Sotakuningatar haastoi Rooman
200-luvulla Zenobia uhmasi Rooman ylivoimaa julistamalla itsensä Egyptin kuningattareksi ja luomalla imperiumin Rooman valtakunnan itäosiin. Kuningattaren joukot eivät kuitenkaan yksin pärjänneet keisari Aurelianuksen armeijaa vastaan.
Zenobia puhuu sotilailleen kapinan aikana.
Vuonna 274 Rooman keisari Aurelianuksen saattue kulki läpi Rooman juhliakseen voittoa vihollisista, jotka olivat uhanneet mahtavaa imperiumia sisältä ja ulkoa. Voittokulkueita oli pidetty Rooman tuhatvuotisessa historiassa usein, mutta jos lähteitä on uskominen, koskaan ennen voittoa ei ollut juhlittu suuremmin kuin nyt. Ensin kulkueessa tuli 20 elefanttia, neljä tiikeriä ja kaksistaa eksoottista eläintä eri puolilta imperiumia. Niitä seurasi 1 600 gladiaattoria ja useita vaunuja täynnä sotasaalista.
Sitten tuli saattueen kohokohta: pitkä ketju sotavankeja. Oli gootteja, vandaaleita, alemanneja, galleja, syyrialaisia ja egyptiläisiä. Useimpien katseet olivat kuitenkin kohdistuneet vangittuun Palmyran kuningattareen, Zenobiaan. Kultaketjuissaan hänet pakotettiin kävelemään halki kaupungin. Ketjut ja raskaat jalokivet painoivat niin, että kuningatar oli pyörtyä.
Tärkeä voitto
Aurelianukselle Zenobian voitto oli ehdottomasti juhlan arvoista. Vuosia kuningattaren joukot olivat uhanneet Rooman valtaa itäisen Välimeren provinsseissa, ja vasta raskaiden taisteluiden jälkeen vastarinta oli saatu kukistettua.
Aavikkokaupunki Palmyra – tai Tadmor, kuten sitä kutsuttiin paikallisella aramealla – on yksi antiikin mystisimmistä paikoista. Legendan mukaan sen perusti Raamatun kuningas Salomo, ja kaupunki mainitaan yli 3 000 vuotta vanhoissa lähteissä Mesopotamiasta. Mutta vasta roomalaisten valloitettua Palmyran ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla kaupunki kasvoi monikulttuuriseksi metropoliksi.
Palmyran raunioita on ryöstetty ja tuhottu Syyrian sisällissodan aikana.
Tärkeä sijainti idässä
Strategisen sijaintinsa ansiosta Rooman ja Persian välillä Palmyrasta tuli Aasian sivilisaatioiden höystämä Rooman karavaanikaupan keskus. Sinne saapui mausteita, silkkiä, orjia ja muita arvokkaita hyödykkeitä. Kauppa tuotti suuria rikkauksia, ja kaupungin taitavat käsityöläiset rakensivat ylellisiä temppeleitä ja muita upeita rakennuksia.
200-luvun puolivälissä Palmyra oli yksi tärkeimmistä etuvartioasemista Rooman valtakunnan itäisissä osissa. Samaan aikaan Rooman valtakuntaa ravistelivat useat vaikeat kriisit. Pohjoisesta rajan yli puski germaanisia heimoja, ja Persiassa Sassanidien dynastia oli ottanut vallan, mikä johti jatkuviin rajaselkkauksiin roomalaisten kanssa.
Vuonna 260 tapahtui todellinen katastrofi. Sotaretken aikana Persiassa sassanidit ottivat Rooman keisari Valerianuksen sotavangiksi. Se oli nöyryytys, jollaista Rooman keisari ei koskaan aiemmin ollut kärsinyt, ja tapahtunut järkytti koko imperiumia.
Kahden suurvallan välissä
Yksi heistä, jotka olivat osallistuneet Valerianuksen epäonnistuneeseen sotaretkeen oli Zenobian aviomies, Palmyran ruhtinas Septimius Odaenathus. Koska Palmyra oli riippuvainen Rooman ja Persian välisestä kaupankäynnistä, kaupungin johtajat olivat pyrkineet pysymään neutraaleina kahden suurvallan välisissä konflikteissa. Valerianuksen vankeuden jälkeen Odaenathus luopui neutraalista linjasta ja meni roomalaisten puolelle. Ajan myötä päätöksellä oli kohtalokkaat seuraukset, mutta aluksi Odaenathus oli erittäin menetyksekäs.
Voitettuaan persialaiset useasti hän varmisti Rooman itärajan ja otti käytännössä hallintaansa imperiumin itäosat. Kenties hän unelmoi, että menestys taistelukentällä voisi tehdä hänestä Rooman keisarin. Mutta tie vallan huipulle päättyi äkisti.
Aviomies murhattiin
Noin 267 Odaenathus ja hänen vanhin poikansa Hairan murhattiin. Antiikin lähteiden mukaan murhan järjesti Odaenathuksen veljenpoika (tai mahdollisesti serkku) Maeonius. Hänen sanotaan julistaneen itsensä kuninkaaksi, mutta hänet teloitettiin pian sen jälkeen Odaenathuksen leski Zenobian määräyksestä. Palmyra oli nyt kriittisessä tilanteessa ja ilman johtajaa. Odaenathuksen poika Vaballatus oli vielä lapsi, ja huoltajuuden oli ottanut Zenobia. Samaan aikaan kriisi Rooman valtakunnassa jatkui.
