Sisilian etelärannikon asukkaita kohtasi eräänä kesäisenä päivänä vuonna 256 eaa. mykistävä näky: saaren ohi lipui 330 roomalaisen sota- ja kuljetusaluksen jättimäinen laivasto.
Aluksista kantautui kymmenientuhansien airojen ääni soutajien kiskoessa niitä tahdissa, ja välillä ilmassa kaikuivat terävät käskyt.
Laivoissa miehet, joilla ei juurikaan ollut kokemusta merisodasta, tähysivät levottomina avomerelle. He tiesivät, että purjehduksen määränpää oli Pohjois-Afrikan rannikolla sijaitseva Karthago.
Miehet tiesivät senkin, että vihollinen tekisi kaikkensa pysäyttääkseen roomalaisten alukset ja että merellä Karthago oli pelottavin vastustaja, mitä kuvitella saattoi.
Yhtäkkiä kuului kovaääninen huuto. Roomalaiset näkivät kaukana horisontissa mastoja, joita ilmestyi koko ajan näkyviin lisää.
Soutajat puristivat tiukemmin airojaan, ja jousiampujat ja raskaasti aseistautuneet legioonalaiset asettuivat taisteluasemiin laivojen partaan tuntumaan.
Oli päivänselvää, mitä horisontissa erottuva mastojen metsä merkitsi: Karthagon mahtava laivasto oli lähtenyt merille.
Lähituntien kuluessa Eknomosvuoren edustalla käytäisiin yksi historian suurimmista meritaisteluista, jonka lopputulos määräisi Välimeren alueen kohtalon vuosisadoiksi eteenpäin.
Välimeren hallinnasta kamppaili kaksi suurvaltaa, joista toisen oli tuhouduttava.
Keulapuskuri oli antiikin ajan yleisimpiä merisodan välineitä.
Karthago hallitsi merellä
Karthago oli ollut Välimeren alueen johtava merimahti yli 300 vuotta.
Foinikialaiset olivat perustaneet nykyisessä Tunisiassa sijaitsevan Karthagon siirtokunnakseen ja tukikohdakseen 800-luvulla eaa., ja sieltä kauppalaivat kuljettivat tasaisena virtana tavaraa myytäväksi Pohjois-Afrikan, Espanjan, Kyproksen, Sardinian ja Sisilian rannikolla sijaitseviin siirtokuntiin.
Kaupasta ansaituilla tuloilla Karthago rakensi mahtavan sotalaivaston, joka ei epäröinyt upottaa kilpailevien valtioiden aluksia, mikäli ne uhkasivat Karthagon etuja.
Karthagon maa-armeija koostui pääosin vierasmaalaisista palkkasotureista, mutta laivastoon kelpuutettiin ainoastaan syntyperäisiä karthagolaisia. Karthagon sotalaivat tunnettiin kaikkialla Välimerellä ketteryydestään ja taistelukelpoisuudestaan.
Toisin kuin kauppalaivat, nopeat sotalaivat olivat kapeita ja pitkiä, jotta niihin mahtui mahdollisimman paljon soutajia airoineen. Niissä oli kaksi mastoa, mutta purjeita käytettiin vain pitkillä purjehduksilla.
Taisteluja varten mastot irrotettiin ja laiva liikkui soutajien voimin. Soutajien lukumäärä riippui laivan koosta. Suurimmissa sotalaivoissa, noin 40 metrin pituisissa viisisouduissa, saattoi olla jopa kolmesataa soutajaa.
Karthagolla oli hieman yli 200 aluksen pysyvä sotalaivasto, ja uusia aluksia pystyttiin rakentamaan nopeasti. Yksikään muu valtio ei ollut pystynyt rakentamaan yhtä suurta sotalaivastoa.
Karthagolaiset käyttivät hyökkäyksissä laivojensa keulapuskuria.
Karthagon laivasto oli murskaava
Pohjois-Afrikan rannikolla lähellä nykyistä Tunisin kaupunkia sijainnut Karthago kehittyi Välimeren ehdottomaksi kaupan keskukseksi.
Ensimmäisinä vuosina perustamisensa jälkeen 500-luvulla eaa. kaupunkivaltiota hallitsi kuningas, mutta sitten karthagolaiset alkoivat roomalaisten tapaan valita johtajansa kaupungin mahtiperheistä.
