Rooman kelvoton legioona

Gallit tekivät sinnikästä vastarintaa

Julius Caesar oli perustanut XIV legioonan Pohjois-Italiassa talvella 58 eaa.

Hän tarvitsi uskollisia sotajoukkoja toteuttaakseen kunnianhimoisen suunnitelmansa alistaa Gallia eli nykyisen Ranskan ja Belgian alueet Rooman valtaan.

XIV legioonaan värvätyt miehet olivat pääasiassa 17–20-vuotiaita nuorukaisia.

He olivat Rooman kansalaisia ja sitoutuivat palvelemaan legioonassa 16 vuotta ja tarvittaessa kuolemaan Rooman puolesta. Legioonasta tuli sotilaiden uusi perhe.

Ensimmäiset neljä vuotta uusi legioona keskittyi lähinnä vartioimaan sotilasleirejä, turvaamaan täydennyskuljetuksia ja korjaamaan vehnäsatoa Caesarin seitsemälle muulle legioonalle.

Noina vuosina Caesarin legioonat valloittivat suuria alueita Galliasta taisteluissa, jotka toivat hänelle mainetta ja kunniaa Roomassa.

Loppukesällä 54 eaa. Caesar määräsi legioonansa talvileiriin. XIV legioona lähetettiin nykyisen Belgian alueella sijainneeseen Atuatucaan Caesarin solmittua paikallisen heimokuninkaan Ambiorixin kanssa rauhansopimuksen.

Ambiorix oli kuitenkin saanut tarpeekseen roomalaisista, ja yhdessä muiden heimopäälliköiden kanssa hän oli suunnitellut kapinan häätääkseen roomalaiset Galliasta.

XIV legioona marssi Atuatucaan autuaan tietämättömänä kapina-aikeista.

Roomalaiset olivat hädin tuskin ehtineet pystyttää paaluaidan leirinsä suojaksi, kun 10 000 gallia jo hyökkäsi Ambiorixin johdolla heidän kimppuunsa.

Legioonalaiset ehtivät viime hetkellä sulkea linnakkeen portin gallien nenän edestä.

Yritettyään muutaman kerran turhaan tunkeutua leiriin Ambiorix ilmoitti roomalaisille haluavansa neuvotella rauhasta.

Ambiorix väitti neuvottelemaan lähetetyille roomalaisupseereille, että hänet oli pakotettu hyökkäämään ja että suuri germaanien armeija lähestyi parhaillaan Atuatucaa.

Ambiorix lupasi roomalaisille esteettömän pääsyn pois Atuatucasta, mikäli nämä lähtisivät heti.

Legioona tuhottiin

Ambiorixin ehdotus jakoi roomalaisten mielipiteet.

Jotkut olivat sitä mieltä, että legioonan piti heti lähteä Atuatucasta. Legioonan varakomentaja Marcus Cotta puolestaan oli toista mieltä.

”Mikä voisi olla hullumpaa kuin noudattaa vihollisen neuvoa?” hän protestoi.

Cottaa ei kuitenkaan kuunneltu, ja roomalaiset lähtivät vetäytymään leiristään.

Vähän matkan päässä legioona joutui Ambiorixin joukkojen väijytykseen.

Legioonalaiset taistelivat urheasti puoli päivää, mutta lopulta heidän linjansa murtuivat.

Gallit surmasivat suurimman osan roomalaisista, ja vain pieni joukko onnistui pakenemaan leiriin.

Pakenijoiden joukossa oli standaarinkantaja, joka huolehti legioonan arvokkaimmasta tunnuksesta, hopeisesta kotkasta.

”Kun gallit olivat käymäisillään hänen kimppuunsa, hän heitti kotkastandaarin leirin paaluvarustuksen yli ja kuoli taistellen urheasti”, Caesar kirjoitti Gallian sodassa.

Sankarillisen standaarinkantajan sotilastoverit onnistuivat sulkemaan leirin portin ja pitämään pintansa yöhön saakka.

Kun gallit seuraavana aamuna taas hyökkäsivät leiriin, he eivät kokeneet lainkaan vastarintaa. Kaikki leirissä olleet legioonalaiset olivat surmanneet itsensä.

Tieto XIV legioonan tuhosta kantautui Roomaan asti. Silloin harvoin, kun kokonainen legioona oli tuhoutunut, sen tilalle ei yleensä perustettu uutta samannumeroista legioonaa.

Caesar ei kuitenkaan halunnut muistella Atuatucan tappiota ja perusti välittömästi uuden XIV legioonan hävitetyn tilalle.

Caesar ei unohtanut Ambiorixin petosta. Hän kukisti gallien kapinan ja ryhtyi sitten järjestelmällisesti hävittämään Ambiorixin heimon asuinalueita.

