Linko tappoi 160 kilometrin tuntivauhdilla

Tappavan lyijysateen aiheuttivat ne tuhatkunta linkomiestä, jotka Hannibal oli värvännyt joukkoihinsa nykyään Espanjalle kuuluvilta Baleaarien saarilta. Sieltä löytyivät antiikin maineikkaimmat linkomiehet, jotka osuivat aina.

Roomalaiset ottivat yhteen Karthagon armeijan kanssa linkojen ammusten viuhuessa ilmassa. Sekasorron keskellä roomalaiset huomasivat liian myöhään jääneensä saarroksiin, ja Rooma koki historiansa raskaimman tappion.

Cannaessa kaatui yli 40 000 roomalaista mukaan lukien 80 senaattoria ja toinen armeijan komentajista. Toinen armeijan komentajista, konsuli Aemilius Paullus, oli monien muiden tavoin saanut osumia mutta oli yhä elossa.

”Sotilastribuuni Gnaeus Lentulus näki ratsunsa selästä konsulin istuvan kivellä kauttaaltaan veressä”, kuvaili roomalainen kirjailija Titus Livius.

Voitto ei ollut yksinomaan Hannibalin linkomiesten ansiota, mutta heillä oli siinä tärkeä rooli. He tekivät roomalaisiin suuren vaikutuksen, sillä linko oli tehokas ase, jota ilman mikään armeija ei pärjäisi.

Linko on vuosituhansia vanha ase

Linko on kaikista aseista toiseksi vanhin, vain heittokeihäs on vanhempi. Tutkijoiden mukaan linko on ainakin 8 000 vuotta vanha keksintö ja sitä on käytetty lähes kaikkialla maailmassa.

Metsästykseen ja sotaan kehitetty linko on helppo tehdä, ja taitavissa käsissä se on erittäin tarkka. Lingon kantama on jopa hieman yli 400 metriä, ja taitava linkomies voi osua tarkasti maaliin jopa 200 metrin päästä.

Lingossa on kaksi narua, joiden välissä on pieni nahanpalanen ammusta varten. Toisen narun päässä on silmukka, johon linkoaja työntää keskisormensa. Toisen narun päässä on solmu, jota pidetään peukalon ja etusormen välissä.

Linkomies pyörittää linkoa antaakseen ammukselle vauhtia ja irrottaa sitten otteensa solmupäisestä narusta, jolloin linko aukeaa ja ojentuessaan sinkoaa ammuksen matkaan. Keskipakoisvoima teki kahdesta narusta, nahanpalasesta ja enintään 100 grammaa painavasta kivestä tappavan aseen.

Antiikin aikaisten lähteiden perusteella lingon ammus kantoi pidemmälle kuin jousella ammuttu nuoli. Lisäksi linkoa käytettiin vain yhdellä kädellä, jolloin toinen käsi jäi vapaaksi kantamaan esimerkiksi kilpeä. Sopivia ammuksia löytyi melkein mistä tahansa: linkomiehen tarvitsi vain kumartua ja poimia maasta sopivan kokoisia ja muotoisia kiviä.

Tästä syystä sekä egyptiläiset että assyrialaiset aseistivat ensimmäisten joukossa osan sotilaistaan lingoilla. Yksi vanhimmista säilyneistä lingoista on peräisin vuoden 1800 eaa. tienoilta, ja se löydettiin kaivauksissa Kahunista Egyptistä. Myös poikakuningas Tutankhamenin haudassa noin vuodelta 1300 eaa. oli linko.

Kivireliefit 700-luvulta eaa. osoittavat, että myös Assyrian kuninkaan Tiglatpileser II:n armeijassa oli linkomiehiä, jotka taistelivat yleensä pareittain jousimiesten takana.

Lopullisesti linko kuitenkin vakiinnutti paikkansa taistelukentillä muinaisessa Euroopassa.

Linko oli revolveria tehokkaampi

Antiikin kreikkalaiset eivät aluksi innostuneet lingosta, koska he pitivät sitä alkukantaisempien kansojen aseena. Antiikin kreikkalaisen kirjailijan Thukydideen mukaan kuitenkin esimerkiksi Keski-Kreikassa sijainneen Akarnanian asukkaat olivat taitavia lingon käyttäjiä.

Roomalainen kirjailija Livius kuvaili heitä näin: ”Heidät koulutettiin linkoamaan ammuksia pienehköjen renkaiden läpi melko pitkän matkan päästä niin, että he eivät ainoastaan osuneet vihollisiaan päähän vaan myös juuri siihen kasvojen osaan, johon he tähtäsivät.”

