Ruuan tie Roomaan

Tärkeimpiä Ostiaan tulleista laivoista olivat viljalaivat. Rooman kaupunki oli täysin riippuvainen tuontivehnästä, josta valmistettiin rahvaan tärkeintä ruokaa, leipää. Varhaisena keisariaikana Roomassa asui jopa 200 000 rahvaaseen laskettavaa ihmistä.

Viljapula johti helposti mellakoihin, eikä itse keisarikaan ollut turvassa, jos kymmenettuhannet nälkäiset roomalaiset lähtivät kaduille ruokaa etsimään ja vihaansa purkamaan.

Siksi Ostian valtava satamalaitos oli Rooman tärkeimpiä rakennelmia, ja myös yksi kalleimpia.

Viljalaivat vaativat suuren sataman

Ostian kaupunki sijaitsi 30 kilometriä Rooman kaakkoispuolella Tiberjoen suulla.

Alunperin kaupungin satama oli ollut vain muutama laituri joen varrella. Pienen sataman kapasiteetti ei riittänyt suurien rahtialusten vastaanottamiseen, mikä aiheutti kerta toisensa jälkeen
ongelmia viljantoimituksiin.

Rooman kaupunki käytti valtavia määriä vehnää ja tarvitsi myös suuret varastot provinssien mahdollisen katovuoden varalta. Ostian satama kävikin vähitellen liian pieneksi Rooman tarpeisiin.

Vuonna 42 keisari Claudius päätti rakennuttaa Ostiaan kunnollisen sataman. Keisari oli jo joutunut kokemaan kansan vihan, kun viljavarastot eivät olleet riittäneet kaikkien ruokkimiseen. Roomalainen historioitsija Suetonius kertoo keisarille sattuneesta välikohtauksesta:

”Väkijoukko pysäytti hänet keskellä Forumia, huuteli solvauksia ja heitteli häntä leivänpalasilla.”

Kansannousun pelossa Claudius tilasi arkkitehdeiltaan suunnitelman uudesta ja aikaisempaa paljon suuremmasta satamasta, jonne kaikkein suurimmatkin laivat pääsisivät vaivatta purkamaan lastinsa.

Kun keisari kysyi arkkitehdeiltaan arviota uuden satamalaitoksen rakennuskustannuksista, nämä vastasivat toisen roomalaisen historioitsijan Dio Cassiuksen mukaan kustannusten nousevan niin suuriksi, ettei keisari haluaisi todennäköisesti ryhtyä koko hankkeeseen.

Claudius kuitenkin päätti toteuttaa suunnitelmansa.

Vanha laiva upotettiin satamaan

Uudesta satamasta tuli valtava. Seitsemän metrin syvyinen ja leveimmältä kohdaltaan noin 800 metriä leveä satama-allas kaivettiin nelisen kilometrin päähän Ostian kaupungista.

Satama-altaan seinät vahvistettiin, minkä jälkeen merivesi päästettiin virtaamaan altaaseen. Sataman suun molemmin puolin rakennettiin kaarevat aallonmurtajat roomalaisesta betonista, jolla oli se erityisominaisuus, että se kovettui veden alla.

Lisäsuojaksi talvikauden myrskyjä vastaan rakennettiin vielä yksi suuri aallonmurtaja sataman suulle. ”Saadakseen vahvan perustan aallonmurtajalle hän upotti mereen aluksen, jolla suuri obeliski oli aikoinaan tuotu Egyptistä Roomaan”, kirjoitti Suetonius.

Ennen upottamista laivan lastiruumaan oli valettu valtavia betonilohkareita, jotka veivät laivan pohjaan ja pitivät sen siellä.

”Aallonmurtajan päälle hän rakennutti valtavan korkean Aleksandrian Faroksen majakkaa muistuttavan tornin, jonka valo ohjaisi laivoja öisin”, Suetonius kuvailee.

Lisäksi rakennettiin kaksi kanavaa yhdistämään satama Tiberiin niin, että jokiproomut saattoivat kuljettaa laivojen lastin satamasta Roomaan.

Valtavan sataman rakentaminen kesti 22 vuotta, ja se valmistui vasta Claudiuksen kuoleman jälkeen keisari Neron aikana. Hän juhlisti tapahtumaa vuonna 64 painattamalla juhlarahan, jossa oli piirros satamasta laitureineen ja laivoineen.

Sataman valmistuttua saattoivat suurimmatkin rahtilaivat tuoda lastinsa käytännössä Rooman porteille.

