Roomalaiset voittivat unohdetun taistelun: germaanit keihästettin

Harjanteen laidoille maahan on tökätty lukuisia pieniä erivärisiä viirejä, jotka osoittavat, mistä ammuksia, nuolenkärkiä ja heittokeihään kärkiä on löytynyt.

”Roomalaisten on täytynyt jakautua ja saartaa harju kolmelta sivulta”, päättelee Petra Lönne, joka on Brangsin ja muiden ohella yksi kaivausten johtajista.

Harzhornin taistelupaikan löytyminen on sensaatio, sillä asiantuntijoiden mukaan sitä ei pitäisi olla olemassa. Kaivaukset alueella jatkuvat edelleen.

Harrastaja löysi uuden taistelukentän

Harzhornin selänne alkoi kiinnostaa tutkijoita vuonna 2008, kun eräs arkeolo­gian harrastaja tuli tapaamaan piiri­arkeologi Petra Lönneä mukanaan esineitä, jotka hän oli löytänyt Harzhornista kahdeksan vuotta aiemmin. Löytäjä oli alun perin kuvitellut esineiden olevan keskiaikaisia ja sullonut ne laatikon pohjalle. Myöhemmin tuttava kehotti häntä toimittamaan löydöt museoon.

Kun Lönne näki esineet, muun muassa hakun, keihäänkärjet ja erikoisen hipposandaaliksi kutsutun hevosenkengän, hän ei ollut uskoa silmiään: ”Ensimmäinen ajatukseni oli, että ne eivät voineet olla tältä seudulta.”

Niin sanottu hipposandaali ei nimittäin voinut olla kuin roomalainen. Roomalaiset olivat keisari Augustuksen aikana yrittäneet sulauttaa Germanian valtakuntaansa, mutta kun germaanit olivat sotapäällikkö Varuksen johdolla tappaneet jopa 20 000 roomalaista sotilasta vuonna 9, Augustus oli vetänyt kaikki joukkonsa pois ja jättänyt alueen germaaneille. Keisarin kerrotaan murskaavan uutisen kuultuaan vaeltaneen palatsissaan ja huutaneen: ”Varus, anna minulle minun legioonani takaisin!”

Katastrofin jälkeen roomalaiset olivat tiettävästi käyneet Germaniassa vain lyhyillä rangaistusretkillä, joten miten hevosenkenkä, jollainen tuli käyttöön vasta vuoden 50 jaa. tienoilla eli puoli vuosisataa Varuksen taistelun jälkeen, oli päätynyt Harzvuoristoon?

Petra Lönne keräsi kokoon arkeologi­tiimin ja lähti haravoimaan aluetta metallinetsimillä. Laitteet piippasivat piippaamasta päästyään, ja metsänpohjasta alkoi ilmestyä nuolenkärkiä, katapultin ammuksia, keihäänkärkiä ja jopa rengaspaidan jäännöksiä.

Ei ollut epäilystäkään siitä, että Harzhornissa oli käyty tuhoisa taistelu, jota ei mainittu missään historiallisissa lähteissä. ”Arkeologille tällaisen paikan löytäminen on unelma”, selittää Lönne, joka sai pian todisteita siitä, milloin taistelu oli todennäköisesti käyty.

Maasta löytyneiden esineiden joukossa oli myös useita kolikoita. Nuorin niistä oli peräisin nuoren keisari Aleksanteri Severuksen ajalta.

Löytö oli ratkaiseva, sillä tutkijat tiesivät, että Aleksanteri Severus oli vuonna 234 joutunut keskeyttämään sotaretken persialaisia vastaan nykyisen Irakin alueelle ja sen sijaan kiiruhtamaan joukkojensa kanssa pohjoisemmaksi seudulle, minne germaanit olivat hyökkäämässä suurella joukolla.

Kun keisari ehti Mogontiacumin rajakaupunkiin eli nykyiseen Mainziin, omat sotilaat murhasivat vain 26 vuotta vanhan Aleksanteri Severuksen. Murhan taustalla oli yksi hänen kenraaleistaan, Maximinus Thrax, joka tämän jälkeen valitutti itsensä keisariksi.

