Arkeologiryhmä kaivautui 70 metriin viemäreitä Rooman Colosseumin areenan alla tutkiakseen jätteitä ajalta, jolloin Colosseumilla käytiin verisisiä gladiaattoritaisteluita.
Viemärijätösten joukosta löytyi muun muassa kirsikoiden, viikunoiden, viinirypäleiden, persikoiden ja melonien siemeniä. Löydöistä päätellen roomalaisyleisö on napostellut areenalla varsin terveellisesti.
Erilaisten siementen ja jyvien lisäksi arkeologit löysivät useita epäonnisilta katsojilta pudonneita kolikoita, joiden ansiosta ruuantähteet voidaan ajoittaa juuri vuoden 171 jälkeiseen aikaan.
Viemäri kätki kuitenkin myös synkempiä muistoja Colosseumin verisistä ja raaoista esityksistä.