Vielä kuuluisampia olivat Rodoksen saaren linkomiehet. Lähteiden mukaan Ateena värväsi peräti 700 rodoslaista linkomiestä, kun sen joukot vuonna 415 eaa. purjehtivat Sisiliaan valloittamaan Syrakusaa. Siinä missä useimmat muut käyttivät ammuksina kiviä, rodoslaiset olivat löytäneet paremman materiaalin.

Rodoslaiset valoivat lyijystä soikeita ammuksia. Lyijyn tiheys on paljon suurempi kuin kiven, minkä vuoksi lyijyammusten iskuvoima oli huomattavasti suurempi. Lisäksi soikea muoto pienensi ilmanvastusta, koska ammus pyöri ilmassa pitkittäisakselinsa ympäri aivan kuten nykyaikaiset luodit.

Linkojen lyijyammukset painoivat yleensä 30–80 grammaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi tennispallo painaa noin 60 grammaa ja nykyaikainen pistoolin luoti noin 6–10 grammaa. Lingon ammus painoi siis jopa kymmenen kertaa luotia enemmän, mikä teki siitä erittäin vaarallisen.

Tutkimukset nimittäin osoittavat, että hitaasti etenevä painava esine voi tehdä ihmiselle enemmän vahinkoa kuin pieni mutta nopea ammus. Taitava linkomies saattaa lähettää suhteellisen painavan ammuksen matkaan jopa 160 kilometrin tuntinopeudella.

On laskettu, että 70:n niin sanotun jalkanaulan voima riittää murskaamaan useimmat ihmiskehon luut. Yksi jalkanaula vastaa energiamäärää, joka tarvitaan nostamaan yhden naulan massa yhden jalan korkeuteen. Pehmytkudoksen läpäiseminen puolestaan vaatii vain noin kahden jalkanaulan verran energiaa.

60 grammaa painava ammus, joka lentää ilmassa 60 metrin sekuntinopeudella, osuu kohteeseensa noin 82 jalkanaulan voimalla ja pystyy siten helposti murskaamaan paksujakin luita. Kokeet osoittavat, että lingon ammus voikin olla jopa vaarallisempi kuin nykyaikaisen .44-kaliiperin Magnum-revolverin luoti.

Roomalainen kirjailija Vergilius kuvaili Aeneis-runoeepoksensa tarinassa soturikuningas Mezentiuksesta, miten suurta vahinkoa linko saattoi osaavissa käsissä aiheuttaa:

”Mezentius laski peitsensä sivuun ja pyöräytti linkoaan kolmesti päänsä yllä niin, että sen nyörit suoristuivat ja linkosi ujeltavan lyijykuulan nuoren vastustajansa otsaan niin, että tämän pää halkesi ja tämä kaatui tomupilvessä selälleen.”

Lingot pakottivat persialaiset perääntymään

Rodoslaisten linkomiesten tappavat lyijyammukset pelastivat ateenalaisen Ksenofonin joukkoineen, kun hän noin vuonna 400 eaa. oli johdattamassa kymmentätuhatta kreikkalaista palkkasoturia kotiin silloisesta Persiasta.

Persian kuninkaan joukot ajoivat Ksenofonin joukkoja takaa ja hyökkäilivät jatkuvasti Kreikan jousiampujista ja linkomiehistä koostuvien takajoukkojen kimppuun. Kreikkalaisten nuolet eivät kuitenkaan kantaneet yhtä pitkälle kuin persialaisten nuolet tai linkojen ammukset, ja Ksenofonin oli keksittävä jotain muuta.

Hänen joukoissaan oli rodoslaisia sotilaita, ja Ksenofon pyysi heitä käyttämään linkojaan. Pian sen jälkeen persialaiset hyökkäsivät jälleen Tissafernes-nimisen kenraalin johdolla – tällä kertaa tuhotakseen pakenevat kreikkalaiset.

”Kun rodoslaiset linkomiehet ja jousimiehet – jotka olivat asettuneet väijyksiin strategisiin paikkoihin – lähettivät matkaan ammuskuuron eikä yksikään heistä osunut harhaan, Tissafernes miehineen perääntyi kiireesti ja muut seurasivat heidän esimerkkiään”, Ksenofon kuvaili tyytyväisenä.

