Rooma kaupan: Aavikon kuningas löysi roomalaisten heikkouden

Astellessaan Rooman kivettyä pääkatua Via Sacraa pitkin kohti Capitoliumkukkulaa kultainen diadeemi aaltoilevilla kiharoillaan keikkuen Jugurtha näytti kaikkea muuta kuin nujerretulta.

Vain kahleet hänen käsissään osoittivat, että kuninkaan juhlat olivat ohi. Kun kulkue saapui Capitoliumin juurelle, hänet vedettiin pois sivukadulle, jossa hän tapasi viimein kohtalonsa.

Kaikista Rooman lukemattomista vihollisista Jugurtha oli onnistunut ravistelemaan Roomaa pahiten. Hän ei ollut loistava sotataktikko eikä hänellä ollut ylivoimaista armeijaa, mutta hän hyödynsi roomalaisten heikkoa kohtaa – kultaa.

Jugurtha oli liian etevä

Jugurthan tarina oli alkanut vuosia aiemmin. Vuonna 146 eaa. roomalaiset murskasivat kolmannessa puunilaissodassa Pohjois-Afrikan suurvallan, Karthagon. Karthagon kukistuttua sen naapurivaltiosta, Rooman liittolaisesta Numidiasta, kasvoi kaupan keskus Pohjois-Afrikan rannikolla.

Kuusi vuotta myöhemmin maan yksinvaltiaaksi nousi kuningas Micipsa. Micipsalla oli kaksi poikaa, jotka perisivät hänen valtansa. Lisäksi hänellä oli veljenpoika Jugurtha, joka myös asui kuninkaan palatsissa.

Jugurtha todisti pian kyvykkyytensä sodassa ja johtajana, ja hänen suosionsa armeijan ja kansan keskuudessa kasvoi niin suureksi, että Micipsan ylpeys nuorukaisesta vaihtui pelkoon tämän kunnianhimoa kohtaan.

Kun roomalainen kenraali Scipio Aemilianus vuonna 134 eaa. pyysi Micipsalta apua Rooman piirittäessä Numantian kaupunkia Espanjassa, kuningas sai julman idean.

”Hän nimitti Jugurthan Espanjaan lähettämiensä numidialaisten komentajaksi siinä toivossa, että tämän pakkomielle osoittaa rohkeutensa raakaa vihollista vastaan kostautuisi”, roomalainen kirjailija Sallustius kirjoitti.

Kävi kuitenkin toisin. Jugurtha jäi henkiin ja teki roomalaiseen sotapäällikköön niin suuren vaikutuksen, että hänestä tuli yksi tämän luottomiehistä. Niinpä Jugurthan palattua kotiin Micipsa katsoi parhaaksi adoptoida tämän.

Kun Micipsa kuoli, hän jakoi testamentissaan vallan Numidiassa kolmeen osaan kahdelle pojalleen sekä Jugurthalle. Perilliset ajautuivat kuitenkin kahnauksiin, ja Jugurtha päätti murhata kuninkaan pojat Hiempsalin ja Adherbalin, vaikka tiesi sen suututtavan roomalaiset.

Espanjassa Jugurtha oli pannut merkille, että Rooman eliitin kaikkia toimia ohjaili raha. ”Hän tuli siihen johtopäätökseen, että Roomassa kaikki oli kaupan”, Sallustius kirjoitti.

Yöllä ennen kruununperillisten sovittua tapaamista Jugurtha lähetti apurinsa Hiempsalin taloon. He mursivat oven ja löysivät kauhusta kankean Hiempsalin piiloutuneena palvelustytön kamariin.

”Numidialaiset tekivät, kuten heitä oli käsketty, ja toivat hänen päänsä Jugurthalle”, Sallustius kertoi.

Kulta voitti oikeamielisyyden

Veljensä murhan jälkeen Adherbal pakeni Roomaan pyytämään apua. Vastaiskuna Jugurtha lähetti Roomaan diplomaatteja, joilla oli mukanaan kasapäin kultaa ja hopeaa.