Norsuja ja nostokurkia

Uusi satama sai nimen Portus Ostiensis eli Ostian satama, ja sinne saapui rahtilaivoja kaikkialta Välimereltä idästä länteen, Syyriasta Espanjaan. Tärkeimpiä olivat kuitenkin viljankuljetukset Egyptistä ja Pohjois-Afrikasta.

Tutkijoiden mukaan Roomaan tuotiin vuosittain jopa 270 000 tonnia vehnää, josta suurin osa kuljetettiin laivoilla Ostian uuden sataman kautta. Vaikka uusi satama oli hieman sivussa Ostian varsinaisesta kaupungista ja sen vanhasta satamasta, kaupungin merkitys säilyi ja jopa kasvoi.

Sataman hallintoa ja kauppaa hoidettiin Ostiasta, jonka asukasmäärä ja rakennuskanta vain lisääntyvät. Satamatyöläiset raatoivat yötä päivää uudessa satamassa tavaraa purkaen ja lastaten. Vilja oli pakattu suuriin säkkeihin, kun taas oliiviöljy ja viini tuotiin raskaissa saviruukuissa, amforoissa.

Yhden laivan lastina saattoi olla jopa 10 000 amforaa, joiden raahaaminen kuumasta ruumasta oli raskasta työtä. Satamatyöläisiltä kului yleensä kuudesta kahdeksaan päivää 250 tonnin
viljalastin purkamiseen.

Raskainta oli kuitenkin purkaa marmori- ja graniittilohkareet, joita tuotiin rakennusaineiksi Rooman moniin julkisiin rakennuksiin.

Raskaiden lastien purkamisessa käytettiin apuna sataman puisia nostokurkia.

Ostiaan tuli myös orjalaivoja, mutta ne eivät herättäneet lainkaan niin paljon kiinnostusta kuin laivat, jotka toivat villejä eläimiä Afrikasta. Häkeissä saattoi olla leijonia, apinoita ja sarvikuonoja – ja jopa valtavia norsuja.

Myös eläimet vietiin Roomaan, jonka asukkaat eivät tuntuneet saavan tarpeekseen gladiaattorien taisteluista villieläimiä vastaan.

Satama ei suojannut myrskyltä

Vuonna 64 käyttöön vihitty satama oli valtava nykyajankin mittapuulla: sen satama-allas oli lähes 900 000 neliömetrin suuruinen. Sataman suojaksi rakennetuista aallonmurtajista huolimatta satama ei kuitenkaan ollut laivoille turvallinen kunnon rajuilman sattuessa.

Jo kaksi vuotta ennen sataman virallisia vihkiäisiä vuonna 62 ankara myrsky oli tuhonnut noin 200 satamassa ollutta laivaa.

Tuo tapahtuma on varmasti ollut yhtenä syynä siihen, että keisari Tiberius alkoi noin vuonna 100 rakennuttaa uutta satamaa sisämaahan päin vanhasta satamasta. Satamasta tuli kooltaan vain noin puolet Claudiuksen satamasta, mutta se pystyi tarjoamaan laivoille paremman suojan myrskysäällä.

Uuden sataman sydän oli kuusikulmainen ja 4–5 metrin syvyinen satama-allas. Sen läpimitta oli 715 metriä, ja jokainen kuudesta sivusta oli noin 357 metrin pituinen.

Uuden sataman rakentaminen vilkastutti entisestään Ostian elämää, ja kaupungista kehittyikin seuraavan vuosisadan aikana lähes pääkaupungin veroinen keskus.

Kaupungin loisto ja kurjuus

Uuden kuusikulmaisen sataman laitureille nousi nopeaan tahtiin uusia varastorakennuksia, mutta myös itse Ostian kaupungissa rakennettiin voimakkaasti.

Kaupungin asukasluku kasvoi 200-luvulla 50 000:sta 75 000:een. Vanhoja rakennuksia purettiin ja tilalle rakennettiin uusia, ja kaupunkiin tuli suuri kauppa-aukio ja teatteri, lukuisia kylpylöitä sekä julkisia käymälöitä, joihin mahtui asioimaan 20 ihmistä kerralla.

Ostian kanssa kauppaa käyneet kaupungit perustivat sinne edustustojaan, ja lukuisia matkalaisia ja kauttakulkumatkalla olleita merimiehiä varten rakennettiin hotelleja ja majataloja. Ne kuitenkin vaihtelivat laadultaan suuresti, sillä satamakaupungin lukemattomat kievarit houkuttelivat paikalle myös yhteiskunnan huonointa ainesta.