Gallien kylät poltettiin, viljavarastot tuhottiin, kotieläimet teurastettiin ja kaikki vangeiksi saadut gallit joko surmattiin tai myytiin orjakauppiaille.

”Jos joku oli onnistunut piiloutumaan, hän kuoli luultavasti nälkään sotilaideni vetäydyttyä”, Caesar kirjoitti kylmästi.

Uuden XIV legioonan syntyhistoria oli synkkä, mutta Caesar ei antanut sen lannistaa itseään. Hänen legioonaan kohdistamansa suuret toiveet murskautuivat kuitenkin pian.

Hieman perustamisensa jälkeen uusi XIV legioona määrättiin vartioimaan alkuperäisen XIV legioonan Ambiorixin maille perustamaa linnoitusta.

Pian linnoitukseen hyökkäsi joukko germaaneja, ja taistelussa kuoli lähes tuhat legioonalaista, jotka eivät taistelun tuoksinassa olleet noudattaneet päälliköidensä määräyksiä.

Sellaisesta tottelemattomuudesta saattoi olla seurauksena jopa kuolemanrangaistus.

Pahimmat niskuroijat olivat kuitenkin saaneet surmansa taistelussa, ja Caesar jätti tapauksen sikseen.

Kenellekään ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi, että hän oli raivoissaan XIV legioonalle.

Uusi nöyryytys Espanjassa

Vuonna 49 eaa. Caesarin ja Rooman senaatin välille syttyi sisällissota. Varmistettuaan Italian niemimaan hallinnan Caesar lähetti osan legioonistaan kukistamaan Espanjassa olevat senaatin joukot.

XIV legioona sai vihdoin uuden tilaisuuden todistaa kykynsä, kun Caesarin legioonat kohtasivat Pohjois-Espanjassa viisi senaatin legioonaa.

Joukkojen välissä oli pieni kukkula, ja Caesar määräsi XIV legioonan valtaamaan sen.

Vihollinen oli ennakoinut Caesarin suunnitelman, ja XIV legioonan marssiessa ylös kukkulan rinnettä senaatin legioonat valtasivat kukkulan laen.

XIV legioona ei halunnut tuottaa Caesarille taas pettymystä ja rynnäköi kohti kukkulan lakea.

Etu oli kuitenkin senaatin joukkojen puolella, ja vääjäämättä ne painoivat XIV legioonan rinnettä alas.

Kun senaatin apujoukot sitten hyökkäsivät perääntyvän XIV legioonan sivustoihin, sen sotilaat joutuivat paniikkiin ja pakenivat rinnettä alas.

Caesar, joka oli seurannut nöyryyttävää perääntymistä ja pakoa sivusta, määräsi yhden kokeneimmista legioonistaan hyökkäämään.

Caesar voitti lopulta taistelun, mutta XIV legioona oli jo kolmannen kerran tuottanut päällikölleen pettymyksen.

Caesar päätti siirtää kelvottoman legioonan tehtäviin, joissa se ei voisi aiheuttaa enempää vahinkoa.

Kun hän vähän myöhemmin suuntasi sotaretkelle Pohjois-Afrikkaan, XIV legioona jätettiin nykyiseen Tunisiaan.

XIV legioonan toiveet saavuttaa Caesarin luottamus olivat murskana.

He kuulivat, kuinka muut legioonat saavuttivat suuria voittoja samaan aikaan, kun he olivat toimettomina Tunisiassa.

Legioonia yhdistettiin

Caesar murhattiin vuonna 44 eaa., ja vähän myöhemmin Octavianus, tuleva keisari Augustus, kaappasi vallan. Hän ryhtyi järjestämään Rooman armeijaa uudelleen.

Sisällissodan aikana legioonien määrä oli kasvanut 59:ään. Augustus vähensi legioonia 28:aan siirtämällä kymmeniätuhansia sotilaita eläkkeelle ja yhdistelemällä legioonia toisiinsa.

XIV legioona vapautettiin häpeällisestä karkotuksestaan Pohjois-Afrikasta, ja siihen liitettiin sotilaita toisesta yksiköstä.

XIV legioona sai taas tilaisuuden puhdistaa maineensa, kun Augustus vuonna 12 eaa. lähetti joukkonsa valloittamaan Germaniaa.

Kesällä 12 eaa. noin 35  000 legioonalaista ylitti rajajoki Reinin.

Seuraavat 28 vuotta XIV legioona kävi Germaniassa veristä sotaa germaaniheimoja vastaan.

Taistelut kärjistyivät vuonna 15 jaa., kun noin satatuhatta roomalaista ja germaania otti rajusti yhteen.

