Kimbrere og romere kæmper

Kimbrit saivat roomalaiset kauhun valtaan

Tuhansia kimbrejä lähti vuoden 120 eaa. tienoilla vaeltamaan Pohjois-Jyllannista etelään paremman elämän toivossa. Mikään ei näyttänyt pysäyttävän ryösteleviä kimbrejä – ei edes mahtava Rooma.

Tuhansia kimbrejä lähti vuoden 120 eaa. tienoilla vaeltamaan Pohjois-Jyllannista etelään paremman elämän toivossa. Mikään ei näyttänyt pysäyttävän ryösteleviä kimbrejä – ei edes mahtava Rooma.

AKG-Images

Kimbrien heimo eli satoja vuosia omissa oloissaan Himmerlandissa Pohjois-Jyllannissa. Joka vuosi pellot tuottivat runsaasti viljaa niin, että kansalla oli riittävästi syödäkseen.

Kun ajat olivat hyvät, lapsia syntyi paljon. Väkiluvun alati kasvaessa maanviljely kuitenkin kulutti maata liikaa, ja Himmerlandiin iski nälänhätä.

Ihmiset ja eläimet kärsivät, ja talvella noin vuonna 120 eaa. kimbrien nuotioiden äärellä alettiin puhua lähtemisestä uusia asuinalueita etsimään. Kimbrit olivat kuulleet etelästä meripihkaa ja nahkoja ostamaan tulleilta kauppiailta kaukaisista maista, joissa maa oli hedelmällistä ja ilmasto leuto.

Kimbrit, hevosia, marssi

Kimbrien vaeltaessa läpi Euroopan heihin liittyi muita germaaniheimoja. Naiset ja lapset mukaan luettuna ihmisiä arvelleen olleen liikkeellä satojatuhansia.

© North Wind Picture Archives/Imageselect

Kimbrit alkoivat haaveilla kauppiaiden kuvailemista makeista hedelmistä ja juovuttavista punaisista juomista. Ajatus muuttamisesta muille maille alkoi houkuttaa yhä useampia, ja monet päättivätkin lähteä.

Viesti kulki kylästä kylään, ja kevään tullen tuhannet kimbrit lastasivat maallisen omaisuutensa härkävankkureihin. Kokonaisia kyliä hylättiin, kun niiden asukkaat lähtivät suurissa vaunukaravaaneissa matkaamaan Himmerlandista kuoppaisia maanteitä pitkin.

Näin monet historioitsijat arvelevat tapahtuneen, kun noin 30 000 kimbrin muuttoliike Tanskan Pohjois-Jyllannista kohti etelää alkoi noin vuonna 120 eaa. Varmuutta tapahtumien kulusta ei kuitenkaan ole, sillä kimbreillä ei ollut kirjoitettua kieltä ja heidät tunnetaan pääasiassa vanhoista roomalaisista lähteistä.

VIDEO: Näin kimbrit kulkivat läpi Euroopan

Kimbrit vaelsivat 12 vuotta ympäri Eurooppaa etsiessään parempia asuinsijoja, eivätkä he epäröineet ryhtyä taisteluun niitä saadakseen.

Rooman valtakunta kukoisti

Samoihin aikoihin kun kimbrit lähtivät vaeltamaan halki Jyllannin, Rooman valtakunta laajeni kaikilla rintamilla.

Roomalaiset olivat valloittaneet koko Välimeren pohjoisrannikon Turkista Espanjaan sekä Tunisian Pohjois-Afrikassa. Kaikkialla roomalaiset ryöstelivät, vaativat veroja ja ottivat joukoittain orjia.

Pohjoisessa Rooman imperiumi ulottui Alpeille, eivätkä maat ja heimot vuoriston toisella puolella liiemmin kiinnostaneet roomalaisia. He pitivät kaikkia pohjoisen heimoja keltteinä, joita he halveksivat niin sotilaallisesti, kulttuurisesti kuin poliittisestikin.

Kelteillä ei ollut yhtenäistä valtakuntaa vaan heimokuntia, jotka joskus tekivät yhteistyötä, joskus sotivat keskenään. Siinä missä roomalaisilla oli suuria kaupunkeja temppeleineen, palatseineen, kylpylöineen, akvedukteineen, kivettyine katuineen, viemäreineen ja suurine areenoineen, keltit elivät pienissä kylissä puu- ja turvemajoissa.

