Linnut kylpivät harvinaisessa roomalaisastiassa
Brittiläinen eläkeläinen löysi puutarhaansa linnuille oivallisen kylpyaltaan. Allas osoittautui lähes 2 000 vuotta vanhaksi roomalaiseksi mortteliksi.

Pientä reunan lohkeamaa lukuun ottamatta roomalainen mortteli on melko hyvässä kunnossa.
Ray Taylorista oli hauska katsella lintujen kylpemistä altaassa, jonka hän oli asentanut niille puutarhaansa englantilaisessa Alcesterin kaupungissa. Taylor oli tehnyt altaan yli 10 vuotta sitten saviastiasta, jonka hän oli löytänyt puutarhastaan istuttaessaan raparpereita.
”Astia näytti ihan tavalliselta vanhalta vadilta, ja se sopi mielestäni oivallisesti lintujen kylpyaltaaksi”, Taylor kertoo.
Hiljattain hän kuitenkin vei astian paikalliseen museoon arvioitavaksi. Se oli hyvä päätös, sillä museossa todettiin, että vati oli peräisin roomalaisajalta.
Tytär herätti epäilykset
Ray Taylorin tytär oli kehottanut isäänsä tutkituttamaan astian. Hän oli käynyt Rooman valtakuntaa esittelevässä näyttelyssä ja huomasi, että lintujen kylpyallas muistutti niitä esineitä, joita hän oli näyttelyssä nähnyt.
”Ajattelin, että mikäpäs siinä, ja siirsin astian autotalliin viedäkseni sen arvioitavaksi. Sitten kuitenkin unohdin sen sinne lähes kahdeksi vuodeksi”, Ray Taylor kertoo.
Hiljattain astia tuli taas Taylorin mieleen, ja hän kiikutti sen Warwickshiren kulttuuriperinnön ja kulttuurin museoon, jossa museointendentti Sara Wear ajoitti vadin 100–200-luvulle.
Roomalainen mortteli
Sara Waer tunnisti esineen ”mortariumiksi” eli roomalaiseksi mortteliksi.
Morttelissa hienonnettiin yrttejä, mausteita ja muita ainesosia, joita käytettiin paljon roomalaisissa kastikkeissa – usein sen peittämiseksi, että liha ei ollut aina aivan tuoreimmasta päästä.
Ray Taylor lahjoitti morttelin museon roomalaiseen näyttelyyn.