Karthagon sotilaat tulivat sen valtaamista siirtokunnista. Tärkein asevoimien osa oli laivasto, jonka tehtävä oli puolustaa laajaa imperiumia.
Laivasto oli suunniteltu sotaan, ja sen laivat olivat paljon roomalaisten aluksia nopeampia.
Laivasto oli valtavan sataman suojassa
Karthagon laivastosatama oli koko sen sotakoneiston sydän. Siellä huollettiin laivoja, ja se suojasi niitä vihollisilta ja myrskyiltä. Satamaan mahtui 220 sotalaivaa, ja sitä ympäröivät korkeat muurit.
Se oli rakennettu niin, että laivat joutuivat kulkemaan siviilisataman läpi päästäkseen laivaston satamaan. Sisääntuloväylä oli vain 21 metriä leveä, ja se voitiin sulkea nopeasti raskailla metallikettingeillä.
Näin varmistettiin, että hyökkäys laivastoa vastaan sen ollessa haavoittuvaisena satamassa oli käytännössä mahdoton.
Tunisissa tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella on päätelty, että satama oli halkaisijaltaan 325 metriä ja sitä laajennettiin vuosien mittaan. Lopullisen kokonsa se sai todennäköisesti 220–210 eaa.
Laivaston ollessa liikkeellä karthagolaiset hallitsivat kaikki tunnetut merenkäynnin keinot. Tärkein ase oli aluksen keulassa ollut keulapuskuri.
Satama oli linnoitus
Karthagon laivaston satama oli harkittu rakennuskokonaisuus, jossa sotalaivat olivat parhaassa mahdollisessa suojassa.
Sataman etuosa oli tarkoitettu kauppalaivoille lastaamista varten.
Pyöreä laivastosatama oli sisimpänä, ja siellä Karthagon laivastoa suojelivat korkeat muurit.
Amiraali hallitsi laivastoa saaresta sataman keskeltä
Karthagon laivastosataman keskellä oli tekosaari, jonne voitiin vetää 30 laivaa ramppeja pitkin korjauksia varten.
Telakan yllä oli amiraalin päämaja, jossa hän saattoi korkeuksista pitää silmällä laivastoa ja tähystää sataman muurien yli merelle.
Laivasto kahdessa kuukaudessa
Karthagolla oli useita pieniä siirtokuntia läntisessä Sisiliassa, kun taas saaren itäosaa hallitsivat kreikkalaiset siirtolaiset.
Myös roomalaiset olivat kiinnostuneita Sisiliasta, ja he käyttivätkin oitis tilaisuutta hyväkseen vallatakseen vauraan saaren, kun joukko mamertiineiksi kutsuttuja palkkasotilaita pyysi Roomalta sotilaallista tukea Karthagoa vastaan.
Mamertiinit olivat hallinneet Koillis-Sisiliassa sijaitsevaa Messanan (nykyinen Messina) kaupunkia 20 vuotta, mutta nyt he olivat joutuneet ahtaalle Karthagon joukkojen paineessa ja toivoivat roomalaisilta saaren hallintaa havittelevien karthagolaisten karkottamisessa.
Roomalla ei ollut laivastoa, mutta sen maajoukot kuuluivat Välimeren vahvimpiin. Rooman armeija ylitti Italiaa ja Sisiliaa erottavan Messinansalmen pienillä veneillä ja valtasi Messanan.
Roomalaisten otettua Messanan hallintaansa läntistä Sisiliaa hallitsevat karthagolaiset ryhtyivät varustautumaan sotaan ja Karthagon laivasto alkoi ryöstellä kaupunkeja Etelä-Italian rannikolla.
Tilanne kehittyi pian roomalaisten kannalta niin uhkaavaksi, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kiireen vilkkaa rakentaa omaa sotalaivastoa.
Rooman senaatti määräsi telakat rakentamaan sata viisisoutua ja 20 pienempää sotalaivaa kahdessa kuukaudessa, vaikka roomalaisilla laivanrakentajilla ei käytännössä ollut kokemusta sotalaivojen rakentamisesta.
Laivastoa pidettiin kuitenkin Roomalle välttämättömyytenä. ”Se osoittaa paremmin kuin mikään, miten päättäväisiä ja urheita roomalaiset ovat johonkin ryhtyessään”, kirjoitti kreikkalainen historioitsija Polybios.
