Oliko akveduktien tekniikka julkista tietoa?

Rooman miljoonakaupungin olemassaolon mahdollisti riittävän suuri ja vakaa vedensaanti, jonka salaisuus selvisi kunnolla vasta tuhat vuotta Rooman tuhon jälkeen.

Rooman miljoonakaupungin olemassaolon mahdollisti riittävän suuri ja vakaa vedensaanti, jonka salaisuus selvisi kunnolla vasta tuhat vuotta Rooman tuhon jälkeen.

Vuonna 95 jaa. vastuu Rooman vesihuollosta annettiin Sextus Julius Frontinukselle, ja kaksi vuotta myöhemmin hän kirjoitti niistä perusteoksen De aquis urbis Romae (”Rooman kaupungin vedestä”).

Hänen ohjeensa muun muassa vesikourujen mitoista ja tehosta olivat niin perusteelliset, että paavi pystyi vielä vuonna 1453 jälleenrakennuttamaan erään akveduktin Sextuksen kirjan avulla.

Roomassa käytettiin päivittäin noin 100–150 miljoonaa litraa vettä. Siksi vettä johdettiin kaupunkiin useista, jopa 92 kilometrin päässä olevista vesistöistä yhtätoista akveduktia pitkin.

Veden piti valua koko matka omalla voimallaan, joten akveduktit rakennettiin niin, että niissä oli kilometrin matkalla kaksi metriä pudotusta.

Suurimmissa akvedukteissa kulki noin 190 000 kuutiota vettä vuorokaudessa.

Rooman hajoamisen jälkeen moni akvedukti jäi rappiolle, mutta ei siksi, että niiden tekniikka olisi ollut salaisuus, vaan siksi, että niiden ylläpito oli valtava tehtävä, joka olisi vaatinut vahvaa ja vakaata keskushallintoa,
ja sitä ei sotien riivaamasta keskiaikaisesta Euroopasta juuri löytynyt.