Germaaneja johti päällikkö Arminius, joka oli kuusi vuotta aikaisemmin nöyryyttänyt Roomaa tuhoamalla kolme legioonaa Teutoburgin metsässä.

”Vihollisia surmattiin päivän viidennestä hetkestä yöhön asti, ja heidän aseensa ja ruumiinsa peittivät kymmenen roomalaisen peninkulman (noin 16 kilometrin) laajuisen alueen”, Tacitus kirjoitti vuoden 15 taistelusta, jonka
roomalaiset voittivat.

XIV legioonalle pitkä Germanian sotaretki merkitsi kovaa koulua, jonka myötä siitä hioutui yksi Rooman tehokkaimmista legioonista.

Riemuvoitto Britanniassa

Vuonna 41 keisariksi valittiin Claudius, joka tarvitsi valtansa pönkittämiseksi helppoa mutta näyttävää sotilaallista voittoa.

Reilut 90 vuotta aikaisemmin Caesar oli lähettänyt laivaston valloittamaan Britanniaa, mutta sittemmin roomalaiset olivat unohtaneet pohjoisen saaren.

Claudius päätti Britannian olevan juuri sopiva valloituskohde, ja keväällä 43 hän lähetti XIV legioonan ja kolme muuta legioonaa kohti Englannin etelärannikkoa.

Pohjois-Ranskan keltit olivat varoittaneet Britannian heimoja roomalaisten valloitusaikeista, ja britit odottivat valloittajia rannikolla.

Myrsky kuitenkin viivästytti roomalaisia, ja britannialaiset palasivat koteihinsa siinä uskossa, että roomalaiset olivat luopuneet valloitusaikeistaan.

Niinpä legioonat saattoivat nousta esteettä maihin Britanniaan. Kokeneet legioonat valloittivat muutamassa kuukaudessa suuren osan eteläisestä Englannista.

XIV legioonan nuorimmillakin sotilailla oli 12 vuoden taistelukokemus Germaniasta, ja kokeneimmat olivat taistelleet jopa 32 vuotta.

Kiivaat yhteenotot olivat hioneet XIV legioonasta iskukykyisen valiojoukon, eikä kurittomilla heimosotureilla ei ollut mitään mahdollisuuksia sitä vastaan.

Kahden kiivaan taistelun jälkeen suurimmat ja vahvimmat heimot oli murskattu, ja eteläisen Britannian muut heimot katsoivat parhaaksi lakata uhmaamasta roomalaisia.

Vain Walesissa heimot jatkoivat yhä sitkeätä vastarintaa. Yhdeksän vuotta maihinnousun jälkeen XIV legioona murskasi sielläkin kapinallisjoukot.

Britannian taistelusta tuli XIV legioonalle jälleen yksi riemuvoitto.

Pian kauppa kukoisti. Londiniumista (nykyinen Lontoo) kehittyi vilkas kauppapaikka, ja provinssin pääkaupungista Camulodunumista (nyk. Colchester) kasvoi vähitellen suurkaupunki kylpylöineen, teattereineen ja keisari Claudiukselle pyhitettyine temppeleineen.

Britit nousivat kapinaan

Rooman vasallina palvellut ikeenien heimon kuningas Prasutagus kuoli vuonna 60.

Hän oli määrännyt testamentissaan, että puolet hänen valtakunnastaan kuuluisi roomalaisille ja toinen puoli hänen puolisolleen Boudiccalle.

Rooman lakien mukaan naiset eivät kuitenkaan voineet periä miehen omaisuutta, ja roomalaiset hallintovirkamiehet lähettivät sotilaita ikeenien maille vaatimaan koko valtakuntaa Roomalle.

Boudicca torjui vaatimukset, jolloin sotilaat ruoskivat hänet ja raiskasivat hänen kaksi tytärtään.

Kuolleen kuninkaan miespuoliset sukulaiset vangittiin ja vietiin kahlittuina pois. Boudicca vannoi kostavansa roomalaisille itsensä, tyttäriensä ja kansansa puolesta.

Boudicca sai taivuteltua muita heimopäälliköitä kapinaan roomalaisia vastaan.

Britit varustautuivat sotaan kuukausia, ja kun Britannian roomalainen käskynhaltija kenraali Paulinus kesällä 61 marssi XIV legioonan kanssa Walesiin kukistamaan viimeisiä kapinan rippeitä, Boudicca liittolaisineen iski.

Heimosoturit valtasivat helposti Camulodunumin ja aloittivat kaupungissa verilöylyn. Tuhansia miehiä, naisia ja lapsia – niin roomalaisia kuin britannialaisiakin – kidutettiin ja surmattiin.

”He hirttivät ylhäisimmät naiset, leikkasivat heiltä rinnat ja ompelivat ne heidän suuhunsa ikään kuin he olisivat syöneet niitä”, kirjoitti Cassius Dio.