Kun Rooman yläluokka nautti viiniä hopeapikareista ja söi herkkuja kultaisilta lautasilta, kelttipäälliköt söivät puisilta lankuilta ja ryystivät olutta puutuopeista.

Roomalaiset eivät tienneet mitään kimbreistä ja muista kaukana pohjoisessa elävistä germaanikansoista.

Seinämaalaus, naisia, mies, roomalaisia

Noin vuonna 110 eaa. roomalaiset olivat valloittaneet alueita Espanjasta, nyky-Turkista ja Afrikasta. Voittamattomuuden tunne kuitenkin karisi nopeasti kimbrien myötä.

© WolfgangRieger

Kimbrit saivat seuraajia

Ensimmäisenä talvena kimbrit pysähtyivät Elbejoelle ja leiriytyivät sen varrelle. Alueella asui teutoneita, jotka myös innostuivat kimbrien unelmasta aloittaa uusi elämä etelässä.

Ilmeisesti kimbrit ja teutonit solmivat jonkinlaisen liittolaissopimuksen mutta matkasivat kohti etelää kumpikin omaa reittiään: kimbrit vaelsivat juomaveden turvaavaa Elbeä myötäillen ja saapuivat nyky-Tšekin alueelle, josta he seurasivat Tonavaa Balkanille. Teutonit taas vaelsivat Etelä-Saksaan.

Matkalla kimbrit tuhosivat ja ryöstelivät. Balkanilla he ottivat yhteen Rooman valtakunnan rajalla elävien kelttiheimojen kanssa. Todennäköisesti he kuulivat vangeilta ja kauppiailta, millaisessa yltäkylläisyydessä roomalaiset elivät. Se teki heihin suuren vaikutuksen, ja vuonna 113 eaa. seitsemän vuotta vaellettuaan he ottivat uuden suunnan. Nyt he kulkivat Dravajokea seuraillen länteen ja saapuivat Rooman alueille Noricumin provinssissa (nyk. Itävalta).

”Heidän ratsumiehillään oli päässään kypärät, jotka näyttivät pelottavien petojen kidalta.” Plutarkhos kimbreistä

He pyysivät Rooman konsulilta Papirius Carbolta maata, mutta tämä kieltäytyi jyrkästi ja lähti sen sijaan sotaan kimbrejä vastaan. Carbo kuitenkin aliarvioi pahasti kimbrien voiman, ja nämä murskasivat hänen armeijansa täydellisesti lähellä Noreia-nimistä kaupunkia (nyk. Neumarkt).

Uutinen tappiosta järkytti Roomaa. Kauhua herättävät barbaarit kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta olivat näin astuneet maailmanhistoriaan.

Roomalainen historioitsija Livius kirjoitti: ”Vaeltava kimbreiksi kutsuttu kansa kulki ryöstellen läpi Illyricumin (Balkan) ja kukisti konsuli Papirius Carbon ja tämän armeijan.”

Kreikkalais-roomalainen kirjailija Plutarkhos kuvaili kimbrejä kunnioituksen ja pelonsekaisin sanoin: ”Heidän ratsumiehillään oli päässään kypärät, jotka näyttivät pelottavien petojen kidalta tai outojen eläinten päiltä, ja niihin oli kiinnitetty sulkia kuin linnun töyhdöksi.”

Kuvailun perusteella kimbrien kypärissä oli taottuja koristeita, jotka esittivät esimerkiksi suden tai karhun päätä. Lisäksi kimbrisotureilla oli yllään rintapanssarit ja aseinaan miekkoja, keihäitä ja kilpiä.

Sotavankien uhraus, papitar

Kimbrien papittarilla oli pelottava maine. He uhrasivat sotavankeja ennustaakseen näiden verestä.

© Akg-Images/Ritzau Scanpix

Roomalainen Strabon kuvailee kimbrinaisia: ”Heidän vaimoillaan, jotka seuraavat heitä heidän sotaretkillään, on mukanaan papittaria. Nämä ovat pukeutuneet valkoiseen, ja heillä on neuloilla kiinnitetyt pellavaiset viitat ja vyötäisillään pronssiset vyöt, ja he ovat paljasjaloin.”

Kimbripapittarit suorittivat ihmisuhrauksia, joissa käytettiin suurta pronssiastiaa. Sotavangit pakotettiin polvilleen astian eteen, minkä jälkeen papitar viilsi miekalla heidän kurkkunsa auki ja veri virtasi astiaan. Sitten papitar ennusti astiaan valuvasta vielä höyryävästä verestä.

