Miłek Jakubiec
Rooman yötä hallitsivat roistot ja ryövärit.

Roomassa varastettiin mieluiten köyhiltä

Antiikin Rooma kuhisi kaikenlaisia rikollisia näpistelijöistä maantierosvoihin. Poliisia ei vielä ollut, joten roomalaisten oli keksittävä omia keinojaan taistelussa rikollisuutta vastaan.

Kun tulivuori Vesuvius alkoi syöstä tulta ja tulikiveä roomalaisen Pompejin kaupungin ylle vuonna 79, kaikki eivät lähteneet suin päin pakoon.

Kaupungin lähes 20 000 asukkaan joukossa oli paljon ammattivarkaita, jotka äkkäsivät tulivuorenpurkauksen tarjoavan ainutlaatuisen tilaisuuden rikastua.

Arkeologit ovat löytäneet nykyisin Menanderin talona tunnetun huvilan käytävältä jäännöksiä arviolta kymmenestä ihmisestä, jotka ovat kuolleet jonkin purkauksen viimeisistä tuhkapilvistä vyöryessä Pompejiin.

Vainajien viereltä löytyi hakkuja, lapioita ja lamppu. Vaikuttaa siltä, että kymmenikkö oli osa rosvojoukkoa, joka suunnitteli tyhjentävänsä huvilan arvoesineistä asukkaiden paettua paniikissa.

Varkaat eivät kuitenkaan päässeet käytävää pidemmälle, kun heitä vastaan iski yli sadan kilometrin tuntivauhdilla etenevä punahehkuinen tuhkavyöry.

Teoria kymmenikön epärehellisistä aikeista on varsin todennäköinen, sillä Rooman valtakunnassa rikollisuutta oli kaikkialla. Kukaan ei ollut suojassa roistoilta ja ryöväreiltä, oli sitten rikas tai köyhä.

Rosvoille mikään ei tuntunut olevan pyhää.

Rooman yötä hallitsivat roistot ja ryövärit.

Antiikin Rooma kuhisi roistoja ja ryöväreitä, ja siksi vain harva kunnon kansalainen uskaltautui kaduille öisin.

© Miłek Jakubiec

Varkaat murtautuivat sisään seinän läpi

Antiikin Rooma kuhisi roistoja ja ryöväreitä. Rooma oli ajanlaskumme alun tienoilla lähes miljoonakaupunki, mutta siellä ei ollut poliisia – ja sen kyllä huomasi.

Roomalaisten lähteiden mukaan rikolliset iskivät varsinkin koteihin ja kauppoihin.

”Kun olet lukinnut talosi, kun olet varmistanut liikkeesi ketjuin ja salvoin, kun kaikki on hiljaista, silloin iskevät murtovarkaat”, kirjoitti roomalainen satiirikko Juvenalis 100-luvulla.

Selvä syy rikollisuuteen oli yhteiskunnan suunnaton epätasa-arvo. Siinä missä yläluokka eli leveästi yltäkylläisissä huviloissa, yhteiskunnan alimmat kerrokset ahtautuivat saastaisiin vuokrakasarmeihin.

Roomalaisen Lucius Apuleiuksen noin vuonna 160 kirjoittamassa romaanissa Kultainen aasi varas kertoo heidän olevan ”miehiä, jotka köyhyyden orjuutus on pakottanut tähän ammattiin”.

Keisari Augustus yritti suitsia rikollisuutta ja perusti 7 000 miehen puolisotilaalliset vigiles-joukot vuonna 6.

”Lukemattomat inhottavat murrot pakottivat heidät peittämään näkymät ikkunaluukuilla.” Kirjailija Plinius vanhempi ihmisten yrityksistä torjua murtovarkauksia

Vigiles-joukkojen tehtävä oli partioida katuja öisin tukahduttamassa tulipaloja ja torjumassa avointa rikollisuutta – mutta ilmeisesti niillä ei ollut siihen juurikaan vaikutusta.

Roomalaisten piti siis jatkuvasti vahvistaa itse asuntojensa turvallisuutta. Kirjailija Plinius vanhempi kirjoittaa, että aiemmin ihmiset pitivät ikkunoillaan kasveja.

”Mutta se oli ennen kuin lukuisat iljettävät murrot pakottivat heidät peittämään ikkunat luukuilla”, hän selitti.