Hänen mukaansa kreikkalaisten menestys johtui siitä, että rodoslaisten pienet lyijyammukset kantoivat kaksi kertaa niin kauas kuin persialaisten nyrkinkokoiset kivet eivätkä persialaiset jousimiehet pärjänneet rodoslaisten osumatarkkuudelle. Persialaiset lopettivatkin välittömästi suurhyökkäyksensä ja pysyttelivät sen jälkeen viisaasti kaukana rodoslaisista linkomiehistä.

Antiikin lähteiden mukaan Välimeren länsipäästä löytyi kuitenkin vielä vaarallisempia linkotaitureita.

Baleaarien linkomiehet osuivat aina

Espanjan edustalla sijaitsevien Baleaarien asukkaille linkojen käyttö oli elämäntapa. Roomalainen kirjailija Publius Vegetius kirjoitti vuoden 450 tienoilla suurteoksen sodankäynnistä ja sotilasstrategioista, ja hänen mukaansa saarelaiset olivat linkomiehinä omaa luokkaansa.

”Baleaarien asukkaiden sanotaan keksineen lingon, ja he käyttävät sitä hyvin taitavasti muun muassa siksi, että he alkavat harjoitella lingolla jo lapsina. Äidit eivät anna lapsilleen ruokaa, ennen kuin nämä ovat osuneet lingollaan saaliiseen”, Vegetius kirjoitti.

Baleaarien asukkaat olivat niin kuuluisia lingonkäyttötaidoistaan, että jopa heidän kotisaarensa nimettiin sen mukaan. Sana ballo on kreikkaa ja tarkoittaa ”heittämistä” tai ”linkoamista”.

Kun Karthago vuonna 241 eaa. hävisi niin sanotun ensimmäisen puunilaissodan Roomaa vastaan ja menetti Sisilian hallinnan, se päätti korvata menetyksen perustamalla siirtokuntia Pyreneiden niemimaalle. Karthagolla oli ollut niemimaalla jo pienempiä siirtokuntia, mutta nyt alueesta tuli osa pohjoisafrikkalaisen suurvallan kostosuunnitelmaa.

Luultavasti karthagolaiset tutustuivat tuolloin Baleaarien linkotaitureihin, ja vuonna 218 eaa. Karthagon kuuluisin sotapäällikkö Hannibal yllätti roomalaiset marssimalla valtavan armeijan kanssa nykyisen Espanjan alueelta pohjoiseen. Kun Hannibalin armeija ylitti Alpit ja eteni etelään kohti Italiaa, siihen kuului ainakin tuhat Baleaarien linkomiestä.

Rintapanssari ei suojannut

Hannibal otti roomalaisista kolme suurta voittoa Italian-sotaretkensä aikana. Yksi niistä oli vuonna 216 eaa. käyty Cannaen taistelu, jossa kuoli muutamassa tunnissa 40 000 roomalaista. Hänen linkomiehensä olivat tärkeässä roolissa kaikissa yhteenotoissa.

Roomalaisten lähteiden mukaan Baleaarien linkomiehille ei riittänyt vain yksi linko. Sen sijaan heillä oli kolme eripituista linkoa, joita he vaihtelivat sen mukaan, kuinka kaukana vihollinen oli. Mitä pidempi linko, sitä kauemmas ammus lensi.

Sen lisäksi että lingon kantama oli pitempi kuin jousen, sen pieniä ammuksia oli hyvin vaikea nähdä, kun ne viuhuivat vauhdilla ilman halki. Siksi ne herättivät sekaannusta ja pelkoa roomalaisissa, jotka yrittivät turhaan väistellä pahaa jälkeä aiheuttavia ammuksia.

Roomalaiset lähteet eivät kerro tarkkaan, minkälaisia vammoja Baleaarien linkomiesten painavat ammukset aiheuttivat. Vegetius kuitenkin totesi, että edes ne sotilaat, joiden ylävartaloa suojasi paksu nahkapanssari, eivät olleet turvassa lingon ammuksien aiheuttamilta vammoilta:

”Suojuksista riippumatta lingon pyöreät ammukset kiusaavat usein sotilaita enemmän kuin kaikki vihollisen nuolet.”

Hänen mukaansa lingon ammuksen täysosuma riitti tappamaan:

”Lingon ammukset surmaavat jättämättä näkyviä vammoja, ja niiden aiheuttama sisäinen verenvuoto tappaa ilman verenhukkaa.”