Astia kullattua hopeaa

Kimbrit saivat Balkanilta sotasaaliiksi tämän kelttiläisen kullatun hopea-astian ja veivät sen Jyllantiin. Niin sanottu Gundstrupin kattila löydettiin vuonna 1891 läheltä Aarsin kaupunkia Tanskasta.

© Rosemania

Kimbrien ja teutonien armeija

Noreian voiton jälkeen kimbrit olisivat voineet yrittää vallata Pohjois-Italian Alppien eteläpuolelta, mutta he jäivät vuoriston pohjoispuolelle. Ilmeisesti he ymmärsivät, että häviöstään huolimatta Rooma oli mahtava valtakunta, jolla oli voimakas armeija. Rooma olisi liian suuri pala nieltäväksi kimbreille yksinään, mutta yhteistyössä teutonien kanssa heillä voisi hyvinkin olla mahdollisuuksia Roomaa vastaan.

Teutonit olivat tuolloin Etelä-Saksassa, jonne he olivat perustaneet suuren leirin.

Alppien pohjoispuolella puolestaan kimbrien vaelluskulkue kasvoi entisestään, kun siihen liittyi lisää väkeä kelttiläisestä helvetialaisten heimosta.

Helvetialaiset olivat taistelleet usein roomalaisia vastaan, ja siksi he liittyivät enemmän kuin mielellään kimbreihin yhteistä vihollista vastaan. Heidän intonsa osallistua ryöstöretkelle Rooman valtakuntaan vain vahvistui entisestään heidän nähdessään kimbrien ryöstösaaliiksi saaman tavara- ja kultapaljouden.

Kimbrisoturi

Kimbrisotureilla oli pyöreät puiset kilvet, joissa oli metallinen kupura.

© Den Skandinavska Nordens Historia/The British Library

Kimbrien, teutonien ja helvetialaisten ryöstöretkelle lähteneen joukon suuruutta ei tarkoin tiedetä, mutta sotureita arvellaan olleen noin 80 000. Heidän mukanaan kulki ainakin saman verran ”siviilejä” eli paimenia, orjia ja kauppiaita sekä naisia, lapsia ja vanhuksia.

Kimbrit ja teutonit liittolaisineen ylittivät Reinin Strasbourgin pohjoispuolelta ja vaelsivat Rhônen laakson läpi kohti Etelä-Ranskaa ja Marseillea. Marseille oli jo ennen ajanlaskumme alkua tärkeä satamakaupunki ja Rooman Gallia Narbonensisin provinssin keskus.

Germaanibarbaarit olivat matkalla Rooman valtakuntaan, ja roomalaiset valmistautuivat taisteluun.

Härkäfiguuri, härän pää

Tämä härkäfiguuri löytyi suoalueelta Pohjois-Jyllannista Tanskasta.

© Nationalmuseet

Härkää palvottiin

”Kimbrit vannoivat valan suuren kuparihärän luona, joka joutui myöhemmin sotasaaliiksi”, roomalainen Plutarkhos kirjoitti kimbrien Vercellaessa Pohjois-Italiassa kärsimästä tappiosta.

Kimbrien vaelluksella mukanaan kuljettama suuri härkäpatsas päätyi sotasaaliiksi korkea-arvoiselle roomalaiselle upseerille, joka vei sen kotiinsa Roomaan.

Härän palvonta oli yleistä muinaisten kansojen keskuudessa. Myös kelttiläiset heimot pitivät härkää pyhänä, ja arkeologit ovat löytäneet Himmerlandista useita pieniä häränpäitä. Kunnioitus juontui ilmeisesti alkuhäristä, joita pidettiin metsän vahvimpina ja vaarallisimpina eläiminä.

Barbaarit ryöstelivät

Roomalaiset kävivät vuosina 109–105 eaa. Etelä-Ranskassa kaksi suurta taistelua kimbrejä vastaan ja hävisivät ne molemmat.

Jälkimmäisessä taistelussa kuoli 80 000 roomalaista sotilasta ja 40 000 palvelijaa, hevosenhoitajaa ja kauppiasta. Roomalaisen historioitsija Orosiuksen mukaan tappio oli totaalinen ja vain kymmenen roomalaista pääsi pakenemaan hengissä.