Roomalainen satiirikko Juvenalis muun muassa kehottaa kirjoituksessaan etsimään tahran maineeseensa saanutta, kadonnutta upseeria Ostian rähjäisistä juottoloista:

”Löydät hänet todennäköisesti sieltä makaamasta sammuneena palkkamurhaajan vierestä, merimiesten, varkaiden, karanneiden orjien, pyövelien ja ruumisarkkunikkareiden seurasta.”

Kaupunkiin nousi myös valtavia varastomakasiineja viljalle ja muille tuotteille.

Yksi säilyneistä varastorakennuksista on 186 metriä pitkä. Viljavarastojen lattia oli usein kohotettu maasta matalien pylväiden varaan, jotta vilja ei kastuisi.

Rakennusbuumi oli kiihkeimmillään keisari Hadrianuksen hallintokaudella vuosina 117–138. Tuona aikana Ostian rakennuspinta-ala lisääntyi 137 000 neliömetrillä, mikä vastaa keskimäärin 1 200 omakotitaloa.

Keisarille pystytettiin patsaita ja muistomerkkejä kaikkialle kaupunkiin. Yhdessä niistä Hadrianusta ylistetään siitä, että hän on ”säilyttänyt ja kohentanut kaupunkia niin suosiollisesti ja anteliaasti kuin ajatella saattaa”.

Koko valtakunnan kohtauspaikka

Vilkkaan laivaliikenteen myötä Ostiaan asettui paljon käsityöläisiä, kuten köydenpunojia ja laivojen korjaamiseen ja tilkitsemiseen erikoistuneita ammattilaisia. Lisäksi tulivat ne tuhannet työläiset, orjat ja virkamiehet, joita tarvittiin päivittäin tavaroiden käsittelyyn ja rekisteröimiseen.

Piirtokirjoituksista ja asukasluetteloista on selvinnyt, että suuri osa Ostian asukkaista oli Pohjois-Afrikasta sekä nykyisten Syyrian, Egyptin, Turkin ja Espanjan alueilta tulleita siirtolaisia. Osa maahanmuuttajista toimi laivanvarustajina, osa työskenteli kaupan alalla tai kaupungin hallinnossa.

Ostiassa näkyikin jopa pääkaupunkia paremmin Rooman valtakunnan väestöryhmien moninaisuus.

Väestön moninaisuus näkyi myös kaupungin lukuisissa erilaisissa temppeleissä. Eniten temppeleitä oli luonnollisesti merenkulun jumalille sekä viljan jumalattarelle Cerekselle, mutta myös onnen jumalattarelle Fortunalle oli omistettu monia temppeleitä.

Lisäksi Ostiasta löydettiin vuonna 1961 rauniot, jotka saattavat olla peräisin Euroopan ensimmäisestä juutalaisesta synagogasta.

Ostia autioitui vähitellen

Ostian rappeutuminen alkoi vuoden 300 paikkeilla. Rooman sisäpolitiikka oli myllerryksessä, keisarit vaihtuivat alituiseen ja talous heikkeni.

Se merkitsi myös Ostian sataman laivaliikenteen vähenemistä.

Yhä useammat kaupunkilaiset muuttivat pohjoiseen lähemmäs merta rakennettuihin asuintaloihin, ja monet Ostian rakennuksista hylättiin tai köyhät valtasivat ne.

Hallinto ja kauppa siirtyivät yhä enemmän varsinaisen satama-alueen Portuksen ympärille, ja 300-luvun alussa keisari Konstantinus teki siitä itsenäisen hallintoalueen.

Kun keisari Konstantinus vuonna 330 muutti valtakunnan pääkaupungin Roomasta Konstantinopoliin ja suurimmat viljakuljetukset alettiin viedä sinne, Ostian alamäki vain kiihtyi.

400-luvulla aiemmin niin vilkas satamakaupunki oli enää varjo entisestään. Kun kristityt alkoivat rakentaa mahtavia pyhäköitään Roomaan, rakennuskiviä haettiin Ostian ylväistä rakennuksista. Esimerkiksi suuri osa Pietarinkirkon marmorista on peräisin Ostiasta.

Nykyään keisari Claudiuksen ja Trajanuksen mahtava satama Ostiassa on ollut jo pitkään hiekkaan peittyneenä, mutta kaupungin kauppaliikkeiden ja varastojen monet rauniot muistuttavat edelleen niistä vuosisadoista, jolloin Ostia oli Rooman vilkkain satama.