Rooman tuho vaikutti koko Eurooppaan

400-luvulla Länsi-Rooma hajosi. Germaaniheimot vyöryivät rajojen yli, kaupungit autioituivat ja koko sivilisaatio romahti. Loistavan muinaisuuden raunioiden keskellä Eurooppa joutui aloittamaan kaiken alusta.

perjantai 4. tammikuuta 2019 teksti Jan Ingar Thon & Niels-Peter Granzow Busch

Brittien oli puolustettava itseään Rooman tuhon jälkeen

Keisari Honoriuksen viesti britannialaisille alamaisilleen oli selkeä: ”Puolustakaa itse itseänne!”. Britannian asukkaat olivat kuukausikaupalla rukoilleet Roomaa lähettämään joukkoja puolustamaan provinssin pohjoisrajaa barbaareilta.

Elettiin vuotta 410, ja mahtava Rooma oli hallinnut ja suojellut Britanniaa lähes 350 vuoden ajan. Nyt ajat olivat kuitenkin muuttuneet, ja keisari Honorius oli määrännyt viimeisetkin roomalaisjoukot poistumaan Britanniasta, aivan kuten hän oli vetänyt legioonat pois muistakin Rooman läntisistä provinsseista. Jonkin ajan kuluttua viimeisetkin roomalaisia sotilaita kuljettavat laivat katosivat horisonttiin ja Britannian asukkaat jäivät oman onnensa nojaan.

”Roomalaiset kehottivat britannialaisia tarttumaan aseisiin, taistelemaan ja pelastamaan maansa, omaisuutensa, vaimonsa ja lapsensa”, kirjoitti 500-luvulla elänyt munkki Gildas Viisas Britannian historiasta kertovassa teoksessaan De Excidio et Conquestu Britanniae.

Roomalaisten lähdettyä Britanniasta heidän rakentamansa jykevät linnoitukset, kuten tämä Portchesterissa sijaitseva linnake, jäivät tyhjilleen.

Ryöstöretket siivittivät Rooman tuhoa

Heikentynyt Rooman valtakunta taisteli 400-luvun alussa olemassaolostaan. Germaaniheimot olivat uhanneet valtakunnan pohjoisia rajoja jo vuosikymmeniä. Vuonna 401 Rooman ahdinko paheni entisestään, kun germaanisten goottien valtava armeija lähestyi Italiaa pohjoi­sesta. Epätoivoissaan keisari alkoi kutsua legioonia provinsseista puolustamaan valtakunnan ydinaluetta ja pääkaupunkia – turhaan. Gootit valloittivat Rooman 24. elokuuta 410 ja ryöstelivät kaupunkia kolme päivää.

Keisari Honorius oli paennut hyökkääjiä Pohjois-Italiaan Ravennan kaupunkiin. Hän rakasti kyyhkyjä yli kaiken ja oli antanut yhdelle nimeksi ­Roma. ­Tarina kertoo, että kun hänelle kerrottiin Rooman tuhosta, hän ymmärsi viestin väärin ja vastasi järkyttyneenä: ”Vastahan se söi minun kädestäni!” Keisarin helpotus oli suuri, kun selvisi, että kyse oli kaupungista eikä kyyhkystä.

Gootit vetäytyivät Roomasta pian, mutta heidän jäljessään rajan yli tunkeutui monia muita germaaniheimoja. Rooman päivät alkoivat olla luetut.

Asukkaat pakenivat kaupungeista

Britannia oli Rooman imperiumin kaukaisin kolkka, ja roomalaiset olivat tuoneet sinne tapansa ja kulttuurinsa. Kaupunkeihin ja niiden liepeille oli rakennettu loisteliaita huviloita, marmoritemppeleitä ­sekä kylpylöitä kuumine lähteineen. Roomalaiset ja britannialaiset kulkivat kaupunkien kivetyillä kaduilla tunikoihin ja viittoihin pukeutuneena, ja ­ainoa myönnytys viileälle talvi-ilmastolle olivat villasukat sandaaleissa. Muutoin elämä noudatteli ­pitkälti samaa kaavaa kuin kaukana Italiassa.