Roomalainen kynäilijä tiesi totuuden

Roomalaisen historioitsijan Herodianoksen mukaan Maximinus Thrax otti heti haltuunsa Aleksanteri Severuksen joukot ja hyökkäsi Germaniaan vuonna 235: ”Hän autioitti koko maan, tuhosi kypsyvän viljan ja poltti kaupungit sen jälkeen, kun armeija oli ryöstänyt ne.”

Vaikka Herodianos kirjoitti, että Maximinus Thrax tunkeutui syvälle Germanian alueelle, nykyhistorioitsijat ovat pitkään pitäneet tätä liioitteluna. Vallalla olleiden teorioiden mukaan Maximinus Thrax tyytyi ryöstelemään vain välittömästi rajan pohjoispuolen alueita.

Petra Lönnen mukaan kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Harzhornin taistelupaikka, joka sijaitsee yli 300 kilometrin päässä Rooman valtakunnan rajasta, liittyisi Maximinus Thraxin sotaretkeen.

Taistelupaikalta on löydetty runsaasti vain idässä käytettyjä nuolenkärkiä. Löydöt tukevat Herodianoksen kertomusta siitä, että uusi keisari Maximinus Thrax omi itselleen edellisen hallitsijan joukot, joihin kuului nykyisen Irakin alueelta peräisin olevia jousiampujia sekä persialaisia palkkasotureita. Herodianos ei siis lasketellut omiaan.

Harz­hornin metsän metallinilmaisinkartoitusta johtaneen Michael Brangsin mukaan alueelta löytyi myös roomalainen kolikko, joka on peräisin nykyisen Turkin alueelta. Kolikolla ei ollut käyttöä eikä arvoa Germaniassa, joten osa sotilaista oli ilmeisesti aiemmin palvellut jossakin Turkin alueen provinssissa.

Tutkijat uskovat, että Maximinus Thraxin joukot olivat palaamassa pohjoiseen tehdyltä sotaretkeltä, kun ne jäivät germaanien väijytykseen. Harzhorn on siihen oivallinen paikka, sillä suo estää pakenemisen etelään ja roomalaisten on ollut pakko kääntyä selännettä pitkin länteen.

Brangsin mukaan kolonna, johon on kuulunut luultavasti 6 000–8 000 miestä, on ollut 3–5 kilometriä pitkä. ”Germaanit ovat voineet iskeä vain yhden kolonnan osan kimppuun eivätkä he ole siksi tarvinneet paljon miehiä”, Brangs sanoo.

Todennäköisesti germaanit antoivat kolonnan etupään ensin marssia ohi ja hyökkäsivät sitten sotilaiden varusteita kuljettavien kuormavaunujen kimppuun. Alueelta on löydetty vaunujen ja lastin jäännöksiä, joten todennäköisesti germaanit saivat niistä osan haltuunsa.

Äkkihyökkäystä seuranneessa taistelussa germaaneille kävi kuitenkin kalpaten. Roomalaiset kävivät ilmeisesti vastahyökkäykseen, mistä todistavat ensimmäiseltä taistelupaikalta löytyneet roomalaisten heittokeihään ja nuolien kärjet.

Vastaisku oli niin voimakas, että germaanit pakenivat harjanteen huipulle, jolloin roomalaiset ottivat käyttöön tehokkaimman aseensa: ballistat eli torsiokatapultit.

Roomalaiset hioivat aseistustaan

Antiikin aikana käytetyt torsiokatapultit keksittiin Kreikassa vuoden 400 eaa. tienoilla. Ne osoittautuivat erittäin tehokkaiksi aseiksi. Niillä voittiin singota matkaan kivikuulia tai paksuja nuolia torsion (latinaksi ”vääntö”) voimalla.

Aseiden kyky singauttaa ammuksia matkaan valtavalla nopeudella perustui kierrettyihin köysiin varastoituvaan energiaan. Laskelmien mukaan keskiajan voimakkaimmilla komposiittijousilla maksimaalinen vetovastus on ollut 68–72 kiloa.

Roomalaisten kaikkien aikojen parhaan mekaanisen kenttätykin, niin sanotun cheiroballistran, vetovastus oli puolestaan 335 kiloa, ja se ampui aina samalla teholla riippumatta sotilaan voimista.

Roomalaiset alkoivat käyttää torsio­katapultteja 200-luvulla eaa., ja Julius Caesarin aikana ne olivat jo hioutuneet huippuunsa. Eniten käytettiin niin sanottua skorpionia, joka oli sen verran pieni, että sitä saattoi käyttää kaksi kolme miestä ja se sopi hyvin kenttäkäyttöön.

