Ruuan tie Roomaan

Rooman pahin vihollinen oli nälkä. Yksikin katovuosi saattoi laukaista verisiä kapinoita ja uhata valtakunnan vakautta. Pitääkseen roomalaiset tyytyväisinä keisari Claudius rakennutti Ostian rannikkokaupunkiin valtavan sataman, jonne laivat rahtasivat elintarvikkeita kaikkialta tuolloin tunnetusta maailmasta.

Rooman pahin vihollinen oli nälkä. Yksikin katovuosi saattoi laukaista verisiä kapinoita ja uhata valtakunnan vakautta. Pitääkseen roomalaiset tyytyväisinä keisari Claudius rakennutti Ostian rannikkokaupunkiin valtavan sataman, jonne laivat rahtasivat elintarvikkeita kaikkialta tuolloin tunnetusta maailmasta.

Picture desk/Art archive

Enää yksi säkki! Joukko hikisiä satamatyöläisiä oli aamuvarhaisesta lastannut viljasäkkejä pieneen jokiproomuun. Vilja oli punnittu, ja lastauksen valvoja, calculator, oli laskenut säkit huolellisesti ja merkinnyt jokaisen laivaan nostetun säkin ylös kädessään olevaan tauluunsa.

Sitten proomu oli valmis lähtemään Tiberiä pitkin kohti pääkaupunkia Roomaa viemään viljaa sen nälkäisille asukkaille.

Suunnilleen tällainen tilanne on ikuistettu roomalaiseen 200-luvulta peräisin olevaan hautamaalaukseen, joka on löytynyt Ostiasta, muinaisen Rooman tärkeimmästä satamasta. Tuhannet laivat toivat Ostiaan kaikkialta laajasta Rooman valtakunnasta monenlaista tavaraa, kuten oliiviöljyä, viiniä, marmoria ja metalleja.

Keisari Claudius alkoi vuonna 42 rakennuttaa suurta satamaa aallonmurtajineen ja majakoineen Ostian pohjoispuolelle. Keisari Trajanus laajensi satamaa 100-luvulla.

© Ostia-antica.org

Tärkeimpiä Ostiaan tulleista laivoista olivat viljalaivat. Rooman kaupunki oli täysin riippuvainen tuontivehnästä, josta valmistettiin rahvaan tärkeintä ruokaa, leipää. Varhaisena keisariaikana Roomassa asui jopa 200 000 rahvaaseen laskettavaa ihmistä.

Viljapula johti helposti mellakoihin, eikä itse keisarikaan ollut turvassa, jos kymmenettuhannet nälkäiset roomalaiset lähtivät kaduille ruokaa etsimään ja vihaansa purkamaan.

Siksi Ostian valtava satamalaitos oli Rooman tärkeimpiä rakennelmia, ja myös yksi kalleimpia.

Viljalaivat vaativat suuren sataman

Ostian kaupunki sijaitsi 30 kilometriä Rooman kaakkoispuolella Tiberjoen suulla.

Alunperin kaupungin satama oli ollut vain muutama laituri joen varrella. Pienen sataman kapasiteetti ei riittänyt suurien rahtialusten vastaanottamiseen, mikä aiheutti kerta toisensa jälkeen
ongelmia viljantoimituksiin.

”Ette halua ryhtyä siihen.” Keisari Claudiuksen arkkitehti kysyttäessä Ostian sataman hinnasta.

Rooman kaupunki käytti valtavia määriä vehnää ja tarvitsi myös suuret varastot provinssien mahdollisen katovuoden varalta. Ostian satama kävikin vähitellen liian pieneksi Rooman tarpeisiin.

Vuonna 42 keisari Claudius päätti rakennuttaa Ostiaan kunnollisen sataman. Keisari oli jo joutunut kokemaan kansan vihan, kun viljavarastot eivät olleet riittäneet kaikkien ruokkimiseen. Roomalainen historioitsija Suetonius kertoo keisarille sattuneesta välikohtauksesta:

”Väkijoukko pysäytti hänet keskellä Forumia, huuteli solvauksia ja heitteli häntä leivänpalasilla.”