Germaanihyökkäykset olivat seuranneet keisari Claudius II:n äkillistä kuolemaa. Lisäksi maassa riehui paha isorokkoepidemia. Zenobia hyödynsi tilanteen ja otti tittelikseen keisarinna (Augusta). Palmyrasta tuli käytännössä itsenäinen.
Zenobia katsoo Palmyran kaupunkia viimeisen kerran, ennen kuin hänet viedään
vankina Roomaan.
Hyvin koulutettu kuningatar
Omalla kielellään, aramealla, kuningatar oli nimeltään Bat Sabbai, mutta hänen roomalainen nimensä oli Julia Aurelia Zenobia. Antiikin lähteissä häntä kuvaillaan eksoottiseksi kuningattareksi, jolla oli tumma iho, helmenvalkoiset hampaat ja kirkkaat mustat silmät. Ainoat aikalaiskuvat Zenobiasta ovat muutamassa kolikossa, eivätkä ne paljasta juurikaan hänen ulkonäöstään. Tiedetään kuitenkin hänen saaneen vankan koulutuksen.
Aramean lisäksi hän osasi latinaa, kreikkaa ja egyptiä. Hän vaikutti olleen kiinnostunut kirjallisuudesta ja filosofiasta, ja hänen ensisijaisena neuvonantajanaan toimi etevä filosofi Longinus.
Valtasi uusia alueita
Aikana, jolloin naiset suljettiin yleensä politiikan salien ulkopuolelle, yhtä Välimeren mahtavimmista valtakunnista hallitsi yhtäkkiä nainen. Jos joku oli ajatellut, että Zenobia olisi epävarma tai varovainen hallitsija, hän todisti pian muuta. Hän oli aiemmin osallistunut miehensä sotaretkiin ja lähti nyt Palmyran joukkojen johtajaksi. Pian joukot valtasivat suuren osan nykypäivän Syyriasta, Libanonista ja Jordaniasta. Vuonna 269 Zenobian armeija jatkoi Egyptiin. Rooman provinssin puolustus oli jo varsin heikkona, eikä Palmyran armeija siis kohdannut suurta vastarintaa.
Zenobia kertoi olevansa Karthagon perustaja Didon ja Egyptin kuningatar Kleopatran jälkeläinen – luultavasti yrittääkseen legitimoida vaatimuksensa vallatussa maassa. Sitten Zenobia jatkoi pohjoiseen, kohti nykypäivän Turkkia.
Keisari Aurelianus esittelee Zenobian Rooman voittokulkueessaan.
Lyhyessä ajassa Palmyran soturikuningatar oli saanut haltuunsa suuret alueet ja luonut oman valtakunnan Rooman valtakunnan itäosiin.
Pakeni tappion jälkeen
Uusi keisari Aurelianus ei voinut katsella vierestä, kun Egypti ja Syyria liukuivat käsistä. Hän oli jo joutunut koviin taisteluihin turvatakseen hallinnan valtakunnassaan, jossa kansannousut ja rajataistelut seurasivat toisiaan.
Nyt oli korkea aika tarttua Palmyraan, ja siksi hän ohjasi legioonansa kohti Syyriaa. Kaksi armeijaa kohtasi Antiokiassa. Aurelianuksen jalkasotilaat kukistivat Zenobian raskaan ratsuväen helteessä, ja kuningattaren oli paettava. Hän palasi Palmyraan, mutta kaupunki piiritettiin pian, ja Rooman joukot valtasivat sen. Zenobia yritti paeta itään hakemaan turvaa sassanideilta. Ennen kuin hän ehti ylittää Eufratin, Rooman joukot olivat kuitenkin saaneet hänet kiinni, ja kuningatar otettiin vangiksi.
Sotavankina Roomaan
Zenobia lähetettiin sitten sotavankina Roomaan. Hänen poissaollessaan Palmyra nousi jälleen kapinaan roomalaisia vastaan vuonna 273, mutta kapina kukistettiin raa’asti ja kaupunki ryöstettiin. Seuraavana vuonna Zenobiaa esiteltiin voitokkaasti Aurelianuksen voittokulkuessa Roomassa.
Ei ole täysin selvä, mitä hänelle sitten tapahtui. Tavallisesti kukistetut kapinalliset tuomittiin kuolemaan, mutta muutaman roomalaislähteen mukaan voitettu kuningatar teki niin voimakkaan vaikutuksen Aurelianukseen, että hänet armahdettiin ja hänen annettiin asettua asumaan maatilalle jonnekin Rooman ulkopuolelle.
Vuonna 1959 Zenobiasta tehtiin elokuva, jonka pääroolissa oli Anita Ekberg. Suosituimmillaan Zenobia oli populaarikulttuurissa 1800-luvulla, jolloin Rossini sävelsi hänestä oopperan.