Tuolloin Rooman tasavaltaa hallitsivat kaksi Rooman kansan valitsemaa konsulia, kumpikin vuorollaan. Konsulit johtivat valtiota yhdessä senaatin kanssa, joka toimi periaatteessa neuvoa antavana kokouksena.

Senaatin jäsenet olivat Rooman rikkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia miehiä, jotka valittiin elinikäiseen virkaan syntyperänsä perusteella. He tulivat vanhoista suvuista, joiden juurten väitettiin juontuvan aina Rooman perustamisesta asti.

Senaatista oli tullut erittäin vaikutusvaltainen, ja se pyrki kaikin keinoin pitämään vallan omissa käsissään.

Jugurtha tiesi, että senaatti käytti suurta valtaa, ja siksi hän pani lähettiläänsä voitelemaan senaattoreita suurilla rahalahjuksilla.

Kun senaatti äänesti Adherbalin auttamisesta, enemmistö jäsenistä – jotka olivat aiemmin olleet Jugurthaa vastaan – päättikin Jugurthan eduksi.

”Lopulta voiton vei se senaatin osa, joka asetti rahan ja palvelukset oikeudenmukaisuuden edelle”, Sallustius kirjoitti kitkerästi.

Jugurthaa ei rangaistu murhasta vaan sen sijaan Numidia päätettiin jakaa Jugurthan ja Adherbalin kesken. Tapaus osoitti Jugurthalle, ettei Roomasta ollut uhkaa. Pian tämän jälkeen vuonna 112 eaa. hän lähetti joukkonsa Adherbalia vastaan ja nämä kukistivat tämän armeijan pääkaupunki Cirtan (nyk. Constantine Algeriassa) lähellä.

Adherbal pakeni eloonjääneiden kanssa Cirtaan. Siellä oli runsaasti roomalaisia kauppiaita, jotka puolustivat Cirtaa niin vimmaisesti, ettei Jugurtha pystynyt hyökkäämään kaupunkiin.

Rooman senaatti lähetti edustajansa suostuttelemaan Jugurthaa lopettamaan piirityksen, mutta neuvottelut eivät johtaneet mihinkään.

Cirtassa lähettiläistä kuulleet roomalaiset uskoivat, ettei Jugurtha uskaltaisi vahingoIttaa heitä, jos he antautuisivat. Mutta heti kun kaupunginportit avattiin, Jugurtha surmautti Adherbalin ja hänen joukkonsa murhasivat kaikki kaupungin aikuiset miehet, myös roomalaiset.

Tämän seurauksena Rooman senaatti julisti Jugurthalle sodan. Murhatkoon Jugurtha vain adoptioveljiään ja kansaansa, mutta Rooman kansalaiset olivat eri asia!

Rooma janosi kostoa ja lähetti armeijan Pohjois-Afrikkaan.

Hyökkäys kuivui kasaan

Rooman sotaretki Numidiaa vastaan kuivui kokoon nopeasti. Hyökkäysarmeijaa johti konsuli Lucius Bestia, joka muutaman pikkuvoiton jälkeen solmi yllättäen rauhansopimuksen Jugurthan kanssa, todennäköisesti tämän lahjomana.

”Heti kun Jugurtha alkoi lähettiläidensä välityksellä houkutella Bestiaa rahalla ja todistella, miten vaikea sodasta tulisi, Bestia antoi ahneudelleen vallan”, Sallustius kirjoittaa.

Uutinen herätti raivoa Roomassa, jossa tavallisista kansalaisista koostuva kansankokous syytti Bestiaa ja muita senaattoreita korruptiosta. Asiasta nousi niin suuri kohu, että Jugurtha kutsuttiin Roomaan kuultavaksi luvaten taata hänen turvallisuutensa.