© Getty Images

Roomalla oli vaikuttavia rahtilaivoja

Monet roomalaisten alukset oli rakennettu suhteellisen pieniksi, jotta ne pääsivät kaikkiin satamiin.Esimerkiksi vehnää tuotiin kuitenkin valtavilla rahtilaivoilla, joihin mahtui jopa 1 200 tonnin lasti.

Rooman rahtilaivat kuljettivat melkein mitä vain: tonnien painoisia norsuja, valtavia obeliskeja sekä viljaa 70 000 roomalaisen kuukauden tarpeeseen. Useimpiin laivoihin mahtui enintään
350 tonnia lastia, mutta varsinkin viljankuljetuslaivat saattoivat olla jättimäisiä.

Toisella vuosisadalla elänyt kirjailija Lukianos kirjoitti 55 metrin pituisesta viljalaiva Isiksestä: ”Kerrotaan, että siihen saattoi lastata viljaa vuoden tarpeiksi koko Attikan
(niemimaa, jolla Ateena sijaitsee) asukkaille.”

Tutkijat ovat laskeneet, että Isiksellä voitiin kuljettaa noin 1 200 tonnia vehnää. Euroopassa alettiin rakentaa yhtä suuria kauppalaivoja vasta yli tuhat vuotta myöhemmin 1600-luvulla. Tavaran kuljettaminen suurilla laivoilla oli nopeampaa ja ennen kaikkea edullisempaa kuin niiden tuonti maitse. Roomalaisista hintaluetteloista nähdään, että esimerkiksi viljan tuominen laivalla Espanjasta Syyriaan tuli halvemmaksi kuin saman viljamäärän kuljettaminen 120 kilometriä maitse.

Suotuisalla tuulella laivat saattoivat purjehtia 4–5 solmun nopeudella, eli noin 8–9 kilometriä tunnissa. Ihanteellisissa olosuhteissa laiva seilasi noin yhdeksässä päivässä Etelä-Espanjasta Ostiaan. Jos taas tuuli oli vastainen, laivojen piti luovia, mikä saattoi pidentää matka-aikaa merkittävästi.

Ajanlaskumme alun aikoihin elänyt kreikkalainen historioitsija Strabon kertoo muun muassa kolme kuukautta kestäneestä merimatkasta Espanjasta Italiaan. Lukuisat Välimerestä löytyneet roomalaisten laivojen hylyt kertovat omaa tarinaansa.

Noin viidesosa laivoista upposi tai menetti lastinsa. Varsinkin talvisin sääolot olivat usein huonot, ja 11. marraskuuta – 10. maaliskuuta välistä aikaa kutsuttiin nimellä­ mare clausum, suljettu meri.

TYYPILLINEN LAIVA

Kansannousun pelossa Claudius tilasi arkkitehdeiltaan suunnitelman uudesta ja aikaisempaa paljon suuremmasta satamasta, jonne kaikkein suurimmatkin laivat pääsisivät vaivatta purkamaan lastinsa.

Kun keisari kysyi arkkitehdeiltaan arviota uuden satamalaitoksen rakennuskustannuksista, nämä vastasivat toisen roomalaisen historioitsijan Dio Cassiuksen mukaan kustannusten nousevan niin suuriksi, ettei keisari haluaisi todennäköisesti ryhtyä koko hankkeeseen.

Claudius kuitenkin päätti toteuttaa suunnitelmansa.

Vanha laiva upotettiin satamaan

Uudesta satamasta tuli valtava. Seitsemän metrin syvyinen ja leveimmältä kohdaltaan noin 800 metriä leveä satama-allas kaivettiin nelisen kilometrin päähän Ostian kaupungista.

Satama-altaan seinät vahvistettiin, minkä jälkeen merivesi päästettiin virtaamaan altaaseen. Sataman suun molemmin puolin rakennettiin kaarevat aallonmurtajat roomalaisesta betonista, jolla oli se erityisominaisuus, että se kovettui veden alla.

Lisäsuojaksi talvikauden myrskyjä vastaan rakennettiin vielä yksi suuri aallonmurtaja sataman suulle. ”Saadakseen vahvan perustan aallonmurtajalle hän upotti mereen aluksen, jolla suuri obeliski oli aikoinaan tuotu Egyptistä Roomaan”, kirjoitti Suetonius.

Ennen upottamista laivan lastiruumaan oli valettu valtavia betonilohkareita, jotka veivät laivan pohjaan ja pitivät sen siellä.