Pompejissa yritettiin suojautua varkailta ikkunaluukuilla.

Pompejissa oli talojen ikkunoissa massiiviset ikkunaluukut, joilla torjuttiin niin aurinkoa, sadetta kuin varkaitakin.

© Niels-Peter Granzow Busch

Ihmiset hankkivat myös valtavia lukkoja oviinsa, mutta nekään eivät pitäneet varkaita poissa.

Lähteiden mukaan ovien ollessa lukossa varkaat kaivautuivat taloihin sisään tunneleiden kautta tai mursivat reiän ulkoseinään.

Vauraissa kodeissa oli yleensä aina orjia vartioimassa taloa, joten rosvot kävivät useimmiten köyhien naapuriensa kimppuun. Näin kävi esimerkiksi Rooman Egyptin provinssissa Tebtynisin kaupungissa, mistä on säilynyt papyruksia.

”He vetivät naulat ovista ja katosivat mukanaan kaikki, mitä omistin.” Tebtynisin asukas valituksessaan roomalaiselle maaherralle

100-luvulla roomalaiselle maaherralle osoitetussa valituksessa eräs mies kertoo vihaisena, että varas oli murtautunut seinän läpi ja varastanut lampaan.

Soterichos-niminen kaupunkilainen puolestaan kirjoittaa synkkänä varkaiden tyhjentäneen hänen talonsa:

”He vetivät naulat ovista ja katosivat mukanaan kaikki, mitä omistin.”

Myös Egyptissä asunut Dorotheus Sidonilainen taas kertoo erityisen röyhkeästä henkilöstä, joka saatuaan haltuunsa tuttavansa talon avaimen teki siitä kopion.

”Ja näin vaikka hän ja talon asukkaat ovat ystäviä ja asukkaat luottavat häneen”, Dorotheus jatkaa tuohtuneena.

Ryöstelyä antiikin Roomassa.

Roomassa varastamisesta sai erilaisia rangaistuksia esimerkiksi sen perusteella, kuinka suunnitellulta rikos vaikutti.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Roistot vaanivat pimeässä

Roomalaisten oli oltava varuillaan myös kotinsa ulkopuolella etenkin iltaisin, sillä pimeillä kaduilla vaani varkaita.

Satiirikko Juvenalis totesi, ettei tavallisella kansalaisella ollut mahdollisuuksia, jos hän joutui itseään isomman hunsvotin kynsiin:

”On aivan yhdentekevää, sanooko hänelle mitään vai ei tai yrittääkö livistää paikalta. Hän hakkaa sinut joka tapauksessa ja ottaa sitten rahasi vastineeksi siitä, että päästää sinut menemään.”

Roomassa oli myös rikollisryhmiä, jotka hallitsivat väkivaltaiset keinot, sillä monet niiden jäsenistä olivat entisiä sotilaita. Roomalainen kirjailija Suetonius kertoo, että päällekarkaukset saivat keisari Augustuksen asettamaan sotilaita vahtiin pahimmille alueille ja sulkemaan kerhot, joita joukkiot käyttivät piilopaikkoinaan.

Myös provinsseissa sai pitää varansa. Vuonna 131 varkaat tunkeutuivat Tebtynisissä Akous-nimisen miehen kotiin. Akous pahoinpideltiin, ja varkaat katosivat mukanaan uhrin kertoman mukaan muun muassa tooga, olutta ja vähän suolaa.

Tilaisuus teki usein varkaan myös niin kutsutusta paremmasta väestä.

Marcus Cicero syytti käskynhaltija Verrestä varastamisesta.

Vuonna 70 eaa. asianajaja Marcus Cicero keräsi sisilialaisilta todistajanlausuntoja ja haastoi maaherra Gaius Verreksen oikeuteen väärinkäytöksistä.

© Classic Vision AGE/Imageselect

Rikkaat veivät eniten – ja pääsivät vähimmällä

Kaikki eivät varastaneet olosuhteiden pakosta, vaan rikoksia tehtiin myös yhteiskunnan huipulla. Kenraali Quintus Caepio oli omaa luokkaansa.

Varkaita löytyi yhteiskunnan joka tasolta, ja Rooman eliitti pyrki monin tavoin rikastumaan entisestään.