Sytytettyään kaupungin palamaan Boudiccan soturit jatkoivat matkaa.

Camulodunumin koillispuolella britannialaiset kohtasivat IX legioonan ja tuhosivat puolet legioonasta väijytyksessä.

Kun Paulinus kuuli kapinasta, hän määräsi XIV legioonan kääntymään ja marssimaan kaakkoon.

Hän värväsi noin 5  000 legioonalaisensa avuksi noin 2  000 jo eläkkeelle jäänyttä XX legioonan veteraania, 3  000 auxiliasotilasta sekä joukon batavialaisia ratsumiehiä.

Sillä välin Boudiccan heimoarmeija oli Cassius Dion mukaan kasvanut peräti 230  000 soturiin, joskin myöhemmät historioitsijat ovat arvioineet heimosotureita olleen paljon vähemmän.

Heimoarmeija vyöryi eteläisen Britannian yli kuin hyökyaalto tuhoten kolme tärkeintä roomalaiskaupunkia ja surmaten noin 70 000 siviiliä.

Kuningatar lietsoi taisteluintoa

Ratkaiseva taistelu käytiin Paulinuksen tarkoin valitsemassa paikassa Ankerjoen rannalla.

Armeijat ryhmittyivät V:n muotoisesti kapenevaan laaksoon, jota reunustivat kolmelta suunnalta kukkulat ja metsät.

Paulinus järjesti joukkonsa laakson kapeimpaan kohtaan niin, että Boudiccan valtava sotajoukko ei voinut saartaa legioonia. Sitten Paulinus rohkaisi sotilaitaan taisteluun.

”Toverit, nyt on tullut aika olla päättäväinen ja urhoollinen. Jos voitamme tämän vihollisen, kukaan ei voi meitä enää vastustaa!” kenraali pauhasi Cassius Dion mukaan.

Legioonalaiset seurasivat tyyninä, kun sotavaunuissa seisova Boudicca kannusti omiaan:

”Tässä taistelussa te joko voitatte tai kuolette! Se on naisen päätös. Te miehet voitte myös valita elämän orjuudessa, jos niin haluatte!”

Boudicca antoi hyökkäyskäskyn, jolloin britannialaiset kajauttivat ilmoille hurjan sotahuudon ja lähtivät ryntäämään kohti alivoimaisia roomalaisia.

Legioonalaiset pysyivät järkähtämättä paikoillaan. Kun etummaiset britannialaiset heittivät keihäänsä, kajahti roomalaisten sotatorven ääni.

XIV legioona lähti etenemään kolmessa kiilamuodostelmassa. Taktiikka oli tuntematon briteille, eivätkä he kyenneet torjumaan hyökkäystä.

Joka puolelta kilpien suojaamat roomalaiset tunkeutuivat kiilamuodostelmassa britannialaisten keskelle kuin aurat.

Samaan aikaan roomalaisten ratsujoukot iskivät britannialaisten sivustoihin. Heimosoturit yrittivät epätoivoisesti puolustautua, mutta roomalaisia ei pysäyttänyt mikään.

Jopa Nero oli legioonasta ylpeä

Etummaiset brittijoukkojen soturit yrittivät perääntyä, mutta takana vellova soturijoukko esti pakenemisen.

Britannialaisten keskuuteen levisi pakokauhu, ja tuhannet perääntymään pyrkivät soturit tallautuivat takaa tulevien jalkoihin.

Legioonat puskivat vääjäämättä eteenpäin, ja britannialaiset joutuivat loukkuun etenevän vihollisen ja taistelua paikan päälle seuraamaan tulleiden perheidensä kärryjen väliin.

XIV legioona ei antanut viholliselle armoa, ja sen sotilaat tappoivat kaikki kohdalle sattuneet naisia ja lapsia säästämättä.

Taistelu kesti kaikkiaan noin kaksi tuntia, ja siinä kuoli arviolta 80 000 britannialaista.

Roomalaisten tappiot jäivät neljäänsataan mieheen. Boudicca selvisi taistelusta hengissä mutta tappoi myöhemmin itsensä myrkyllä.

Voiton ansiosta XIV legioonasta tuli yksi Rooman historian maineikkaimmista legioonista.

Toreilla ja turuilla ylistettiin voittamatonta legioonaa, joka oli murskannut monin kerroin suuremman vihollisen sotajoukon ja pelastanut provinssin.

Jopa keisari Nero ylisti XIV legioonaa ja antoi sille komean lisänimen Martia victrix, ”Marsin oma, voitokas”.

XIV legioonan sotilaat ottivat kunnian ilolla vastaan – Atuatucan häviön aiheuttama häpeä oli iäksi pois pyyhitty.