”Aallonmurtajan päälle hän rakennutti valtavan korkean Aleksandrian Faroksen majakkaa muistuttavan tornin, jonka valo ohjaisi laivoja öisin”, Suetonius kuvailee.

Rooma oli aikansa suurin kaupunki miljoonine asukkaineen. Suuri osa kaupunkilaisten tarvitsemista elintarvikkeista tuotiin provinsseista.

© Picture desk/Art archive & scanpix/Akg-images

Vehnä

Tärkein tuontimaa: Egypti
Kuljetusmatka: 2 000 km
Käyttö: Leipä

Rooma oli riippuvainen erityisesti Egyptistä ja Tunisiasta tuodusta vehnästä. Egyptistä tuotiin Roomaan vuosittain noin 130 000 tonnia vehnää.

© Picture desk/Art archive & scanpix/Akg-images

Mausteet

Tärkein tuontimaa: Intia
Kuljetusmatka: 5 000 km
Käyttö: Ruuanvalmistus

Roomalaiset kauppiaat ansaitsivat hyvin tuottamalla muun muassa pippuria Intiasta, jonne laivat lähtivät Punaisenmeren satamista.

© Picture desk/Art archive & scanpix/Akg-images

Liha

Tärkein tuontimaa: Turkki
Kuljetusmatka: 1 500 km
Käyttö: Ruoka

Liha oli pääasiassa Italiasta, sillä tuoreen lihan kuljettaminen oli hankalaa. Karjaa tuotiin tosin joskus myös elävänä muun muassa nykyisen Turkin alueilta.

Lisäksi rakennettiin kaksi kanavaa yhdistämään satama Tiberiin niin, että jokiproomut saattoivat kuljettaa laivojen lastin satamasta Roomaan.

Valtavan sataman rakentaminen kesti 22 vuotta, ja se valmistui vasta Claudiuksen kuoleman jälkeen keisari Neron aikana. Hän juhlisti tapahtumaa vuonna 64 painattamalla juhlarahan, jossa oli piirros satamasta laitureineen ja laivoineen.

Sataman valmistuttua saattoivat suurimmatkin rahtilaivat tuoda lastinsa käytännössä Rooman porteille.

Norsuja ja nostokurkia

Uusi satama sai nimen Portus Ostiensis eli Ostian satama, ja sinne saapui rahtilaivoja kaikkialta Välimereltä idästä länteen, Syyriasta Espanjaan. Tärkeimpiä olivat kuitenkin viljankuljetukset Egyptistä ja Pohjois-Afrikasta.

Tutkijoiden mukaan Roomaan tuotiin vuosittain jopa 270 000 tonnia vehnää, josta suurin osa kuljetettiin laivoilla Ostian uuden sataman kautta. Vaikka uusi satama oli hieman sivussa Ostian varsinaisesta kaupungista ja sen vanhasta satamasta, kaupungin merkitys säilyi ja jopa kasvoi.

Sataman hallintoa ja kauppaa hoidettiin Ostiasta, jonka asukasmäärä ja rakennuskanta vain lisääntyvät. Satamatyöläiset raatoivat yötä päivää uudessa satamassa tavaraa purkaen ja lastaten. Vilja oli pakattu suuriin säkkeihin, kun taas oliiviöljy ja viini tuotiin raskaissa saviruukuissa, amforoissa.

© Bridgeman

Amforat olivat monipuolisia säilytys- ja kuljetusastioita

Roomalaiset käyttivät amforia elintarvikkeiden säilytykseen ja kuljetukseen. Kestäviin ruukkuihin pakattiin niin haisevaa kalakastiketta kuin hienointa viiniäkin.

Antiikin vastine nykyajan pakkauksille olivat amforat, saviruukut, joihin säilöttiin etenkin nestemäisiä tuotteita, kuten viiniä, öljyä ja kalakastiketta garumia. Suurimpiin laivoihin voitiin lastata 10 000 amforaa, joihin mahtui 70 litraa öljyä ja joista raskaimmat painoivat tyhjinäkin 30 kiloa.

