Roomalaiset pelkäsivät yön kauhuja

Roomalaiset pelottelivat tottelemattomia lapsia sanomalla, että Lamia-noita tulisi yöllä nappaamaan nämä ja söisi nämä suuhunsa. Lamia ei ollut ­ainoa noita, jonka roomalaiset uskoivat kulkevan öisin vaanimassa pienokaisia.

”Kun olin neljän vanha, noita sieppasi ja surmasi minut” lukee roomalaisen ­pikkupojan hautakivessä.

Roomalaiset uskoivat noitien käyttävän murhaamiensa lasten ruumiinosia rituaaleissaan tai myyvän niitä taikauskoisille asiakkailleen. Esimerkiksi asianajajien huhuttiin ostavan kuivattuja sikiökalvoja, koska he uskoivat niiden tuovan onnea ­oikeudenkäynneissä.

Noidat eivät kuitenkaan kulkeneet ­yössä yksin. Roomalaiset uskoivat, että jos vainajia ei haudattu asianmukaisesti, he muuttuivat pahoiksi hengiksi, jotka vaelsivat maan päällä vähintään sadan vuoden ajan. Rauhattomia vaina­jien ­henkiä kutsuttiin nimellä lemur.

Roomalaiset pelkäsivät vainajien levottomia henkiä niin paljon, että he viettivät aina toukokuussa yhdeksänpäiväistä ­Lemuria-juhlaa, jonka tarkoituksena oli lepyttää rauhattomia aaveita.

Solmu saattoi tuhota sadon

Kun roomalaisnaiset osallistuivat uskonnollisiin seremonioihin, heidän hiustensa piti olla auki eikä vaatteissa saanut olla solmuja.

Roomalaiset olivat vakuuttuneita siitä, että solmut saattoivat heikentää uskonnollisten rituaalien tehoa. Naiset eivät ­myöskään ­saaneet viedä kehruuvälineitä peltojen lähelle.

­Roomalaiset pelkäsivät näet, että jos kehrättävään lankaan tuli solmuja, se voisi saada rikkaruohot kietoutumaan viljan­korsiin ja tuhoaisi siten tulevan sadon.

Veriroiskeet enteilivät kuningasvallan loppua

Sotaisuudestaan huolimatta muinai­set roomalaiset pelkäsivät kuollakseen verta. He uskoivat, että ­ihmisen sielu asui veres­sä ja että ­veressä oli taikavoimia. ­Roomassa uskottiin myös, että toisen ihmisen vereen tahriutu­minen tiesi huonoa onnea.

Perimätiedon mukaan Rooman varhainen kuningas Servius Tullius kuoli vävynsä Tarquinius Superbuksen murhaamana. Tarquinius heitti ­appensa ruumiin kadulle, ja sitten hänen vaimonsa ajoi sen yli vaunuilla, jolloin tämän päälle roiskui verta. ­

Näkijä ennusti, että Tarquiniuksen valtakausi loppuisi yhtä synkissä ­merkeissä kuin se oli alkanutkin.

Vähän myöhemmin Tarquiniuksen poika raiskasi ylhäisen roomalaisnaisen, ja raivostunut väkijoukko syrjäytti isän vallasta ja perusti tasavallan.

Salamanisku vaati uhrimenoja

Useimpien muinaisten kansojen tavoin roomalaisetkin pelkäsivät ukkosta ja salamoita ja uskoivat, että salamanisku tiesi epäonnea. Jos salama iski, papit menivät iskupaikalle ja uhrasivat lampaan.

Sitten salaman iskemän puun tai talon ympärille rakennettiin matala muuri, johon kaiverrettiin teksti ilmoittamaan, että salama oli haudattu maahan ja paikka puhdistettu.

Uhrilahjat torjuivat onnettomuutta

Roomalaisilla oli monia jumalia, ja eri elämäntilanteissa uhrattiin eri jumalille kulloisenkin tarpeen mukaan.

Sairauden sattuessa roomalaiset kääntyi­vät lääkintä­taidon jumalan Aesculapiuksen puoleen. Hänen kulttiaan harjoitettiin Tiberjoen saarella ­keskellä Roomaa.

Lue myös: Rooman 12 merkittävintä jumalaa – ja muutama muu

Tiberistä onkin löytynyt satoja pieniä savihahmoja, jotka esittävät erilaisia ihmis­kehoon liittyviä asioita synnytyksestä rintoihin. Hahmoja uhrattiin Aescu­lapiukselle, jotta tämä tietäisi missä ruumiinosassa vaiva oli.

Yleensä uhrilahjana annettiin hedelmiä tai viiniä, ja joskus uhrattiin myös eläimiä. Kun Caligulasta tuli keisari vuonna 37, hänen valtaannousunsa kunniaksi uhrattiin ­kolmessa kuukaudessa 160  000 nautaa.

Joka kodissa oli kotialttari

Kaikissa roomalaisissa kodeissa oli pieni alttari, jolla talon asukkaat uhrasivat lares-nimellä kutsutuille kotijumalilleen.

Perheenjäsenet uhrasivat kotijumalille joka aamu, ja vasti­neeksi nämä suojelivat taloa ja sen asukkaita pahalta. Kun perheen pojalle alkoi kasvaa parta, tapana oli leikata se ja uhrata haivenet kotijumalille.

Samoin tyttäret uhrasivat nukkensa, kun he olivat varttuneet ja heidän oli aika avioitua.