Sisilian maaherra Gaius Verres riisti vuoden 71 eaa. tienoilla sikäläisiä surutta. Rikkaat ystävät suojelivat häntä pitkään, mutta lopulta lahjomaton asianajaja Marcus Cicero sai hänet oikeuteen syytettynä väärinkäytöksistä.

Galliassa virkamies Julius Licinus puolestaan kääri ajanlaskumme alun tienoilla omaisuuksia gallialaisilta uskottelemalla heille, että roomalaisessa vuodessa oli 14 kuukautta, ja keräämällä kuukausittaisia veroja sen mukaan.

Ahnein oli kuitenkin sotapäällikkö Quintus Servilius Caepio. Hänet lähetettiin vuonna 106 eaa. Tolosaan (nyk. Toulouse) taltuttamaan kapinoivia paikallisia.

Caepio valtasi kaupungin ja löysi sen temppelistä valtavan aarteen: historioitsija Strabonin mukaan peräti 15 000 kulta- ja hopeakolikkoa, jotka painoivat yhteensä noin 500 tonnia.

Aarre ei kuitenkaan päätynyt Rooman valtionkassaan, koska sitä kuljettaneiden joukkojen kimppuun hyökättiin. Sotilaat tapettiin, ja aarre katosi jäljettömiin – ja monet uskoivat Caepion olleen iskun takana.

Myöhemmin kenraaliksi noussut Titus Vinius varasti keisari Claudiuksen päivällisiltä kultaisen juoma-astian.

”Teko, joka olisi ennemmin sopinut orjalle”, kommentoi historioitsija Tacitus.

Keisari päätti virallisen syytteen sijaan nöyryyttää petollista vierastaan seuraavalla kerralla.

”Seuraavana päivänä Claudius määräsi, että Titukselle piti ainoana kattaa vain karkeat saviastiat”, Tacitus kertoo.

Näpistely oli niin yleistä, että roomalaiset jopa vitsailivat siitä. Kokoelmassa roomalaisia sutkauksia kerrotaan miehestä, joka kutsui luokseen lääkärin hoitamaan huonoa näköään.

Levitettyään runsaasti voidetta miehen silmiin lääkäri käytti tilaisuutta hyväkseen ja poistui paikalta miehen lamppu mukanaan. Seuraavana päivänä lääkäri palasi miehen luo kysymään, oliko hoito auttanut.

”No ei, sillä sen jälkeen, kun levitit voidetta silmiini, en ole nähnyt edes lamppuani”, mies vastasi harmissaan.

Vaarat vaanivat matkoilla

Matkustaminen oli erityisen vaarallista. Pankkeja ei vielä ollut, joten matkalaisten oli kuljetettava runsaasti rahaa mukanaan – ja sen tiesivät myös maantierosvot.

Roomalainen poliitikko Marcus Cicero valitti, ettei ollut saanut erästä hänelle osoitettua kirjettä. Syy oli se, että rosvot olivat hyökänneet kirjettä tuomassa olleen ystävän kimppuun.

Matkalaiset olivat Roomassa aina vaarassa.

Roomalaiset päätyivät usein maantierosvojen uhreiksi matkustaessaan kaupungista toiseen.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Matkalaiset jättivät joskus rahaa säilöön laivojen kapteeneille, kapakoitsijoille tai tallien pitäjille hajauttaakseen omaisuuttaan eri paikkoihin, mutta siinä oli omat riskinsä.

Erään lakitekstin mukaan rahat haltuunsa saaneet olivat harvoin luottamuksen arvoisia vaan päinvastoin ottivat usein tilaisuudesta vaarin, lyöttäytyivät yhteen varkaiden kanssa ja vapauttivat matkalaiset kokonaan raskaista rahamasseistaan.

Useimmat tallettivat varojaan temppeleihin, joita papit ja orjat vartioivat päivin öin. Nekään eivät silti olleet täysin turvallisia paikkoja.

Digesta-nimisen säilyneen laki- ja asiakirjakokoelman mukaan eräs huomattavan perheen nuori vesa antoi tuoda suuren arkun erääseen temppeliin.

Yön koittaessa arkun kansi aukesi ja mies nousi sieltä itse, keräsi temppelistä aarteita ja piiloutui saaliineen takaisin arkkuun.