Hänen mukaansa roomalaiset ottivat laivoihinsa mallia karille ajaneesta karthagolaisesta viisisoudusta, jonka he olivat saaneet käsiinsä.
Roomalaiset oppivat, että Karthagon mahtava laivasto oli massatuotettu ennalta valmistetuista osista niin, että sotalaivat voitiin koota nopeasti ja lähettää taisteluun.
Kahdessa Sisiliasta löytyneessä hyvin säilyneessä hylyssä esimerkiksi lankkujen liitoskohdat on merkitty kirjaimilla parhaaseen Ikea-tyyliin.
Punaisissa uurnissa on ihmisten luita. Tutkimusten mukaan monet niistä ovat kuuluneet lapsille.
Lapsia uhrattiin hädän hetkellä
Karthagon yläluokka uhrasi esikoispoikiaan Baal-jumalalle äärimmäisessä hädässä, kuten ruton tai sodan raivotessa. Vain prinssit ja aatelispojat nimittäin kelpasivat jumalan vihan laannuttamiseen.
Esimerkiksi vuonna 310 eaa. Karthago joutui kreikkalais-sisilialaisten joukkojen piirittämäksi. Taistelujen tuoksinassa karthagolaiset vakuuttuivat, että Baal oli kääntänyt heille selkänsä pettyneenä siitä, että he eivät olleet uhranneet hänelle tarpeeksi.
Kreikkalaisten historioitsijoiden Diodoroksen ja Plutarkhoksen mukaan karthagolaiset polttivat siksi 500 lasta roviolla. Karthagon olemassaoloa uhkaavien Rooman-sotien aikoina 264–146 eaa. todennäköisesti myös uhrattiin lapsia Baalin lepyttämiseksi.
Jotkut tutkijat uskovat, että kreikkalaiset ja roomalaiset historioitsijat ovat liioitelleet mustatakseen karthagolaisten maineen. Lapsiuhrauksia kuitenkin harjoitettiin Lähi-idässä, josta karthagolaiset olivat lähtöisin.
Vanhassa testamentissa juutalaisten esi-isä Abraham aikoo uhrata poikansa Iisakin Jumalalle. Foinikialaiset jatkoivat perinnettä Karthagossa.
Arkeologit ovat löytäneet sieltä hautalehdon, jossa on 20 000 uurnaa 600 vuoden uhrauksista. Useimmissa uurnissa on alla 2-vuotiaiden lasten jäännöksiä. Joistakin uurnista on löydetty myös kilin- tai linnunluita.
Laivoja alkoi syntyä nopeasti
Tehtävä oli joka tapauksessa mittava. Tuhannet nopeasti töihin kutsutut kirvesmiehet alkoivat uurastaa, ja Etelä-Italian kreikkalaisista siirtokunnista värvättiin tuhansia soutajia.
Yhteen laivaan tarvittiin noin 300 soutajaa, mikä merkitsi noin 30 000 miehen kouluttamista pikavauhtia soutajiksi.
”Miehet pantiin istumaan maalla soutamisjärjestykseen ikään kuin laivaan, ja heidät opetettiin vetämään airoja taakse nojautuen ja sitten taas kumartumaan eteenpäin”, kuvasi vaikuttunut Polybios soutajien tehokoulutusta.
Yhteen laivaan tarvittiin noin 300 soutajaa, mikä merkitsi noin 30 000 miehen kouluttamista pikavauhtia soutajiksi.
Ponnistelujen ansiosta laivasto valmistui kuin valmistuikin määräajassa, joskin Polybioksen mukaan kokemattomien laivanrakentajien veistämät alukset osoittautuivatkin raskaiksi ja kömpelöiksi.
Roomalaiset olivat kuitenkin nyt valmiita haastamaan Karthagon merellä. Vuonna 260 eaa., neljä vuotta sodan syttymisen jälkeen, Rooman laivasto purjehti Sisiliaan laskeakseen sinne suuren sotajoukon.
17 alusta purjehti edellä, kun yhtäkkiä laivasto-osaston päällikkö päättikin vallata karthagolaisen Liparan kaupungin. Karthagon laivaston päällikkö Hannibal oli saanut varoituksen roomalaisten aikeista ja lähetti yön pimeydessä Liparaan 20 sotalaivaa.
