Roomalaisten kotityöt olivat ankaraa raadantaa
Muinaisessa Roomassa tehtiin lähes samoja kotitöitä kuin nykyisin. 2 000 vuotta sitten esimerkiksi pyykinpesu oli tosin iso ja raskas urakka, joka saattoi kestää päiviä.
Tämän roomalaisreliefin uskotaan esittävän miesorjia pesemässä astioita.
Vedenhaku: Päivän ikävin mutta tärkein askare
Useimpiin roomalaiskoteihin jouduttiin kantamaan vettä useita kertoja päivässä juomista, ruuanlaittoa ja siivoamista varten. Rooman kaltaisiin suurkaupunkeihin vesi tuli akvedukteja pitkin suihkulähteisiin ja muihin vesipisteisiin asukkaiden käytettäväksi. Pienemmissä kaupungeissa vesi haettiin joista, lähteistä tai kaivoista, jotka saattoivat olla kaukanakin.
Vettä kannettiin saviruukuilla ja puisilla sangoilla, jotka täytenä painoivat vähintään 10–12 kiloa. Veden kuljettaminen oli raskasta puuhaa, ja se teetettiinkin orjilla, jos taloudessa vain oli sellaisia. Vedenkantamista vihattiin.
Eräässä roomalaisen Plautuksen komediassa orja uhkaili toista orjaa: ”Laitan sinut kantamaan vettä, kunnes selkäsi köyristyy niin, että sinua voi käyttää satulavyönä.”
Roomalaisten mukaan vesissä oli suuria eroja. Hyvä vesi ei maistunut eikä haissut millekään, tiesi roomalainen historioitsija Plinius vanhempi: ”Todella terveellinen vesi muistuttaa lähinnä ilmaa.”
Pliniuksen mukaan maa ja rantakasvit vaikuttivat joki- ja järviveden makuun. Myös lähdevesi saattoi maistua niiltä kivilajeilta, joiden välistä vesi pulppusi maan pinnalle. Plinius uskoi, että paras vesi oli kaivossa, joka ylsi pohjaveteen: ”Mutta kaivon on oltava ahkerassa käytössä, jotta vesi pysyy jatkuvassa liikkeessä.”
Roomalaiset seinämaalaukset osoittavat, että kaivoissa oli jonkinlainen käsivinssi.
Tiskaus: Hiekka, vesi ja lipeä saivat padat kiiltämään
Kun kyse oli astioiden pesusta, Roomassa vallitsi tasa-arvo. Miehet tiskasivat yhtä usein kuin naiset – ainakin jos he olivat orjia. Esimerkiksi runoilija Juvenalis mainitsee teksteissään miespuoliset orjat pesemässä lautasia.
Vettä ei käytetty astioiden pesussa läheskään niin paljon kuin nykyisin. Esimerkiksi aterimet usein vain pyyhittiin puhtaaksi leivällä tai oljilla. Padat ja pannut, joihin ruoka oli palanut kiinni, hangattiin puhtaaksi hiekalla. Vettäkin käytettiin, mutta keittiöissä ei ollut allasta pesemistä varten, joten astiat tiskattiin usein talon ulkopuolella. Rasvaiset keittiöastiat pestiin vedellä, johon oli lisätty puuntuhkasta tehtyä lipeää.
Lasittamattomasta savesta tehdyillä astioilla oli se huono puoli, että ne imivät itseensä niissä säilytettyjä nesteitä. Runoilija Horatius kertoo, että ruukkuihin jäi usein makua siitä, mitä niissä oli säilytetty ensimmäisenä. Roomalaiset sivelivät saviruukut mehiläisvahalla estääkseen nesteen imeytymisen niihin. Vahaa piti varoa raaputtamasta pois pesussa.
Polttopuut: Lanta, oliivinkivet ja puu lämmittivät asuntoja
Jokainen roomalainen kotitalous tarvitsi jotain polttoainetta ruuan kypsentämiseen ja talon lämmittämiseen. Maaseudulla väki sai puuta metsistä, mutta kaupunkien asukkaat joutuivat yleensä ostamaan polttopuunsa kauppiailta.
Taloissa oli tulisijoja, mutta lämmitys hoidettiin usein huoneesta toiseen siirreltävillä hiiliastioilla. Ne olivat käytännöllisiä mutta vaarallisia. Puuhiili ei savuttanut niin paljon kuin puu, mutta palamisessa syntyi hajutonta häkää.
Ainakin yksi Rooman keisareista kuoli nukuttuaan huoneessa, jossa oli hiiliastia muttei kunnon tuuletusta. Puuhiili oli kallista, ja köyhät polttivat sen sijaan niin oliivinkiviä ja kuivattua levää kuin kotieläinten lantaakin.
Rautaisia ja pronssisia hiiliastioita voitiin siirtää eri puolille taloa.
Haittaeläimet: Kutsumattomia vieraita oli viljalti
Koirat hiirijahdissa. Roomalaiset taistelivat hiiriä vastaan koirien avulla, sillä he eivät luottaneet kissoihin. Jos koirasta ei ollut apua, jyrsijöitä tapettiin myrkyllisen vaaleajouluruusun ja ohran sekoituksella.
Kärpäset riesana kaikkialla Kaikissa taloissa oli kärpäsiä. Plinius vanhemman mukaan niistä pääsi eroon sivelemällä seiniin murskattuja korianterinsiemeniä ja oliiviöljyä.