Hiusten leikkaamista pidettiin vaarallisena

Roomalaiset uskoivat, että kynsiin ja hiuksiin liittyi yliluonnollisia voimia. Niinpä vihan kohteen leikattuja hiuksia ja kynsiä saattoi käyttää kirouksen langettamiseen tämän ylle.

Siksi leikatuista kynsistä ja hiuksista oli pidettävä hyvä huoli, ja esimerkiksi roomalaisen Satyricon-romaa­nin henkilöhahmo Trimalchio keräsi ­leikatut parta­karvansa aina kultaiseen rasiaan.

Sylki suojeli pahalta silmältä

Yksi roomalaisten pahimmista pelois­ta oli se, että heidän vihamiehensä katsoisivat heitä ”pahalla silmällä”.

Pahan silmän uhriksi joutuminen tiesi monenlaista onnettomuutta, ja siksi roomalaiset ostelivat amuletteja suojakseen. Pahan ­silmän kohteeksi joutuneet lapset voitiin onneksi helposti pelastaa sivelemällä hiukan sylkeä heidän otsaansa.

Vaarallinen lapsuus

Vaarat vaanivat roomalaisia lapsia ­heti syntymästä saakka. Muinaisen Rooman lapsikuollei­suus­luvut olivat hyvin korkeita, ja vain noin puolet lapsista eli viiden vuoden ikään asti.

Roomalaiset uskoivat lasten kuolemien johtuvan siitä, että näiden kyky vastustaa pahoja henkiä oli heikompi kuin aikuisilla. Lapsen synnyttyä kodissa järjestettiin seremonia, jossa pyydettiin jumalia pitämään pahat henget poissa vauvan kotoa.

”Kolme miestä asettuu yöllä talon ­kynnyksen eteen ja lyö sitä kirveellä ja vasaralla. Sen jälkeen he lakaisevat kynnyksen luudalla. Näin he estävät pahoilta hengiltä pääsyn taloon”, kuvasi kirkkoisä Augustin­us seremoniaa 400-luvulla.

Pojat käyttivät murrosikään saakka toogaa, jossa oli violetinpunainen reunus. Tooga oli samanlainen kuin Rooman ­korkeimmilla virkamiehillä, ja sen uskottiin suojelevan poikia onnettomuudelta.

­Lisäksi lapset kantoivat kaulassaan ­bullaksi kutsuttua metalli- tai nahkakoteloa, jonka sisällä oli onnea tuovia amuletteja ja ­jonka uskottiin suojelevan kantajaansa ventovieraiden langettamalta ”pahalta silmältä”.

Kanat ennustivat voiton tai tappion

Roomalaiset sotapäälliköt kysyivät suurten taisteluiden edellä neuvoa pyhiltä kanoilta. Kanoja kuljetettiin legioonien mukana häkeissä, ja ennen taistelua niiden eteen heitettiin ­jyviä.

Jos kanat söivät jyvät, enteet olivat hyviä. Jos jyvät eivät maistuneet ­kanoille, ­taistelua yleensä lykättiin tai se ­saatettiin jopa perua.

Ennen Karthagoa vastaan käytyä meritaistelua vuonna 249 eaa. konsuli Claudius Pulcher heitti jyviä kanoille, mutta ne eivät koskeneetkaan niihin. Kärsimätön konsuli raivostui ja heitti kanat mereen huutaen:

”Juokoot sitten, jos ne eivät kerran halua syödä!” Seurannut meritaistelu päättyi ­Rooman laivaston murskatappioon.

Linnut kertoivat tulevasta

Ennen kuin Rooman senaatti teki esimerkiksi lainsäädäntöä koskevia päätöksiä, se halusi kuulla jumalien kannan asiaan. Roomassa oli tätä tarkoitusta varten erityisiä pappeja, augureja, jotka tarkkailivat lintuja nähdäkseen, olivatko enteet hyviä vai huonoja.

Augurit kiinnittivät huomiota muun muassa lintulajeihin ja niiden lentokorkeuteen ja -suuntaan. Jos enteet olivat huonoja, lakiehdotusta saatettiin muuttaa tai se jopa hylättiin.

Augurit olivat perua etruskeilta, jotka olivat hallineet Rooman pohjoispuolisia alueita ennen Rooman perustamista.

Roomalaisilla oli tapana sulauttaa ­valloittamiensa alueiden jumalat omaan uskontoonsa, ja siksi Rooman uskonnollinen elämä olikin hyvin monimuotoista.

Papit ennustivat sisäelimistä

Augurien tavoin haruspeksitkin tulkitsivat enteitä – eivät tosin linnuista vaan uhrieläinten sisäelinten värin, koon ja muodon perusteella. Esimerkiksi ­eläimen epämuodostunutta maksaa pidettiin hyvin huonona ­enteenä.

Haruspeksit tulkitsivat enteitä myös salaman­iskuista. Kuten augurit, hekin olivat etruskilaista perua.

Pyhissä kirjoissa oli vastaus kaikkeen

Niin sanotut Sibyllan kirjat kuuluivat ­Rooman pyhimpiin kirjoituksiin. Ne sisälsivät neuvoja, jotka kuningas Tarquinius Superbus oli 500-luvulla eaa. ostanut kreikkalaiselta näkijättäreltä, sibyllalta.

Kun Roomaa kohtasi onnettomuus, ­papit avasivat sattumanvaraisesti Sibyllan kirjojen sivun, jonka neuvoa ­noudatettiin mukisematta. Kirjojen ­tuhoutuminen tulipalossa vuonna 83 eaa. oli roomalaisille suuri järkytys.