Ne asettuivat piirittämään Liparan satamaa, jonne roomalaisten laivat oli ankkuroitu. Kun roomalaiset aamulla näkivät olevansa saarroksissa, suuri osa miehistöstä pakeni maihin hyläten upseerit, jotka joutuivat karthagolaisten vangeiksi.
Tappio oli nöyryytys Rooman vastaperustetulle laivastolle. Muutama päivä myöhemmin roomalaisten mieliala kuitenkin koheni, kun he kohtasivat yllättäen 50 karthagolaista alusta.
Roomalaiset olivat määrältään ylivoimaisia ja onnistuivat upottamaan tai valtaamaan suuren osan karthagolaisten aluksista.
Soutajat eivät olleet antiikin aikaan välttämättä orjia, mutta heidän työnsä oli silti kuluttavaa ja vaarallista.
Soutajien työ oli raskain
Karthagolaisten ja roomalaisten sotalaivojen soutajien työ oli ahdasta, kuumaa ja hengenvaarallista. Soutajat eivät kuitenkaan yleensä olleet orjia, vaan heidät värvättiin yhteiskunnan alemmista luokista.
Varhaisissa sotalaivoissa soutajien penkkejä ei ollut katettu, jolloin soutajat olivat taistelussa alttiina vihollisen nuolille, keihäille ja kiville.
Soutajat eivät myöskään voineet hakeutua suojaan vihollisen sinkoamilta heittoaseilta, sillä ilman soutajia laiva oli nopeasti tuhon oma.
Myöhemmissä sotalaivoissa soutajien suojaksi oli yleensä rakennettu yläkansi. Se suojasi soutajia nuolilta ja keihäiltä, mutta kuumina päivinä lämpötila sen alla saattoi nousta sietämättömän korkeaksi.
Karthagon ja Rooman laivat muistuttivat toisiaan ulkoisesti, mutta karthagolaisten alukset olivat nopeampia ja ketterämpiä. Roomalaisten etu oli heidän kehittämänsä corvus eli entraussilta, joka tarrautui vihollislaivan kanteen siinä olevan piikin avulla.
Sitten roomalaissotilaat pystyivät rynnäköimään siltaa pitkin vihollisen kimppuun tämän omaan laivaan. Corvus oli yksinkertainen ja nerokas ratkaisu, joka toi merisotaan maasodankäynnin elementtejä.
166 airoa, 83 kummallakin puolella, oli yleinen määrä roomalaisessa viisisoudussa.
Kilvet partaalla suojelivat kannella olevia sotilaita vihollisen nuolilta, keihäiltä ja kiviltä.
Keulapuskurilla eli rostrumilla pyrittiin upottamaan vihollislaiva.
Soutajia oli useassa kerroksessa. Yhtä airoa kohti oli yleensä 2 miestä.
Kansi suojasi soutajia nuolilta ja keihäiltä. Lämpötila kannen alla saattoi kuitenkin nousta sietämättömäksi.
Entraussilta sai nimen corvus, mikä tarkoittaa korppia. Sen päässä oli ”nokkaa” muistuttava piikki.
Teräspiikki pureutui vihollisen laivaan, kun entraussilta laskettiin. Sitten roomalaissotilaat rynnistivät siltaa pitkin vihollisen laivaan.
Rooma osoitti tulivoimansa merellä
Roomalaiset tiesivät kuitenkin varsin hyvin, että karthagolaiset olivat täysin ylivoimaisia mitä tuli purjehdustaitoon ja taktiikkaan merellä.
Karthagolaiset yrittivät yleensä murskata vihollislaivan kyljen oman laivansa keulaan vesirajan tuntumaan kiinnitetyllä puskurilla, minkä jälkeen he purjehtivat tiehensä ja jättivät viholliset aaltojen armoille.
Taktiikka oli tehokas mutta edellytti taitoa ja kokemusta, joita roomalaisilta puuttui. Roomalaisten vahvuus olivat kokeneet ja kurinalaiset legioonalaiset, jotka olivat kerta toisensa jälkeen osoittaneet kovuutensa maasodassa.
Siksi roomalaiset päättivät ottaa merisodassa mallia maasodasta ja kehittivät sitä varten ovelan apuvälineen. Polybioksen mukaan roomalaiset varustivat kaikki sotalaivansa niin sanotulla corvuksella eli entraussillalla.