Caesar käytti torsiokatapultteja sotaretkillään menestyksekkäästi galleja vastaan ja Britannian valtauksen aikana vuonna 55 eaa., jolloin niillä muun muassa ajettiin paikalliset soturit pois rannoilta.

Skorpionien ennallistukset osoittavat, että aseella ammutut nuolet voivat läpäistä kaksi senttimetriä paksun lankun 340 metrin päästä. Kilvistä tai haarniskoista ei ollut apua sitä vastaan.

Jopa roomalaiset itsekin yllättyivät toisinaan aseidensa tehosta. Kun Caesar sisällissodan aikana taisteli maanmiehiään vastaan Pohjois-Afrikassa ja vihollis­upseeri pilkkasi Caesarin miehiä, nämä laukaisivat häntä kohti skorpionin. Roomalais­lähteen mukaan ammus lävisti upseerin ja seivästi hänet kiinni takana olevaan hevoseen. Tämä sai upseerin kannattajat ottamaan jalat alleen.

300-luvulla aiempien aikojen roomalaisista armeijoista kirjoittaneen sotahistorioitsija Vegetiuksen mukaan yhdellä viidentuhannen miehen legioonalla oli käytössään noin 55 ballistaa. Vuoden 100 tienoilla roomalaiset kehittivät uuden­-tyyppisen ”tykin”: cheiroballistran.

Uuden aseen eturaami, johon kierretyt köysikiepit oli kiinnitetty, oli rautaa, kun skorpionissa se oli puuta. Rautarakenne tehosti hyötysuhdetta. Järeää asetta kuljetettiin vaunuilla, mistä se voitiin myös laukaista. Juuri näitä aseita oli ilmeisesti Harzhornissa.

Roomalaiset niittivät germaaneja

Cheiroballistran maksimikantama oli yli 400 metriä, tosin Saksassa tehdyissä kokeissa sen on osoitettu olleen tehokkain noin 75 metrin etäisyydeltä. Michael Brangsin mukaan roomalaiset pystyttivät ”kenttätykkinsä” Harzhornin alarinteille, mistä he ampuivat hyökkääjiä.

”Löysimme rinteestä paljon nuolia, mutta niitä ei ollut huipulla, minkä vuoksi vaikuttaa siltä, että germaanit juoksivat alas rinnettä ehkä tuhotakseen aseet”, Brangs selittää viittoillen rinteelle.

Germaanien hyökkäys ei ilmeisesti onnistunut. Sen sijaan he joutuivat pakenemaan pitkin harjannetta roomalaiset kintereillään. 1 800 vuoden ikäistä taistelutannerta ei ole koskaan viljelty, joten se on todellinen arkeologisen tiedon aarre­arkku.

Taistelevien osapuolten jälkeensä jättäneet esineet lepäävät juuri siellä, minne ne aikoinaan jäivät, ja sama koskee nuolenkärkiä ja muita ammuksia, jotka ovat porautuneet rinteeseen.

Ammusten sijainnista voidaan siksi päätellä, missä sotakoneet ovat olleet, kun niillä on ammuttu germaaneja. Tutkijat esimerkiksi näkevät, että ensimmäiset sarjat ammuttiin pohjoisesta etelään, mikä on saanut tutkijat uskomaan, että roomalaiset olivat kotimatkalla.

”Toisaalta ne ammukset, jotka olemme löytäneet, eivät ole osuneet maaliinsa vaan ovat porautuneet rinteeseen”, huomauttaa Petra Lönne. Tutkijoiden mukaan germaanit pakenivat roomalaisten vastahyökkäyksen jälkeen pienelle mäennyppylälle.

”Siellä on kiinnostavaa kyllä myös ammuksia, jotka on laukaistu etelästä pohjoiseen, joten roomalaiset ovat saartaneet germaanit”, Brangs selittää.

Niistä 89 katapultin ammuksesta päätellen, jotka mäeltä on löydetty, germaanit olivat joutuneet ballistoilla ja nuolilla toteutettuun sulkutuleen. ”Koska ammustyyppejä on useita, voimme olettaa, että myös aseita on ollut erilaisia”, Lönne selittää.

