Roomalaiset surmasivat vauvojaan
Muinaisessa Rooman valtakunnassa isät saivat päättää lastensa kohtalosta, ja heikko vastasyntynyt voitiin jättää kuolemaan. Löydetyt pikkulasten luut todistavat julmasta käytännöstä.
Arkeologi Simon Mays uskoo luulöytöjen perusteella, että roomalaiset surmasivat pikkulapsia.
Antiikin Roomassa vastasyntyneitä ei pidetty vielä oikeina ihmisinä, ja heitä saatettiin ottaa kylmäverisesti hengiltä.
Näin ovat päätelleet brittiläiset arkeologit, jotka vuonna 2010 tutkivat 97 roomalaislapsen maalliset jäännökset.
Pienet luurangot kaivettiin vuonna 1912 roomalaisaikaisten raunioiden lähistöltä Buckinhamshirestä Etelä-Englannista.
Luut alun perin löytäneet arkeologit eivät tutkineet niitä, vaan varastoivat ne laatikoihin. Kun luut noin sata vuotta myöhemmin löydettiin, tutkijat kokivat järkytyksen.
”Kaikki luut olivat suunnilleen saman kokoisia. Lapsen ikä hänen kuolinhetkellään voidaan selvittää luiden perusteella, ja tutkimalla näiden lapsien käsivarsien ja jalkojen luut saatoimme määrittää heidän ikänsä kahden viikon tarkkuudella”, kertoo arkeologi Simon Mays.
Tutkimuksissa todettiin, että kaikki luut kuuluivat terveille vastasyntyneille.
Tutkijat uskovat, että löytöpaikalla toimi noin 1 800 vuotta sitten bordelli ja että haudatut lapset ovat olleet prostituoitujen epätoivottuja lapsia, jotka on tapettu heti syntymän jälkeen.
Buckinghamshiren löytö muistuttaa israelilaisesta Ashkelonin kaupungista vuonna 1988 tehtyä löytöä.
Siellä tutkijat löysivät roomalaisajan kylpylän viemäristä tuhansia luita, jotka ovat kuuluneet noin sadalle pienelle, kuollessaan terveelle lapselle.
Tutkijat ovat päätelleet, että kylpylässä työskennelleiden prostituoitujen lapset on tukehdutettu vastasyntyneinä ja heitetty sitten viemäriin.
Lasten luulöytöjä pidetään todisteina ilmiöstä, jonka historiantutkijat ovat pitkään tunteneet kirjallisista lähteistä: roomalaiset surmasivat pikkulapsiaan.
Vaikka arkeologiset löydöt ovat peräisin ehkä bordelleista, monet antiikin aikaiset tekstit viittaavat siihen, että lasten tappaminen oli yleistä myös tavallisten roomalaisten keskuudessa.
Satiirikko Juvenalis (noin 65–135) kirjoitti, että lapsia hylättiin viemäreihin, ja filosofi Seneca (4–65) kirjoitti roomalaisten hukuttavan heikot tai epämuodostuneet vastayntyneet.
Roomalaisen legioonalaisen kirje vaimolleen on myös melko karua luettavaa: ”Pyydän hartaasti sinua pitämään hyvää huolta pienokaisestamme. Kun saan palkkani, lähetän sen sinulle. Jos tällä välin – jumalten armosta – synnytät pojan, anna hänen elää. Jos se on tyttö, hankkiudu hänestä eroon.”
Lastensurma esiintyy myös kreikkalaisessa tarussa kuninkaantyttärestä Medeiasta, joka epätoivoissaan tappaa kaksi lastaan.
Lasten kohtalo oli isän kädessä
Rooman lain mukaan isällä oli rajoittamaton valta päättää lastensa kohtalosta, ennen kuin nämä täyttivät kaksi vuotta.
Sitä ennen lasta ei pidetty täydellisenä ihmisenä, ja jos lapsi oli sairas, vammainen tai epätoivottua sukupuolta tai jos perhe vain oli köyhä, isä saattoi päättää, että lapsi surmattaisiin.
Roomalainen lakikokoelma, niin sanottu kahdentoista taulun lait, jopa velvoitti isiä surmaamaan ”epämuodostuneet” lapsensa.
Saman lain mukaan isät saivat myös tappaa terveet tyttölapset, kuten moni tekikin, sillä poikia pidettiin arvokkaampina.
Jopa Rooman parhaissa perheissä kaikesta päätellen surmattiin tyttölapsia, sillä tutkijoiden mukaan perheissä oli tavattoman vähän tyttäriä.
Monet Rooman valtakunnan merkkihenkilöistä puolsivat vastasyntyneiden surmaamista, sillä heikoimpien yksilöiden hävittäminen teki heidän mukaansa roomalaisista vahvempia.
Esimerkiksi lakimies Cicero puolusti lastentappoja viittaamalla 12 taulun lakeihin, ja historioitsija Tacitus pilkkasi juutalaisia siitä, että nämä pitivät epätoivotun lapsen tappamista kuolemansyntinä.
Isä saattoi heti lapsen syntymän jälkeen päättää, saiko pienokainen elää vai hylättäisiinkö se.
Julma käytäntö järkytti aikalaisia
Hylätyt lapset heitettiin useimmiten jokeen tai jätettiin vilkkaan tien varteen.
Tällöin lapsen perhe ikään kuin vapautui vastuusta, sillä hehän eivät varsinaisesti tappaneet lasta vaan tämä kuoli luonnollisista syistä, nälkään tai kylmään.
Lisäksi oli se mahdollisuus, että ohikulkijat tai jumalat pelastivat lapsen.
Tosiasiassa lapset joutuivat usein kulkukoirien suuhun.
”Kaikki ihmisenlihaa syövät villieläimet käyvät noilla paikoilla ja mässäilevät pikkulasten ruumiilla”, kirjoitti juutalainen filosofi Filon Aleksandrialainen (10 eaa.–40 jaa.) järkyttyneenä roomalaisten julmuudesta.
Kuolemalta pelastetut löytölapset päätyivät useimmiten orjiksi tai prostituoiduiksi.
Aikoina, jolloin roomalaisilla oli orjista pulaa, esimerkiksi kun sotavankeja ei ollut saatu vuosiin, orjakauppiaat kiersivät keräämässä hylättyjä vauvoja.
Lapset vietiin yleensä imettäjälle, jonka luona he varttuivat, kunnes olivat riittävän vanhoja myytäväksi.
Roomalaisten tapa levisi muuallekin Rooman provinsseihin, kuten Englannista ja Israelista tehdyt luulöydöt osoittavat, mutta muualla oltiin monesti myös syvästi järkyttyneitä roomalaisten
raakuudesta.
Esimerkiksi egyptiläiset pelastivat hylättyjä lapsia mutta antoivat heille usein nimen, joka oli johdettu sanasta ”tunkio” muistutukseksi lapsen alkuperästä.
Vastasyntyneiden järjestelmällinen surmaaminen kiellettiin lailla vasta vuonna 374, kun kristinusko oli saanut Roomassa vankan jalansijan.