Corvus eli ’korppi’ oli noin yhdentoista metrin mittainen puusilta, joka oli kiinnitetty laivan keulassa olevaan seitsenmetriseen mastoon. Sitä voitiin nostaa ja laskea sekä kääntää eri suuntiin.
Merellä Karthago oli vaarallisin vastustaja mitä kuvitella saattoi.
Kun vihollisalus oli riittävän lähellä, silta rysäytettiin alas. Sen toiseen päähän oli kiinnitetty rautapiikki, joka upposi syvälle vihollislaivan kanteen ja kytki laivat tiukasti yhteen, minkä jälkeen roomalaissotilaat saattoivat rynnätä vihollislaivan kannelle.
Pari kuukautta kahden ensimmäisen meritaistelun jälkeen vuonna 260 eaa. roomalaiset saivat tilaisuuden testata uutta taktiikkaansa käytännössä.
Rooman laivaston komentaja sai tiedon, että Karthagon laivasto oli asettunut Sisilian pohjoisrannikolle. Roomalaiset lähtivät kaikkiaan 145 aluksen voimin kohtaamaan vihollisen.
”Kun karthagolaiset näkivät Rooman laivaston lähestyvän, he lähettivät korskeina 130 sotalaivaa sitä vastaan, sillä he halveksivat roomalaisten kokemattomuutta”, Polybios kirjoitti.
Havaitessaan omituiset puusillat roomalaislaivojen keulassa karthagolaiset epäröivät hetken mutta päättivät sitten jatkaa.
Heti kun karthagolaisalukset olivat riittävän lähellä, roomalaiset kuitenkin pudottivat siltansa vihollisalusten kannelle, jolloin niiden pohjaan kiinnitetty piikki niittasi laivat tiukasti yhteen.
Legioonalaiset lähettivät vihollisen niskaan ryöpyn nuolia ja keihäitä ja rynnistivät sitten entraussiltaa pitkin tekemään selvää yllättyneistä vihollisista.
”Toiset karthagolaiset saivat miekasta, toiset taas antautuivat silkasta hämmennyksestä”, Polybios kuvasi tapahtumia.
Karthagolaiset menettivät taistelussa yli 50 alusta. Loput alukset pääsivät pakenemaan, mutta Rooma oli antanut varoituksen voimastaan merisodassa.
Vauras Sisilia oli sodan keskiössä
Ensimmäisen puunilaissodan aikaan keskiössä oli Sisilian hallinta. Kun ratkaiseva Eknomoksen taistelu käytiin vuonna 256 eaa., saari oli jaettu Karthagon, Rooman ja Syrakusan välillä.
Karthago oli vahva pohjoisessa
Sodan alussa Karthago hallitsi suurta osaa Sisiliasta, mutta vuonna 256 eaa. sillä oli enää pääosin saaren pohjoisosa, muun muassa Panormus eli sittemmin Palermo.
Roomalaiset etenivät
Roomalaisille Sisilian valtaaminen oli pitkä prosessi. Viimeiset karthagolaiset ajettiin saarelta vasta, kun Karthago antautui lopulta vuonna 241 eaa.
Kreikkalaiset Rooman apuna
Sisilian itäkärki oli riippumattoman kreikkalaisen kaupunkivaltion Syrakusan hallussa. Kreikkalaiset toimittivat roomalaisille ruokaa ja tarvikkeita.
Taistelu käytiin useiden kilometrien päässä rannikosta
Eknomoksen taistelussa osa Rooman laivastosta varmisti, etteivät Karthagon nopeat laivat päässeet hyökkäämään takaapäin.
Ratkaisun hetket Eknomoksessa
Neljän vuoden ajan taisteluja käytiin niin merellä kuin maallakin, ja kaiken aikaa sekä Rooma että Karthago kasvattivat kilvan laivastoaan ratkaisevaa kohtaamista varten.
Vuonna 256 eaa. Rooman valtavaksi kasvanut laivasto viimein lähti liikkeelle. Siihen kuului 330 sota- ja kuljetusalusta ja yhteensä noin 140 000 merimiestä, soutajaa ja legioonalaista.
Roomalaisten aikomuksena oli viedä sota karthagolaisten kotinurkille ja laskea maihin valtava sotajoukko valloittamaan Karthagon kaupunki.