Amforat siirrettiin Ostian satamassa laivoista jokialuksiin, joilla ne kuljetettiin Tiberiä pitkin pääkaupunkiin. Yleensä saviruukut käytettiin uudelleen, mutta oliiviöljy kaadettiin Roomassa suuriin saviastioihin, minkä jälkeen amforat rikottiin. Ruukkujen sirpaleista muodostui ajan mittaan lähes 50 metrin korkuinen vuori, Mons Testaceus (italiaksi Monte Testaccio), jossa on arkeolo-gien mukaan noin 53 miljoonan amforan jäännökset.

Niihin on mahtunut noin 6 miljardia litraa öljyä.

Ladottavia ruukkuja

Kuljetusamforissa oli suippo pohja, joten ne sai asetettua tukevasti pystyyn esimerkiksi hiekkaan. Laivojen lasti-ruumissa oli usein vulkaanista hiekkaa, johon alimmat ruukut työnnettiin pystyasentoon.

Amforia voitiin latoa ruumaan päällekkäin neljään kerrokseen, ja ne sidottiin tiukasti yhteen köysillä.

Yhden laivan lastina saattoi olla jopa 10 000 amforaa, joiden raahaaminen kuumasta ruumasta oli raskasta työtä. Satamatyöläisiltä kului yleensä kuudesta kahdeksaan päivää 250 tonnin
viljalastin purkamiseen.

Raskainta oli kuitenkin purkaa marmori- ja graniittilohkareet, joita tuotiin rakennusaineiksi Rooman moniin julkisiin rakennuksiin.

Raskaiden lastien purkamisessa käytettiin apuna sataman puisia nostokurkia.

”Se oli vaikuttavin alus, mitä on koskaan nähty merellä.” Plinius nuorempi laivasta, jonka Claudius upotti aallonmur tajan perustaksi.

Ostiaan tuli myös orjalaivoja, mutta ne eivät herättäneet lainkaan niin paljon kiinnostusta kuin laivat, jotka toivat villejä eläimiä Afrikasta. Häkeissä saattoi olla leijonia, apinoita ja sarvikuonoja – ja jopa valtavia norsuja.

Myös eläimet vietiin Roomaan, jonka asukkaat eivät tuntuneet saavan tarpeekseen gladiaattorien taisteluista villieläimiä vastaan.

Satama ei suojannut myrskyltä

Vuonna 64 käyttöön vihitty satama oli valtava nykyajankin mittapuulla: sen satama-allas oli lähes 900 000 neliömetrin suuruinen. Sataman suojaksi rakennetuista aallonmurtajista huolimatta satama ei kuitenkaan ollut laivoille turvallinen kunnon rajuilman sattuessa.

Jo kaksi vuotta ennen sataman virallisia vihkiäisiä vuonna 62 ankara myrsky oli tuhonnut noin 200 satamassa ollutta laivaa.

© Picture desk/Art archive

Kuljetusamforat tehtiin karkeasta savesta ja niissä oli kaksi korvaa.

© Picture desk/Art archive

Kuljetusamforien koot vaihtelivat. Useimmat olivat 50–100 senttimetrin korkuisia.

© Lessing archive

Kuvan Tanskasta löydetty juomasarvi on tuotu Roomaan valtakunnan rajojen ulkopuolelta.

Tuo tapahtuma on varmasti ollut yhtenä syynä siihen, että keisari Tiberius alkoi noin vuonna 100 rakennuttaa uutta satamaa sisämaahan päin vanhasta satamasta. Satamasta tuli kooltaan vain noin puolet Claudiuksen satamasta, mutta se pystyi tarjoamaan laivoille paremman suojan myrskysäällä.

Uuden sataman sydän oli kuusikulmainen ja 4–5 metrin syvyinen satama-allas. Sen läpimitta oli 715 metriä, ja jokainen kuudesta sivusta oli noin 357 metrin pituinen.

Uuden sataman rakentaminen vilkastutti entisestään Ostian elämää, ja kaupungista kehittyikin seuraavan vuosisadan aikana lähes pääkaupungin veroinen keskus.

Kaupungin loisto ja kurjuus

Uuden kuusikulmaisen sataman laitureille nousi nopeaan tahtiin uusia varastorakennuksia, mutta myös itse Ostian kaupungissa rakennettiin voimakkaasti.