Kun roomalaiset vetäytyivät Britan­niasta vuonna 410, saaren roomalainen yhteiskuntajärjestys romahti. Legioo­nien myötä maasta katosi käytännössä koko julkinen hallinto, joka oli ylläpitänyt rauhaa ja järjestystystä.

Pahinta oli kuitenkin kaupankäynnin tyrehtyminen Britannian ja Manner-­Euroopan välillä. Pian kenelläkään ei ­ollut varaa asua suurissa huviloissa, jotka autioituivat ja rapistuivat. Kaupun­kien viemärit tukkeutuivat ja kylpylöiden ­vesiputkistot halkeilivat, sillä britannialaiset eivät osannet huoltaa monimutkaisia rakennelmia.

Laki ja järjestys joutuivat väistymään kaupungeissa anarkian tieltä. Lopulta kaupunkien asukkaat ilmeisesti saivat tarpeekseen ja pakenivat levottomuuksia maaseudulle.

Vuoden 420 tienoilla eli vain noin kymmenen vuotta roomalaisten lähdön jälkeen useat Britannian kaupungit olivat autioituneet. Arkeologisissa kaivauksissa on käynyt ilmi, että esimerkiksi nykyisen Yorkin paikalla ­sijainnut Ebora­cum tyhjeni 400-luvulla lähes täysin ihmisistä, kunnes sen ruohottuneilla kaduilla kulkivat enää eläimet.

Rooman tuho hävitti jopa keittoastiat

Yhteiskuntajärjestyksen romahdus vaikutti myös tuotantoon, eikä tavallisia käyttöesineitä yhtäkkiä tahtonut saada mistään. Esimerkiksi ruumisarkkuihin tarvittavista rautanauloista tuli kalliita ylellisyystarvikkeita, ja britannialaiset joutuivat hautaamaan vainajansa ­ilman arkkua maakuoppiin.

Romahdus koski myös keramiikkaa, jota oli roomalaisten aikaan ollut aina saatavana ­mielin määrin. Keramiikan tuotanto ­tyrehtyi lähes kokonaan, sillä roomalaisten myötä Britanniasta katosi dreijauksen ja keramiikan polton taito. ­Koristeellisten roomalaisten saviruukkujen tilalle tulivat karkea­tekoiset ja hauraat saviastiat.

Kaikilla ei kuitenkaan ollut mahdol­lisuutta hankkia edes heikkolaatuisia britannialaisia saviastioita. Cadburyssä sijainneelta asuinpaikalta on löydetty kaivauksissa tuhkauurnia, jotka on ­aikoinaan kaivettu esiin läheiseltä roomalaiselta hautausmaalta. Uurnat oli tyhjennetty vainajien tuhkasta ja otettuun käyttöön astioina.

Elämänmuutos on varmasti ollut melkoinen järkytys roomalaisajan britannialaisille, jotka olivat tottuneet marmoriin, koristeellisiin mosaiikkeihin ja lämpimiin kylpyihin.

Kesti noin 700 vuotta, ennen kuin Britanniassa kyettiin rakentamaan roomalaisten basilikoja ja linnoituksia vastaavia rakennelmia. Roomalaisten lähdettyä Britannia näivettyi ja heikkeni, ja siitä tuli helppo valloituskohde germaanisille angleille ja sakseille, jotka vyöryivät saarelle Pohjois-Saksasta 400-luvun puolivälin tienoilla.

Veteraanit kieltäytyivät tunnustamasta Rooman tuhoa

Samaan aikaan, kun Britannia taantui ­lähes kivikaudelle, germaanisia heimoja vyöryi Reinin yli Galliaan nykyisen Ranskan alueelle aiheuttaen edetessään suurta tuhoa ja hävitystä.

Germaanit etenivät Galliasta vähitellen kohti His­paniaa eli nykyistä ­Espanjaa ja ­perustivat valloittamilleen alueita useita pieniä kuningaskuntia. Germaanit säilyttivät roomalaisia hallintorakenteita ja noudattivat roomalaista lainsäädäntöä. ”Barbaarit ovat laskeneet miekkansa ja tarttuneet auraan, ja he kohtelevat roomalaisia kuin tovereitaan”, pappi Paulus Orosius kirjoitti vuonna 417.

Aina valloittajien ja valloitettujen välit ­eivät kuitenkaan olleet tasa-arvoiset, ­kuten tämä 500-luvulta peräisin oleva frankkilen lakiteksti osoittaa: ”Jos ­joku tappaa vapaan frankin, maksakoon hän sakkoa 200 solidusta. Mutta jos ­joku tappaa roomalaisen maanomistajan, maksakoon hän 100 ­solidusta.”

Valtaosalle valloitettujen alueiden ­väestöstä muutos entiseen ei ollut kovinkaan suuri. Tavallinen kansa oli aina elänyt niukasti ja raatanut leipänsä eteen. Ylelliseen elämään tottuneelle yläluokalle Rooman vallan loppu oli kuitenkin järkytys. Monet heistä menettivät sekä asemansa että omaisuutensa.

Vallanvaihdoksesta huolimatta esimerkiksi Gallian asukkaiden enemmistö kieltäytyi uskomasta, että Rooman valtakunta oli mennyttä. Itäroomalaisen historioitsijan Prokopiuksen mukaan Rooman armeijassa sotilaat opettivat yhä pojilleen roomalaisia sotataitoja: ”Vieläkin on selvästi nähtävissä, ­mihin legiooniin he olivat aikoinaan kuuluneet. He kantavat standaareja taisteluun lähtiessään ja pukeutuvat yhä roomalaiseen ­tapaan jalkineita myöten.”

Myös Itä-Roomaa koettelivat monet valloittajat, kuten sotaisat bulgaarit.

Ihmiset olivat tuuliajolla Rooman tuhon jälkeen

Rooman vallan aikana valtio oli taannut kaikkien asukkaidensa turvallisuuden. ­Legioonien vetäydyttyä tai hajottua provinssien asukkaista tuli vapaata riistaa ryöväreille ja vihamielisille heimoille.

Noricumin provinssissa eli nykyisessä Itävallassa eläneen pyhän Severinuksen ­tarinassa kerrotaan, kuinka Severinus varoitti paikallisen luostarikirkon oven­vartijaa matkustamasta maanteillä. Ovenvartija ja eräs pappi lähtivät varoituksista huolimatta matkaan, ja joutuivat oitis barbaa­rien vangiksi.

Kyliä ja kaupunkeja tuhoutui tai hylättiin, kunnes suuri osa Noricumin provinssista oli autioitunut. Myös lännessä oli rauhatonta. Germaanit perustivat valloittamilleen alueille kuningaskuntia, mutta ne olivat heikkoja eikä niillä ollut varaa ylläpitää suuria ­sotajoukkoja.

Ryövärit piinasivat erityisesti maaseutua. Suurmaanomistajat kokosivat omia pienoisarmeijoitaan, joiden avulla he hallitsivat lähiseutuja. Ajan mittaan ­Euroopan hallitsijat joutuivatkin kääntymään maanomistajien puoleen, kun he tarvitsivat joukkoja sotaa varten.

Rooman keisareiden tuho

Germaanien valloittaessa provinssin toisensa jälkeen Roomassa istuva keisari yritti epätoivoisesti pitää murenevaa imperiumia koossa. Italiassakin todellinen valta oli kuitenkin keisarin germaanisten palkkasotureiden ja sotapäälliköiden käsissä. Valtakunta eli ­laina-ajalla.

Länsi-Rooman lopullinen kuolin­isku tuli vuonna 476, kun germaanipäällikkö Odovakar syrjäytti valtaistuimelta Länsi-Rooman viimeisen keisarin Romulus Augustuksen.