Orosius kirjoittaa, miten tappio sai Rooman kauhun valtaan: ”Rooman valtasi suuri suru mutta myös suuri pelko siitä, että kimbrit ylittäisivät Alpit ja hyökkäisivät Italiaan.”

Roomalaisen historioitsija Liviuksen mukaan kimbrien päällikkö oli nuori ja julma Bojerik. Roomalainen sotapäällikkö Scaurus joutui taistelussa Bojerikin vangiksi ja kuulusteltavaksi. Scaurus varoitti Bojerikia menemästä Italiaan, jota roomalaisten mukaan ei koskaan voisi vallata. Bojerik teloitutti Scauruksen siitä hyvästä.

Noin 50 vuotta kimbrejä vastaan käymänsä taistelun jälkeen roomalaiset pysyttivät tämän kiven Baijeriin Rooman valtakunnan ja pohjoisen heimojen – kuten kimbrien – välisen rajan merkiksi.

© Museum der stadt miltenberg

Monet muut roomalaiset kärsivät saman kohtalon: heidät hirtettiin puista tai surmattiin miekalla. Roomalaisilta saadun sotasaaliiin, kuten aseet, hevoset ja rahat, kimbrit heittivät Rhônejokeen uhrilahjoiksi jumalilleen.

Kimbrien sotajoukot olivat nyt lyöneet roomalaiset kolmesti – kerran Itävallassa ja kahdesti Etelä-Ranskassa – mutta vieläkään kimbrit eivät ylittäneet Alppeja.

Ehkä Scauruksen varoitus oli sittenkin tehnyt vaikutuksen kimbripäällikkö Bojerikiin ja teutonipäällikkö Teutobodiin. Joka tapauksessa he tyytyivät ryöstelemään ja taistelemaan Ranskassa ja Pohjois-Espanjassa.

Ranta, rannikko, meri

Kimbrit olivat todennäköisesti lähtöisin Himmerlandista Tanskasta. Yksi mahdollinen syy heidän lähtöönsä kotiseudultaan ovat tulvat.

© Shutterstock

Marius voitti teutonit

Hävitettyään ja ryösteltyään alueita Belgiasta Espanjaan Bojerik ja Teutobod laativat vuonna 102 eaa. suunnitelman hyökkäyksestä Italiaan. Heimot jakautuisivat kahteen joukkoon. Teutobod suuntaisi Alpeille Etelä-Ranskasta Rhônen laakson läpi, ja Bojerik ja kimbrit ylittäisivät Alpit pohjoisesta Brennerin solan kautta ja jatkaisivat Italiaan.

Strategiana oli siis hyökätä Rooman valtakunnan ydinmaille kahdesta suunnasta. Nyt roomalaiset kuitenkin panivat asialle kokeneen sotapäällikön Gaius Mariuksen, joka oli muutama vuosi aiemmin nurjertanut pohjoisafrikkalaisen kuningas Jugurthan.

Marius piti sotilailleen kovaa kuria. Sen sijaan että orjat ja palvelijat olisivat raahanneet joukkojen tavaroita, sotilaat joutuivat kantamaan varusteensa itse.

”Hän teetti heillä niin juoksuharjoituksia kuin pitkiä marssejakin ja pani heidät kantamaan itse omat varusteensa ja valmistamaan ruokansa.” Plutarkhos Mariuksen sotilaiden koulutusmenetelmistä

Plutarkhos kirjoitti Mariuksen armeijasta: ”Hän teetti heillä niin juoksuharjoituksia kuin pitkiä marssejakin ja pani heidät kantamaan itse omat varusteensa ja valmistamaan ruokansa. Siksi miehiä, jotka raatoivat valittamatta ja noudattivat mukisematta käskyjä, alettiin kutsua ’Mariuksen muuleiksi’.”

Mariuksen uudistuksen myötä Rooman taistelevat joukot eivät olleet enää niin riippuvaisia huoltojoukoista, ja samalla niistä tuli nopeampia ja liikkuvampia, kun niiden ei enää tarvinnut odottaa huoltojoukkoja ennen taistelua.

Roomalaiset sotilaat, jotka alkoivat kantaa ylpeyttä nimityksestä ”Mariuksen muulit”, joutuivat marssimaan satoja kilometrejä. Se kasvatti niin kuria ja kuntoa kuin sitkeyttäkin.

