Kertomukset Nerosta luovat yleensä kuvan mielipuolesta, joka murhasi sukulaisiaan ja poltti Rooman. Myöhemmät keisarit pitivät mielikuvaa yllä oikeuttaakseen Neron syrjäyttämisen. Historiantutkijoiden mukaan todellisuus oli kuitenkin paljon monivivahteisempi.
Rakennustaito
Kanava lyhensi laivojen matkaa
Nero aloitti Korintin kanavan rakentamisen Kreikassa. Hanke keskeytyi Neron kuoltua, kun kanavaa oli valmiina viisi kilometriä. Kanava valmistui vasta vuonna 1893.
Arkkitehtuuri
Palatsi oli arkkitehtoninen mestariteos
Domus Aurea eli ”kultainen talo” oli Neron anti roomalaiselle arkkitehtuurille. Pyöriviin juhlasaleihin ripoteltiin katosta kukkien terälehtiä ja suihkittiin tuoksuja.
Tutkimus
Niilin lähteiden jäljillä
Nero lähetti vuonna 62 tutkimus-retkikunnan etsimään Niilin lähteitä. Retkikunta ei kuitenkaan päässyt nykyistä Sudania pidemmälle. Niilin lähde Victorianjärvellä löydettiin vasta 1 800 vuotta myöhemmin.
Paloturvallisuus
Roomasta rakennettiin turvallisempi
Rooman vuoden 64 palon jälkeen keisari aloitti laajan jälleenrakentamisen, jossa uusista taloista tehtiin entisiä paloturvallisempia.
Rauhan kausi
Sotiminen loppui
Toisin kuin edeltäjänsä Claudius keisari Nero ei ollut kiinnostunut valloitussodista. Se säästi tuhansia ihmishenkiä ja valtion voimavaroja.
Katkera loppu
Samoihin aikoihin Neron raivokohtaukset alkoivat lisääntyä.
Kun Poppaea Sabina, joka nyt oli hänen vaimonsa ja raskaana, tuli myöhään kotiin kilpa-ajoista, Nero potkaisi häntä raivoissaan vatsaan.
Sekä äiti että sikiö kuolivat verenvuotoon.
Nero suri vaimonsa menetystä suuresti, sillä hän oli rakastanut tätä ja kaipasi kipeästi perillistä.
Kun Nero oli tappanut lähimmät sukulaisensa, neuvonantajansa ja vaimonsa, ja hänellä oli enää taiteensa ja juhlansa.
Hän teki myös omasta elämästään näytelmää.
”Minkä taiteilijan maailma minussa menetti.” Neron viimeiset sanat vuonna 68
Vuonna 67 hän ensin kastroi miesorjansa Sporuksen ja meni sitten tämän kanssa naimisiin, koska tämä muistutti hänen edesmennyttä vaimoaan Poppaea Sabinaa.
Sporus sai ohjeet pukeutua ja käyttäytyä kuin Sabina, ja keisari suukotteli häntä jatkuvasti. Kreikassa kansa jopa rukoili jumalilta hedelmällisyyttä avioliitolle.
Teatterissa Neron hulluus paljastui, kun hän esiintyi Sabinaa kuvaava naamio kasvoillaan ja esitti äitiä, joka synnytti jo syntyessään kuolemaan tuomitun lapsen.
”Missä keisari on?” alkoi tuohon aikaan suosittu roomalainen vitsi. Vastaus oli:
”Hän on synnyttämässä.”
Rooman eliitin kärsivällisyys kuitenkin loppui pian.
Nero oli tahrannut keisarin tittelin arvokkuuden, murhannut arvostettuja kansalaisia, nostanut veroja ja pannut suosionhalussaan valtionkassan koetukselle.
Legioonat Espanjassa ja Saksassa nousivat kapinaan, ja Nero suunnitteli pakenevansa Aleksandriaan ja lyövänsä siellä läpi taiteilijana.
Kapinalliset olivat kuitenkin nopeampia.
Eräänä yönä vuonna 68 Nero heräsi ja huomasi vartijoidensa hävinneen. Vallankaappaus oli alkanut.
Hän pakeni Sporuksen ja kolmen palvelijan kanssa Rooman ulkopuolelle huvilaan, jossa hän keräsi tuntikausia rohkeutta itsemurhaan.
Lopulta hän joutui pyytämään palvelijaansa auttamaan kaulavaltimonsa auki viiltämisessä.
”Minkä taiteilijan maailma minussa menettikään”, sanoi 30-vuotias keisari vuotaessaan hiljalleen kuiviin.