”Tulipalo teki yhdessä yössä monista raharikkaista kerjäläisiä.” Historioitsija Herodianos tulipalosta eräässä Rooman suurimmista temppeleistä

Ajatuksena oli, että hänen kumppaninsa noutaisivat arkun seuraavana päivänä. Suunnitelma meni kuitenkin mönkään, ja mies karkotettiin maasta.

Varkauksien lisäksi vaarana olivat tulipalot. Esimerkiksi vuonna 238 tuli tuhosi yhden Rooman suurimmista temppeleistä – ja kaikki siellä olleet arvotavarat.

”Tulipalo teki yhdessä yössä monista raharikkaista kerjäläisiä”, kirjoitti historioitsija Herodianos.

Uhrit kirosivat varkaita

Rikollisuus siis rehotti, mutta vain harva varas jäi kiinni saati sai tuomion oikeudessa. Rooman oikeusjärjestelmä keskittyi ensisijaisesti yhteiskuntarauhaan, ei niinkään yksilöiden ongelmiin.

Tilannetta kuvaavat oraakkeli Astrampsychuksen ennustukset, joita hän lausui ihmisille rahaa vastaan. Yksi yleisimmistä oraakkelille esitetyistä kysymyksistä oli: ”Saanko takaisin sen, minkä olen menettänyt?”

Ennustukset perustuivat todennäköisyyksiin, joten tähän kysymykseen oraakkeli vastasi peräti 70 prosentissa tapauksista painavasti: ”Et!”

Edes kansalaiset, jotka saivat valituksensa paikallisen maaherran käsiteltäväksi, eivät voineet olla varmoja asian etenemisestä. Esimerkiksi Egyptissä erään tapauksen käsittely kesti peräti 34 vuotta, ja kun se lopulta ratkaistiin, kaikki sen osapuolet olivat jo aikapäiviä sitten kuolleet.

”Älä suo unta äläkä terveyttä sille miehelle tai naiselle, orjalle tai vapaalle, joka on tehnyt minulle väärin.” Roomalainen kirous varkaan vietyä toogan

Epätoivoissaan roomalaiset turvautuivat lyijylevyille kaiverrettuihin kirouksiin.

Esimerkiksi mies, jolta oli varastettu kylpylän pukuhuoneesta tunika ja tooga, kirjoitti: ”Älä suo sen enempää unta kuin terveyttäkään sille miehelle tai naiselle, orjalle tai vapaalle, joka on tehnyt minua kohtaan väärin, ennen kuin hän paljastaa itsensä ja palauttaa varastamansa temppeliisi.”

Toisen kirouksen kirjoittanut uhri oli niin raivoissaan, että hän oli valmis luopumaan tavaroistaan, kunhan varas joutuisi kärsimään:

”Luojajumalatar, minä annan sinulle tämän viitan ja nämä kengät. Hyvittäköön ne vienyt ihminen ne omalla verellään ja hengellään.”

Kylpylöissä tapahtui niin paljon varkauksia, että varakkaat kansalaiset ottivat mukaan orjan, jonka ainoa tehtävä oli vartioida kylpijän vaatteita vierailun ajan. Niiden, joilla ei ollut siihen varaa, ei auttanut muu kuin luottaa julkiseen capsarius-vartijaan.

Roomalaisissa kylpylöissä tehtiin paljon varkauksia.

Herculaneumissa kylpylävieraat jättivät tavaransa pukuhuoneen hyllyille. Lukuisten varkauksien takia jotkut joutuivat palaamaan kotiin vailla rihman kiertämää.

© akg-images/De Agostini Picture Lib./G. Dagli Orti

Vartijat olivat kuitenkin epäluotettavia, ja keisari määräsi vigiles-joukkojen johtajan pitämään heitä silmällä:

”Hän valvoo myös niitä, jotka korvausta vastaan vartioivat vaatteita kylpylöissä.”

Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan, vaan varkauksia tapahtui yhä kaduilla, kodeissa ja kylpylöissä. Epätoivoisille roomalaisille ei jäänyt muuta keinoa kuin häpäistä väärintekijöitä julkisesti.

Esimerkiksi Pompejissa joku on raapustanut seinään: ”Ampliatus Pedania on varas.”