Pian korskea numidialainen, joka oli vain hieman aiemmin ollut Rooman vihollinen, seisoi ilmeisen huolettomana kansankokouksen edessä. Kaikki pidättivät henkeään, kun oli kuningas Jugurthan aika puhua ja hän paljastaisi kaikki, jotka hän oli lahjonut.

Jugurtha ei kuitenkaan ehtinyt edes aukaista suutaan, kun eräs kansantribuuni nousi ja esitti veton kuninkaan todistusta vastaan. Rooman kansantribuunien tehtävä oli suojella laajan kansanosan etuja ja heillä oli siksi veto-oikeus.

Jugurtha, joka ei suinkaan oikeasti halunnut paljastaa mitään, oli ovelasti kääntänyt tilanteen edukseen ostamalla kansantribuunin veton afrikkalaisella kullalla.

Kokousväki oivalsi toki nopeasti kuninkaan petoksen, mutta vetoa ei voinut kumota.

”Kansa joutui lähtemään kotiin Jugurthan pidettyä heitä pilkkanaan”, Sallustius kirjoitti.

Kuningas ei suinkaan lopettanut siihen. Jugurtha oli saanut vihiä siitä, että hänen serkkunsa Massiva oli roomalaisten uusi suosikki Numidian hallitsijaksi – ja että tämä oli Roomassa.

Jugurtha käski luottomiehensä palkkaamaan salaa paikallisia palkkamurhaajia surmaamaan kilpailijansa. Salamurhaajat kuitenkin hoitivat hommansa niin kömpelösti, että yksi heistä jäi kiinni.

Mies tunnusti murhan, ja pian selvisi sekin, että murhan oli tilannut Jugurtha. Siinä vaiheessa Jugurtha oli kuitenkin jo lähtenyt kaupungista. Sallustiuksen mukaan hän kääntyi matkallaan tiellä katsomaan mahtavaa kaupunkia ja julisti:

”Tuo kaupunki on myytävänä ja kypsä tuhoon, jos vain ostaja ilmaantuu.”

Rooman armeija joutui antautumaan

Jugurthan tilaama salamurha kirvoitti Roomalta jälleen sodanjulistuksen. Nyt armeijaa komensi kenraali Aulus Postumius Albinus, joka lähti Numidiaan ja alkoi piirittää kaupunkia, jossa Jugurthan aarrekammio oli.

Mutta Auluksestakaan ei ollut vastusta Jugurthalle. Talvella 110–109 eaa. Jugurtha onnistui lahjomaan useita tyytymättömiä Rooman armeijan osastoja ajautumaan väijytykseen. Petoksen seurauksena Albinus ja hänen 40 000 miehen armeijansa joutuivat antautumaan ehdoitta ja lupaamaan lähteä Numidiasta kymmenen päivän sisällä.

Roomassa kansa ei ollut uskoa korviaan kuultuaan uudesta katastrofista. Roomasta, joka oli muinoin voittanut verivihollisensa Hannibalin ja tuhonnut Karthagon, oli tullut niin heikko, ettei se pystynyt nujertamaan edes yhtä nomadipäällikköä, ja Rooman mahtavimpiin sukuihin kuuluvat kenraalit palasivat tappionsa jälkeen kotiin aina entistä rikkaampina.

Aavikon kuningas kahinoi Rooman kanssa kuusi vuotta

Rooma teki ensimmäinen sotaretkensä Numidiaan kuningas Jugurthaa vastaan vuonna 111 eaa. Yksi toisensa jälkeen sotapäälliköt joutuivat kuitenkin nöyrtymään ovelalle kuninkaalle, joka kaatui vasta appensa petettyä hänet.

Kansa vaati poliittisia puhdistuksia, ja monet Rooman johtavista miehistä karkotettiin maasta korruption tai silkan epäpätevyyden vuoksi.