Roomalaiset nujersivat vihollisen lingoilla

Hannibalin oli keskeytettävä Italian-sotaretkensä vuonna 203 eaa., kun roomalaiset uhkasivat Karthagoa. Rooman armeijat olivat tuolloin valloittaneet myös laajoja alueita nykyisen Espanjan alueella.

Roomalaiset muistivat Hannibalin linkomiehet hyvin vielä 20 vuotta myöhemminkin, ja kun he vuonna 123 eaa. valloittivat Baleaarit, he värväsivät tuota pikaa paikallisia linkomiehiä omaan armeijaansa. Roomalaiset käyttivät itsekin linkoja mutta eivät läheskään yhtä tehokkaasti kuin Baleaarien linkomiehet, jotka saivat tehtäväkseen kouluttaa roomalaisia lingon taistelukäytössä.

Rooman kenraaleista ainakin Julius Caesar tajusi lingon mahdollisuudet taistelussa, ja hän otti linkomiehiä mukaansa sotaretkelleen Galliaan. Aivan kuten roomalaisten lähteiden mukaan myöhemmissä taisteluissa, Caesarkin sijoitti luultavasti linkomiehet eturiviin suurten taistelujen alkuvaiheessa. Heidän tehtävänsä oli pehmittää vihollista ammuskuuroilla.

Kun vihollinen hyökkäsi, linkomiehet vetäytyivät ensimmäisten legioonalaisrivistöjen taakse ja jatkoivat vihollisen pommittamista sieltä. Pian kuitenkin selvisi, että gallialaisetkin käyttivät linkoja ja että he olivat keksineet uuden tavan hyödyntää niitä taistelussa.

Vuonna 53 eaa. belgialainen nervien heimo piiritti roomalaisten leirin, jonka komentaja Quintus Cicero oli Caesarin upseeri ja kuuluisan reettorin Marcus Ciceron veli. Caesarin mukaan nervit rakensivat korkean vallin roomalaisten linnoitetun leirin ympärille ja surmasivat sieltä roomalaisia yksi kerrallaan.

”Hyökkäyksen seitsemäntenä päivänä tuuli navakasti, ja he alkoivat lingota punahehkuisia savikuulia ja heittää palavia keihäitä parakkeihin, jotka oli gallialaiseen tapaan katettu oljilla”, Caesar kirjoitti.

Gallialaisten ovela keksintö sytytti lopulta tuleen koko leirin, jonka sotilaat pelastuivat vain siksi, että Caesar ennätti viime hetkellä apuun. Caesar kuvaili myös, miten hänen upseereihinsa kuulunut Lucius Cotta sai lingon ammuksesta osuman suuhunsa ja menetti sen vuoksi epäilemättä useita hampaitaan.

Solvauksia lentopostina

Roomalaiset linkomiehet valoivat kreikkalaisten tavoin ammuksensa lyijystä, ja he kirjoittivat niihin lyhyitä viestejä vihollisille. Arkeologit ovatkin löytäneet muinaisilta taistelupaikoilta lukemattomia roomalaisten ammuksia, joihin on kirjoitettu viestejä.

Osassa viesteistä mainitaan vain ammuksen valajan legioona tai joukkoja johtaneen kenraalin nimi. Toisissa taas on ivallisia kommentteja ja rivoja tervehdyksiä.

Marcus Antoniuksen ja myöhemmin keisari Augustuksena tunnetun Octavianuksen välisessä sisällissodassa vaihdettiin luultavasti lukemattomia vastaavia viestejä. Vuonna 41 eaa. Octavianuksen joukot piirittivät Italiassa Perugian kaupunkia, jossa Marcus Antoniuksen veli Lucius oli Antoniuksen Fulvia-vaimon osittain värväämän armeijan kanssa.

Arkeologit ovat löytäneet kaupungista lähes sata lingon ammusta, joista monissa lukee erittäin karkeita solvauksia. Yhteen niistä Octavianuksen sotilaat olivat kirjoittaneet:

”Lucius Antonius ja Fulvia, levittäkää perseposkenne!”

Jokseenkin karkeaa kehotusta seurasi tarkempi viesti:

”Tähtään Fulvian klitorikseen!”

Perugiaan saarretut joukot eivät ujostelleet vastauksissaan. Yhdenkin ammuksen toiselle puolelle oli raapustettu peniksen kuva ja toiselle puolelle teksti:

”Istu tämän päälle, Octavianus, sinä läpeensä kairattu narttu!”

Toisessakin kirjoituksessa vihjailtiin Octavianuksen naisellisuudesta ja homoseksuaalisista taipumuksista:

”Octavianus imee munaa!”