Lisäksi Marius värväsi armeijaan köyhiä roomalaisia. Aiemmin köyhien kouluttamista sotilaiksi oli pidetty liian vaarallisena, sillä he saattaisivat aiheuttaa levottomuuksia ja nousta rikkaita vastaan. Mariuksen kovassa kurissa juuri heistä tuli kuitenkin kivenkovia ammattilaisia, jotka muodostivat lopulta Rooman legioonien selkärangan.

Kimbrit, vankeja

Teutonit kärsivät murskatappion Aquae Sextiaen taistelussa. Heidän päällikkönsä Teutobod vangittiin ja todennäköisesti teloitettiin.

© Lanmas/Imageselect

Marius lähti motivoituneen armeijansa kanssa Etelä-Ranskaan pysäyttääkseen teutonien hyökkäyksen Italiaan ja kohtasi vihollisen Alppien eteläpuolella Marseillessa.

Marius määräsi valtaosan joukoistaan taistelumuodostelmaan, ja teutonit hyökkäsivät. Mariuksen sotilaat pitivät pintansa ja teurastivat teutoneita sitä mukaa kuin näitä tuli. Samaan aikaan osa roomalaisista onnistui hiipimään teutonien taakse. Hyökkäys selustaan sai teutonien muodostelman hajoamaan, ja he pakenivat paniikissa.

Plutarkhoksen mukaan roomalaiset surmasivat satatuhatta teutonia. Heidän päällikkönsä Teutobod joutui vangiksi, ja hänet ilmeisesti teloitettiin Roomassa.

Gaus Marius, rintapysti

Roomalainen sotapäällikkö Gaius Marius pysäytti kimbrien etenemisen vuonna 101 eaa.

© Glyptothek, Munich

Rooman pelastaja ajautui sisällissotaan

Gaius Marius tuli Rooman valtapiirien ulkopuolelta, ryhtyi armeijauralle ja eteni nopeasti muun muassa strategisten kykyjensä vuoksi.

Vuosina 107–105 eaa. Marius johti Rooman armeijaa sodassa Rooman valtaa uhkaavaa Numibian kuningasta Jugurthaa vastaan. Myöhemmin hän lähti kukistamaan teutoneita ja kimbrejä. Mariuksen sotavoitot tekivät hänestä suositun, ja hänet valittiin Rooman konsuliksi seitsemästi eli useammin kuin kukaan toinen. Marius oli ”kansan mies”, mutta Rooman yläluokan keskuudesta hän sai paljon vihamiehiä.

Mariuksen pahin vihollinen oli kenraali Sulla, joka marssi vuonna 87 eaa. armeijoineen Roomaan ja pakotti Mariuksen pakenemaan Afrikkaan. Kun Sulla vei armeijansa Kreikkaan, Marius otti puolestaan joukkoineen Rooman valtaansa. Mariuksen henkinen terveys alkoi kuitenkin horjua, ja hän näki vihollisia kaikkialla. Hän teloitutti kahden viikon hirmuvaltansa aikana kaikki, joita hän piti vastustajinaan, kunnes kuoli – ilmeisesti luonnollisista syistä.

Kimbrit kelkkailivat Italiaan

Heinäkuussa vuonna 101 eaa. Bojerik ja kimbrit ylittivät Alpit. He olivat kuulleet teutonien tappiosta mutta eivät antaneet sen säikäyttää itseään.

Roomalaiset yrittivät linnoittaa tärkeimmät vuoristosolat, mutta Plutarkhoksen mukaan siitä ei ollut suurempaa haittaa kimbreille, jotka osasivat liikkua niin jäällä kuin syvässä lumessakin: ”He asettuivat leveiden kilpiensä päälle ja liukuivat niiden päällä rinnettä alas.”

Kimbrit laskettelivat roomalaisten puolustusvarustusten ympäri, ja roomalaiset joutuivat jättämään asemansa solissa, jotteivät he joutuisi hajottamaan joukkojaan. He kohtaisivat kimbrit mieluummin suurella armeijalla ja tavanomaisemmalla taistelukentällä.

Kimbrit laskevat kilvillään

Roomalaiset hätkähtivät nähdessään, miten kimbrit laskivat vuorilta kilpiensä päällä lumessa eivätkä piitanneet kylmyydestä.