Jugurthan vastaisen sodan johtoon nousi konsuli Quintus Metellus, joka kuului kyllä vanhaan aristokratiaan mutta jota pidettiin lahjomattomana. Metellus vei Afrikkaan tuoreita joukkoja ja palautti armeijaan kurin, mutta silti hänkään ei onnistunut viemään sotaa päätökseen.

Taistelut aaltoilivat edestakaisin, mutta vaikka roomalaiset saivat merkittäviäkin voittoja, Jugurtha pääsi aina livahtamaan, sillä hän tunsi aavikon ja sen piilopaikat, toisin kuin roomalaiset. Ja aina hän kokosi uuden armeijan ja palasi sotimaan.

Metelluksen kakkosmies Gaius Marius kritisoi kovaan ääneen esimiehensä huonoa sotamenestystä. 46-vuotias Marius oli Jugurthan tavoin taistellut nuorena upseerina Espanjassa Numantian piirityksessä 26 vuotta aiemmin.

Marius ei tullut vanhasta senaattorisuvusta, ja ilmiömäisistä sotilaallisista kyvyistään huolimatta hänet oli jatkuvasti sivuutettu. Nyt hän näki kuitenkin tilaisuutensa koittaneen.

Kapina eliittiä vastaan

Quintus Metellus antoi vuonna 108 eaa. Mariukselle vastahakoisesti luvan asettua ehdolle konsulin vaaliin olettaen, ettei tämä voisi voittaa. Mutta Marius sai etua Rooman epäluottamuksesta Rooman valtaeliittiin.

Marius julisti kiihkeissä puheissaan olevansa ”homo novus” – uusi mies – joka ei kuulunut mahtailevaan ja nautinnonhaluiseen eliittiin:

”He sanovat, että olen vulgaari ja kouluttamaton, koska en ymmärrä järjestää hienoja illallisia. Antaa heidän viettää vanhuutensa siellä, missä he ovat viettäneet nuoruutensa – notkuvien pöytiensä ääressä, vatsansa ja himojensa orjina.”

Mariuksen rankka kritiikki vanhoja sukuja kohtaan sai vastakaikua roomalaisissa, jotka äänestivät hänet Rooman toiseksi konsuliksi suurella äänten enemmistöllä.

Lisäksi kansankokous päätti, että Marius korvaisi Metelluksen Numidian sodan johtajana. Aristokraattinen Metellus itki raivosta kuultuaan uutisen. Hänet oli syrjäyttänyt hänen alaisensa, joka ei edes erottanut viininlehtiin käärittyä paistettua viiriäistä rasvaa tihkuvasta sianpaistista!

Kansankokous oli nöyryyttänyt sekä Metellusta että senaattia, joka yleensä päätti, kuka johti Rooman armeijaa.

Vuonna 107 eaa. Marius saapui Numidiaan mukanaan suurin armeija, mikä oli koskaan sotinut Jugurthaa vastaan, ja kuningas sai nopeasti huomata, että hänen uusi vastustajansa oli aivan toista luokkaa kuin edelliset. Sota ei kuitenkaan ratkennut, ennen kuin Jugurtha vangittiin.

Ja se onnistui vain käyttämällä Jugurthan menetelmiä häntä itseään vastaan.

Appi petti kuninkaan

Jugurtha oli suostutellut appensa, Mauretanian (nyk. Marokko) kuninkaan Bocchuksen, liittolaisekseen Rooman vastaisessa sodassa. Vastineeksi Mauretania saisi sodan jälkeen kolmanneksen Numidian alueista. Bocchus, joka oli aiemmin ollut Rooman liittolainen, alkoi kuitenkin pian katua suostumustaan.

Vuonna 105 eaa. Bocchus lähetti salaa lähettiläitään roomalaisten luo anomaan näiltä ystävyyssopimusta ja anteeksiantoa petoksestaan. Marius määräsi yhden upseereistaan, ylimystöön kuuluvan Lucius Cornelius Sullan, tapaamaan Bocchusta.