Erilaiset ampumakulmat viittaavat siihen, että germaaneja on ammuttu useilla aseilla samanaikaisesti.

Hellittämätön pommitus aseilla, joita germaanit eivät todennäköisesti olleet nähneet aiemmin, synnytti varmasti suurta pakokauhua.

Samaan aikaan tai heti perään roomalainen ratsu- ja jalkaväki todennäköisesti hyökkäsivät germaanien kimppuun mäelle idästä.

Rinteeltä on löydetty roomalaisia heittokeihään kärkiä mutta myös ilmeisesti germaanien aiemmin ryöväämän roomalaisen kuormavaunun metalliosia. Roomalaisten hyökätessä vaunu on kaatunut ja sen sisältö, muun muassa kenttähakut ja muut varusteet, ovat pudonneet.

Roomalaisten kimppuun käytiin taas

Isomman kahakan jälkeen germaanit näyttävät siirtyneen lännemmäksi, missä selänteeltä löytyy vain satunnaisia merkkejä taistelusta. Toisaalta kahakoita on selvästi käyty muualla lähistöllä.

Kahlbergissa 1,9 kilometriä selänteeltä etelään on löydetty useiden roomalaisten kuormavaunujen jäännökset ja paljon roomalaisten ja germaanien heittokeihäitä.

”Tuohon aikaan siellä oli lähde, joten ehkä roomalaiset menivät sinne taistelun jälkeen juomaan ja juottamaan eläimiä, jolloin heidän kimppuunsa käytiin uudestaan”, Petra Lönne pohtii. Kaikki viittaa siihen, että roomalainen jalkaväki kiiruhti kuitenkin nopeasti apuun ja sai ajettua vihollisen pakoon.

Kaiken kaikkiaan kahdelta taistelu­paikalta on löydetty 2 800 esinettä sekä yhden hevosen luuranko, mutta löytöjen joukossa ei ole yhtään ihmisen luita.

Sekä roomalaiset että germaanit ovat vieneet vainajat mukanaan. Moni seikka viittaa siihen, että roomalaisten jatkettua marssiaan germaanit kävivät poimimassa myös kaiken arvokkaan talteen. Arkeologien nyt löytämät esineet ovat ilmeisesti jääneet heiltä huomaamatta.

I alt har arkæologerne fundet 2.800 genstande på de to slagmarker samt et enkelt skelet af en hest, men endnu har de ikke fundet nogen menneske-knogler. Både romerne og germanerne må derfor have taget deres døde med sig.

Meget tyder på, at germanerne plyndrede slag­mar­ken, da de romerske tropper mar­che­re­de videre. De genstande, som ar­kæ­o­logerne har fundet, er derfor kun dem, som lå skjult.

Löytö panee historian uusiksi

Tutkijoiden mukaan Harzhornin tapah­tumat ovat pakottaneet kirjoittamaan historian uusiksi. Taistelu osoittaa, että rauhattomalla 200-luvulla, jolloin vallanpitäjät vaihtuivat tiheään, Rooma jatkoi yhä laajenemispyrkimyksiään ja teki sotaretkiä syvälle Germaniaan.

Taistelupaikka on ainutlaatuinen myös siksi, että se on auttanut ensimmäistä kertaa tutkijoita rekonstruoimaan roomalaisen taistelun.

Petra Lönnen mukaan ei voida kuitenkaan sanoa varmasti, että germaanit hävisivät taistelun, sillä mikään ei viittaa siihen, että he olisivat alun perinkään aikoneet hävittää roomalaisarmeijan, sillä siihen heillä oli liian vähän miehiä.

”Germaanit hyökkäsivät ehkä siksi, että he halusivat halusivat vapauttaa maanmiehensä, jotka roomalaiset olivat aiemmin ottaneet orjaksi”, Lönne selittää ja huomauttaa, että taistelukentältä on löydetty myös roomalaiset käsiraudat, jotka ovat ehkä olleet orjalla.

”Germaanit saattoivat hyökätä silkasta epätoivosta, koska roomalaiset olivat ryöstäneet ja tuhonneet ruoan, jolla he olivat aikoneet elää tulevana talvena. Heillä ei ehkä ollut mitään jäljellä.”

Lönnen mukaan kaivauksia jatketaan yhä. Ehkäpä taistelutanner kätkee vielä lisää salaisuuksia.