Kaupungin asukasluku kasvoi 200-luvulla 50 000:sta 75 000:een. Vanhoja rakennuksia purettiin ja tilalle rakennettiin uusia, ja kaupunkiin tuli suuri kauppa-aukio ja teatteri, lukuisia kylpylöitä sekä julkisia käymälöitä, joihin mahtui asioimaan 20 ihmistä kerralla.

Roomaan tuodut tavarat päätyivät pieniin puoteihin tai suuriin kauppahalleihin, joista sai ostaa kaikkea Espanjassa valmistetusta kalakastikkeesta Intiasta tuotuun pippuriin.

© Picture desk/Art archive

Ostian kanssa kauppaa käyneet kaupungit perustivat sinne edustustojaan, ja lukuisia matkalaisia ja kauttakulkumatkalla olleita merimiehiä varten rakennettiin hotelleja ja majataloja. Ne kuitenkin vaihtelivat laadultaan suuresti, sillä satamakaupungin lukemattomat kievarit houkuttelivat paikalle myös yhteiskunnan huonointa ainesta.

Roomalainen satiirikko Juvenalis muun muassa kehottaa kirjoituksessaan etsimään tahran maineeseensa saanutta, kadonnutta upseeria Ostian rähjäisistä juottoloista:

”Löydät hänet todennäköisesti sieltä makaamasta sammuneena palkkamurhaajan vierestä, merimiesten, varkaiden, karanneiden orjien, pyövelien ja ruumisarkkunikkareiden seurasta.”

Kaupunkiin nousi myös valtavia varastomakasiineja viljalle ja muille tuotteille.

Vanhassa Ostiassa on edelleen asuintalojen ja makasiinien raunioita. Raunioiden keskellä on valtavia varastoja viljalle ja oliiviöljylle, jota tuotiin kaupunkiin provinsseista.

© Polfoto/Ullstein bild & Corbis

Yksi säilyneistä varastorakennuksista on 186 metriä pitkä. Viljavarastojen lattia oli usein kohotettu maasta matalien pylväiden varaan, jotta vilja ei kastuisi.

Rakennusbuumi oli kiihkeimmillään keisari Hadrianuksen hallintokaudella vuosina 117–138. Tuona aikana Ostian rakennuspinta-ala lisääntyi 137 000 neliömetrillä, mikä vastaa keskimäärin 1 200 omakotitaloa.

Keisarille pystytettiin patsaita ja muistomerkkejä kaikkialle kaupunkiin. Yhdessä niistä Hadrianusta ylistetään siitä, että hän on ”säilyttänyt ja kohentanut kaupunkia niin suosiollisesti ja anteliaasti kuin ajatella saattaa”.

Koko valtakunnan kohtauspaikka

Vilkkaan laivaliikenteen myötä Ostiaan asettui paljon käsityöläisiä, kuten köydenpunojia ja laivojen korjaamiseen ja tilkitsemiseen erikoistuneita ammattilaisia. Lisäksi tulivat ne tuhannet työläiset, orjat ja virkamiehet, joita tarvittiin päivittäin tavaroiden käsittelyyn ja rekisteröimiseen.

Piirtokirjoituksista ja asukasluetteloista on selvinnyt, että suuri osa Ostian asukkaista oli Pohjois-Afrikasta sekä nykyisten Syyrian, Egyptin, Turkin ja Espanjan alueilta tulleita siirtolaisia. Osa maahanmuuttajista toimi laivanvarustajina, osa työskenteli kaupan alalla tai kaupungin hallinnossa.

”Merimiehiä, varkaita, karanneita orjia, pyövelejä...” Satiirikko Juvenalis Ostian pahamaineisten baarien asiakaskunnasta

Ostiassa näkyikin jopa pääkaupunkia paremmin Rooman valtakunnan väestöryhmien moninaisuus.

Väestön moninaisuus näkyi myös kaupungin lukuisissa erilaisissa temppeleissä. Eniten temppeleitä oli luonnollisesti merenkulun jumalille sekä viljan jumalattarelle Cerekselle, mutta myös onnen jumalattarelle Fortunalle oli omistettu monia temppeleitä.

Lisäksi Ostiasta löydettiin vuonna 1961 rauniot, jotka saattavat olla peräisin Euroopan ensimmäisestä juutalaisesta synagogasta.

Ostia autioitui vähitellen

Ostian rappeutuminen alkoi vuoden 300 paikkeilla. Rooman sisäpolitiikka oli myllerryksessä, keisarit vaihtuivat alituiseen ja talous heikkeni.