Sulla kertoi kuninkaalle, että Rooman anteeksianto riippui siitä, mitä hän pystyi tarjoamaan kiitokseksi, ja tarkensi Sallustiuksen mukaan:

”Jos hän toimittaisi kuninkaan (Jugurthan) roomalaisille, nämä olisivat siitä hyvin kiitollisia.”

Bocchus ryhtyi toimeen: Ensin hän sopi Jugurthan kanssa Sullan sieppaamisesta, jotta tätä voisi käyttää panttivankina rauhanneuvotteluissa Rooman kanssa. Sitten Bocchus sopi Sullan kanssa Jugurthan houkuttelemisesta ansaan.

Lopulta Bocchus esitti toteuttavansa Sullan sieppaamisen eräässä tapaamisessa. Appensa sanaan luottava Jugurtha saapui paikalle, mutta Bocchuksen miehet olivat väijyksissä ja Jugurtha meni ansaan. Jugurthan saattue nujerrettiin, kuningas pantiin kahleisiin, ja hänet vietiin Sullan luo.

Kuusi vuotta kestänyt sota Jugurthaa vastaan oli päättynyt.

Jugurtha sai hyisen kuoleman

Tammikuussa 104 eaa. Marius juhli laakeriseppeleeseen ja purppuranväriseen toogaan pukeutuneena voittoaan Roomassa mahtavalla triumfilla. Hänen vaunujensa edessä asteli Jugurtha – mies, joka oli lähes vuosikymmenen pitänyt Roomaa pilkkanaan.

Kulkueen päätteeksi Marius saattueineen siirtyi Capitoliumkukkulan laelle uhraamaan Juppiterille tämän temppelissä. Sitten kulkueen osallistujat ja katsojat lähtivät juhlaillallisille ja muihin voittoisan sotaherran maksamiin huvituksiin.

Sitä Jugurtha ei enää nähnyt. Hänet vietiin Rooman vanhaan vankilaan, Tullianumiin. Se oli rakennettu vuosisatoja aiemmin vesivarastoksi, ja itse vankityrmä sijaitsi rakennuksen kylmässä ja aina kosteassa kellarissa.

Jugurtha vietiin kreikkalaisen kirjailija Plutarkhoksen mukaan vankilarakennukseen, jossa vartijat riistivät hänen yltään vaatteet sekä hänen kultaiset korvakorunsa niin väkivaltaisesti, että kuninkaan korvanlehti repesi.

Sitten he tuuppasivat alastoman kuninkaan lattiassa olevasta aukosta vanhaan kellariin. Kukaan ei ollut koskaan paennut tyrmästä, sillä entisen vesisäiliön lattia oli veden peitossa eikä siinä ollut ikkunoita eikä portaita.

Plutarkhoksen mukaan kuningas parahti: ”Tässäpä vasta kunnon roomalainen kylmä kylpy!”

Jugurtha sinnitteli tyrmässä kuusi päivää kunnes menehtyi.

Hänen ennustuksensa Rooman tuhosta ei toteutunut, vaan kaupunki kukoisti vielä viisisataa vuotta. Numidialaiskuningas kuitenkin jätti jälkeensä perinnön, joka nakersi Rooman tasavaltaa.

Jugurthan häpeämättömät lahjukset olivat paljastaneet Rooman eliitin ahneuden ja itsekkyyden niin selvästi, että roomalaisten luottamus senaattia kohtaan romahti.

Tavalliset roomalaiset antoivat tulevina vuosikymmeninä tukensa senaatin ankarimmille vastustajille, kuten kenraali Gaius Mariukselle, joka valittiin konsuliksi seitsemän kertaa.

Kansan ja senaatin välinen taistelu kulminoitui 55 vuotta Jugurthan kuoleman jälkeen, kun Julius Caesar julisti senaattoreille sodan ja käynnisti siten tasavallan lopullisen tuhon.