Opiskelija törmäsi 2 000 vuoden ikäiseen jalanjälkeen

Vindolandasta on tehty paljon roomalaisaikaisia löytöjä, mutta aiemmin arkeologit eivät ole löytäneet roomalaisia jalanjälkiä. Nyt vapaaehtoisena kaivauksilla työskennellyt arkeologian opiskelija löysi 2 000 vuotta vanhan sellaisen.

Opiskelija löysi roomalaisen jalanjäljen

2 000 vuotta vanha jalanjälki ilmaantui esiin, kun vapaaehtoisena kaivauksilla työskennellyt arkeologian opiskelija kaivoi maata entisessä roomalaisessa linnoituksessa Vindolandassa Hadrianuksen muurin eteläpuolella Pohjois-Englannissa.

"Se oli ensimmäinen tekemäni löytö, ja tiesin heti, että se oli jalanjälki. Tuntui todella kiinnostavalta löytää jotain, joka sitoo minut 2 000 vuotta aiemmin eläneeseen ihmiseen", selitti opiskelija Mel Benard aluetta hallinnoivan Vindolanda Trustin järjestämässä lehdistötilaisuudessa.

Oikean jalan jalanjälki oli painunut savitiileen. Vindolanda Trustin edustajan mukaan jalan omistaja on astunut saveen, kun tiili on ollut kuivumassa, ja arkeologit uskovat, että jalanjäljen on tehnyt teini-ikäinen poika tai tyttö 160–180 jaa.

Roomalaislinnoitus sisälsi kenkiä ja jäljen yhdestä niiden käyttäjästä

Arkeologit ovat kaivaneet vuodesta 1970 alkaen Vindolandasta ja sen ympäristöstä esiin useita tuhansia tiiliä ja peräti 6 000 nahkajalkinetta. Tätä aiemmin alueelta ei ole löydetty kuin kissan ja koiran tassujen jälkiä. Kaivauksia tehneen kanadalaisen Länsi-Ontarion yliopiston kenttätyökurssin professori Elizabeth Greene pitääkin jalanjälkeä hyvin erityisenä:

"Tämä löytö on hyvin poikkeuksellinen. Se sitoo yhteen koko sen tarinan, jota Vindolanda kertoo. Alueelta löydetyt tuhannet nahkajalkineet ovat antaneet meille ainutlaatuisen näkökulman Vindolandassa asuneisiin ihmisiin, mutta jalanjälki kertoo enemmän kuin arkeologi voi kertoa sen ajan elämästä", Greene kertoo Vindolanda.com-sivustolle.

Maaliskuussa 2015 julkaistu analyysi, joka tehtiin alueen 6 000 nahkakengästä, on osoittanut, että roomalaiset sotilaat toivat vaimot ja lapset mukanaan linnoitukseen. Aiemmin asiantuntijat uskoivat, että linnoituksessa oleskeli vain miehiä. Nyt on selvinnyt, että 41 prosenttia kengistä kuului naisille, ja useat niistä ovat olleet lasten käytössä. Linnoituksessa on siis kaikesta päätelleen asunut myös sotilaiden perheitä.

Roomalaiset sotilaat vartioivat rajaa Vindolandassa

Nykyisessä Englannissa sijainnut Vindolanda perustettiin vuonna 85 eaa., ja siellä asui roomalaisia sotilaita kaikkiaan 300 vuotta. Vindolandasta he vartioivat Rooman pohjoisrajaa Britanniassa.

Vindolandan ensimmäiset linnoitukset rakennettiin puusta, mutta toisella vuosisadalla roomalaiset korvasivat ne kivirakenteisella linnoituksella. Sen jälkeen, kun Hadrianuksen muuria alettiin rakentaa vuonna 122 jaa., monet Vindolandan sotilaista siirrettiin pohjoisemmaksi nykyisessä Skotlannissa sijaitsevalle Antoninuksen muurille, jota alettiin rakentaa vuonna 142.

Roomalainen Vindolandan linnoitus.

Ennallistus yhdestä Vindolandasta löydetystä noin 6000 jalkineesta.