Shutterstock

Roomassa eräästä rikoksesta seurasi outo rangaistus

Rooman valtakunnassa vanhempansa tappanutta odotti erikoinen ja julma rangaistus, jota ei ole muualla käytetty.

Muinaisessa Roomassa oman vanhemman tappoa pidettiin yhtenä pahimmista rikoksista. Siksi siitä oli määrätty varsin erikoinen – suorastaan perverssi – rangaistus, jopa Rooman mittapuulla.

Vanhan tavan mukaan vanhempiensa murhaaja suljettiin säkkiin yhdessä koiran, käärmeen, kukon ja apinan kanssa ja säkki heitettiin jokeen.

Jolleivät eläimet saaneet rikollista hengiltä, hän hukkui. Se, miksi eläimet pantiin noin kärsimään, jäänee arvoitukseksi.

Lisää erikoisesta rangaistuksesta: