Rooman raja maailman laidalla

Rooman joukot vartioivat keisari Hadrianuksen rakennuttamaa 117 kilometriä pitkää muuria Englannin pohjoisrajalla lähes 300 vuoden ­ajan. He olivat noin parin tuhannen kilometrin päässä Roomasta, silloisen sivistyneenä pidetyn maailman äärilaidalla, mutta kaivausten perusteella he elivät silti varsin roomalaista elämää.

Rooman joukot vartioivat keisari Hadrianuksen rakennuttamaa 117 kilometriä pitkää muuria Englannin pohjoisrajalla lähes 300 vuoden ­ajan. He olivat noin parin tuhannen kilometrin päässä Roomasta, silloisen sivistyneenä pidetyn maailman äärilaidalla, mutta kaivausten perusteella he elivät silti varsin roomalaista elämää.

akg-images/Luca Tarlazzi

Suurella puolustusmuurilla lähellä Vercoviciumin linnoitusta seisoi 102 sotilasta, joilla oli takanaan pitkä yö.

He olivat partioineet purevassa kylmyydessä tuntitolkulla vihollisten varalta. Jotkut onnekkaat olivat saaneet vartiopaikan läheltä linnoituksen lämpimiä leivinuuneja, mutta kukaan ei ollut rohjennut ummistaa silmiään, sillä vartiopaikalla nukkumisesta rangaistus oli ruoskinta, pahimmassa tapauksessa jopa kivitys.

”Olen lähettänyt sinulle sukat, kaksi paria sandaaleja ja kahdet alushousut.” Kirje sotilaalle

Kun päivä alkoi kajastaa, sotilaat saattoivat vähitellen erottaa pohjoisenglantilaisen maiseman maastonpiirteitä. Sotilaat oli värvätty puolustamaan keisari Hadrianuksen valtakunnan pohjoisrajaksi ja tärkeimmäksi puolustusvarustukseksi rakennuttamaa muuria pohjoisessa asuvilta pikteiltä, kaledonialaisilta ja muilta kelttiläisiltä heimoilta, jotka halusivat ajaa roomalaiset miehittäjät tiehensä keinolla millä hyvänsä.

Auringon noustua yövuorossa olleet sotilaat pääsivät vuorostaan nukkumaan ja keräämään voimia, ennen kuin heidän olisi taas seuraavan kerran pantava henkensä alttiiksi valtakunnan puolesta.

Hadrianuksen valliin kuului muuri, vartiotorneja, vallihautoja sekä 17 linnoitusta, joissa oli kaikkiaan 9 000 vartiopaikkaa.

© akg-images/Luca Tarlazzi

Vercoviciumin linnoitus oli yksi 17 linnoituksesta 117 kilometriä pitkän, 9 000 sotilaan vartioiman niin kutsutun Hadrianuksen vallin varrella.

Linnoitus oli käytössä lähes kolmesataa vuotta, kunnes viimeisetkin roomalaisjoukot vetäytyivät sieltä vuoden 410 paikkeilla Rooman valtakunnan alettua hajota barbaarien hyökkäysten paineessa.

Vercovicium on Hadrianuksen vallin linnoituksista parhaiten säilynyt. Arkeologit ovat tutkineet sen jäännöksiä vuodesta 1843 ja löytäneet sieltä satoja esineitä.

Löytöjen perusteella he ovat luoneet kuvan siitä, millaista roomalaisjoukkojen elämä oli muurin varjossa kylmässä pohjoisessa lähes kahdentuhannen kilometrin päässä valtakunnan pääkaupungista Roomasta.

Lupaus kansalaisuudesta motivoi

Torven toitotus auringon noustessa käynnisti kahden hehtaarin laajuisen linnoituksen päivärutiinit.

Pitkissä parakeissa asui 80 sotilasta kussakin, ja ne oli jaettu vain 16 neliömetrin kokoisiin kahdeksan hengen tupiin, contuberniumeihin.

Miehet eivät toivottaneet toisilleen hyvää huomenta Rooman valtion hallintokielellä latinalla vaan germaanisella murteella, sillä linnoituksen 800 sotilasta olivat kotoisin Maasjoen alamailta nykyisen Belgian alueelta ja kuuluivat siellä asuneeseen tungrien germaaniheimoon. He olivat roomalaisten värväämiä apujoukkoja, latinaksi auxilia.

© Shutterstock

3 syytä muurin rakentamiselle

Historioitsijat ovat vuosisatojen ajan pohtineet, miksi Hadrianus rakennutti muurin. Nykyisin uskotaan, että rakentamiseen on ollut useitakin syitä.

Vercoviciumin 1. tungrikohortin tehtävänä oli toimia ensimmäisenä puolustuslinjana ja torjua vihollisten hyökkäykset, kunnes varsinaiset legioonalaiset ehtisivät paikalle Eboracumista, nykyisestä Yorkista, noin 350 kilometrin päästä.

Apujoukot eivät olleet niin hyvin koulutettuja tai aseistettuja kuin legioonalaiset, mutta heissä oli silti sotilaallista voimaa, sillä tungrisotilaat olivat tunnettuja taistelutaidoistaan.

Sotilaita motivoi myös tulevaisuudessa siintävä palkinto:

25 palvelusvuoden jälkeen he saisivat himoitun Rooman kansalaisuuden.

Rooman legioonalaisia suojelivat haarniska ja nelikulmainen kilpi, mutta ketterästi liikkuvilla tungreilla oli rengaspanssari ja soikea kilpi.

© Historic England/Shutterstock

Sotilaat olivat vaaleita ja sinisilmäisiä

Vercoviciumin linnoituksen sotilaat tulivat nykyisen Belgian alueella asuneista germaaneihin kuuluneista tungriheimoista. Germaanisen taustansa vuoksi he poikkesivat keskimääräisestä roomalaislegioonalaisesta.

Sen myötä sotilaat ja kaikki heidän jälkeläisensä saisivat viedä asiansa käsiteltäväksi roomalaiseen oikeuteen, välttyisivät erityisveroilta ja olisivat oikeutettuja hakemaan julkisia virkoja. Siksi he olivat valmiita tekemään kaikkensa Rooman kansalaisuuden vuoksi.

Puhtautta arvostettiin

Rooman armeijassa kiinnitettiin paljon huomiota niin linnoitusten siisteyteen kuin sotilaiden henkilökohtaiseen hygieniaankin.

Antiikin aikaan ei vielä tunnettu bakteereja, mutta se tiedettiin, että puhtaus edisti sotilaiden terveyttä. Miesten ensimmäinen tehtävä aamulla olikin hakea vettä peseytymistä varten.

Arkeologit ovat löytäneet sotilaiden tuvista muun muassa luisia kampoja. Kammat olivat tärkeitä, sillä miehet kävivät jatkuvaa taistelua pelottavaa vihollista, verta imeviä täitä, vastaan. Yhdestä Hadrianuksen vallin varren linnoituksesta tutkijat ovat löytäneet jopa kamman, jonka piikkien välissä oli kokonainen täi.

Verenhimoisilla loisilla on ollut ihanteelliset olot ahtaissa parakeissa, ja joukkoja ovat varmasti piinanneet myös kirput ja seinäluteet, jotka ovat eläneet sotilaiden ohuissa olkipatjoissa.

Seinäluteet olivat tosin suuri ongelma kaikkialla muuallakin.

Roomalainen satiirikko Petronius kuvailee esimerkiksi miestä, joka pakeni vainoojiaan piiloutumalla sänkynsä alle ja vaimensi hengityksensä äänen puristamalla patjaa niin kovaa kasvojaan vasten, että hän ”painoi huulensa aina seinäluteisiin asti”.

Sotilailla oli jalassaan sukat, jotta jalat pysyivät lämpiminä kylmässä Pohjois-Englannissa.

© The trustees of the british museum/Shutterstock

Sotilaat ovat todennäköisesti myös pesseet hampaitaan, eivät tosin hammasharjalla vaan hieromalla hampaitaan sormin esimerkiksi suolalla tai hiilijauheella.

Roomalaislähteiden mukaan hampaita valkaistiin virtsalla, ja runoilija Catullus irvailikin erityisen valkohampaiselle miehelle:

”Sillä, mitä muut pissivät, hän putsaa aamuisin hampaansa ja ikenensä. Joten sinun hienot hampaasi todistavat vain, että olet täynnä kusta.”

Aamupesun jälkeen mentiin käymälään leirin etelälaidalle. Käymälään mahtui 30 miestä yhtä aikaa, ja roomalaiseen tapaan se oli iso avoin tila, jossa käydessä samalla keskusteltiin toisten kanssa.

Roomassa takapuoli pyyhittiin pesusienillä, mutta pohjoisessa sotilaiden oli tyydyttävä sammaleeseen.

Käymäläjäte huuhdeltiin pois ja johdettiin linnoituksen ulkopuolelle, jotta ulosteet eivät vaarantaisi sotilaiden terveyttä.

© Historic England

Kylpylä

Kylpylässä, joka sijaitsi linnoituksen länsipuolella pienen puron varrella, oli sekä kylmiä että kuumia altaita. Siellä sotilaat kylpivät ja viettivät vapaa-aikaa.

© Imageselect

Käymälä oli syrjässä

Suuri yhteiskäymälä sijaitsi kaukana viljavarastoista ja sairastuvasta.

© Peter Connolly/akg-images

Torneista näki kauas

Muurilla oli vartiotorneja noin 500 metrin välein. Vartiotornit olivat yleensä noin yhdeksän metriä korkeita.

© akg-images

Sotilaat asuivat parakeissa

Kussakin puisessa parakissa asui 80 sotilaan centuria, joka oli jaettu kahdeksan hengen tupiin. Parakin päässä omassa osassaan asui yksikön johtaja, centurion. Koko linnoituksen yhteensä 800 sotilasta muodostivat yhdessä kohortin, latinaksi cohors.

Hygieniasta pyrittiin siis pitämään huolta, mutta aina se ei onnistunut. Roomalaisen kasarmin kenturion käymälän tutkimuksissa nykyisessä Hollannissa löytyi loismatojen munia.

Kenturio oli siis syönyt huonosti pestyä ruokaa ja saanut sekä suolinkaisia että piiskamatoja, jotka voivat aiheuttaa kovaa vatsakipua ja ripulia.

Aina valmiina taisteluun

Aamiaisen jälkeen vuorossa olivat päivittäiset taisteluharjoitukset. Sotilaat pukivat saappaat, rengaspanssarit ja kypärät ylleen tupien asehuoneina toimivissa eteisissä ja kokoontuivat sitten harjoituskentälle rivistöihin kilpi kädessään

Apujoukkojen kilpi ei ollut nelikulmainen, kuten legioonalaisilla, vaan se oli soikea, sillä heidän piti pystyä liikkumaan nopeasti ja ketterästi myös hankalassa maastossa.

Kentälle eivät toki saapuneet kerralla kaikki sotilaat vaan vain noin puolet heistä, sillä miehiä oli aina myös vartiossa muurilla, hankkimassa polttopuuta tai kunnostamassa varustuksia.

Kentällä harjoiteltiin esimerkiksi lähitaistelua keihäällä ja gladius-miekalla tai kivilinkojen ja jousien käyttöä. Jos kävi huono tuuri, edessä olivat marssiharjoitukset. Tavallisen rivisotilaan piti kantaa noin 27 kilon painosta tavaraa ja varusteita, ja Maasjoen alavilta mailta oleville sotilaille marssiminen Pohjois-Englannin mäkisessä maastossa oli melkoinen voimainponnistus.

Aamulla vartiovuoronsa aloittavat sotilaat lähtivät vapauttamaan yövahdit kuudelta muurin portilta. Kullakin portilla oli neljä contuberniaa, yhteensä siis 32 miestä. Heidän tehtävänsä oli valvoa ­muurin läpi kulkevien ihmisten ja tavaroiden virtaa.

Muurilla näet kannettiin myös tullia, ja sen varrella oli portteja mailin eli 1 600 metrin välein.

Muurilla oli myös vartiotorneja, joissa oli kussakin kahdeksan miestä vartiossa.

Torneista on löytynyt tulisijoja ja eläinten luita, joten sotilaat ovat ilmeisesti aterioineet tornissa. Muurilla seisovat vartijat näkyivät kauas ja toimivat jatkuvana varoituksena kelttiläisheimoille.

Roomalainen kirjailija Vegetius kirjoitti palveluksen säntillisyydestä:

”Joka ikinen päivä, myös rauhan aikana, sotilaat kaikista yksiköistä ja tuvista vuorottelevat päivä- ja yövartiossa ja partiointitehtävissä linnoituksen ulkopuolella. Vuoronsa tehneiden nimet kirjoitetaan luetteloon, jottei kukaan joudu ylitöihin tai pääse liian vähällä.”

Velvollisuuksiensa välissä sotilaat saattoivat muun muassa kirjoittaa kirjeitä.

Tällainen linnoitus oli:

Muurin linnoituksista on löytynyt kymmeniä säilyneitä ”roomalaisia postikortteja” eli ohuille koivu- ja tammilevyille kirjoitettuja kirjeitä.

”Olen lähettänyt sinulle sukat Sattuasta, kaksi paria sandaaleja ja kaksi paria alushousuja”, lukee eräässä sotilaalle lähetetyssä kirjeessä.

Sukat ja lämpimät vaatteet olivat tarpeen, sillä lämpötila Hadrianuksen vallin seuduilla painui usein talviaikaan pakkasen puolelle.

Toisista kirjeistä saa kuvan linnoituksen värikkäästä elämästä. Joku antelias kirjoitti: ”Eräs ystävä lähetti minulle 50 osteria Cordonovista (nykyisin tuntematon paikka), lähetän sinulle puolet.”

Joku puolestaan purki ärtymystään: ”Nyt tiedät, että minulla on kaikki hyvin – sinä jumalaton ystävä, joka et ole kirjoittanut minulle kertaakaan!”

Komentaja eli ylellisesti

Vercoviciumin ydin olivat sen keskellä olevat neljä rakennusta: komentajan talo, päämaja ja kaksi viljavarastoa.

Sotilaiden parakeissa elettiin ahtaasti, mutta komentajan talo oli loistelias. Se oli linnoituksen suurin rakennus, ja siellä oli lattialämmitys, kauniita seinämaalauksia ja oma puutarha kuin hienoimmissa italialaisissa villoissa.

Siellä oli myös suuri yksityinen keittiö, jossa orjat valmistivat ylellisiä aterioita roomalaisille tutuista Välimeren alueen aineksista.

Viereinen rakennus oli rykmentin päämaja. Sen kellarissa säilytettiin sotilaiden palkkarahoja ja keskellä hoidettiin hallintoa. Rakennuksen takana oli erityisessä huoneessa rykmentin standaari eli lippu, jota vartioi yötä päivää kaksi sotilasta. Standaari oli joukoille pyhä, ja sitä suojeltiin viimeiseen hengenvetoon asti.

Lisäksi linnoituksen keskellä oli kaksi 24 metriä pitkää viljavarastoa, joissa oli riittävästi viljaa 800 miehen ruokkimiseksi koko vuoden ajan.

Manner-Euroopasta tuleville sotilaille Pohjois-Englanti oli kylmä, pimeä ja outo paikka. Joukot kävivät kuitenkin vilkkaasti kauppaa ja saivat linnoitukseensa tuotteita kaikkialta valtakunnasta.

© Mary F. Burns/Shutterstock

Keramiikka tuli usein Etelä- Galliasta (Ranskasta), mutta sitä myös valmistettiin paikan päällä.

© Shutterstock

Savukinkku tuli Pohjois-Italiasta Pojoen laaksosta.

© Shutterstock

Mausteet olivat erittäin kalliita, koska niitä tuotiin Intiasta asti.

© Scala Archives/Shutterstock

Kalakastike oli roomalaisten perusherkku, kuten ketsuppi nykyään. Sitä rahdattiin Englantiin Sisiliasta asti.

© Scanpix/Shutterstock

Hapan viini (posca) kuului sotilaiden päivä-annokseen. Sitä tuotiin amforissa Galliasta ja Italiasta.

© Shutterstock

Kuivattuja viikunoita sekä oliiviöljyä tuotiin koko Välimeren alueelta.

© Historic England/Shutterstock

Jalokiviä rahdattiin Etelä-Euroopasta ja hiottiin paikan päällä. Vercoviciumista on löytynyt esimerkiksi siellä työstetty punainen jaspiskivi.

Niiden lattiat oli korotettu, jotta ilma pääsisi hyvin kiertämään rakennuksen alla eikä vilja homehtuisi tai mätänisi. Jokaisen sotilaan päiväannokseen kuului 800 grammaa viljaa.

Sotilaiden on laskettu tarvinneen 3 000 kilokaloria päivässä suoriutuakseen elämästä linnoituksessa ja lähes 6 000 kilokaloria jaksaakseen taistelussa.

Aamupäivän harjoitusten jälkeen iltapäivisin oli usein edessä linnoituksen töitä.

Kahdeksan miehen ryhminä puhdistettiin käymälöitä, päämajaa ja komentajan varusteita tai kunnostettiin teitä, muuria, torneja ja puisia parakkeja.