Lingon ammukset tekivät tuhoa

Lingon ammuksiin riipustetut solvaukset epäilemättä huvittivat roomalaisia sotilaita, mutta yhtä hauskaa ei ollut niillä, joihin ammukset osuivat.

Roomalainen lääkäri Aulus Celsus kirjoitti ajanlaskumme alun aikoihin laajan lääketieteellisen teoksen, jossa hän kuvaili yksityiskohtaisesti muun muassa lyijyammusten irrottamista. Hänen mukaansa lingon ammukset aiheuttivat usein erittäin vakavia vammoja.

Celsuksen mukaan usein kävi niin, että ammus läpäisi ihon ja juuttui syvälle lihakseen. Tällöin haava leikattiin auki ja ammus poistettiin pihdeillä. Jos ammus oli juuttunut luuhun tai tunkeutunut nivelen sisään, tarvittiin enemmän kekseliäisyyttä.

”Jos kuula on juuttunut luuhun, sitä pitää nitkuttaa edestakaisin, kunnes luu antaa periksi. Sen jälkeen ammus poistetaan joko käsin tai pihdeillä”, Celsus kertoo ja lisää, että samaa menetelmää käytettiin myös hampaiden poistossa.

”Näin ammus saadaan melkein aina ulos, mutta jos se vastustelee, se voidaan irrottaa kopauttamalla sitä jollakin”, Celsus kirjoitti.

Celsuksen mukaan viimeinen vaihtoehto oli leikata luuhun V:n muotoinen lovi lähelle itsepäistä ammusta, minkä jälkeen se irtosi yleensä helposti.

Aulus Celsuksen kuvausten perusteella näyttää siltä, että linkojen ammukset käyttäytyivät pitkälti samoin kuin nykyaikaisten tuliaseiden luodit ja pystyivät tunkeutumaan syvällekin luuhun. Ainoa ero oli se, että lingon ammukset – ja siten myös niiden aiheuttamat haavat – olivat paljon suurempia.

Linko säilyi pitempään kuin Rooman imperiumi

Antiikin lähteet ja arkeologien löydöt osoittavat, että roomalaiset käyttivät linkoja aseina imperiumin romahdukseen asti. Reliefeistä tiedetään, että esimerkiksi keisari Trajanuksen joukoissa taisteli linkomiehiä hänen kahdella suurella sotaretkellään Daakiaan.

Sodat käytiin vuosina 101–102 ja 104–105, ja linkomiehillä oli niissä tärkeä rooli. Skotlannista arkeologit ovat puolestaan löytäneet lähes 600 roomalaista lyijyammusta Burnswarkin mäkilinnoituksesta.

Asiantuntijoiden mukaan niillä pommitettiin linnoituksen puolustajia, kun roomalaiset noin vuonna 140 jaa. yrittivät valloittaa aluetta. On todennäköistä, että Brunswarkissa taistelleet linkomiehet oli palkattu Baleaareilta.

Yksi viimeisistä roomalaisista viittauksista linkoihin ja linkomiehiin liittyy roomalaisten epätoivoiseen taisteluun hunnihallitsija Attilan sotureita vastaan 400-luvulla jaa. Bysanttilaisen kirjailijan Prokopioksen mukaan lingon kantama oli pitempi kuin pelättyjen hunnijousimiesten nuolten.

Prokopios kuvasi muun muassa, miten linkomies surmasi erään hunnisoturin:

”Yksi etumaisena taistelleista hunneista piinasi roomalaisia enemmän kuin kaikki muut. Mutta sitten muuan talonpoika linkosi tarkan laukauksen ja osui häntä oikeaan polveen niin, että hän putosi pää edellä ratsunsa selästä.”

Vuonna 476 Rooman valtakunnan länsiosa hajosi, mutta lingon aikakausi ei suinkaan ollut ohi. Lingon käyttö jatkui pitkälle keskiajalle, ja esimerkiksi Kastilian kuninkaan Juhana I:n armeijassa soti 1300-luvulla yli 30 000 linkomiestä.

Kronikoitsija Jean Froissartin mukaan taitavat linkomiehet pystyivät jopa halkaisemaan rautakypärän. Tuliaseiden keksiminen teki lopulta lingosta tarpeettoman taistelussa, mutta Baleaarien linkomestarit harjoittavat taitojaan edelleen – joskin nykyään lähinnä omaksi ilokseen.