Kurkkuvesi täiden karkotukseen Täit olivat iso ongelma. Kirjailija Varron mukaan piti laittaa kurkku veteen ja pirskotella vettä ympäri taloa, niin täit pakenivat. Vuoteesta ne voitiin karkottaa sivelemällä siihen häränsappea ja etikkaa.
Jauhontuotanto: Miehet jauhoivat jyvät ja leipoivat leivät
Roomalaiset olivat vehnän suurkuluttajia, ja viljaa oli jauhettava jauhoksi päivittäin. Vaikka jauhamisesta huolehtivat yleensä orjat, toisinaan talon isäntäkin saattoi tarttua toimeen.
Eräässä roomalaisessa runossa kuvataan, miten maanviljelijä nousee itse aikaisin jauhamaan viljaa käsin, minkä jälkeen hän herättää talon orjat ja alkaa leipoa leipää. Suurkaupungeissa raskaalta työltä välttyi, kun osti leivän tai jauhot leipureilta.
Suurkaupungeissa asukkaat saattoivat jauhattaa viljansa leipurilla.
Kehräys: Naiset kehräsivät taukoamatta
Langan kehräämistä pidettiin vain naisille sopivana työnä. Naisten myös oletettiin käyttävän kaiken vapaa-aikansa kehräämiseen. Langan laatu riippui siitä, mihin tarkoitukseen se tuli. Roomalainen puhetaidon opettaja Fronto kirjoitti: ”Kukaan ei voi olla niin ilkeä, että hän kehrää herransa toogaan paksua ja muhkuraista mutta orjan vaatteeseen hienoa ja ohutta lankaa.”
Roomalaisten vaatteiden materiaalit
- Lampaanvillasta kudottiin muun muassa roomalaisten kuuluisat toogat.
- Pellavasta tehtiin tunikoita – roomalaisten T-paitoja.
- Vuohien karvasta kehrättiin lankaa viittoihin.
Pyykinpesu: Vaatteet eivät kaivanneet jatkuvaa pesua
Rooman valtakunnassa vaatteiden pesu oli rankkaa sekä pesijälle että vaatteelle. Karkeita materiaaleja, kuten värjäämätöntä pellavaa, yleensä liotettiin ja paukutettiin kartulla lian irrottamiseksi, ja sen jälkeen ne huuhdottiin kylmässä vedessä saavissa tai joessa. Hienompia kankaita, kuten villaa, käsiteltiin hellävaraisemmin, mutta jos ne olivat värjättyjä, ne eivät kestäneet pesua haalistumatta.
Vaatteet olivat Roomassa niin kalliita, että ne mainittiin usein jopa testamenteissa. Lisäksi kerrottiin, kuinka monta kertaa ne oli pesty, sillä pesukertojen määrä vaikutti vaatteen arvoon. Esimerkiksi roomalaisessa Satyricon-romaanissa orja ilmaisee, ettei ole kovin huolestunut, vaikka häneltä on varastettu vaatekerta, sillä ”Se oli jo pesty kerran”.
Niinpä ei ollut ihme, että samoja vaatteita käytettiin viikkoja ennen pesemistä. Ihoa vasten olevat tekstiilit, kuten vuode- ja alusvaatteet, pestiin toki melko usein. Värilliset päällysvaatteet, kuten viitat, pestiin vain, jos se oli aivan välttämätöntä.
Virtsa oli suosittua ja edullista pesuainetta. Sen sisältämä ammoniakki muuttui rasvan kanssa saippuamaiseksi. Virtsan haju vaatteissa ei häirinnyt ketään. Soodaa käytettiin myös pesuaineena. Sitä saatiin polttamalla merilevää tuhkaksi. Sooda on voimakkaasti emäksistä ja liuottaa siksi tehokkaasti rasvaa.
Siivous: Likainen koti oli suuri häpeä
Etenkin varakkaat roomalaiset arvostivat suuresti kodin puhtautta. Roomalainen runoilija Juvenalis kuvaili ylellisen talon siivousta näin: ”Kun vieras on odotettu, kukaan talossa ei saa levätä: ’Lakaise marmorilattia, pyyhi pylväitä, kunnes ne kiiltävät, ota kuivunut hämähäkki alas seittinsä kanssa!’”
Roomalaiset käyttivät siivoamiseen palmunkuituluutia ja sianharjasharjoja. Hämähäkinseitit poistettiin seipäillä, ja rasvatahrat imettiin lattiasta sahanpuruilla. Runoilija Horatiuksen mukaan likainen koti oli iso häpeä: ”Luudat, rievut ja sahanpuru, miten vähän ne maksavat! Mutta jos ne unohtuvat, skandaali on valtaisa.”
Jätteet: Roomalaiset kierrättivät jätteitä
Rooman kotitaloudet tuottivat runsaasti jätettä. Jätteet heitettiin yleensä usein aivan keittiön vieressä sijaitseviin käymälöihin. Suurimman osan jätteistä taloudelliset roomalaiset kuitenkin kierrättivät.
Ruuantähteillä ruokittiin koiria ja sikoja, ja tuhkaa levitettiin pelloille lannoitteeksi. Katukauppiaat keräsivät rikkinäistä lasia ja metallia ja myivät niitä sulatettavaksi uudelleen.