Kylpylässä peseydyttiin ja pelailtiin

Kerran viikossa raskaasta työstä uupuneet sotilaat kävivät kylpylässä. Legioonalaisilla oli yleensä kylpylä linnoituksen alueella, mutta apujoukkojen oli rakennettava omansa suojaavien muurien ulkopuolelle.

Vercoviciumin kylpylä oli lähellä puroa, josta johdettiin raikasta vettä rakennukseen. Siellä oli kylmä, haalea ja kuuma kylpy sekä käymälä.

Hikiset ja kuraiset sotilaat pesivät ensin pahimmat liat pois kylmässä kylvyssä ja antoivat sen jälkeen ihohuokostensa vähitellen aueta siirtymällä ensin haaleaan ja sitten kuumaan kylpyyn.

Linnoituksen luo etsiytyi onnenonkijoita, joita sotilaiden palkkapussit houkuttelivat.

© Bridgeman images/Imageselect/Shutterstock

Kylässä oli tarjolla viiniä, pelejä ja seksiä

Linnoituksen kylkeen kasvoi pian kylä, josta sotilaat löysivät kaikenlaisia huvituksia. Siellä asuivat myös sotilaiden salavaimot ja -perheet.

Vaikka Rooman apujoukkojen palkka ei ollut suuren suuri, sotilaat olivat silti paljon vauraampia kuin moni paikallinen.

Niinpä linnoitusten lähelle kerääntyi ihmisiä läheltä ja kaukaa tarjoamaan sotilaille kaiken maailman tuotteita ja nautintoja, ja linnoitusten kylkeen kasvoi yleensä kokonainen kylä, latinaksi vicus.

Virallisesti sotilaat eivät saaneet mennä naimisiin, mutta moni perusti silti salaa perheen, joka yleensä asui läheisessä vicus-kylässä.

Se tarjosi sotilaille lepopaikan, jonka avulla he jaksoivat taas jatkaa sotilaselämää – eikä heillä toisaalta ollut muutakaan paikkaa, jossa he olisivat voineet kuluttaa palkkarahojaan.

Hadrianuksen vallin viereisestä vicuksesta on löytynyt sotilaan tekemä tilaus kelttiläisestä oluesta, kalakastikkeesta ja viinistä.

Linnoitusten kaivausten perusteella tiedetään, että sotilaat tilasivat kaikkea saappaista ja koruista aina ostereihin ja intialaisiin mausteisiin.

Eräästä kievarista läheltä Vercoviciumia on löytynyt myös arpakuutioita, ja sotilaiden tiedetään pelanneen myös eräänlaista backgammonia ja lyöneen vetoa.

Sieltä he palasivat haaleaan altaaseen ja pulahtivat lopuksi vielä kylmään altaaseen, jossa ihohuokoset taas sulkeutuivat.

Kylpylässä ei ainoastaan peseydytty. Hadrianuksen vallin varrella olevista kylpylöistä on löytynyt arpakuutioita, pelilautoja, viiniamforia, kelttiläisiä olutastioita sekä runsaasti osterinkuoria.

Kylpylä oli siis myös sosiaalisen elämän keskus, jossa sotilaat saivat hetkeksi unohtaa sotilaselämän huonot puolet.

Vercoviciumissa oli runsaasti mahdollisuuksia palvoa niin roomalaisia kuin kelttiläisiäkin jumalia, sillä alttareita, joilla sotilaat uhrasivat jumalilleen kaikkea eläimistä hunajaan, oli ainakin 30. Yhdessä linnoituksen ulkopuolelta löytyneessä kivialttarissa luki:

”Prefekti Publius Aelius Modestuksen komentaman tungriheimon 1. kohortin sotilaat omistavat tämän Herkuleelle.”

Kylä syntyi tarjoamaan palveluja

Illalla sotilaat söivät päivän pääaterian. Vanhojen käymälöiden tutkimusten perusteella voidaan varsin tarkasti sanoa, mitä rykmentti sai syödäkseen.

Kirjailija Vegetiuksen mukaan sotilaalla piti aina olla saatavilla viiniä, viinietikkaa ja suolaa.

Linnoituksissa varastoitiin perusruoka-aineita, kuten viljaa, mutta yksityiset kauppiaat toivat tilauksesta paikalle erikoistuotteita.