Vuonna 493 goottipäällikkö Teoderik Suuri kukisti Odovakarin ja nousi valtaan Italian alueella. Odovakarin tavoin hän oli ollut Rooman armeijan kenraali, ja vaikka hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa, hän oli Prokopiuksen mukaan hyvä hallitsija: ”Sekä gootit että roomalaiset oppivat pian rakastamaan häntä.”

Vaikka Teoderik noudatti paljossa roomalaisia perinteitä, hän ei suosunut lähettämään lapsiaan kouluun, kuten Rooman keisareilla oli ollut tapana. ”Hän sanoi, että jos lapset oppisivat pelkäämään vitsaa, he eivät ehkä myöhemmin uskaltaisi kohdata miekkaa ja keihästä”, Prokopius kirjoitti.

Teoderikin tiukassa mutta tehokkaassa hallinnassa Italiassa koitti uusi kukoistuksen aika. Teoderik korjautti teitä ja akvedukteja ja järjesti kansalle huvituksia keisarien tapaan. Goottien valtakausi Italiassa olisi voinut jatkua ­auvoisena, elleivät Itä-Rooman keisarit olisi päättäneet toisin.

Rooman tuho: Lopullinen romahdus

Teoderikin yrittäessä pitää romahtamaisillaan olevaa Länsi-Roomaa pystyssä Itä-Rooman keisari Justinianus I solmi rauhan perivihollisensa Persian kuninkaan kanssa. Rauhan ansiosta Justinianus saattoi nyt keskittyä sotimaan Italiaan asettuneita germaaneja vastaan.

Justinianus halusi yhdistää koko entisen Rooman alueet valtansa alle. Vuonna 535 hän lähetti taitavimman kenraalinsa Flavius Belisariuksen valloittamaan Italiaa gooteilta. Valloitusretki ei kuitenkaan sujunut niin nopeasti ja helposti kuin keisari oli kaavaillut, ja Belisariuksen joukot joutuivat taistelemaan kiivaasti goottien kanssa.

Pahiten taisteluissa kärsi Rooma, jonka sodan osapuolet vuoroin valtasivat. Akveduktit tuhottiin, eivätkä ne enää tuoneet raikasta vettä kaupunkiin. Ne muutamat tuhannet kaupunkilaiset, jotka eivät olleet paenneet taisteluja, joutuivat ottamaan vetensä Tiberistä.

Roomassa puhkesi lisäksi nälänhätä, ja kaupunkilaiset joutuivat syömään raunioissa kasvavia nokkosia, mutta sekään ei auttanut. ”Moni kuoli syötyään pelkkiä nokkosia. Sen jälkeen ihmiset alkoivat syödä omaa ulostettaan”, Prokopius kirjoitti.­

Gootit saatiin kukistettua 550-luvun alussa. Sota oli kuitenkin jättänyt jälkensä Italiaan: laajoja alueita oli hävitetty maan tasalle ja pääkaupunki Rooma oli raunioina. Länsi-Rooman valtakunta oli lopullisesti tuhottu. Itä-Rooman sotajoukot olivat tehneet sen, mihin sotaisat germaaniheimotkaan eivät olleet pystyneet.

Germaanikuninkaista voitokkain oli Klodovig, joka vuonna 509 perusti Frankkien valtakunnan nykyisen Ranskan alueelle.

Matka Rooman valtakuntaan

Tarinat muinaisesta Roomasta ovat suosittua lukemistoa. Siksi mekin kirjoitamme roomalaisista lähes jokaisessa HISTORIA-lehden numerossa.

Tilaa lehti täältä – saat:

  • Pohjoismaiden suurin historialehti kotiin kannettuna
  • 12 viimeisintä numeroa digilehtenä
  • Valinnainen lahja

Ehdotamme suosittua varkaussuojattua reppua, jossa voit huoletta kuljettaa mukanasi arvokkaitakin tavaroita.

Lue lisää

Adrian Goldsworthy: The Fall Of The West, Weidenfeld & Nicolson, 2009. Robin Fleming: Britain After Rome – The Fall and Rise 400 to 1070, Penguin Books, 2011. 

Ehkä sinua kiinnostaa...