Arkeologit yllättyivät kaivaessaan esiin noin 2 000 vuotta vanhan asuintalon jäännöksiä Roomassa: talon pylväshallin alta löytyi 24 hyvin säilynyttä tammilankkua, jotka olivat peräisin 1700 kilometrin päästä.
Tutkijoiden mielestä erityisen merkillepantavaa oli se, että pitkän matkan takaa tuotua puutavaraa oli käytetty rakennuksen perustuksiin.
Tuloksia oli vaikea uskoa
”Analysoituamme puun olimme ällikällä lyötyjä, emmekä olleet uskoa tutkimuksen tuloksia. Miksi vaivautua tuomaan puutavaraa niin kaukaa ja piilottaa se sitten maan alle?” tutkimuksen johtaja Mauro Bernabei kertoi HISTORIA-lehdelle.
Bernabei on puiden ja vuosirengasajoituksen asiantuntija Italian kansallisessa tutkimuslaitoksessa, ja hänen mukaansa antiikin ajoilta ei juuri koskaan löydetä puutavaraa, sillä etelän olosuhteet eivät ole olleet suotuisat sen säilymiselle.
Nyt puu oli kuitenkin säilynyt hyvin mutaisessa, kosteassa maaperässä.
Bernabein tutkimuksissa selvisi, että puu oli kaadettu ajalla 40–60 jaa., ja vuosirenkaiden tutkimuksissa paljastui myös, että tammi oli peräisin Juravuorilta Koillis-Ranskasta.