© Imageselect

Kaivausten perusteella tungrisotilaat söivät monipuolisesti muun muassa kuivattuja viikunoita, linssejä, kuivattua kalaa, oliiveja ja tuoreita hedelmiä. Iltaisin uupuneet sotilaat saivat viettää vapaa-aikaansa miten tahtoivat, jos eivät olleet vartiossa.

Useimmiten he suuntasivat ulos eteläpuolen portista kohti kylää – latinaksi vicus – joka oli kohonnut linnoituksen lähelle sotilaita palvelemaan.

Siellä myytiin Manner-Euroopasta tuotuja tavaroita ja työpajoissa korjattiin kenkiä ja ommeltiin vaatteita, mutta ennen kaikkea siellä oli pieniä baareja ja ilotaloja.

Samanlainen kylä nousi lähes kaikkien roomalaislinnoitusten naapuriin. Rooman keisarin Severus Alexanderin mukaan vicus oli paikka, jossa sotilaat saattoivat ”rakastella, juopotella ja peseytyä”.

Rooman apujoukkojen karskeille miehille ei ilmeisesti ollut ongelma tappaa myös viattomia siviilejä.

© Collaboration JS/Arcangel/Shuttestock

Ruumiita piilotettiin lattian alle

Vercoviciumin läheisen kievarin arkeologisissa kaivauksissa 1930-luvulla savilattian alta löytyi miehen ja naisen luurangot.

Miehen kylkiluiden välissä oli veitsen terä, joten hänet oli mitä ilmeisimmin murhattu. Todennäköisesti myös nainen oli rikoksen uhri.

Kun arkeologit vuosikymmeniä myöhemmin tekivät kaivauksia myös Hadrianuksen vallin vieressä sijainneen Vindolanda-linnoituksen sotilasparakissa, sen eräästä kulmasta löytyi lattian alta luita.

Kyseessä oli 8–10-vuotias tyttö, joka oli haudattu kädet sidottuina selän taakse. Luiden analyysi osoitti tytön olleen syntyjään Välimeren alueelta.

Yksi tai useampi sotilas oli epäilemättä murhannut hänet ja peittänyt sitten jälkensä hautaamalla tytön lattian alle.

Myös miehen ja naisen luurangon tapauksessa moni asia viittaa siihen, että joku tai jotkut linnoituksesta olivat murhanneet heidät.

Keltit hyökkäsivät keskellä yötä

Kelttiläisten heimojen hyökkäyksen riski oli suurin öisin, jolloin koko rykmentin liikkeelle saaminen olisi hitaampaa.

Vuonna 181 jaa. keltit iskivät yöllä muurille ja linnoituksiin.

Vercovicium kesti, mutta kolme läheistä linnoitusta tuhottiin ja poltettiin.

”Saaren heimot ylittivät muurin, joka erotti heidät Rooman legioonista. He tuhosivat paljon ja tappoivat erään kenraalin ja hänen joukkojaan”, kertoi roomalainen historioitsija Dio Cassius.

Hyökkäystä seurasi kostoiskujen vuosikymmen, jolloin roomalaispartiot tunkeutuivat syvälle vihollisen maaperälle ja riehuivat kelttien kylissä.

Kirksteadsin linnoituksessa pystytettiin muutaman vuoden kuluttua alttari ”muurin toisella puolella tapahtuneen menestyksekkään hyökkäyksen muistoksi”.

Eräässä toisessa linnoituksessa oli rakennettu alttari ”joukkion teurastuksen” kunniaksi.

Osin tällaisten yhteenottojen vuoksi vain noin 45 prosenttia apujoukoista suoritti loppuun Rooman kansalaisuuden edellytyksenä olleen 25 vuoden palvelusajan. Muut kuolivat taisteluissa tai sairauksiin tai lähetettiin palveluksesta kotiin vammautumisen vuoksi.

VIDEO - Hadrianuksen valli nykyään:

  1. tungrikohortti toimi Vercoviciumissa lähes kaksisataa vuotta, kunnes Rooma jätti sekä Hadrianuksen vallin että Britannian provinssin alueelle saapuville sakseille ja paikallisille sotapäälliköille.

Tungrisotilaat eivät kuitenkaan lähteneet kotiin, vaan Rooman päätöstä seuranneessa sekasortoisessa tilanteessa he sulautuivat paikallisiin. Heidän jälkeläisensä – jos sellaisia nykyisin on – ovat brittejä.