HS2
Roomalaisajan hauta

Miksi roomalaisajan brittejä haudattiin irti leikattu pää jalkojensa välissä?

Arkeologit ovat löytäneet viime vuosina eri puolilta Britanniaa useita roomalaisajan hautoja, joiden vainajien pää on leikattu irti ja asetettu heidän jalkojensa väliin. Tavan syynä saattoi olla paikallinen taikausko.

Brittiarkeologit yllättyivät, kun he törmäsivät uudisrakentamiseen liittyvien rutiinikaivausten aikana roomalaisajan hautapaikkaan noin 80 kilometrin päässä Lontoosta pohjoiseen.

Hautapaikka on peräisin noin vuodelta 300 jaa., ja sieltä löydettiin 17 ihmisen päättömät luurangot. Niistä 11:n pää oli leikattu irti ja asetettu jalkojen väliin.

Brittiarkeologit ovat ennenkin löytäneet roomalaisajan hautoja, joissa vainajien irti leikattu pää on asetettu jalkojen juureen.

Esimerkiksi helmikuussa 2022 Etelä-Englannista löytyi arkeologisissa kaivauksissa peräti 40 tällä tavalla haudattua vainajaa.

Roomalaisajan hauta

Arkeologit ovat löytäneet Britanniasta useita päättömiä vainajia muun muassa asuntojen, teiden ja rautateiden rakentamisen yhteydessä tehdyissä kaivauksissa.

© HS2

Vainajan sielu vapautui

Raa’alta vaikuttava hautaustapa oli ilmeisesti yleinen roomalaisajan brittien keskuudessa, mutta tutkijat eivät tiedä käytännön syytä varmuudella.

Yksi selitys on, että vainajat olivat rikollisia, joilta katkaistiin kaula rangaistukseksi.

Arkeologi Andrew Peachey ei ole kuitenkaan ole samaa mieltä.

”Kaula on katkaistu vasta kuoleman jälkeen siististi aivan leuan juuresta. Mestauksessa kaula olisi katkaistu alempaa ja suuremmalla voimalla, mutta näissä vainajissa ei näy merkkejä siitä”, Peachey toteaa.

Kaulan katkaiseminen voikin olla jäänne pakanallisista perinteistä, jotka olivat vallalla ennen roomalaisten tuloa Britanniaan vuonna 43 jaa. Sillä haluttiin ehkä vapauttaa vainajan sielu, jonka paikalliset kelttiheimot uskoivat majailevan pään sisällä.