Se merkitsi myös Ostian sataman laivaliikenteen vähenemistä.

Yhä useammat kaupunkilaiset muuttivat pohjoiseen lähemmäs merta rakennettuihin asuintaloihin, ja monet Ostian rakennuksista hylättiin tai köyhät valtasivat ne.

Gracchus sai surmansa puolustaessaan köyhälistön oikeuksia.

© Scanpix/Akg-images

Joka kolmas eli tuen varassa

Sosiaalisten levottomuuksien pelko sai poliitikot jakamaan ilmaista vehnää 400 000 roomalaiselle.

Provinsseista tuotu halpa vilja oli ajanut Italian pienviljelijät ahtaalle, ja heitä alkoi muuttaa joukoittain kaupunkiköyhälistön sekaan Rooman kaupunkiin, missä viljantoimitusten epävarmuus ja viljan korkea hinta pitivät kansan jatkuvassa nälän pelossa.

Osa Rooman päättäjistä ymmärsi, että nälkäinen kansa oli vaarallisempi kuin viholllisarmeija. Vuonna 123 eaa. poliitikko Gaius Gracchus ajoi läpi lain, jonka perusteella Rooman köyhälistö sai ostaa viljaa alennettuun hintaan. Moni aateliston edustaja vastusti lakia ja yritti kumota sen, ja seuranneissa levottomuuksissa Gracchus sai surmansa.

Kukaan ei enää uskaltanut evätä rahvaalta halpaa viljaa, ja lopulta sitä jaettiin ilmaiseksi. Jokainen Rooman miespuolinen asukas, eli jopa 400 000 roomalaista, sai valtion viljavarastoista ilmaiseksi 33 kiloa vehnää kuukaudessa.

Roomalaisen kirjailijan Marcus Varron mukaan sen seurauksena pääkaupunkiin saapui yhä useampia köyhiä. ”He viettävät mieluummin aikaansa teatterissa kuin viljelyksillä ja viinitarhoissa”, kirjailija kommentoi pisteliäästi.

Hallinto ja kauppa siirtyivät yhä enemmän varsinaisen satama-alueen Portuksen ympärille, ja 300-luvun alussa keisari Konstantinus teki siitä itsenäisen hallintoalueen.

Kun keisari Konstantinus vuonna 330 muutti valtakunnan pääkaupungin Roomasta Konstantinopoliin ja suurimmat viljakuljetukset alettiin viedä sinne, Ostian alamäki vain kiihtyi.

400-luvulla aiemmin niin vilkas satamakaupunki oli enää varjo entisestään. Kun kristityt alkoivat rakentaa mahtavia pyhäköitään Roomaan, rakennuskiviä haettiin Ostian ylväistä rakennuksista. Esimerkiksi suuri osa Pietarinkirkon marmorista on peräisin Ostiasta.

Nykyään keisari Claudiuksen ja Trajanuksen mahtava satama Ostiassa on ollut jo pitkään hiekkaan peittyneenä, mutta kaupungin kauppaliikkeiden ja varastojen monet rauniot muistuttavat edelleen niistä vuosisadoista, jolloin Ostia oli Rooman vilkkain satama.

© Scanpix/Akg-images & Lessing archive

Nahka

Tärkein tuontimaa: Mustanmeren alueet
Kuljetusmatka: 2 700 km
Käyttö: Kengät, vyöt, haarniskat

Erityisesti Rooman armeija oli nahan suurkuluttaja. Nahasta valmistettiin muun muassa sandaaleja, miekantuppeja ja nahkahaarniskoja.

© Scanpix/Akg-images & Lessing archive

Kankaat

Tärkein tuontimaa: Syyria
Kuljetusmatka: 2 500 km
Käyttö: Vaatteet, vuodevaatteet

Syyrian provinssi oli tärkeää kankaiden tuotanto- ja kauppa-aluetta, josta tuotiin Roomaan muun muassa pellavaa.

© Scanpix/Akg-images & Lessing archive

Marmori

Tärkein tuontimaa: Kreikan saaret
Kuljetusmatka: 1 200 km
Käyttö: Temppelit ja muut julkiset rakennukset

Marmoria tuotiin Roomaan muun muassa Kykladeilta.