© INTERFOTO Sammlung Rauch/Imageselect

Kimbrit vyöryivät Pojoen tasangolle ja valtasivat siellä kaupunkeja, joihin he asettuivat nautiskelemaan voittonsa hedelmistä juomalla viiniä ja käymällä ahkerasti kylpylöissä. Roomalaisen historioitsija Orosiuksen mukaan ylellisyys kuitenkin veltostutti kimbrit:

”Leuto ilmasto ja ylenpalttinen syöminen, juominen ja kylpeminen tekivät tuosta kovasta kansasta naismaisen.”

Jälleen kerran Marius ja hänen ”muulinsa” lähetettiin vihollista vastaan. Hän järjesti joukkonsa kimbrien huomaamatta sumun turvin taisteluvalmiuteen lähelle Vercellaen kaupunkia Pohjois-Italiassa. Kun sumu hälveni ja paljasti suuren roomalaisarmeijan, kimbrit joutuivat paniikkiin.

He yrittivät pelastaa tilanteen niin, että eturintaman sotilaat sidottiin toisiinsa kiinni ketjuilla, jotta roomalaiset eivät pystyisi murtamaan heidän linjaansa – eivätkä sotilaat voisi paeta.

Ketju pitikin jonkin aikaa, mutta roomalaiset saivat voittoja kaikkialla muualla sotatantereella, ja kimbrit joutuivat luovuttamaan.

Voitto, triumfi, taistelukenttä

Mariuksen voitto kimbreistä takasi hänelle paljon arvostusta ja valtaa Roomassa.

© Museo Civico di Foggia/Francesco Saverio Altamura

Jotkut etsiytyivät turvaan leiriinsä naisten sinne vaunuista rakentaman puolustusmuurin taakse, mutta silloin kimbrinaiset tarttuivat aseisiin ja surmasivat omia miehiään, jotka yrittivät karata rintamalta. Naiset myös kiipesivät vaunujen päälle taistelemaan roomalaisia vastaan heittämällä näitä keihäillä ja iskemällä hyökkääjiä miekoilla.

Kun naiset näkivät, että roomalaiset skalpeerasivat vangiksi saamiaan kimbrinaisia, he totesivat taistelunsa hävityksi. Silloin he surmasivat ensin omat lapsensa miekalla tai hirttämällä ja tappoivat sitten itsensä viiltämällä kurkkunsa auki tai hirttäytymällä pystyyn nostettujen vaunujen aisoista.

”Eräs nainen hirttäytyi vaunun aisasta, mutta hän oli myös sitonut köyden kahden lapsensa kaulaan ja kiinnitti sen jalkoihinsa niin, että heittäytyessään vaunuilta hän hirtti myös lapsensa”, Orosius kuvaili.

Tanskan kartta

Ptolemaioksen alkuperäinen kartta noin vuodelta 150 jaa. on kadonnut, ja vain kopioita on jäljellä. Suuri saari koillisessa on Skåne, ja Jyllannin luoteispuolella olevat saaret ovat todennäköisesti Mors ja osia Vendsysselistä.

© History Archive

Maailman ensimmäinen Tanskan kartta

Kreikkalais-roomalainen matemaatikko ja maantieteilijä Ptolemaios piirsi noin vuonna 150 ensimmäisen kartan Tanskasta. Roomalaiset eivät suinkaan olleet vielä unohtaneet kimbrejä, sillä Ptolemaios nimitti kartassaan Jyllantia ”Kimbrien niemimaaksi”.

Ptolemaios ei ollut itse koskaan käynyt Pohjois-Euroopassa, ja hän piirsi kartan mahdollisesti roomalaisen laivaston vuonna 5 jaa. keräämien tietojen perusteella.

Roomalaiset olivat nousseet maihin ilmeisesti tekemään tiedusteluja vanhoista vihollisistaan kimbreistä ja saaneet tietää, että valitettavasti kimbrejä eli vielä Pohjois- ja Keski-Jyllannissa.

Kimbrit hävisivät

Historioitsijoiden arvion mukaan tuona päivänä Pon tasangolla kuoli noin 50 000 kimbriä. Lisäksi roomalaiset ottivat noin 40 000 vankia, jotka päätyivät orjiksi tai gladiaattoreiksi.

Tämän jälkeen kimbreistä ei ollut enää suurta vaaraa. Valtavasta joukosta oli enää vain noin 6 000 kimbriä, jotka oli jätetty Reinin itäpuolelle Saksaan huolehtimaan ryöstösaaliista. Himmerlandissa Jyllannissa eli myös edelleen kimbrejä, mutta he sulautuivat siellä vähitellen muihin heimoihin ja katosivat lopulta historiasta.