Karthagolaiset saivat kuitenkin vihiä suunnitelmasta ja lähettivät matkaan peräti 350 aluksen laivaston, johon kuului 150 000 miestä.
”Luvut löivät ällikällä paitsi ne, jotka näkivät laivastot omin silmin, myös ne, jotka kuulivat vain puhuttavan taistelun laajuudesta ja noiden kahden valtion mahtavuudesta”, Polybios kirjoitti. Nykytutkijat uskovat Polybioksen liioitelleen laivojen määrää.
Tutkimusten perusteella on silti mahdollista, että Eknomoksen taisteluun otti osaa yhteensä jopa yli 200 000 roomalaista ja karthagolaista soutajaa, merimiestä ja sotilasta. Se on miesten lukumäärässä mitattuna historian suurin meritaistelu.
Karthagolaiset törmäsivät rajusti roomalaisaluksiin kummankin puolen sotilaiden syytäessä jatkuvana ryöppynä nuolia, keihäitä ja kiviä vihollisen niskaan.
Laivastot, jotka oli molemmat jaettu neljään osastoon, kohtasivat Eknomosvuoren edustalla Sisilian etelärannikolla.
Roomalaisten kaksi etummaista laivasto-osastoa iskivät kahteen keskimmäiseen karthagolaisosastoon, jotka lähtivät vetäytymään houkutellakseen roomalaisten osastot erkanemaan muusta joukosta.
Juoni onnistui, ja Rooman kaksi hyökkäysosastoa joutui eroon jälkijoukosta, jonka oli määrä suojata taempana olevia hitaita kuljetusaluksia.
Merkin saatuaan ”pakenevat” karthagolaisalukset kääntyivät ympäri ja hyökkäsivät takaa-ajajiensa kimppuun samalla, kun muut karthagolaisalukset iskivät Rooman laivaston jälkijoukkoon.
Karthagolaiset törmäsivät rajusti roomalaisaluksiin kummankin puolen sotilaiden syytäessä jatkuvana ryöppynä nuolia, keihäitä ja kiviä vihollisen niskaan.
Roomalaisten kahteen etummaiseen osastoon hyökänneet karthagolaisalukset joutuivat taistelussa vähitellen alakynteen ja joutuivat kääntymään pakoon. Sen jälkeen kaikki roomalaislaivat kävivät loppujen karthagolaisalusten kimppuun ja murskasivat ne.
Roomalaisten entraussillat olivat jälleen osoittaneet tehonsa, ja roomalaiset olivat upottaneet tai vallanneet lähes sata vihollisalusta mutta olivat itse menettäneet vain 24 laivaa. Rooma oli murskannut vihollisensa täysin.
Rooma kävi viimeisen suuren meritaistelunsa vuonna 31 eaa., kun Octavianuksen laivasto voitti Marcus Antoniuksen ja Kleopatran laivaston Aktionissa Kreikassa.
Myrsky vei 300 laivaa
Eknomoksen taistelun jälkeen Karthagon laivaston rippeet kokoontuivat Karthagon edustalle puolustamaan sitä Rooman valloitusjoukkoja vastaan. Roomalaisjoukot nousivatkin pian maihin hieman Karthagon itäpuolella.
Taistelut Karthagon tuntumassa jatkuivat kokonaisen vuoden, kunnes keväällä 255 eaa. Rooman joukot olivat kärsineet niin suuria tappioita, että senaatti lähetti laivaston hakemaan ne turvaan.
Karthagon jälleenrakennettu laivasto yritti hyökätä roomalaisalusten kimppuun mutta koki taas tappion. Roomalaiset valtasivat peräti 114 karthagolaisalusta.
Kotimatkalla puhjennut myrsky upotti kuitenkin lähes kolmesataa roomalaislaivaa ja niiden mukana noin 100 000 miestä, ja vain 80 alusta palasi kotiin.
Tutkijat arvelevat tuhon syyksi entraussiltoja, joiden vuoksi roomalaisalukset saattoivat olla kovassa aallokossa kiikkeriä. Ehkä sen vuoksi roomalaiset eivät enää käyttäneetkään entraussiltoja.
Laivaston tuhosta huolimatta päättäväiset roomalaiset olivat alistaneet valtaansa koko Välimeren, jota he hallitsivat seuraavat 700 vuotta Rooman valtakunnan sortumiseen saakka.